Koko ihmisten luokittelu alempi- tai ylempitasoisiin on mielestäni outo ajatus.. Jos joku pellehermanni on vitsinä moiset luokittelut joskus keksinyt, pitääkö ne ottaa niin tosissaan? Sulkeutua enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti elämän(sä) ulkopuolelle?
Minun puolestani voisi kieltää kokonaan ko. sanojen käytön, aiheuttavat vain pahaa. Jokaisessa ihmisessä on jotain hyvää, ja onkin katsojasta/kokijasta kiinni, miten hän ne arvottaa.
Minun puolestani voisi kieltää kokonaan ko. sanojen käytön, aiheuttavat vain pahaa. Jokaisessa ihmisessä on jotain hyvää, ja onkin katsojasta/kokijasta kiinni, miten hän ne arvottaa.
Vastaukset 126
Vanhimmat
Arka ihminen tuntee olonsa turvalliseksi kun saa mennä lokeroon piiloon. Lokerot mahdollistaa yrittämisen lopettamisen ja antaa luvan luovuttaa.
Se, että joku kuten minä luokittelee itsensä alemman tason mieheksi ei ole itseään toteuttava profetia, se on ihan kylmä fakta. Ennen kun aloin tekemään naisille aloitteita luulin olevani ATM, nyt tiedän olevani.
Ja vaikka olisikin lokerossa, niin ei se sitä tarkoita että lopettaisi yrittämisen ja luovuttaisi.
Niin että kaivaa itselleen kuopan, ja jää sinne huutelemaan ohikulkijoille?
Kyllä se mielestäni tavallaan on.
En ole monen vuosikymmeneni aikana oppinut luokittelemaan ihmisiä tasoihin. Enkä halua.
Takaiskuja tapahtuu _ihan kaikille_. Määräävää taitaa olla se, kuinka siihen suhtautuu, ja miten siitä jatkaa.
"Jokaisessa ihmisessä on jotain hyvää, ja onkin katsojasta/kokijasta kiinni, miten hän ne arvottaa. "
Se on vain niin että niitä katsojia/kokijoita on rajattu määrä ja he painottuvat huomaamaan tiettyjä asioita.
Kun todennäköisyyksiä lasketaan niin valitettavasti ihmiset jakautuu sitten lokeroihin, halusimmepa niitä tai emme koska ihmiset yleisesti eivät ole valmiita mukautumaan sekä miettimään kriteerejään vaan sitä odotetaan yksilöltä jonka oletetaan ottavan paikan hänelle varatusta lokerosta.
Mutta sanoisin että itsensä lokerointi on yleensä turhaa -muut ihmiset ja toinen sukupuoli tekee sen kyllä puolestamme.
Totta, miksi ihmeessä mies luokittelisi itsensä alemman tason mieheksi? Kyllä sen luokituksen tekevät naiset.
Tavallaan ymmärrän.
Mutta toisaalta, kun määrittelee itsensä johonkin lokeroon, määrittelee silloin myös kaikki muut ihmiset yksisilmäisiksi hölmöiksi, joilla ei omaa kapasiteettia määritellä näkemäänsä ja kokemaansa. Määreet -todellisuuden kokeminen kaikille hiukan erilainen.
Toisen atm voi olla toisen ytm. Ja päinvastoin!
Ei voi koska YTM saa naista ja ATM ei saa naista ja se ei ole mikään mielipidekysmys vaan ihan konkreettinen asia.
Satoja pakkeja saaneena ihmisenä minun pitäisi varmaan kuulua varmaan alimpaan lokeroon? Mutta kuitenkin elämäni on kulunut läjes aina joku nainen vierelläni, joko hetkellisesti tai pitkään, niin silloin kuulun sinne ylimpään lokeroon. Pitkät parisuhteet sijoittaisivat minut keskilokeroon.
Minneköhän koppiin siis itseni suljen?
Ehkä en siis itseäni lokeroi, vaan nautin siitä että välillä natsaa ja välillä ei. Se elämässä juuri hauskaa onkin kun ei tiedä mitä tapahtuu.
Juurikin kerroin, että toisen atm voi olla toisen ytm, ja päinvastoin. Siksi, että ihmiset arvottavat asiat eri tavoin.
Jos jollain naisella Mr. Proper "fiksaatio", silloin Mr. Proper on tämän naisen ytm.
Ihmiset kun ovat erilaisia.
Eli kun luokittelette itsenne at-mieheksi (koska muut teidät luokittelevat), luokittelette kaikki muut älyttömäksi samanlaiseksi massaksi, ilman omaa persoonaa, mielipiteitä ja -haluja.
Jos "atm" Mr. Proper saa naisen, tulee siitä automaattisesti ytm?
Juu.
Pointtini oli juurikin se, miksi kieltää elämästä nauttiminen itseltään.
Kai noilla pohjimmainen syy on saada itkeä itsesääliään ja raivota naisille siitä. Saavat nautintoa vihaamalla kaikkea. Silloin ei tarvitse liikoja ajatella, eikä huomioida muita kun itsensä.
Siis itsekeskeistä?
Sellaiseksihan se noilla muodostuu ajan kanssa.
Ei vaan epäilen, että se on lähtökohta.
Vai kieltääkö sittenkin?
Entä jos joku haluaisi nauttia (edes kohtuu) kauniin naisen läheisyydestä, käsi kädessä pitämisestä, ihastumisesta, rakastumisesta ja ehkä (herra paratkoon) seksistäkin, mutta jota mahdollisuutta ei sitten suodakaan. Saavuttaakseen edes ensimmäisen askeleen em., AT-miehen täytyisi läpikäydä kaikkea muuta kuin nautintoa. Naiselle nautintohan on etuoikeus ja synnynnäistä (mm. huomiosta nauttiminen). Ei muuta kuin nauttii menemään vain, ja pian on jono miehiä porstuassa. Miehetkin voivat toki nauttia, mutta sen tunteen on paras sitten oltava fyysistä kipua ja henkistä prässiä.
Ennen asiat olivat ehkä kuitenkin selvempiä (tns. paremmin), koska ne (edes kohtuu) kauniit naiset olivat joko jumalattaria tai statuksellisen eliitin 'omaisuutta'. Jos joku ancient-ATM uskalsi edes haaveillakaan heistä, tuloksena lieni melkoisella kertoimella 'loppuottelu' areenalla leijonien kanssa.
kaikki on niin helppoa?
Ja silti eivät kelpaa kenellekään.
"AT-miehen täytyisi läpikäydä kaikkea muuta kuin nautintoa."
Suurimman osan miehistä pitää läpikäydä muuta kuin nautintoa saadakseen sitä. Teininä suurin osa meistä on aika epävarmoja ja hölmöjä, ja herkkiäkin ehkä.
"Naiselle nautintohan on etuoikeus ja synnynnäistä (mm. huomiosta nauttiminen). Ei muuta kuin nauttii menemään vain, ja pian on jono miehiä porstuassa."
Puhut nyt kauniista naisista, mihin unohdit ne tavisnaiset, jotka eivät ole kohtuukauniita? Ai niin, niitähän ei tarvitse edes mainita... Niiden arvoahan ei tunnu edes olevan olemassa muuten kuin pillumittarilla eli voivat antaa pillua tarvittaessa jollekin epätoivoiselle.
