Kerronpa minäkin tarinani. Erosta on kohta kuukausi, ja olen edelleen aivan palasina. Olimme yhdessä melkein 8 vuotta, ja kaikki loppui niin kamalalla tavalla.
Meillä oli suhteessa vähän "hiljaisempi" kausi. Sellainen, joita kaikilla pareilla on, varsinkin pitkässä suhteessa. Olimme kuitenkin asuneet yhdessä jo melkein koko seurusteluajan ja käyneet läpi ties minkälaisia kriisejä (ei parisuhteeseen liittyviä, vaan muita elämän kriisejä, mm. miehen lapsettomuus). Olimme kaiken kokemamme jälkeen mielestäni hitsautuneet tiimiksi. Perhekin meistä oli tullut, saimme pitkien lapsettomuushoitojen jälkeen tytön, joka on nyt 3-vuotias. Suunnittelimme kovasti tulevaisuutta, oli tarkoitus muuttaa isompaan asuntoon ja jatkaa lapsettomuushoitoja.
Kunnes, eräänä päivänä, mies ilmoitti että on miettinyt asioita, ja haluaa olla hetken erossa ja miettiä asioita. Koska olin aavistellut jotain ja huomannut, että mies on ollut kovin vaisu ja omissa ajatuksissaan jo parisen viikkoa, päätin suostua. Miehellä on ollut ennenkin identiteettikriisejä, ja ajattelin että ehkä tämä tekee meille hyvää.
Sovimme, että menen vähäksi aikaa siskoni luo asumaan. Kuvittelin, että kyse on muutamasta päivästä. Muutin tiistaina, ja lauantaina tulin käymään kotona miehen ollessa poissa. Huomasin heti, että kaikki ei ole kunnossa. Mies oli väittänyt viettäneensä poikien iltaa kotonamme edellisenä päivänä, mutta koti oli putipuhdas eikä tyhjiä pulloja yms. ollut missään. Sänkykin oli koskematon. Aloin tutkimaan asiaa, ja pienen salapoliisityön jälkeen sain selville, että mies oli toisen naisen luona.
Menin aivan sekaisin. Sillä hetkellä, kun asia tuli tietoisuuteeni, en voinut tehdä muuta kun huutaa. Soitin miehelle, ja siellähän se oli naisensa luona. Pakkasin saman tien tavaroitani ja lähdin lapsen kanssa takaisin siskoni luo.
Tuosta lähtien elämäni on ollut yhtä painajaista. Saimme hiukan puhuttua miehen kanssa, tai no minä itkin tunteja hänelle, ja hän kuunteli tyynenä. En saanut hänestä mitään syytä, tai mitään reaktiota, irti. Aivan kuin olisin ollut täysin samantekevä, ja 8-vuoden suhteemme ja perheemme ei olisi merkinnyt mitään.
Minut siis vaihdettiin 7 vuotta nuorempaan. Mies on 34, ja tämä uusi tyttö on 22. En vaan voi käsittää, miten oma avomies, lapseni isä, voi täysin kylmästi siirtää minut sivuun ja ottaa tilalle jonkun melkein teinin. Tunnen, että minut huijattiin pois yhteisestä kodistani. Takaisin en enää päässyt.
Asun nyt tyttömme kanssa uudessa kodissa. Tai no eipä tätä kodiksi voi sanoa, sillä sydämeni on vielä omassa yhteisessä kodissamme. En ole kai vieläkään tajunnut tapahtunutta täysin... enkä käsitä miten pääsen eteenpäin!
Meillä oli suhteessa vähän "hiljaisempi" kausi. Sellainen, joita kaikilla pareilla on, varsinkin pitkässä suhteessa. Olimme kuitenkin asuneet yhdessä jo melkein koko seurusteluajan ja käyneet läpi ties minkälaisia kriisejä (ei parisuhteeseen liittyviä, vaan muita elämän kriisejä, mm. miehen lapsettomuus). Olimme kaiken kokemamme jälkeen mielestäni hitsautuneet tiimiksi. Perhekin meistä oli tullut, saimme pitkien lapsettomuushoitojen jälkeen tytön, joka on nyt 3-vuotias. Suunnittelimme kovasti tulevaisuutta, oli tarkoitus muuttaa isompaan asuntoon ja jatkaa lapsettomuushoitoja.
