Olen elänyt nykyisen avomieheni kanssa avoliitossa n. 4 vuotta.
Hän on mitä ihanin, huomioonottava ihminen, rakastettava yms..MUTTA..Hän on ns. viik.loppujuoppo. Hän saattaa olla pitkiäkin aikoja juomatta, käy töissä säännöllisesti, siihen juominen ei vaikuta, mutta viikonloput ovat minulle kuin painajaista, kuten kaikki juhlat, sekä juhlapyhät.Nytkin, helatorstai-iltana, hän lähti korjaamaan tuttavansa tietokonetta, soitti parin tunnin päästä, että käy muutamalla kaljalla, ja sen jälkeen en ollut häntä nähnytkään, ennenkuin hän äsken ilmestyi kotiin humalassa edelleen.Onnekseni olen tehnyt parin päivän sisällä itselleni selväksi tulevaisuutemme..kun vaan saisin voimia toteuttaa sen, eli jättäisin hänet.Helpommin sanottu, kuin tehty!!
On kokeiltu antabukset ja kaikki, mutta hän ei esim. osaa "tissutella" kotona, eikä ottaa saunakaljoja, josta minä tykkäisin.Heti, jos ja kun hän juo pari olutta, hänen on pakko päästä baariin ja sitten vierähtää koko viikonloppu.
Kun hän palaa juomareissuiltaan, hän vannoo rakkauttaan(enkä epäile sitä, tiedän, että hän rakastaa minua...)ja lupaa aina ja aina uudestaan, että nyt en juo.
Nyt meni jopa pari viik.loppua, ettei hän halunnutkaan juoda ja sitten todellakin helatorstai-iltana ratkesi taas..tuolla kulkee ympäri kyliä ryyppäämässä, milloin kenenkin luona.En itsekkään ole absolutisti, mutta tämä jatkuva miehen viikonloppujuominen raastaa minut rikki.
Äsken minulta meni hermot, hän tuli kotiin humalassapa tietysti, kaverinsa kanssa, vannoi rakkauttaan yms..en antanut edes koskea itseäni.Otin kotiavaimet pois ja ajoin heidät ulos ja sanoin miehelleni, että seuraavan kerran kun tulet, tulet sitten kun olet selvinpäin ja sitten selvitetään asiat lopullisesti.
Eli asia vielä "pähkinänkuoressa":Mieheni ei juo viikolla, käy töissä ja osaa olla ja on aivan ihana mies, kun viik.loppu tulee(ei kuitenkaan ihan joka viik.loppu), hän lähtee juomaan,yleensä perjantaina lähtee ja palaa vasta sunnuntaina; tietenkin..että jaksaa mennä töihin maanantaina.
Ja minä olen kai hullu, kaikesta huolimatta minä rakastan tätä miestä..tiedän sen, ettei hän haluasi aina edes juoda, mutta kun joku vaan erehtyy pyytämään häntä kaljalle, minulla on tiedossa, mihin se johtaa.
Onko muilla samanlaisia ongelmia parisuhteessa?Olisi kiva vaihtaa ajatuksia jos on kohtalotovereita.
Monesti,kuten nytkin, olen päättänyt, että jätän hänet, mutta rakastan häntä yli kaiken, ja se jättäminen ei niin helppoa ole näin melkein 40 vuotiaana..tai eihän se ikää katso, mutta muuten kaikki ok, kun saisi tuon viikonloppujuomisen kaveriporukoissa mieheltä jollain tapaa loppumaan...
Jos joku kommentoi, pyydän asiallisia vastauksia, en jaksa enää mitään haukkumisia yms..siis pyydän kannanottoja, jos on kohtalotovereita ja asiallista palautetta.
Hyvää kesää lämmöllä kaikille toivotan...
PS.Itse työskentelen miel.terveys-ja päihdeongelmaisten parissa, mutta kuten sanoin, tykkään itsekkin ottaa silloin tällöin, eli absolutisti en ole, enkä sellaiseksi aio ruvetakkaan...
Hän on mitä ihanin, huomioonottava ihminen, rakastettava yms..MUTTA..Hän on ns. viik.loppujuoppo. Hän saattaa olla pitkiäkin aikoja juomatta, käy töissä säännöllisesti, siihen juominen ei vaikuta, mutta viikonloput ovat minulle kuin painajaista, kuten kaikki juhlat, sekä juhlapyhät.Nytkin, helatorstai-iltana, hän lähti korjaamaan tuttavansa tietokonetta, soitti parin tunnin päästä, että käy muutamalla kaljalla, ja sen jälkeen en ollut häntä nähnytkään, ennenkuin hän äsken ilmestyi kotiin humalassa edelleen.Onnekseni olen tehnyt parin päivän sisällä itselleni selväksi tulevaisuutemme..kun vaan saisin voimia toteuttaa sen, eli jättäisin hänet.Helpommin sanottu, kuin tehty!!