Jotenkin ihmetyttää miksi niin epätoivoisesti kerjäätte sääliä ja ymmärrystä, kun kaikesta mitä kirjoitatte näkyy se teidän oma rajoittunut mustavalkoajattelu luokitteluinenne. Miksi valittaa sellaisesta, jonka olemassaolon kuitenkin itse hyväksytte totuudeksi?
mä jouduin siihen luuserilokerikkoon, kun en saanut pimppiä 15veenä...
Niinpä. En itsekään tiedä, onko tuo ATM/YTM-käsite julkaistu missään tieteellisesti pätevässä julkaisussa. Sen sijaan tiedän ekologian puolelta, että on olemassa sellainen käsite kuin skew-mating factor, joka kuvastaa sitä, kuinka kiinnostava eläin on parittelukumppanina. Kyseessä on kerroin nollan ja ykkösen väliltä.
On edelleenkin vastaanottajan korvien välissä, miten asiat arvottaa.
Suomen yleisin veriryhmä on keskieuroopassa niin harvinainen ja haluttu, että paikallinen spr jahtaa meitä kuin vampyyrit.
=mikä on itsestään selvää (eikä niin haluttua) toiselle, on pala kultaa toiselle.
Veririyhmät eivät miehen tasoa määritä, vaan se saako pillua vai ei?
Anteeksi vaikeasti ymmärrettävä (?) analogiani.
Kuten muutkin ovat jo sanoneet, niin mitä väliä vaikkei lokeroisikaan, kun muut ihmiset kuitenkin päättävät sen, haluavatko olla missään tekemisissä kanssasi. Ja minulla on vahva epäilys siitä, että joissakin ihmisissa ei vain ole mitään hyvää, tai ainakaan sellaista, jota joku muu voisi "arvottaa".
Edelleen; luokittelet siis kaikki muut samaksi aivottomaksi massaksi, jolla ei omaa kapasiteettia arvottaa asioita?
Habib Marwan päättää perustaa pitserian. Hän uskoo minimalistiseen ruokalistaan, ja sen vuoksi siinä on vain kaksi vaihtoehtoa. Koska hän ei vielä tunne oman lähiönsä enemmistön makutottumuksia, haluaa hän vähän kokeilla, mitä he ostavat. Toiseen pitsaan tulee juustoa, kinkkua, salamia ja jalopenoa. Toiseen tulee lanttua, hirvenlihaa ja jäähdytettyä apinanaivoa.
Mitä luulet, miten käy? Kukaan ihminen ei ole aivoton robotti, joka pakottaa valitsemaan toisen vaihtoehdon, mutta itse kehtaan väittää, että toisen vaihtoehdon menekki on huomattavan paljon suurempi kuin toisen. Vai oletko eri mieltä?
No, ihmiset eivät ole tietenkään pitsoja, mutta voitko rehellisesti kieltää väitteen, että toisilla ihmisillä nyt kertakaikkiaan vain on enemmän kysyntää? Että joidenkin ihmisten ominaisuudet kertakaikkiaan vain ovat vähemmän kysyttyjä (ujo ja vaatimattoman näköinen introvertti mies) kuin toiset (urheilullinen, komea ja sosiaalisesti voisulaakin sulavampi ekstrovertti mies)?
Se, että "kysynnän tasoista" käytetään nimityksiä YTM ja ATM, ei tarkoita sitä että kukaan laskelmoisi kanssaihmisten tasoja taskulaskimella ja tekisi sitten valintansa - kyse on siitä, että kysynnässä voidaan havaita "pientä" vinoumaa, jonka vuoksi samoista miehistä ja naisista tappelee useampi kuin yksi mies tai nainen, ja joistakin miehistä ja (harvemmin kylläkin) naisista ei tappele kukaan.
Rehellisesti sanoen muuten vituttaa selittää tätä kerta toisensa jälkeen. Eikö tänne voisi saada mitään aina pinnalla pysyvää "yleisimmin kysytyt kysymykset"-ketjua, jonne joku moderaattori voisi koota näitä juttuja, joita kysytään kerta toisensa jälkeen, joihin vastataan kerta toisensa jälkeen eikä silti mene perille. Ei nyt muuten, mutta hirveiden litanioiden sijaan voisi vastata paljon lyhyemmin "lue tämä: ".
Miksi haluat luokitella itsesi "jäädytetyksi apinanaivoksi"?
Jos ei sitä kukaan muukaan tee?
Kaikki ihmiset saavat pakkeja. Myös ne "yt-miehet". Ero on siinä, että toiset jatkaa eteenpäin, toiset ei, vaan käpertyvät itseensä.
Miksi toiset kestävät pakkeja, toiset ei? Siinä ero, ei missään muussa.
Ei vaan ero on siinä, että ATM saa vain pakkeja ja YTM saa myös paljon onnistumisia. Tämän lisäksi naiset myös itse lähestyvät YT-miestä ja AT-miestä ei lähesty kukaan.
Ja Lordi tuossa kyllä kiteytti tämän asian todella hyvin.
Jos itse lähtisin baariin jossa on kaksi naista. (Naisten ulkonäöllä ei merkitystä). Seurueeseeni kuuluisivat Brad Pitt ja Johnny Depp. Mikä olisi todennäköisyyteni saada mukaani kumpikaan naisista? Aika heikko luulisin.
Viikkoa myöhemmin menisin samaiseen baariin kahden itsetunnottoman itseäni komeamman miehen kanssa.Taas samaiset naiset olisivat ainoat naisasiakkaat. Väitän vakavissani että minä olisin se jonka kanssa kumpikin haluaisi mielummin lähteä jatkoille.
Liian moni asia vaikuttaa siihen ketä onnistuu, koska onnistuu, miksi onnistuu, kenen kanssa ja missä onnistuu.
Pitää vain pystyä olemaan realisti tavoitteidensa suhteen ja uskoa itseensä. Sen enempää se ei vaadi.
Ehkä olet sitten vain niin hyvä. Luulen kuitenkin itse kuulleeni joskus seuraavat sanat: "ei, vaikka olisit viimeinen mies maailmassa".
Vakavasti puhuen tuossa nyt jää taas huomioimatta luokittelun tilastollinen luonne. Jotkut kai kieltävät sen täällä, mikä on minusta valitettavaa. Luokittelu ei olekaan järkevää, jos maailmassa on samaan aikaan olemassa kolme miestä ja kaksi naista. Ihmisiä on kuitenkin paljon, ja "alempitasoisuus" syntyy siitä, että "hyviä" miehiä/naisia on aina tarjolla (miehiä nyt ainakin, mutta myös naisia, jos varatut lasketaan mukaan). Sitä paitsi: vaikka baarissa olisikin vain kolme miestä joista kahdella huono itsetunto, tuumaisivat nämä naiset oikeassa elämässä, että heillä on varaa valkata, ja he sitten vaihtavat mieluummin baaria kuin tyytyisivät johonkin.
Tilastoasioista ei kannata naisten kanssa alkaa väittelemään koska he sanovat että "Eihän tuo ole totta! Minäkin ajattelen eri tavoin kuin tuo väittää suurimman osan naisista ajattelevan. Samoin minun kaksi ystävääni!"
