Metodi
Amos Andersonin taidemuseon mustankimaltavassa ja parfymoidussa näyttelyavajaisten yksityistilaisuudessa kilisi ja välkkyi.
Tulimme paikalle melko myöhään, sillä ensimmäisillä oli aina vaikeinta. En ollut kovin ottavaisella päällä. Olin lähinnä ärsyyntynyt. Tyydyin nyökkäilemään ja heittämään sanasen sinne ja toisen tänne.
Oli toisinaan miellyttävää, että muut hoitivat puhumisen, ja itse sai tilaa tarkastella jotain mielenkiintoista.
Ensi silmäyksellä vain yksi suuri piirustus sai sisäisen aplodimeren minussa kuohumaan, mutta sekin laimeni vaahdoksi huomatessani lepotuolilla naisen yksinkertaisessa iltapuvussaan; hän piteli sylissään vastasyntynyttä lasta, imetti. Rinnan kaari päättyi pieneen päähän, jonka miniatyyrimaisuus oli kiedottu lämpimään ja pehmeään.
Nainen katsoi lastaan utuisena. Katse ei harhaillut. Hän oli levollinen. Hän ei istunut keskellä ihmisjoukkoa, vaan omassa erillisen maailmansa lepotuolissa lapsensa kanssa. Aistin vahvasti hänen ympärillään tilan, johon ei ollut menemistä. Toimitus oli pyhä, mutta sanomattoman julkinen.
Kiersin tuolilla istuvaa kauneutta muutaman askeleen päässä ja tarkastelin huolellisesti kaikkea näkemääni, sen jokaista yksityiskohtaa sen jokaisesta kulmasta. Nainen oli hohtavan kaunis, vaikka hänen pukunsa oli musta, koruton ja luultavasti mukava kantaa yllä. Vain olkainta laskemalla hän kykeni paljastamaan rintansa ja ruokkimaan lapsensa. He hehkuivat oudon auran sisällä. He olivat perillä jossain vaikka he olivat kaiken yhteisen alussa.
Puheensorinan sisällä asui hiljaisuus. Hän oli elämän jumalatar, käsivarsillaan uusi, nouseva päivä.
- Siis voisitko sä ottaa tämän kohta? Mä tässä porukassa olen se, joka tarvitsee multisokeeraavan kulttuuripläjäyksen.
Amos Andersonin taidemuseon mustankimaltavassa ja parfymoidussa näyttelyavajaisten yksityistilaisuudessa kilisi ja välkkyi.
Tulimme paikalle melko myöhään, sillä ensimmäisillä oli aina vaikeinta. En ollut kovin ottavaisella päällä. Olin lähinnä ärsyyntynyt. Tyydyin nyökkäilemään ja heittämään sanasen sinne ja toisen tänne.
Oli toisinaan miellyttävää, että muut hoitivat puhumisen, ja itse sai tilaa tarkastella jotain mielenkiintoista.
Ensi silmäyksellä vain yksi suuri piirustus sai sisäisen aplodimeren minussa kuohumaan, mutta sekin laimeni vaahdoksi huomatessani lepotuolilla naisen yksinkertaisessa iltapuvussaan; hän piteli sylissään vastasyntynyttä lasta, imetti. Rinnan kaari päättyi pieneen päähän, jonka miniatyyrimaisuus oli kiedottu lämpimään ja pehmeään.
Nainen katsoi lastaan utuisena. Katse ei harhaillut. Hän oli levollinen. Hän ei istunut keskellä ihmisjoukkoa, vaan omassa erillisen maailmansa lepotuolissa lapsensa kanssa. Aistin vahvasti hänen ympärillään tilan, johon ei ollut menemistä. Toimitus oli pyhä, mutta sanomattoman julkinen.
Kiersin tuolilla istuvaa kauneutta muutaman askeleen päässä ja tarkastelin huolellisesti kaikkea näkemääni, sen jokaista yksityiskohtaa sen jokaisesta kulmasta. Nainen oli hohtavan kaunis, vaikka hänen pukunsa oli musta, koruton ja luultavasti mukava kantaa yllä. Vain olkainta laskemalla hän kykeni paljastamaan rintansa ja ruokkimaan lapsensa. He hehkuivat oudon auran sisällä. He olivat perillä jossain vaikka he olivat kaiken yhteisen alussa.
Puheensorinan sisällä asui hiljaisuus. Hän oli elämän jumalatar, käsivarsillaan uusi, nouseva päivä.
- Siis voisitko sä ottaa tämän kohta? Mä tässä porukassa olen se, joka tarvitsee multisokeeraavan kulttuuripläjäyksen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
"sisäisen aplodimeren"
Saat sen helposti. Ota vaavi kainaloon ja mee ulos. Kerro sille ipanalle: Katsohan lapseni, kunhan kasvat, kaikki tämä on sinun!
Näen sen jo. Hymyt, joita ei saa rahalla ja ole silti varovainen, ettei katoilta tippuva lumi ja jää kolise päähän.
Miksi et piirtäisi sitä?
Voisiko tuon ensimmäisen kappaleen poistaa?
Sulla on jotain samaa näissä kun Paustovskilla tai Solouhin'lla. Keveys.
Ahaa
Ihan tuntemattomia jeppejä. Mä en silleen lue. Ensin ajattelin liittää tekstiin lauseen "Olkaimesi kuin kieleni ääriviivat". Mutta jätin sen sitten pois.
Elämä on.
Juu, eivät mitään kovin tunnettuja, mutta ihan suomennettua kirjallisuutta toki. Olen käynyt viimepäivinä harvakseltaan, piti jo etsiä Olkainta.