On kokeiltu antabukset ja kaikki, mutta hän ei esim. osaa "tissutella" kotona, eikä ottaa saunakaljoja, josta minä tykkäisin.Heti, jos ja kun hän juo pari olutta, hänen on pakko päästä baariin ja sitten vierähtää koko viikonloppu.
Kun hän palaa juomareissuiltaan, hän vannoo rakkauttaan(enkä epäile sitä, tiedän, että hän rakastaa minua...)ja lupaa aina ja aina uudestaan, että nyt en juo.
Nyt meni jopa pari viik.loppua, ettei hän halunnutkaan juoda ja sitten todellakin helatorstai-iltana ratkesi taas..tuolla kulkee ympäri kyliä ryyppäämässä, milloin kenenkin luona.En itsekkään ole absolutisti, mutta tämä jatkuva miehen viikonloppujuominen raastaa minut rikki.
Äsken minulta meni hermot, hän tuli kotiin humalassapa tietysti, kaverinsa kanssa, vannoi rakkauttaan yms..en antanut edes koskea itseäni.Otin kotiavaimet pois ja ajoin heidät ulos ja sanoin miehelleni, että seuraavan kerran kun tulet, tulet sitten kun olet selvinpäin ja sitten selvitetään asiat lopullisesti.
Eli asia vielä "pähkinänkuoressa":Mieheni ei juo viikolla, käy töissä ja osaa olla ja on aivan ihana mies, kun viik.loppu tulee(ei kuitenkaan ihan joka viik.loppu), hän lähtee juomaan,yleensä perjantaina lähtee ja palaa vasta sunnuntaina; tietenkin..että jaksaa mennä töihin maanantaina.
Ja minä olen kai hullu, kaikesta huolimatta minä rakastan tätä miestä..tiedän sen, ettei hän haluasi aina edes juoda, mutta kun joku vaan erehtyy pyytämään häntä kaljalle, minulla on tiedossa, mihin se johtaa.
Onko muilla samanlaisia ongelmia parisuhteessa?Olisi kiva vaihtaa ajatuksia jos on kohtalotovereita.
Monesti,kuten nytkin, olen päättänyt, että jätän hänet, mutta rakastan häntä yli kaiken, ja se jättäminen ei niin helppoa ole näin melkein 40 vuotiaana..tai eihän se ikää katso, mutta muuten kaikki ok, kun saisi tuon viikonloppujuomisen kaveriporukoissa mieheltä jollain tapaa loppumaan...
Jos joku kommentoi, pyydän asiallisia vastauksia, en jaksa enää mitään haukkumisia yms..siis pyydän kannanottoja, jos on kohtalotovereita ja asiallista palautetta.
Hyvää kesää lämmöllä kaikille toivotan...
PS.Itse työskentelen miel.terveys-ja päihdeongelmaisten parissa, mutta kuten sanoin, tykkään itsekkin ottaa silloin tällöin, eli absolutisti en ole, enkä sellaiseksi aio ruvetakkaan...
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei samoja kokemuksia, mutta eräs (ei niin läheinen) sukulainen on samanlainen putkijuoppo. Hänen parisuhteensa ovat kariutuneet siihen.
Kuuntele itseäsi - millaisen elämän haluat, miten paljon siedät toiselta? Rakkaus on siitä ihmeellinen, että se kestää paljon, mutta mikä on liikaa?
Jaksamista. Ja nelosen Mikon sanoja lainaten: Muista rakastaa itseäsi!
Miehesi kuulostaa isältäni. Torstaina tai perjantaina aloitti juomisen ja lopetti niin, että oli maanantaiaamuna 'työkunnossa'. Tuota jatkui yli kymmenen vuotta. Yritimme vihjailla alkoholiongelmasta sekä kauniisti että töykeästi, mutta mistään ei ollut apua, kunnes isäni terveys juomisen seurauksena meni erittäin huonoksi.
On ollut juomatta jo muutaman vuoden ja kertoo aina välillä, miten hienoa se on; ehtii tehdä omia juttujaan vapaa-ajalla eikä koko ajan ole huono olo. Tuonhan perheemme tiesi jo siinä vaiheessa, kun isäni vielä joi, mutta alkoholiongelmasta on tunnetusti hyvin vaikea irrottautua.