Kunnes, eräänä päivänä, mies ilmoitti että on miettinyt asioita, ja haluaa olla hetken erossa ja miettiä asioita. Koska olin aavistellut jotain ja huomannut, että mies on ollut kovin vaisu ja omissa ajatuksissaan jo parisen viikkoa, päätin suostua. Miehellä on ollut ennenkin identiteettikriisejä, ja ajattelin että ehkä tämä tekee meille hyvää.
Sovimme, että menen vähäksi aikaa siskoni luo asumaan. Kuvittelin, että kyse on muutamasta päivästä. Muutin tiistaina, ja lauantaina tulin käymään kotona miehen ollessa poissa. Huomasin heti, että kaikki ei ole kunnossa. Mies oli väittänyt viettäneensä poikien iltaa kotonamme edellisenä päivänä, mutta koti oli putipuhdas eikä tyhjiä pulloja yms. ollut missään. Sänkykin oli koskematon. Aloin tutkimaan asiaa, ja pienen salapoliisityön jälkeen sain selville, että mies oli toisen naisen luona.
Menin aivan sekaisin. Sillä hetkellä, kun asia tuli tietoisuuteeni, en voinut tehdä muuta kun huutaa. Soitin miehelle, ja siellähän se oli naisensa luona. Pakkasin saman tien tavaroitani ja lähdin lapsen kanssa takaisin siskoni luo.
Tuosta lähtien elämäni on ollut yhtä painajaista. Saimme hiukan puhuttua miehen kanssa, tai no minä itkin tunteja hänelle, ja hän kuunteli tyynenä. En saanut hänestä mitään syytä, tai mitään reaktiota, irti. Aivan kuin olisin ollut täysin samantekevä, ja 8-vuoden suhteemme ja perheemme ei olisi merkinnyt mitään.
Minut siis vaihdettiin 7 vuotta nuorempaan. Mies on 34, ja tämä uusi tyttö on 22. En vaan voi käsittää, miten oma avomies, lapseni isä, voi täysin kylmästi siirtää minut sivuun ja ottaa tilalle jonkun melkein teinin. Tunnen, että minut huijattiin pois yhteisestä kodistani. Takaisin en enää päässyt.
Asun nyt tyttömme kanssa uudessa kodissa. Tai no eipä tätä kodiksi voi sanoa, sillä sydämeni on vielä omassa yhteisessä kodissamme. En ole kai vieläkään tajunnut tapahtunutta täysin... enkä käsitä miten pääsen eteenpäin!
Vastaukset 15
Vanhimmat
Todella ikävää, että sinulla kävi noin. Arkistuneen ja pitkän parisuhteen jälkeen voi uusi ihastus tuntua jännittävältä ja mielenkiintoiselta ja voittaa vanhan tylsän perhe-elämän. Parempi kaiketi antaa miehesi mennä, kun itse niin haluaa.
Toisaalta ihmettelen, miksette olleet naimisissa vaikka olitte noin pitkään yhdessä ja teillä on lapsikin. Eikö mies ollut kuitenkaan sisimmässään niin halukas sitoutumaan sinuun.
Todella ruma teko mieheltä. Täysin edesvastuuttomasti heittää sinut ja lapsensa ulos elämästävn.
No, tehty mikä tehty - sitä ei saa enää takaisen, tekemättomäksi.
Ainoa mitä sinä voit, sinun kuuluu ja on velvollisuutesi lastasi kohtaan on järjestää mies taloudellisesti vastuuseen lapsestaan.
Osa noista euroista joita hän on suunnitellut käyttvänsä uuteen naiseensa kuuluu lapsellensa. Tee mitä tahaansa se vaatiikin että mies maksaa kuukausittain lapsestansa koituvia menoja.