"ATaämmien" teksteistä kuitenkin usein tulee esiin se, että nämä "YT" miehet ovat "YT" ainoastaan, mitä tulee naisten sänkyyn saamiseen ja ovat muutoin kovin kelvottomia ihmisiä. Ei siinä ole kyse itsensä alentamisesta monilla näistä "AT" leiman itselleen antavista, vaan enempikin yritystä korottaa itseään.
Totta, mutta se on sitten pahasuisten puhetta, eikä oikeastaan liity enää luokittelun kovaan ytimeen. Ylipäätään kaikkien määreiden antaminen luokille (kuten nyt vaikka se ujous, jota itsekin julistan kovasti) on vähän jo asian sivusta menemistä ja pikemminkin kannanotto siihen, miten kyseisestä henkilöstä "kysynnän vinouma" vaikuttaisi menevän. Niistä voidaan keskustella, ja minusta jopa kuuluu Sinkut-palstan aihepiiriin. Nyt täällä kinastellaan senkin vuoksi, että jotkut käyttävät (ennen kaikkea itsestään) termejä, joita toiset eivät halua hyväksyä. Yhtä hyvin voisimme tapella siitä, saako joku kutsua itseään "kissojen keskellä eläväksi toivottomaksi vanhaksipiiaksi", vai pitäisikö sitten käyttää nimitystä "upea ja vahva nainen, joka ei ole vielä sattunut löytämään sitä oikeaa". Ennemmin luulisi kiinnostavan, mitä kyseinen vanhapiika voisi tehdä tilanteen korjaamiseksi, vai pitäisikö tehdä mitään.
"Ennemmin luulisi kiinnostavan, mitä kyseinen vanhapiika voisi tehdä tilanteen korjaamiseksi."
Tämä on juuri päämääräni.
Lähtökohta kaikelle taitaa olla se, miten ihminen itsensä näkee. Siksi kinaaminen.
"Lähtökohta kaikelle taitaa olla se, miten ihminen itsensä näkee."
Jeps!
Ihminen joka ei näe itsessään mitään hyvää, tuskin näkee muissakaan hyvää tai jos näkee muissa jotain "hyvää" niin se synnyttää vain negatiivisia tunteita.
Olennaista ATM:issä. Luokittelevat itsensä tietyllä tavalla ja näkevät samojen kakkalasien läpi kaikki muutkin ihmiset.
"Miksi haluat luokitella itsesi "jäädytetyksi apinanaivoksi"?"
Oli vissiin vähän liian vaikea analogia. Huomaa kyllä aiheen olevan sellainen, ettei joillakin ole pienintäkään aikomusta edes yrittää ymmärtää.
Anteeksi, yleensä pyrin olemaan kohteliaampi, mutta en vain voi käsittää, miksi joillekin on niin tiukka paikka jättää edes hetkeksi se "kaikki on yhtä hyviä mitään eroja ei ole missään eikä mitään voi määritellä eikä varsinkaan mitään voi yleistää missään ja koskaan"-hörhöhumanismi. Ymmärrän kyllä, että maailma ei voi ehkä täysin ja koko aikaa tarkastella matemaattis-luonnontieteellisestä näkökulmasta, joka tietenkin itselleni on (ATM kun olen) varsin luonteva tapa käsitellä asioita.
Luokittelut, kategorioinnit vaikuttavat siihen, miten maailman ja ihmiset havaitsee. Ihmisten luokittelu ATM-teorian mukaan pakottaa havaitsemaan ihmiset sellaisena. Vittumaisintahan noissa ATM:issä on se, että he tuputtavat tuota MAT-uskontoaan tällä palstalla muille, yrittävät pakottaa muut ihmiset näkemään ihmiset omien epärealististen ja epäinhimillisten lasien läpi.
MAT-uskovaiset pitävät henkeen ja vereen kiinni teoriastaan ja laseistaan, koska kyseinen teoria antaa heille "oikeutuksen" itsesääliin ja siihen, ettei heidän tarvitse kohdella naisia ihmisinä.
Ääri-ATM:ien mukaan ATM:yys on "kohtalo": se on luokka johon synnytään ja josta ei pääse. Mikäs sen hauskempaa, jos pitää keksiä suurempaa veruketta sille, että on vain ilkeä luonteeltaan.
ES, juuri noin.
En ymmärrä, miten se pakottaa ajattelemaan yhtään mitään. Kyllä minä ainakin havainnoin ihmisistä heidän näkyviä ominaisuuksiaan. Voin myös heittää arvauksen heihin kohdistuvasta romanttisesta kysynnästä, mutta varmastihan en voi tietää.
Minä en oikein edes näe "MATia" uskontona, vaan minusta on vain päivänselvää, etteivät kaikki ole yhtä suosittuja.
Ja onhan ATM:uus tavallaan kohtaloa: geeneilleen ei mitään voi; ulkonäkö voi olla jo pohjimmiltaan huonompi, introverttiyttä ei tietääkseni voi parantaa (minä siis ihan oikeasti väsyn oltuani riittävän kauan ihmisten kanssa, ja yksin ollessani "lataan akkujani"), ujoutta ehkä vähän paikata. Miehellä jos penis on lyhyt ja ohut, sellainen katkarapu, niin ei siinä auta ajatella että hei, kaikki me ollaan samanlaisia ja minäkin voin helposti löytää naisystävän siinä missä naapurin Ronski-Reima.
"Ja onhan ATM:uus tavallaan kohtaloa: geeneilleen ei mitään voi"
Heh heh.
Sinulla on siis ATM-geenit? Olet perinyt ne ATM-geenit vanhemmiltasi, ja he ovat perineet ne omilta vanhemmiltaan jne.
Toisin sanoen: ATM:t lisääntyvät. He löytävät puolison ja hankkivat lapsia. Muutenhan ATM:t olisivat jo kuolleet sukupuuttoon.
Muista panna deitti-ilmoitukseesi maininta "katkarapukikkeli". Joku simpukka jossain voi kiinnostua.
Ajat muuttuvat ja tietyt geeniyhdistelmät ajautuvat todennäköisemmin kuin toiset ns. umpikujiin lisääntymisen kannalta.
Tuo viimeinen kohta osoittaa aika kivan pinnan alta paistavan asenteellisuuden muuten sinun kohdaltasi.
Asenteellisuuden? Se oli tarkoitettu huumoriksi. Onkohan koskaan kukaan ATM yrittänyt suhtautua omaan ATM:yyteen huumorilla... Kyllähän ihmiset vääntävät vitsejä sokeista, rammoista ja kuolemastakin, miksei sitten ATM:yydestä.
Kuinka monta sokeaa uskot nauravan omalle sokeudellee, rampaa omalle rampaudelleen?
Kuolema yhdistää meitä kaikkia joten sen takia sille yleensä voi nauraa. Nuo tietyt "puutteet" taas eivät.
Itse koen moisen huumorin hyvin mauttomaksi, mutta ehkä olet sellaisen "saako tälle edes nauraa" tyyppisen paskahuumorin ystävä.
Minä ainakin olen vääntänyt ironista huumoria alempitasoisuudestani aina tilaisuuden tullen.
"Saako tälle edes nauraa" - huumori on joskus ihan hauskaa.
Voivat rammat tms. nauraa ja vitsailla rampuudestaan itsekseen ja heittää toisten rampojen kanssa sellaista läppää, joka ulkopuolista jopa ihan hirvittäisi.