On ikävää ajatella, että isäni terveyden piti mennä niin huonoksi ennenkuin lopetti juomisen (juo vielä satunnaisesti esim. vappuina, juhannuksina jne..) eivätkä perheemme anelut ja uhkailut johtaneet samaan, mutta niin se vaan meillä nyt meni. Yleensä en voisi kuvitellakaan olevani tyytyväinen siitä, että jonkun läheiseni terveys alkaa pettää, mutta isäni kohdalla se oli pelastus. Nyt juomattomuutta on ollut jo niin pitkään, ettei enää edes kovasti pelota, vaikka juhlapäivinä joskus saattaakin juoda. Vuosia kuitenkin meni siihenkin, että pystyi jotenkuten uskomaan siihen, mitä eniten toivoi: ettei taas seurava satunnainen pieni suullinen pullosta johtaisi siihen, että juominen alkaa uudelleen.
Olen pahoillani, etten osaa neuvoa hyviä keinoja, miten toisen saisi ymmärtämään tilanteensa. Keskusteletteko toisianne painavista asioista, uusista ja vanhoista? Voihan olla esim. että miestäsi ahdistaa jokin niin paljon, että juodessaan saa jollakin tavalla siedettyä tai unohdettua jotakin asiaa elämässään. Uskon, että alkoholisteilla/juopoilla on lähes aina sairautensa taustalla jokin valtavan ahdistava asia, joka olisi hyvä saada käsiteltyä.
Energiaa vielä sinulle.
että monesti parhaat ihmiset sortuvat viinaan, kun ovat niin hyväluontoisia. Joten tuskinpa hullu olet häntä rakastaessasi.
Minulla ei itselläni ole (onneksi) vastaavaa kokemusta, mutta näin sivullisena "tyhmänä" tuntuisi, että tuollaisen ihmisen pitäisi pysyä absolutistina - helppohan minun on sanoa, kun pystyn hallitsemaan viinankäyttöni! Anteeksi naiviuteni, ymmärrän, ettei se todellakaan ole helppoa ja varmasti hän selvinpäin pyrkii siihen tavoitteeseen tai ainakin hallitsemaan oman viinankäytön, niin ettei se satuta sinua tai muita läheisiä ihmisiä.
Ehkä häntä auttaisi, jos itsekin kääntyisit absolutistiksi (tai ainakin käyttäisit alkoholia vain hänen tietämättä, tosin rehellisyys on kunkin oma ja itse punnittava asia). Vaan kaipa itse ammattilaisena tiedät, voisiko siitä olla apua. Mutta itse ainakin, jos rakastaisin alkoholistia, niin olisin valmis uhraamaan oman viinankäytönkin, jos se auttaisi.
Hermojesimenon kanssa, niin olen kuullut, että joskus täytyy olla "kova" alkoholistille. Tämän on joskus kohdattava totuus ja todellisuus, joten minusta tuntuu että, käyttäydyit oikein häntäkin kohtaan. Ehkä nyt olette oikealla tiellä? Olen joskus hyvin läheltä seurannut vastaavaa parisuhdetta...Molemmat tarvitsette tukea ja voimaa. Varmasti sinulla on kohtalotovereitakin ja saat myös heidän kommentteja ja ehkä juuri he auttavat teitä eniten. Toivon, että elämänne ja rakkautenne helpottuu...
Olen kai aika erikoinen tapaus, sillä olen nuori kaunis nainen ja alkoholisti.
Erosimme avomieheni kanssa kuukausi sitten, minun aloitteestani.
Otin kaiken syyn omille niskoilleni, sillä minä olen pilannut muuten niin hyvän suhteen olemalla aina kännissä.
Työssäkäyvä olen minäkin, mutta kaiken vapaa-aikani join, joka ilta ja vapaapäivät ja myös minulla oli kauhea hinku aina lähteä baariin, joka vielä oli aivan kotiovemme vieressä..
En voi sanoa mitään puolustuksekseni.
Olen tyypillinen alkoholistiluonne, liian kiltti ja herkkä, hukutan alkoholiin toiveeni, pettymykseni ja haluni joita en uskalla ilmaista ääneen.. Minut tunnetaan mitä ystävällisimpänä ja luotettavimpana ihmisenä, huolehdin lähimmäisistäni henkeen ja vereen.
Mutta itsestäni en osaa pitää huolta..
Nyt sinkkuna yritän päästä itseni kanssa sinuksi ja oppia rakastamaan ja hyväksymään itseni.
Vasta sen jälkeen voin kuvitella taas seurustelevani. Juon edelleen.
Ex-mieheni sanoo rakastavansa minua edelleen, mutta toivoo minun saavani ongelmani ratkaistua..
Tiedän, että vain minä voin sen tehdä.
En vain tiedä miten..?
Mistä aloitan?
Kun mieheni on selvinpäin, pystymme puhumaan ja puhummekin kaikista, vaikeistakin asioista.