Jos sinun täytyy turvautua lakimieheen, tee se!
Vaikka olisit kuinka rikki, surullinen ja poissa tolaltasi se ei oikeuta sinua laimilyomään lapsesi oikeuksia.
Jos mies sanoo, että haluaa pitää taukoa ja miettiä asioita=kuvioissa on jo toinen nainen.
tuo on kyllä ikävä piirre suomalaisissa miehissä, että ero hoidetaan aina pettämällä. Miksei mies voi vaan lähteä suhteesta jos kerran on niin tyytymätön?
Miksi pitää odottaa siihen pisteeseen, että on kasvanut ulos suhteesta ja rakastuu muihin?
Ja suomalaisissa naisissa taasen on se paha, että menevät noiden varattujen miesten matkaan. Ei siinä ole mitään järkeä koska sellaiseen suhteeseen ei voi koskaan syntyä kunnon luottamusta.
plaa plaa plaa...
Samaa olen itse huomannut ja kokenutkin.
Valitettavasti asioista ei osata puhua eikä hoitaa kunnolla.
Jos on kriisi ja ongelmia niin niistä pitäisi puhua.
Ei se uusi suhde paranna elämää. Piilottaa vain ongelmia.
Totta puhut. Onkohan se tästä kulutushysteriasta vai mistä kiinni, että ihmisillä on sellainen naurettava käsitys siitä että kumppani paranee vaihtamalla, kuin uutta autoa hankkisi. Typerää, sillä ne omat ongelmat seuraa aina, onnistuisipa iskemään vaikka millaisen itse täydellisyyden uudeksi kumppanikseen.
Tuohon alkuperäiseen kirjoitukseen vielä sen verran, että täytyy häpeäkseni todeta että olen itse ollut juuri tuollainen typerä parikymppinen tyttö, johon vanhempi perheenisä on perheidyllinsä vaihtanut. Voin lohduttaa sillä ettei hyvin käynyt - ei taida tällaisissa kuvioissa koskaan käydä. En kiellä suinkaan oman toimintani vääryyttä, mutta olisi kaikki osapuolet säästyneet monelta murheelta jos kyseinen perheenisä olisi katsonut peiliin,miettinyt mikä itsessään oikeen mättää, pysynyt kiltisri vaimonsa kanssa ja jättänyt kumppaninvaihdokset sikseen.
elämä on, tervetuloa oikeaan elämään. Ihmiset on paskoja ja itsekäitä, nytkö sen vasta tajusit? Mua ei kuseta kukaan enää koskaan, koskaan en tule luottamaan kehenkään. Mikään ei tunnu miltään. Tyhmyydestähän sakotetaan aina. En aio enää koskaan olla tyhmä ja heikko, säälittävä. Ainakaan näkyvästi. Tarpeeks kun paskaa tulee päin naamaa niin turha tunteilu jää pois. Sääli on sairautta.
kommentti !
Terve,
kuulostaa tutulta. Itse olen kokenut saman, kun ex rupesi elämään kaksoiselämää lapsemme ollessa 2-vuotias. Sanoi haluavansa viettää vapaata elämää ja vietti sitä. Yhteiset jutut loppui kun lapsi rajoitti niin paljon. Hän myös vaihtoi perhe-elämän ja minut itsestään 12-vuotta nuorempaan parikymppiseen tytönhupakkoon.
Jälkeenpäin ajattelen, että ero oli elämäni paras käänne. Ei sellaisen ihmisen kanssa voi ja halua viettää loppuelämäänsä jonka vastuullisuus ja moraali on tuota luokkaa.
Lopeta itesääli ja ala elämäään täyttä elämää lapsesi kanssa. Unohda entisesi ja näytä että pärjäät ja varmasti elämä hymyilee vielä sinullekin. Löydät jonkun paremman ja olet vielä onnellisempi!
-> vielä voit näyttää pitkää nenää exällesi.. kyllä se arki tulee eteen siinä uudessakin suhteessa. Miehillä vielä kun erokin jää useinmiten käsittelemättä niin samat ongelmat on edessä uusissakin suhteissa.
