Minua on alkanut ärsyttämään appiukon käytös. Asuu tuossa 100 metrin päässä meistä. Joskus se suoraansanottuna ärsyttää, koska meillä ei ole minkäänlaista kotirauhaa. Hänen mielestään toisten kotiin voi tulla ilmoittamatta milloin vain! Mukava siinä sitten, kun esimerkiksi miehelläni ja minulla hellät hetket tai minä kotona puolialasti sairaana ja appiukko lompsii meille kuin omaan kotiinsa! Ja istahtaa sohvalle esim. lehteä lukemaan. Olen ottanut joskus avaimen pois ovesta, mutta mieheni mielestä se ei ole tarpeellista (ihan kuin hän hyväksyisi isänsä tulemiset). Olen sanonut hänelle tästä, mutta hän ei sitten luultavasti vain välitä. Mitä teen?
Appiukko
ärsyyntynytN
6824
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
No mitäpä siinä voi tehdä, jos ette miehesi kanssa ole samoilla linjoilla. Joko tyydyt tilanteeseen tai pidätte perheneuvottelun ensin miehesi kanssa ja sitten appiukon.
Onhan sinulla vielä sekin mahdollisuus, että annat takaisin samalla mitalla - vaikkapa oikein korostetusti ja yliannoksena. Jos tiedät, että heillä nukutaan myöhään, ota tavaksi pistäytyä aamusella kuuden-seitsemän maissa. Jos tiedät heidät/hänet iltauniseksi, tee myöhäisiä visiittejä. Jos appiukkosi seuraa intensiivisesti jotain telkkariohjelmaa, ajoita visiittisi samanaikaiseksi - olet tietysti kauhean puhelias ja edellytät häneltä kommentteja ja mielipiteitä suurinpiirtein kaikenlaisiin asioihin perunanviljelystä Libyan tapahtumiin.
Seuraavan kerran kun tulee ja ei lähde niin soita poliisit tai osta pesäpallomaila ja silla kerran lyöt ja jos kitisee niin sanot että jos vierailut eivät lopu niin teen rikosilmoituksen kotirauhan rikkomisesta niin se loppuu lyhyeen. Sanoppa seuraavan kerran appiukolle että haet lähestymiskieltoa jos ei pysy omassa kodissaan. Miehllesi sanot että tämä on meidän koti ja tänne tullaan vain kummankin asujan luvalla ja niin edelleen ja pidä ovet lukossa ja niin edelleen.
Yksi tapa on että sanot miehellesi että jos toi appiukko ei lopeta vierailuja muuten kuin kut´suttuna niin sitten tulee ero niin miehesi voi herätä että olet tosissasi ja ovet lukkoon niin kukaan ei tule vierailulle.
Meillä oli sama tilanne kesämökillä sukulaisen kanssa. Opin sitten, että lukitsin oven päivittäin silloin kun halusin olla rauhassa.
Mökillähän ovi yleensä on auki aamusta iltaan.
Osan päivästä saattoi naapuri tulla ja mennä, mutta oppi pian pysymään silloin poissa, kun ovi oli lukossa.
Meillä ihan sama juttu. Anoppi käy hoitamassa pikkuistamme aina välin, ja välipäivät sitten appi ravaa nurkissa. Eikä siinä mitään, mutta kun odottaa aina passausta osakseeen. Ei selvästi viihdy kotona vaimonsa kanssa, vaan tulee meille karkuun. Siis on kuitenkin vieras, mutta tuttavallisesti roikkuu luonamme harva se päivä ja kutsuu ihan itse itsensä kylään.
Siis pidän molemmista, ja tulemme oikein hyvin juttuun. Mutta jatkuva näkeminen meidän nurkissa alkaa jo rassaamaan. Pahinta on, että appivanhemmat tulevat kylään milloin huvittaa. He itse valvovat myöhään ja saattavat paukauttaa vierailulle vielä ilta yhdeksän jälkeen, mikä sotkee aina iltaohjelman meillä. Sitä kuitenkin haluaisi illalla jo rauhoittua lapsen kanssa nukkumaan.
no johan on outoa.mitä jos vaan hoitelet ne iltatoimet normaalisti laitat itsesi ja lapsesi nukkumaan ja lyöt makkarin oven kiinni.sanot vielä ääneen ,että alahan puoliso tulla nukkumaan kun on aamulla aikainen herätys ! jos ei ala tepsiä niin kannattaa sanoa suoraan iltavieraille että meidän kodissa on tällaiset rutiinit ja sillä selvä.jos suuttuvat niin omapa on häpeänsä.
mielestäni miehesi ei arvosta sinua ja mielipidettäsi. puhu miehesi kanssa.mä en sulattaisi tuollaista käytöstä mieheltäni.