Itse olen kovin herkkä luontoinen, ja olen kokeillut kaikkea ja ennenkaikkea sitä, että silloin kun mieheni ei juo, olen luvannut ja ollut itsekkin ottamatta tippaakaan alkoholia. Minulle ei tee tiukkaakaan vaikka alkaakkin absolutistiksi hänen vuokseen tekisin sen ja sen hänelle olen sanonutkin ja hän siis tietää sen, silti, sama kaava toistuu uudelleen ja uudelleen.Tänään vai mittani todellakin tuli täyteen ja sanoin, että tulee kotiin vasta kun on selvinnyt ja sitten keskustellaan asiat selväksi.
Toisalta sydämeni sanoo: jätä hänet, toisaalta :tue, auta häntä, älä jätä häntä koska rakastatte toisianne...Olen todellakin umpikujassa..
Kiitos asiallisista vastauksistanne, mielelläni otan lisää kommentteja vastaan jos vaivaudutte vastailemaan..Kiitos vielä, näin etukäteen...
Alkoholismi on vakava sairaus joka hoitamattomana usein johtaa kuolemaan. Alkoholismista ei parane, mutta sen voi koteloida niin, että toipuu elämään hyvää elämää ilman alkoholia.
Jos rakastat, auta häntä ja itseäsi.
Etsi lähin Al-Anon ryhmä, sellainen alkoholistien läheisten vertaistukiryhmä. Sieltä on yleensä saatavissa, maksaa ehkä jonkun euron. sellaiset pikku vihkoset kuin Jos rakastat alkoholistia ja Alkoholismi, kieltämisen karuselli.
Voit myös halutessasi samalla luottamuksellisesti puhua muiden samantapaisessa tilanteessa elävien tai eläneiden kanssa.
Tietoa alkoholista ja muistakin päihteistä, tukiryhmistä yms. on, olen ammatiltani päihde- ja miel.tervtyöntekijä..Silti, kun omassa parisuhteessa on ongelmia, ei niitä osaa käsitellä, niinkuin työssäni käsittelen "työasioita"..
Toivon parempaa "huomista", mutta jos sitä ei tule, pakko irrottautua tästä minut rikkirepivästä suhteesta..Vaikka tulen aina rakastamaan miestäni, tapahtuipa ihan mitä tahansa, tämä rakkaus ei kuole koskaan!
Kiitos kaikille vastanneille ja hyvää tulevaa kesää!
Hain netistä tietoa alkoholismista ja psykoosista ja hakukone toi linkin kirjoittamaasi juttuun. Luin juttuasi kuin omaa elämänkertaani. Olen nelikymppinen akateemisesti koulutettu nainen ja kärsin mieheni joka viikonloppuisesta juomisesta.
Viikonloppujuomista on ollut n. 15 vuotta ja alan olla jo kypsä.
Syy miksi en ole suhteesta lähtenyt aikaisemmin tai ajatellutkaan sitä, on lapsemme; niin ihmeelliseltä kuin se kuulostaakin sekä huoli miehen henkisestä tilasta, jos lähden. Nuorimmaisemme on isänsä silmäterä.
Mutta, nyt olen kypsynyt. Haeskelen töitä muilta paikkakunnilta, huolehdin enemmän itsestäni, tsemppaan murrosikäisiä lapsiamme eteen päin elämässä yhä enemmän, käyn ravintoloissa jne jne.
Olen viimeiset 10 vuotta sekä hyvällä että pahalla yrittänyt saada miestäni ymmärtämään, mitä ikäviä asioista joka viikonloppuinen kännääminen tuo suhteeseen. Ei ole auttanut.
Joten, itse olen tästä suhteesta lähtemmässä, kunhan vain saan asioita pikku hiljaa järjestykseen.
Mutta ymmärrän, että se vie aikaa, jotta pystyy irtautumaan ja ajattelemaan, että jotakin muuta pitää elämässä olla kuin joka viikonloppuisia viinan ja krapulan hajuisia päiviä.
Mieheni kohdalla alkoholismiin liittyy persoonallisuushäiriöitä, jotka ovat todennäköisesti vahvistuneet liiallisen juomisen myötä. Tällä tarkoitan harhaluuloisuutta sekä yleensä minä olen syypää ja ongelmat hänen epäonnistumisiinsa.
Mutta, itsetutkiskelu auttaa, listaa asioita mitä haluat vielä tehdä, mitä kaikkea mukavaa sinulla voi vielä olla edessä. Lähde käymään paikoissa joihin haluat, mutta joihin sinulla ei ole ollut vielä voimaa lähteä. Vaikka lähdet yksin, joku muukin voi olla samassa paikassa yksin ja tarvita ystävää/kaveria.
Tsemppiä kohtalotoveri ja voimia meille molemmille; me jaksamme ja osaamme hoitaa itseämme, kun vain siihen topakasti ottaudumme!!