Eri asia sitten se, jos ei-rammat vääntävät vitsiä rammoista, mennään herkillä rajoilla.
Ajattelit ilmeisesti, että "muut" vitsailisivat ATM:istä. Tarkoitukseni oli se, että ATM:t itse näkisivät edes joskus itsensä ja ATM:yyden huumorilla.
Heh, en tiedä miten hyvin se näkyy, mutta olen aina suhtautunut alempitasoisuuteeni jyrkän itseironisella otteella. Se, mitä olen taas haudanvakavissani sanonut aiemminkin on se, että ATM:n itseironia nähdään "huonona itsetuntona", muiden itseironia huumorina - ja sinun kommenttisi vain alleviivaa sitä.
Hohhoijaa. No ei, ei ole "ATM-geenit", mutta olen sattunut syntymään sellaiseksi, että ominaisuusyhdistelmäni on, tai on kehittynyt, sellaiseksi ettei sillä ketään saada ihastumaan. Vanhempieni yhdistelmät ovat selvästi olleet parempia, tosin he ovat myöskin eläneet eri aikakautena kuin minä.
Vanha vitsi, jota näkövammaiset (sokeat) kertovat; "Kaveri toikkaroi humalassa kadulla, ja putoaa kuoppaan.. Kadullakulkijat naureskelevat "tuo on joko sokea tai umpitunnelissa" johon kuoppaan pudonnut vastaa "oon kumpaakin".
Naiset tuntuvat yleensäkin ymmärtävän miesten itseironian huonona itsetuntona, ellei mies ole joku standup-koomikko ja Brad Pitt, jolla ilmiselvästi ei voi olla huono itsetunto.
Hyvin sanottu, mä olen kai ktm, kun se tuntuu olevan päivän aihe täällä. Mutta mielestäni itseironia on huumoria parhaasta päästä, olen kyl nykyään aika varovainen naisten suhteen siinä millaista huumoria viljelen. Tai siis niin että en tee huumoria itsestäni, koska joskus naisten ilmeet ovat olleet niin outoja tälläisen itseironisen piikittelyn jälkeen, "että pitääkö tuo jätkä itseään ihan luuserina" :D Harmillista, että kaikkien huumorintaju ei kanna kovin syvälliseen ja vaativampaan läppään, vaan otetaan se aivan tosissaan.
Minun on todellakin vaikea ymmärtää, miksi jotkut haluavat olla atm kategoriassa. Ymmärsin kyllä vertauksesi.
Ihmisten luokittelu -itsen tai muiden- on mielestäni rasismia. Rasismi kertoo ajattelun alemmasta tasosta. Tunneälyn puuttumisesta.
Joo-o, *hups* luokittelin juuri luokittelijat.
Jos joku pieni osa miehistä ja naisista haluaa moista luokittelua käyttää, kun eivät muuhun kykene, ei se tarkoita, että kaikki niin tekisivät. Siksi luokittelu on turhaa. Tätä olen kertonut.
" Joillakin ei vaan ole pienintäkään aikomusta edes yrittää ymmärtää."
Ei ole reilua -tai älykästäkään- koittaa tasapäistää kaikkia ihmisiä.
Arvaapa huviksesi, haluaako joku olla ATM?
No tietysti haluaa. Lisäksi minä ainakin haluaisin että olisin sokea ja kasvoni olisivat runtoutuneet kolarissa pysyvästi ja lisäksi haluaisin olla impotentti sekä aivan erityisesti haluaisin joutua asumaan sillan alla ikuisessa velkakierteessä ja että jotkut retkut sitten perisivät taskunöyhtäni kylmän talviyön jälkeen, sitä minä haluan.
*huoh*
Meni edelleen pointtini ohi?
Ihmisten luokittelu hyvätuloisiin, keskituloisiin ja pienituloisiin pakottaa havaitsemaan ihmiset sellaisina. Vittumaisintahan noissa pienituloisissa eli köyhissä on se, että he tuputtavat tuota köyhyysuskontoaan muille, yrittävät pakottaa muut ihmiset näkemään ihmiset omien epärealististen ja epäinhimillisten silmälasien läpi.
Köyhyysuskovaiset pitävät henkeen ja vereen kiinni teoriastaan ja laseistaan, koska teoria epätasaisesta tulonjaosta antaa heille "oikeutuksen" itsesääliin ja siihen, ettei heidän tarvitse kohdella hyvätuloisia ihmisinä.
Ääripienituloisten mukaan köyhyys on "kohtalo": se on luokka johon synnytään ja josta ei pääse. Mikäs sen hauskempaa, jos pitää keksiä suurempaa veruketta sille, että on vain ilkeä luonteeltaan.
Surkea copy-paste-provo.
Kaikki ihmiset syntyvät ihan ilman vaatteita ja aatteita, rutiköyhinä ja kategoriat apposen auki. Se on lähtökohta. Sitten alkaa oikeuksien ja velvollisuuksien vuoropuhelu.
ATM:t toitottavat sitä, miten heillä on "oikeus" siihen ja tähän ja tuohon: oikeus saada nainen, oikeus saada hyvä työpaikka jne - tai he eivät tee mitään, ihan sama kaikelle, ei tarvitse edes naisia kunnioittaa ihmisinä.
Ääri-ATM:t ovat umpimielisiä monoloogikkoja, mölisevät vain "oikeuksistaan" ja "kohtalostaan". Mutta ei oikeuksia ilman velvollisuuksia.
Mitä velvollisuuksia teillä ATM:illä on? Listatkaapa niitä tänne.
Tuskimpa tosiaan kaikilla on oikeutta sukupuoliseen hyväksyntään, seksuaaliseen nautintoon, läheisyyteen tai siihen rakkauteen.
Olet asian ytimessä tajuamatta vain millä tavoin.
En ole ikinä sellaisia oikeassa elämässä tavannut.
Tällä palstalla kyllä.
Näin sivuhuomiona, mölisethän sinäkin ES täällä harva se päivä kohtaloasi etkä tee asialle mitään.
Miksi puhut sitten asiasta, josta et ilmiselvästi tiedä mitään jos et tällaisia ihmisiä tunne?
Olen yrittänyt tehdä paljonkin. Viime ajat olen kyllä ollut toivoton ja umpikujassa. Mutten tunne tarvetta itseäni suurempaan teoriaan enkä kohtalonuskoon enkä muiden ihmisten vihaamiseen.
Etkö näe että olet ihan samanlainen kuin toivottomimmat ATM:t?
"Kaikki ihmiset syntyvät ihan ilman vaatteita ja aatteita, rutiköyhinä ja kategoriat apposen auki. Se on lähtökohta. Sitten alkaa oikeuksien ja velvollisuuksien vuoropuhelu. "
Yritätkö sanoa, että he syntyvät jonkinlaiseen tyhjiöön, ja kaikilla on syntyessään täsmälleen samat ominaisuudet joihin mikään ulkopuolinen seikka ei ole vaikuttanut?
