Tuletko vaimokseni?

1. Valmista illallinen ja suunnittele se valmiiksi mielellään jo edellisenä iltana, jotta ruoka on varmasti täydellistä.Hyvän vaimon tehtävänä on valmistaa aviomiehelleen joka ilta kunnon ateria, jonka valmistamiseen menee yleensä koko päivä. Sen vuoksi ateria on myös hyvä suunnitella edellisenä iltana, jotta kaikki olisi varmasti täydellistä rakkaan miehen tullessa kotiin.
-(Valmistamalla hyvän illallisen) kerrot hänelle, että olet ajatellut häntä ja huomioit hänen tarpeensa. Useimmat miehet ovat nälkäisiä tullessaan kotiin ja hyvä illallinen, varsinkin hänen lempiruokaansa, on osa lämmintä vastaanottoa.
Koti on miehelle paikka, jossa hän voi rentoutua. Vaimolla siihen ei ole aikaa.
2. Ole hilpeä ja mielenkiintoinenMiehen päivä on voinut olla tylsä ja yksi vaimon velvollisuuksista on piristää häntä.
3. Siivoa sotkutToki olet siivonnut kodin jo paljon ennen miehesi kotiintuloa, mutta se on hyvä käydä läpi vielä viimeisen kerran juuri ennen kuin aviomiehesi saapuu.
– Kylmempinä päivinä sinun pitäisi sytyttää takkaan tuli, jonka lämmössä hän voi rentoutua. Aviomiehesi tuntee tällöin löytäneensä rauhan ja järjestyksen tyyssijan ja sinäkin piristyt. Loppujen lopuksi hänen tarpeidensa huomioinenhan takaa sinulle huikean henkilökohtaisen tyydytyksen tunteen.
4. Siisti lapset ja pidä heidät hiljaisinaKampaa lasten hiukset ja pese heidän kasvonsa ja kätensä. Voit myös vaihtaa heidän vaatteensa.
– Lapsesi ovat pikkuaarteita ja aviomiehesi haluaa nähdä heidät sellaisina. Minimoi kaikki melu. Eliminoi imurin, pesukoneen ja kuivausrummun äänet hänen kotiintuloaikansa lähestyessä. Kannusta lapsia olemaan hiljaa.

"Muista osoittaa, että haluat vilpittömästi miellyttää miestäsi. "

5. Hymyile.Hyvä aviovaimo on iloinen tavatessaan miehensä, joten osoita että haluat vilpittömästi miellyttää häntä. On myös tärkeää kuunnella, miten miehen päivä on sujunut.
– Sinulla saattaa olla useita tärkeitä kysymyksiä hänelle, mutta nyt ei ole niiden aika. Anna hänen puhua ensin ja muista, että hänen keskusteluaiheensa ovat aina sinun asioitasi tärkeämpiä.
6. Tee illasta hänen iltansa.Vaimo ei saa valittaa, vaikka mies on myöhässä tai jos hän onkin livistänyt muihin huvituksiin ilman sinua. Naisen on yritettävä ymmärtää miehen rasittavan elämän paineita.
– Sinun tavoitteesi on tehdä kodista rauhan, seesteisyyden ja järjestyksen tyyssija, jossa miehesi voi uudistua henkisesti ja fyysisesti.
7. Älä valitaNainen ei saa olla vihainen tai valittaa, vaikka mies olisi koko yön poissa kotoa.Miesten työpäivät ovat niin raskaita, että vaimon ongelmat ovat pientä siihen verrattuna, mitä mies on mahdollisesti saanut kokea.
– Älä ota häntä vastaan ongelmien ja valitusten säestämä. Se on pientä verrattuna siihen, mitä hän on voinut joutua kärsimään päivän aikana.
8. Vie hänet lepäämään, tarjoa juomaa ja puhu hiljaisella äänelläVaimon kuuluu tehdä miehen olo mukavaksi raskaan päivän jälkeen.
– Valmista kylmä tai kuuma juoma häntä varten. Tarjoudu ottamaa häneltä kengät jalasta ja pöyhi hänen tyynynsä. Puhu hiljaisella, rauhoittavalla ja miellyttävällä äänellä.
9. Muista aina, että hän on perheenpää – älä siis epäile miehesi tekemisiäHyvä vaimo ei kysele miehensä tekemisistä tai kyseenalaista hänen vilpittömyyttään.
Muista, että hän on perheenpää ja siis aina oikeudenmukainen ja rehellinen. Sinulla ei ole oikeutta epäillä häntä.
2129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei pahalla, mutta mielestäni nainen ei ole miestä alempiarvoisempi tai hänen orjansa.