Voimia sinulle ja hyvää kevättä!
Iloitse lapsestasi, jonka sentään sait! Siinä on sinulle aluksi tarkoitusta riittävästi saada itsesi ja elämäsi kuntoon. Hanki kirja Jälleenrakennus - kun suhteesi päättyy niin saat henkistä tukea, kirjaa käytetään eroseminaareissa oppikirjana. Järjestä elatusmaksu- ja tapaamissopimukset lastenvalvojan tai juristin avulla. Fisher eroseminaarin käyneenä tiedän, ettei tuollaiset suhteet, mihin miehesi lähti, kestä yleensä kauan, niillä on perin huono ennuste. Mutta sinä pärjäät varmasti kun vain jaksat tsempata päivä kerrallaan yli tämän vaikean ajan, tarvittaessa saat apua myös perheneuvolasta.
Voimia sinulle!
häpesikö mies? En tiedä, mutta ajattelisin että jos hän olisi kypsynyt sinuun ja sinä olisit hänelle täysin yhdentekevä, niin miten hän jaksaisi kuunnella syytöstulitusta sanomatta mitään? Ehkä hän ei voinut sanoa mitään, koska se mitä sanoit piti paikkansa. Vain ehkä. Sinä tiedät paremmin... Puhuin lähinnä itsestäni. Liian kornia pyytää anteeksi, siitä siitä saisi vain huutoa, eikä mitään muutakaan voi sanoa. En ole hankkinut itseäni samaan tilanteeseen, enkä aio hankkiakaan, mutta noin toimisin. Ehkä kannattais sanoa, että haluat puhua vielä, ja sanoa ilman huutamista että haluat tietää miksi se meni vieraisiin. Miten tahtot.
hyvä kun pääsit jo nuorena eroon vastuuntunnottomasta miehestä ja ei erosta selviä kuukaudessa, menee aikaa tottua uuteen elämään mutta se onnistuu kyllä.
Itse erosin pettäjämiehestä ja olin vuosikymmeniä yhdessä, lopulta en vaan enää kestänyt, sillä ei muuttunut tyyli vaan petti mennen tullen.
Tsemppiä ja selviät varmasti, eikä miehen pettäminen ole sinun syy, vaan hänen oma tapansa käsitellä ongelmia, eli siirtää niitä taas uuteen suhteeseen.
Se on kauhiata kun ihmiset aina pitkän suhteen loppuessa ensimmäsenä ihmettelevät, että miten nyt näin voi käydä niin pitkän ajan kuluttua ja entäs ne ne hyvät ajat/hetket silloin joskus.
Se olisikin helppoa kun järkyttävän eron hetkellä osaisi pitää päälimmäisenä mielessä ne suhteen huonot puolet ja varsinkin sen eron syyn, vaikka itse olisikin se joka jätetään.
Kaikki asiat ihmisessä kehittyy aina johonkin suuntaan, hyvään tai huonoon ja varsinkin pitkässä ajassa. Mieli, keho jne.
Mikään ei elämässä pysy aina samanlaisena tai edes ole muutettavissa entiselleen.
Sitten kun osaa tuohon kaikkeen suhtautua aina rauhallisesti ja katkeroitumatta, niin hyvin menee loppuun asti.
Tottakai kuukauden jälkeen on vielä palasina, jos ei olisi niin se olisi epänormaalimpaa. Minut mies jätti kuusi vuotta sitten 25 yhteisen avoliittovuoden jälkeen. Kaksi lasta, toinen aikuinen, toinen 16v.
Vajaan vuoden päästä erosta elämä alkoi vähitellen kirkastua. Parin vuoden jälkeen olin ihan "omillani" henkisesti.
Nämä kuusi vuotta ovat kyllä kasvattaneet naisena aika paljon. Huomaa miten hyvin pärjää itsenäisenäkin. En halua ketään muuta enää asumaan kotiini, seurustelusuhde kyllä on mutta molemmilla oma koti.