Minusta joka tapauksessa tuntuu, että oikeudesta puhuminen on taas lähinnä niitä provokaatioita, joihin te jotkut mielellänne samaistatte kaikki muutkin. Ei sillä, voihan joitakin kismittää välillä se, että on elänyt ja tehnyt "niin kuin piti", ja silti elämä palkitsee aivan muut henkilöt. En väitä, etteikö kullakin olisi itse vastuu omasta itsestä, mutta ei kai ole ihan mahdoton ymmärtää, miten jotakin voi harmittaa se, että ne valinnat jotka aikoinaan näyttivät "oikeilta" ja hyvään elämään johtavilta, eivät sitä sitten olleetkaan.
En ymmärrä, mitä yrität ajaa takaa "velvollisuuksilla". Pitäisikö olla joitain velvollisuuksia joita toisilla on tai ei ole?
Juurihan tässäkin ketjussa olet osoittanut useilla viesteillä, miten vihaat ja halveksit AT-miehiä. Sinusta heillä ei pitäisi olla edes oikeutta olemassa eikä avata suutaan.
Jos myöntäisit rehellisesti, että halveksit naisten kanssa menestymättömiä miehiä, niin asia olisi ok. Olisit reilusti samassa sarjassa kuin kaikki palstan naisia vihaavat lutkittelijat. Nyt tuo "enhän minä vihaa ketään" -tekopyhyytesi lähinnä vituttaa.
Tunnen hyvinkin monenlaisia ihmisiä.
Kukaan heistä ei mielestäni ole arvoton.
Ei pidä lukea väkisin väärin.
Minusta on tuntunut että minussa ja ATM:issä on jotain hyvin samaa ja samaan aikaan myös jotain täysin erilaista.
Olen miettinyt, että se erilaisuus on se, miten suhtaudumme toisiin ihmisiin. Olen ujo ja arka mutta haluaisin olla ihmisten kanssa tekemissä enkä suhtaudu heihin vihamielisesti tms. Pohjimmiltaan en näe suuria eroa ihmisten välillä, en mitään erityistä syytä miksi en voisi tulla yhdenlaisen tai toisenlaisen ihmisen kanssa toimeen. ATM:t luokittelevat ihmisiä tiukasti ja peräänantamatomasti.
Mikä minussa on sitten samaa toivottomimpien ATM:ien kanssa? Umpikujassa oleminen. Syrjäytyneisyys.
Esimerkkejä:
Oikeus rakastaa
Velvollisuus rakastaa
Oikeus kokea läheisyyttä
Velvollisuus antaa läheisyyttä
Oikeus nauttia seksistä
Velvollisuus antaa toisen nauttia seksistä
Ja niin edelleen.
Oikeudet ja velvollisuudet ovat olemassa, vaikka eivät aktualisoituisikaan.
Epäilen, että tämän "keskustelun" taustalla piilee myös se harhakäsitys, jonka viimeksi taisin oikaista muutama viikko sitten, ja useita kertoja viimeisen vuoden aikana, että kyse ei ole ihmisen arvosta sinänsä. Henkilö voi vaikka keksiä parannuskeinon syöpään ja estää kaikki Tyynellämerellä sattuvat luonnonmullistukset ja siinä sivussa kirjoittaa maailman arvostetuinta kirjallisuutta, mutta silti olla "alempitasoinen", jos hän ei (hyveistään huolimatta) kelpaa kellekään kumppanina.
En nyt ymmärrä vieläkään. Siis yritätkö vedota nyt siihen, että jälleen ne iänikuiset provot ovat vaatimassa itselleen neitsyiden rakkautta? Miten vieraantunut pitää olla todellisuudesta, että ottaa ne viestit vakavissaan?
tässä lisää mitä yhteistä sinulla on ATM:ien kanssa:
1) ATM:t haluavat YTN:n eli kauniin teinineitsyen, sinä haluat YTM:n eli komean, jännittävän, panettavan ja kokeneen naistenmiehen
2) ATM:t ovat nuorempana luulleet tekevänsä oikeita valintoja ja sittemmin tajunneet että heitä onkin johdettu harhaan. Sama kuvio on käynyt myös sinulle.
Jos vihaa naisia, on absurdia odottaa, että naiset tykkäisivät.
Ja vaikkei koskaan saisi ainuttakaan naista, ei silti ole "oikeutettu" vihaamaan.
Monenlaisia oikeuksia ja velvollisuuksia on siitä huolimatta, etteivät ne toteutuisikaan, eivät ne muunnu miksikään "hirviöoikeuksiksi" muiden ihmisten ja elämän suhteen.
1) En vaadi komeaa jännityseksperttimiestä, jolla on panomestarin tutkinto.
2) Ei minua ole kukaan johtanut harhaan.
Miksi ihmeessä halveksisin kokemattomia miehiä? En keksi ainuttakaan syytä.
Se jos ihminen on ilkeä on eri asia. Sellaiset ärsyttävät minua ja haluan pysyä heistä kaukana.
Palataan asiaan uudestaan, kun pystyt avoimesti puhumaan asioista ja myöntämään mitä haluat.
Miten niin ei ole oikeutettu vihaamaan? Totta helvetissä on. Miksi ihmeessä ihmisistä, joilta saa vain paskaa niskaansa pitäisi ajatella vain neutraalisti?
Se on oikeutettua että vihaat sellaisia naisia jotka ovat oikeasti kohdelleet sinua törkeästi. Esim. se, jos joku nainen antaa pakit, ei ole sellaista törkeästi kohtelua. Jokaisella naisellahan on oikeus määrätä itse omasta kehostaan aivan kuten jokaisella miehelläkin.
Sinä vihaat kaikkia naisia ryhmänä; vihaat naisia ihan vain sen takia he ovat naisia. Se on yksinkertaisesti sanottuna väärin. Aivan samoin kuin miesviha on väärin.
Ihmisissä, miehissäkin, on paljon muita ominaisuuksia kuin se, miten kokenut on seksuaalisesti ja minkä näköinen on. Ja jaottelu introvertti/ekstrovertti on hyvin yksinkertaistava. Yhdessä ja samassa ihmisessä voi olla piirteitä molemmista ja lisäksi on aina muita piirteitä.
"Ihmisissä, miehissäkin, on paljon muita ominaisuuksia kuin se, miten kokenut on seksuaalisesti ja minkä näköinen on."
Kukaan ei keskustelussa ole kiistänyt tätä itsestäänselvyyttä. Sen sijaan sinä yrität kiistää sen itsestäänselvyyden, että on olemassa seksuaalisesti hyvin kokeneita ja menestyneitä miehiä (YTM) sekä toisaalta seksuaalisesti kokemattomia ja menestymättömiä miehiä (ATM).
Ei, vaan on puhdasta realismia pitää naista pahana ja vihollisena aina siihen asti, kunnes hän omalla käytöksellään osoittaa olevansa jotain muuta.
Yhtä lailla myrkyllisiä käärmeitäkin kannattaa varoa ihan varmuuden vuoksi, vaikka niidenkin joukossa on varmasti kilttejä käärmeitä, jotka eivät pure jokaista kohdalle sattuvaa.
Osoitatko itse jotain positiivista itsestäsi?
Miten sulle pitäisi osoittaa olevansa hyvä?
Naiset pahoja ja vihollisia??? Jäikö lääke ottamatta?
1. Riippuu aina tilanteesta.
2. Antamalla pillua.
3. Maailmanhistoria on naisten pahuuden historiaa.
En halua, että kukaan näkee/kokee itsensä arvottomana.