Äänestä

Mies arvostaa todella paljon hyvää vaimoa, jolla on sen verran itsetuntoa, ettei kuvittele olevansa mikään orja, vaan tietää olevansa hyvä taloudenpitäjä ja puoliso.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uros. kirjoitti:

1. Valmista illallinen ja suunnittele se valmiiksi mielellään jo edellisenä iltana, jotta ruoka on varmasti täydellistä.Hyvän vaimon tehtävänä on valmistaa aviomiehelleen joka ilta kunnon ateria, jonka valmistamiseen menee yleensä koko päivä. Sen vuoksi ateria on myös hyvä suunnitella edellisenä iltana, jotta kaikki olisi varmasti täydellistä rakkaan miehen tullessa kotiin.
-(Valmistamalla hyvän illallisen) kerrot hänelle, että olet ajatellut häntä ja huomioit hänen tarpeensa. Useimmat miehet ovat nälkäisiä tullessaan kotiin ja hyvä illallinen, varsinkin hänen lempiruokaansa, on osa lämmintä vastaanottoa.
Koti on miehelle paikka, jossa hän voi rentoutua. Vaimolla siihen ei ole aikaa.
2. Ole hilpeä ja mielenkiintoinenMiehen päivä on voinut olla tylsä ja yksi vaimon velvollisuuksista on piristää häntä.
3. Siivoa sotkutToki olet siivonnut kodin jo paljon ennen miehesi kotiintuloa, mutta se on hyvä käydä läpi vielä viimeisen kerran juuri ennen kuin aviomiehesi saapuu.
– Kylmempinä päivinä sinun pitäisi sytyttää takkaan tuli, jonka lämmössä hän voi rentoutua. Aviomiehesi tuntee tällöin löytäneensä rauhan ja järjestyksen tyyssijan ja sinäkin piristyt. Loppujen lopuksi hänen tarpeidensa huomioinenhan takaa sinulle huikean henkilökohtaisen tyydytyksen tunteen.
4. Siisti lapset ja pidä heidät hiljaisinaKampaa lasten hiukset ja pese heidän kasvonsa ja kätensä. Voit myös vaihtaa heidän vaatteensa.
– Lapsesi ovat pikkuaarteita ja aviomiehesi haluaa nähdä heidät sellaisina. Minimoi kaikki melu. Eliminoi imurin, pesukoneen ja kuivausrummun äänet hänen kotiintuloaikansa lähestyessä. Kannusta lapsia olemaan hiljaa.

"Muista osoittaa, että haluat vilpittömästi miellyttää miestäsi. "

5. Hymyile.Hyvä aviovaimo on iloinen tavatessaan miehensä, joten osoita että haluat vilpittömästi miellyttää häntä. On myös tärkeää kuunnella, miten miehen päivä on sujunut.
– Sinulla saattaa olla useita tärkeitä kysymyksiä hänelle, mutta nyt ei ole niiden aika. Anna hänen puhua ensin ja muista, että hänen keskusteluaiheensa ovat aina sinun asioitasi tärkeämpiä.
6. Tee illasta hänen iltansa.Vaimo ei saa valittaa, vaikka mies on myöhässä tai jos hän onkin livistänyt muihin huvituksiin ilman sinua. Naisen on yritettävä ymmärtää miehen rasittavan elämän paineita.
– Sinun tavoitteesi on tehdä kodista rauhan, seesteisyyden ja järjestyksen tyyssija, jossa miehesi voi uudistua henkisesti ja fyysisesti.
7. Älä valitaNainen ei saa olla vihainen tai valittaa, vaikka mies olisi koko yön poissa kotoa.Miesten työpäivät ovat niin raskaita, että vaimon ongelmat ovat pientä siihen verrattuna, mitä mies on mahdollisesti saanut kokea.
– Älä ota häntä vastaan ongelmien ja valitusten säestämä. Se on pientä verrattuna siihen, mitä hän on voinut joutua kärsimään päivän aikana.
8. Vie hänet lepäämään, tarjoa juomaa ja puhu hiljaisella äänelläVaimon kuuluu tehdä miehen olo mukavaksi raskaan päivän jälkeen.
– Valmista kylmä tai kuuma juoma häntä varten. Tarjoudu ottamaa häneltä kengät jalasta ja pöyhi hänen tyynynsä. Puhu hiljaisella, rauhoittavalla ja miellyttävällä äänellä.
9. Muista aina, että hän on perheenpää – älä siis epäile miehesi tekemisiäHyvä vaimo ei kysele miehensä tekemisistä tai kyseenalaista hänen vilpittömyyttään.
Muista, että hän on perheenpää ja siis aina oikeudenmukainen ja rehellinen. Sinulla ei ole oikeutta epäillä häntä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu