eka

Seurustelin ensimmäisen 'kunnon' poikaystäväni kanssa vuosia ja vuosia sitten. Erosimme ja seurustelimme tahoillamme muiden kanssa. Palasimme yhteen ja olen onnellisempi kuin koskaan.

Epäilen, että mikäli olisimme jatkaneet seurustelua silloin nuorempina, suhteemme ei olisi kestänyt, mutta nyt kun on käväisty katselemassa muitakin, tiedän, että hän on minulle kaikkein rakkain ja se, jonka kanssa elämäni on täyttä. Ensimmäiseni oli siis todellinen rakkauteni, mutta ymmärsin sen vasta seurusteltuani muiden kanssa.

Jos tuntuu,että haluat päästä hieman "tuulettumaan",ni mikäs siinä.Mene,kokeile ja ole rohkea uusien miehien valintoissa!

Mut tutun ja turvallisen tarjoaa vain poikaystäväsi.Olkoonkin,että hän sun "ensimmäinen"

Eka voi olla oikea - mulle se on, kymmenen yhdessäolovuoden jälkeen. Mutta meilläkin oli pieni tauko siinä neljän vuoden jälkeen. Kaikeksi onneksi molemmat tajusivat, että toinen oli se oikea ja päädyimme takaisin yhteen. Me erosimme ylipäätäänkin ihan pikku juttujen takia - yhteen palattuamme olemme osanneet arvostaa ja kuunnella toista paremmin.

Tämä suhteeni on ns. ainut pitkä seurustelusuhteeni, vaikka "vertailuaineistoakin" sain tauon aikana ihan tarpeeksi.

Ei kannata olla mustis vanhoista, vaan ole onnellinen siitä, jos sulla on hyvä mies ja pidä siitä kiinni.

Siispä,jos sinusta tuntuu siltä, että haluat vapaalle jalalle, siitä vaan. Mutta mieti! koska kullan takaisin saaminen ei ole koskaan varmaa.

Itse painiskelin joskus samanlaisten ongelmien kanssa. Jos nyt vastaisin ensin tähän varsinaiseen kysymykseesi: voiko ensimmäinen olla se oikea?, niin vastaisin, että kyllä.

Itselläni on ollut heikkoja hetkiä, jolloin olen ruvennut epäilemään tämän asian laitaa. Okei, nykyinen mieheni ei ole ensimmäinen, mutta toinen. Ja se ensimmäinenkin suhde kesti 1,5 vuotta. Seurustelun alkaessa olin vain 14-vuotias. Aviomieheni tapasin melko pian tämän miehen jälkeen ja olemme siitä lähtien ollut onnellisia yhdessä. Mitä nyt minua rupesi parikymppisenä arveluttamaan tuo sama asia, kuin mikä nyt arveluttaa sinua.

Tuolloin kävin muutaman kerran mieheltäni salaa treffeillä toisen miehen kanssa. Juttumme ei edennyt muutamaa suudelmaa pidemmälle. Tämä mies kuitenkin keskusteluiden perusteella olisi ollut "oikean henkinen", mutta ei yltänyt lähellekään sitä, mihin mieheni pystyi. Pistin välit poikki kylmän viileästi ja nykyään kadun sitä, että koskaan edes lähdin ajattelemaan tuollaista asiaa.

Kyllähän se silloin pyöri mielessä kuin hyrrä. Ettei tiedä mitä on menettänyt. Onneksi kuitenkin sain tämän "mielenvääristymän" päässäni oikoon ja tajusin, että minkä takia murehdin tuollaisia, kun kuitenkin olin täysin muuten tyytyväinen suhteeseen mieheni kanssa.

Vaikea neuvoa sinua mitenkään asiasi kanssa. En itsekään uskonut ennen kuin omakohtaisesti koin. Kaverit kyllä yrittivät sanoa samaa tuolloin, mutta kai sitä omalla romanttisella tavallaan halusi kokea jotain.

Voithan tietenkin yrittää käydä treffeillä jonkun kanssa. Uskon kuitenkin, että palaat mielihyvin miehesi kainaloon ennnen kuin huomaatkaan. Ei se ruoho aina ole vihreämpää aidan toisella puolella...