"on olemassa seksuaalisesti hyvin kokeneita ja menestyneitä miehiä (YTM) sekä toisaalta seksuaalisesti kokemattomia ja menestymättömiä miehiä (ATM)"
On olemassa seksuaalisesti enemmän tai vähemmän kokeneita ja ihan kokemattomiakin miehiä ja naisia - ENTÄ SITTEN?
Ei kokeneisuus ihmisarvoa määritä. Itsetuntoon kokemattomuus voi osua hyvinkin kipeästi. Eri asiat kuitenkin. Kyllähän ihminen on muutakin kuin vain ja ainostaan seksiä.
"Ei kokeneisuus ihmisarvoa määritä."
Jälleen kerran: kukaan ei ole väittänyt, että kokeneisuus määrittäisi ihmisarvon. Kukaan muu ei ole käyttänyt sanaa ihmisarvo, sinä sen jostain syystä toit tähän keskusteluun.
"Kyllähän ihminen on muutakin kuin vain ja ainostaan seksiä."
Niin on paljon muutakin, mutta hän on myös seksiä ja hänellä on seksuaalinen markkina-arvo, jolla ei ole mitään tekemistä hänen ihmisarvonsa kanssa. Mies voi olla runsaasti pillua saava YTM-Eino tai koskaan pillua saamaton ATM-Lordi, mutta heillä molemmilla on sama jakamaton ihmisarvo.
"Itsetuntoon kokemattomuus voi osua hyvinkin kipeästi."
Siitähän tässä on kyse. Se pillun ja tyttöystävän saamattomuudesta seuraava kehno itsetunto helposti suistaa miehen elämän raiteiltaan muutenkin. Ei kaikkien, jotkut ATM:t ovat varmasti osaansa tyytyneet ja he voivat sinkkunaisten tapaan täyttää elämänsä muilla, seksiin liittymättömillä asioilla. Mutta monenlaista henkistä pahoinvointia se saamattomuus kyllä miehille aiheuttaa.
Pitää olla pahasti sekaisin. Parempi pysytellä kaukana, tosi kaukana, kaltaisistasi.
Olin joskus luokittelua vastaan. Taisin kirjoittaa palstallekin siitä joku vuosi sitten vähän.
Kuitenkin kun olin päässyt yli näistä lutkitteluista ja YTM panee kaikkia puheista eikä ATM:llä jää mitään niin totesin katseltuani sekä omaa elämääni että myös muiden miesten elämää että siinä oli perää.
Nainen ei tätä usein voi ymmärtää koska nähtävästi ei ole tutkaillut miesten elämää niin läheltä eikä myöskään tajunnut miten miesvalintojaan tekee.
Lisäksi monet naiset näyttävät olevan sillä kannalla että
1)"Jos mies ei mulle käy tai sovi niin varmaan jollekulle toiselle sitten!"
2) "Jos mies ei sovi jollekin naiselle niin laittaa sitä ja tätä asiaa kuntoon ja onnistaa"
3) "Yleensä miehet minulle ovat kelvanneet ihan luonnollisina itsenään (nainen ei itse huomaa valintaprosessiaan TAI ei huomaa itse olevansa vähemmän suosittu nainen joten hän katselee kaikkia miehiä tajuamatta että kaikki naiset eivät näin tee)
4) "Minusta miehen pitää olla tietynlainen, mutta makuja on monia!"
Näillä kaikilla käytännössä yritetään peitellä, selitellä tai vähätellä tätä markkina-arvoteoriaa.
En usko karkeisiin ATM, KTM tai YTM määritelmiin, mutta on selvä että joillakin on jo luonnostaan enemmän kyselyä keskimäärin kuin toisilla ja tämän lisäksi paljon riippuu ympäristöistä kuinka paljon valinnanvaraa on.
Itse en usko ihmisten enkä varsinkaan ihmisen itsensä lokerointiin koska se jos tilanne ennen sitä on vaikea tai hankala niin sen jälkeen se on lähinnä toivoton jos ajattelee jo itseään vaikkapa AT-ämmäksi.
Mutta onhan se jännä huomata miten omalla kohdalla vapailla markkinoilla ollessa esimerkiksi netissä sekä baarissa ei ole kysyntää ja kiinnostuneet tällaisesta mukavasta herrasmiehestä ovat vanhemmat puoleiset naiset tai yksinhuoltajat...
Samoin jos kaveripiiriä katselee niin tietyt tyypit ovat siellä yksin lähes koko elämänsä olleet. Eivätkä he itseään tituleeraa ATMksi, vaan ovat jo sitä ilman teoriankin olemassaoloa tosimaailmassa.
Uskon että ratkaisujen löytämistä yksilölle ei helpota itsensä leimaaminen ATM:ksi, markkina-arvoteorian jatkuva mainostaminen muttei myöskään totuuden kieltäminen sen varjolla että "makuja on monia ja kaikkien kukkien annetaan kukkia".
Se on harhaista jos mikä.
Uskon myös siihen että monille on todella hankala ja vaikea kohdata maailmaa sellaisena raakana paikka ihmissuhteiden ja seksuaalisuuden osalta kuin se on.
Joskus jopa niille jotka elävät yltäkylläisyydessä niiltä osin.
Tahtoisin sanoa myös sen että olen kuullut mm. netissä vanhempien naisten, jotka ovat eläneet tuolla saralla varsin ns. leveää elämää todeten että "se on luonnonlaki että kaikki ei saa eikä naiselta voi odottaa että hän kiinnostuisi tuollaisesta ja tuollaiseta miehestä".
Tavallaan sanoen että tiettyjen urosten kohtalo on joutua ilman seksiä, rakkautta ja perhe-elämää samalla hekumoiden miten ihanaa elämää nämä naaraat itse ovat eläneet tuolta osin.
Tällöin tajuaa että ihmisillä kuten näillä naisilla on tarve tuntea itsensä voimakkaaksi sekä hyväntahtoisiksi ja maailma oikeudenmukaiseksi jopa kun se jättää jonkun ilman rakkautta ja hyväksyntää julmasti.
Siten markkina-arvoteoria alkaa kuulostaa aika realistiseltakin ja kaikki muu patsastelu hienojen romanttisten mutta niin kovin epätodellisten arvojen johodolla hyvin falskilta.
Hyvin sanottu, juuri noinhan se menee.
Minun on todellakin vaikea ymmärtää, miksi jotkut haluavat olla pienituloisten kategoriassa. Ymmärsin kyllä vertauksesi.
Ihmisten luokittelu -itsen tai muiden- on mielestäni rasismia. Rasismi kertoo ajattelun alemmasta tasosta. Tunneälyn puuttumisesta. Pienituloisista puhuvalla ihmisellä ei ole tunneälyä.
Tosi hyvä taito tuo, että osaa ihan itse laittaa viivalle puuttuvia sanoja
Siis tämä AT/KT/YT-asetelmahan on ihan selvä ja jokapäiväinen ilmiö. Ei niin pientä yhteisöä, etteikö ihmisten jakautuminen em. tyyppeihin ole havaittavissa. Aivan sama, ollaanko koulussa, työpaikalla, tällä foorumilla, yhteiskunnan jäseninä. Se, että joku on joskus tarkastellut asiaa jakaen ihmiset kolmeen eri luokkaan, ei muuta tilannetta miksikään, ilmiö on todellinen ja olisi olemassa ilman mitään luokituksiakin. "Uskonasiasta" ei todellakaan ole kyse, erot ihmisten välillä eivät poistu sulkemalla silmät todellisuudelta.
"joillekin on niin tiukka paikka jättää edes hetkeksi se "kaikki on yhtä hyviä mitään eroja ei ole missään eikä mitään voi määritellä eikä varsinkaan mitään voi yleistää missään ja koskaan"-hörhöhumanismi."
Lord Boredomhan siinä tiivistikin tämän ketjun sisällön aika kattavasti.
Pointtini olikin juuri se, että puhutte vaan omasta puolestanne.
Ainoat ihmiset, joiden kanssa en halua olla tekemisissä, ovat ilkeät ihmiset (miten sitten tänne jouduin..?). Se on vika, josta ei parane.
Olen koittanut järjestelmällisesti tuoda esille, että ihmisen arvoa ei mitata ulkoisilla avuilla, ei myöskään auton tai k*kkelin koolla. Tärkeät arvot ihan muualla.
Sille en enää mitään voi, jos ette halua asiaa uskoa.
Jos ei ole niitä sisäisiäkään arvoja, niin pelihän on sillä selvä?
Katsotaanpas Mette-Matildan vilpittömyys.
Kuinka monelle introvertille, köyhälle ja ei erityisen komealle miehelle olet antanut? Antaa tulla vastausta niin katsotaan kuinka syvällä oikeasti ajattelet noin kuin viestisi lopussa kirjoitit.
Kuinka monelta köyhältä ei niin komelta introvertiltä olen saanut.
Aika monelta.
Ehkä n puolet suhteistani? Kolmasosa?
Lukuja en kerro.
On ollut myös niitä "yt-miehiä", joista yhden kanssa elämä oli maanpäällistä helvettiä.
En usko.
Olen kokenut v*ttumaisuutta sekä komeilta, että "taviksilta". Suhteessa.
Jos ei niitä sisäisiä arvoja ole, on peli menetetty, oli ulkonäkö tms. ihan mikä vaan.
Miksi kysyt, jos et aio uskoa?
"Aika monelta."
Eli olet enemmän kuin yhden miehen käyttämä?
Lutka.
Ääliö!
"Kuinka monelta köyhältä ei niin komelta introvertiltä olen saanut.
Aika monelta."
Olisi kiva tietää, miten tuo käytännössä tapahtuu. Minulle on tullut koko elämäni aikana peräti kaksi kertaa joku tuntematon nainen juttelemaan, ensimmäinen kysyi tunnin alkamisajankohdasta ja toinen junien aikatauluista. Se, että joku ruma introvertti pääsisi suhteeseen asti tuntuu ainakin itsestäni surkuhupaisan epätodennäköiseltä. Tosin jos kyse joistakin mukaintroverteistä, niin kai se sitten on mahdollista.
Kai introverttikin juttelee tai voi jutella naisille? Introverttiyttä on monta astetta.
Olen itsekin jossain määrin introvertti -ääriextrovertit voivat tuntua minusta liian hyökkääviltä, mutta se ei tarkoita, että sosiaaliset taidot puuttuisivat kokonaan.
Ei tuo teoria vakuuta mitenkään. No se on oma näkemykseni. pidän sitä aikalailla jonain paviaaniteoriana. Yksi uros hoitelee lauman kaikki naiset ja muut vikisee surkeina.
Paviaanien eduksi lasken kuitenkin sen, että nuorilla paviaaneilla on pyhä tarkoitus ottaa alfan paikka, kun alfa alkaa vanheta. ATM ei edes suunnittele sellaista. En todellakaan ole mikään nuori poikanen enää ja silti pärjään itseäni komeampien, paremmin koulutettujen, älykkäämpien, lihaksikkaampien, verbaalisti lahjakkaampien, nuorten miesten reviirillä. Miksi?
Vain siksi koska itsetuntoni, naisten ymmärtäminen, heidän kanssaan keskustelutaitoni ja itsevarmuuteni on parempi.
Syitä ATM:ksi syrjäytymiseen on varmaan miljoonia, mutta miksi ihminen luovuttaa? En minä voi opetella soittamaan säkkipilliä lukemalla siitä kirjoista. En varmasti soita sitä hyvin ensimmäisellä yrityksellä. Teen virheitä ja yritän uudestaan. Tarpeeksi kun olen niitä virheitä tehnyt, niin huomaan osaavani sitä kapinetta soittaa.
Ihmissuhteita ei opi lukemalla, niitä oppii ainoastaan harjoittelemalla. Väitän että jokainen ihminen löytää parinsa, jos vaan jaksaa yrittää ja taistella epäonnistumisia vastaan.
Se on minun teoriani ja ainakin omalla kohdallani toimii. Mitä enemmän jotain asiaa maailmassa tekee, sitä paremmaksi sen tekemisessä tulee. Senkin teorian voi jakaa tasoilla, mutta se on mielestäni tyhmää.
Minulta ei ole mitään pois jos te luovutatte. Se päinvastoin antaa minulle mahdollisuudet olla haluttu ihminen pitempään.
Hyvin sanottu
Voiko ihminen, mies, nousta ATM:stä ylöspäin ??
Mä uskon että voi. Mä olin kymmenisen vuotta sit koko kouluajan ATM, vaikka tällaista naurettavaa luokittelua ei luojan kiitos vielä silloin tunnettukkaan. Olin ujo, huonosti pukeutunut, mauton, persoonaton, pelkäsin naisia kuin ruttoa, en omannut juurikaan huumorintajua. Toiset vei naiset ja mä ihmettelin että miksi näin pääsee käymään? Miksi nuo miehet ovat niin luontevia naisten kanssa, ja mua ei noteerata ollenkaan. Osa vielä ilkkui mua jostain pienestä syntymäviasta.
Siinä teinivuosina tuli se käännekohta, piti miettiä mitä sitä haluaa elämältään. Jotenkin pystyin hyväksymään sen faktan että olen luultavasti koko loppuelämäni yksin, paskat naisista, jos en niitä saa, niin olkoot sit. Kiinnostuin hevi-musiikista, aloin erottumaan massasta, kehitin itselleni persoonnallisuuden. Se vaati aika paljon yksinoloa, löytää se todellinen minä, mutta suosittelen sitä kaikille. Etsin toisaalta elämäni kiinnekohdat jostain muualta kuin naisista, tai ylipäätään omista heikkouksista. Keskityin siihen, mistä nautin ja luovutin siinä mitä en voi saada.
Nyt kymmenisen vuotta myöhemmin, olen elänyt avoliitossa, seurustellutkin muutaman kerran, yhden illan juttuja ollut kanssa. Miten näin voi käydä ?? Kukaan täällä ei tunnu uskovan siihen että elämäänsä voi parantaa.
Joku sellainen "haista paska" asenne puuttuu näiltä tyypeiltä, mielummin jäädään rypemään sinne itsesääliin.
Mitä mieltä, voiko omaa luokitustaa muuttaa ??
Totta kai voi muuttaa, olethan sinäkin siitä esimerkki. Ja minä ja moni muu.
Eino, lopettaisit paskan jauhamisen.
Kehitin itselleni "haistapaska-asenteen" jo aikapäiviä sitten, kun huomasin ettei minulla ole tulevaisuutta millään markkinoilla. Koska kiinnostukseni kohteet eivät kuitenkaan ole trendikkäissä alakulttuureissa, joista pitävät myös monet niihin kuulumattomat naiset, asennemuutos ei juuri nostanut sosiaalista statustani.
Itseeni toki olen tämän sisäisen eye of the tigerini löytämisen jälkeen paljon tyytyväisempi, kun voin selittää tilanteeni välttämättömyyden sijaan tietoiseksi valinnaksi.
Ei minusta alle teini-ikäisestä voi sanoa että on ATM - eihän silloin tytöt ja pojat mene edes sillä tavalla vielä yhteen muuten kuin kaikkein aikuista teeskentelevimmät yksilöt. Tule puhumaan sitten lähempänä kolmeakymppiä, kun ei käännekohtaa ole kuulunut eikä näkynyt muutosyrityksistä huolimatta. Vai luuletteko että 15-vuotiaista asti olemme velloneet alempitasosiuudessa? Edes nykyään asia on tuskin monillakaan elämän ainoa piste, vaikka tältä palstalta toisenlaisen kuvan saisikin.
Itse olen tehnyt kaiken mahdollisen tasoluokkani muuttamiseksi, ei ole auttanut.
Eikö sun pitänyt häipyä vittuun tältä palstalta?
Palasin. Haittaako?
joku järkevä täällä pysyy, ettei meillä ihan kokonaan mene usko ihmisiin.
Haittaa kovastikin.
Mikäs minussa haittaa? Sekö etten vihaa itseäni kun elämäni on parisuhdetta vaille mukavaa, vai siksi ettet saa olla pelkästään ruikuttavien ihmisten keskuudessa täällä?
Etkö kestä edes kritiikkiä?
Pöhkööö... Se sinussa haittaa ATM:iä, kun sä olet sellainen "nussijamestari".
Hah! Jos omasta tahdostaan kotona istuva henkilö on nussijamestari niin.....???
No näkemyshän se tuokin on. Puhelinsoitto ja saisin.....hmm???
Ei vaan kiinnosta.
No tällä palstallahan on käsittämätön ajatus että joku haluaa olla yksin vaikka tarjontaa olisi.
Olen kyllä sitä mieltä että nussijamestareita on ne onnelliset miehet, joilla parisuhde on aluillaan. Silloin on melkoista touhua sillä saralla.
Laiska sinkku pitää hauskaa ainoastaan tarpeen tullen, ei montaa kertaa päivässä.
Pitäisikin mennä tonne parisuhdepalstalle haukkumaan kaikki miehet nussijamestareiksi!
Sir eino = and_justice_for_all
Toi oli aika paha loukkaus Einoa kohtaan! :DDD
Loukkasit kyllä vähän minuakin, mutta Eino on hyvä jätkä, enkä siitä ota nokkiini.
Et kyllä mikään ihan terävin kynä ole.
No päivän hauskimman kyllä heitit ja siksi sulle tökkään plussan tohon kommenttiin.
Nuo lääke ottamatta kommentit alkaa oikeasti paistaa niin pahasti läpi.
Ehkä sulla on jakaantunut persoonallisuus etkä muista milloin kirjoitat einona ja milloin useampana toisena.
Jokainen voi miettiä miksi eino ei ole kirjoittanut mm. tähän ketjuun ja johonkin toiseen ketjuun on kirjoittanut taas vain eino eikä justice...
Olin suurin piirtein samaa mieltä kanssasi ennen kuin tutustuin tähän palstaan. Nykyisin on selviö, että ihmiset ovat jaettavissa tasoihin. Tosin ei "Ei voi koska YTM saa naista ja ATM ei saa naista ja se ei ole mikään mielipidekysmys vaan ihan konkreettinen asia" -jargonin mukaan, vaan tuon porukan kirjallisen ilmaisun sekä viestien sisällön ja logiikan perusteella.
Ennen kuin tulin tälle palstalle, en ollut ikinä ajatellut, että sellaisia kuin tämän palstan jotkut "ATM:t" ovat, on olemassa.
Tosiasiahan kuitenkin on, että monen näköisillä ihmisillä on seksisuhteita ja parisuhteita. Eivät he kaikki ole kauniita ja komeita.
Kyse ei ole ulkonäöstä (vaikka sekin tietenkin vaikuttaa). Kyse on ensisijaisesti ihan muusta.
Ovatko ne hc-ATM:t todellakin pikkukakaroita? Marisevat vaan, että kaikki on naisten syytä. Voihan itku ja parku. Voivatko jotkut miehet olla niin typeriä ja epärehellisiä? Näköjään voivat.
Oma luokka, kategoria? Joo... ei normaali mies ajattele ja toimi kuten he. On heissä todellakin yhteisiä piirteitä. Erottuvat.
Epäloogisuus - se noissa ATM-jutissa tökkää eniten silmään. Mutta eivät he itse sitä todellakaan huomaa?
Tässä taas näkee että miten pihalla naiset ovat todellisuudesta.
Sitten luetaan palstalta muutaman ATM:n itku ja parkuviesti sekä liitetään tämä koskemaan kaikki todellisessa elämässä ilman naisia olevia miehiä.
Syy ja seuraussuhteet on teillä päälaellaan.
P*ka teoria:D
Piti oikein yrittää kaivella, mitähän tuo on. Tässä vaiheessa ymmärrän näin:
Ihmisillä luontaisesti on mennyt/menee ajoittain ns.huonot housuun. Kokemuksen mukaan tämä on osin ikäriippuvainen juttu. Keskivaiheilla ikäkaarta ympäristö odottaa, että jos näin käy, asianomainen itse pystyy edesauttamaan tilanteensa kohennusta.
Palstaa lukemalla saa käsityksen, että joillekin keskeista ikää eläville huono-onnisille näin on käynyt. Mutta odotetun käytöksen sijaan (liika hyvinvoinnin passivoiva vaikutus ehkä) mielen onkin vaivihkaa vallannut ajatus, että tämän täytyy olla kohtalo. Ja on syntynyt mieliteko siitä, löytyiskö ns.asiaa (tukiteoriaakin) asian ympäriltä. Ja yllätys yllätys (nettiaikaa kun eletään), niin löytyyhän sitä tarpeeseen kuin tarpeeseen, ei ihan wikipediasta, mutta jostain underground-tasolta kuitenkin. Ja heureka! Kelpaa, olen löytänyt: teorian tuella kohtalon ohjauksessa paskat housuissa. Ja kaikki kohtaloon uskovaiset, teorian mitä vilpittömimmässä aatehengessä, yhdistykää!
Suomalaiseen mielenlaatuun (osin) sopii, että syntyy kadehtimista, jos joku ei sillä hetkellä satukaan istumaan ja muhi omassa liemessään. Suomalaisen urputus (hieman yllättäenkin) vaimenee, jos muillakin ympärillä menee tasalleen demokraattisesti huonosti. Jossain muualla toisen menestys kannustaa, täällä laulukuoro yltyy. Eli on suhteellisuudesta kiinni, ei niinkään absoluuttisuudesta.
Ehkä tutkimukset aiheesta jatkuu, katsotaan :)