Taustaa: seurustelimme 6kk, tapasimme viime kesänä. Oli ihanaa, olimme rakastuneita, auringon säteet suojasivat suhdettamme. Olimme paljon yhdessä, ehkä jopa liikaakin, sillä kaverisuhteet alkoi kuihtua. Tuli elokuu ja lähdimme eri kaupunkeihin opiskelemaan. Sovittiin kuitenkin että suhde jatkuu kaukosuhteena, että minä muutan hänen luokseen vuoden päästä. Nojoo, olihan se tyhmää muutaman kk seurustelun jälkeen miettiä tulevaisuutta, mutta olin niin rakastunut että haaveilu yhteisestä tulevaisuudesta sai minut onnenni kukkuloille. Mies taisi olla ensirakkauteni. Oli minulla kerran ollut vakava suhde, mutta ei mitään tällaista. Näimme viikonloppuisin. Aloimme riitelemään melko usein, välimatka oli vaikeaa. Mies halusi viikonloppuisin nähdä myös ystäviään, minä taas olin omistautunut hänelle. Tilanteet kiristyi ja joulukuussa meinattiin erota, mutta koitettiin vielä. No tilanne hellitti ja kaikki oli taas hyvin, olimme onnellisia. Sitten helmikuussa riitelimme 2vko putkeen. Minä itkin ja paruin kun mies ei halunnut olla kanssani viikonloppuja. Mies taas sanoi että kyse on muutamasta viikonlopusta, että sitten hän taas näkee minua niinkuin ennen. Yhden ison riidan jälkeen hän jätti minut. Ei enää jaksanut, ei jaksanut riidellä, ei jaksanut matkustaa. Emme kuulemma sopineet yhteen. Tuneet olivat kadonneet. Olin niin rikki. Niin rikki. Juttelun jälkeen sovimme että olemme yhteyksissä, että ehkä myöhemmin ajan kuluessa juttumme voikin onnistua ja mies ottaa minut takaisin. Hän siis loi minuun toivoa. olin innoissaan: kaikki ei ehkä olekkaan ohi, mies haluaa minut ehkä vielä joskus takaisin!! JEE!!
No eihän se yhteydenpito ollut aivan sitä mitä molemmat luuli, suurimman osan ajasta nimittäin riitelimme. Minä jankutin että "Tykkäätkö muka vielä, jos kerran tykkäät ni miksi ei voida jatkaa, ja jos et tykkää ni miksi haluat näin mua kiduttaa ettet päästä musta irti". Mies sanoi välittävänsä, mutta ei tarpeeksi. Ei silti halunnut päästää irti, koska halusi katsoa tilannetta myöhemmin. No molemmilla oli uusia seksikumppaneita ja molemminpuolin oli mustasukkaisuutta. Olin niin hajalla kun mies minua pompotti. Sanoi välittävänsä ja samaan aikaan oli muiden kanssa eikä halunnut minua. Puheet ja teot meni niin ristiin. Kuitenkin pystyin elämään suhtkoht normaalia elämää, sillä en kai ollut tajunnut eroa. Elin siinä toivossa että kyllä tämä tästä. Olimme yhteyksissä päivittäin. Sitten sain tietää että mies oli enemmänki jutellut yhden tietyn naisen kanssa ja heillä oli kai pientä vispilän kauppaa. Siitähän minä hermostuin, miten mies voi samaan aikaan pitää mut hollilla ja iskeä tätä toista. Mies väitti että ei ole ihastunut toiseen, että jos haluaa jonkun niin minut. Mustasukkaisuuteni oli kuitenkin valtavaa koska jollain tasolla pidin miestä edelleen MINUN miehenä, vaikka eihän asia näin ollut. Kysein naisesta aina ja lopulta miehellä meni hermo. Sanoi että ei ole minulle tilivelvollinen. Tuneet olivat kuulemma hävinneet kokonaan koska olimme riidelleet niin paljon ja koska olin niin mustasukkainen. Hän sanoi että haluisi olla muhun yhteyksissä mutta koska näköjään en pääse hänestä yli enkä irti niin on parempi että katkaistaan välit.
No, nyt välien katkaisusta on n. viikko. Vasta sen jälkeen tajusin että oikeasti ollaan erottu. Vaikka erostamme on jo reilu 2kk, niin tuntuu kuin olisimme olleet erossa vasta viikon. Itken, itken enemmän kun heti eron jälkeen helmikuussa. Mies on tyly eikä ota enää yhteyttä. Minä ole ottanut ja vielä kysellyt että miksi, mutta hän ei halua enää keskustella. Ilmeisesti (tämä on omaa päätelmää) tämä nainen, josta aiemmin kerroin, on kaiken tämän takana. Mies on ihastunut siihen ja siksi toivo meidän yhteenpalusta oli hänen mielestään turhaan ja siksi heitti minut nyt lopullisesti syrjään.
No eihän se yhteydenpito ollut aivan sitä mitä molemmat luuli, suurimman osan ajasta nimittäin riitelimme. Minä jankutin että "Tykkäätkö muka vielä, jos kerran tykkäät ni miksi ei voida jatkaa, ja jos et tykkää ni miksi haluat näin mua kiduttaa ettet päästä musta irti". Mies sanoi välittävänsä, mutta ei tarpeeksi. Ei silti halunnut päästää irti, koska halusi katsoa tilannetta myöhemmin. No molemmilla oli uusia seksikumppaneita ja molemminpuolin oli mustasukkaisuutta. Olin niin hajalla kun mies minua pompotti. Sanoi välittävänsä ja samaan aikaan oli muiden kanssa eikä halunnut minua. Puheet ja teot meni niin ristiin. Kuitenkin pystyin elämään suhtkoht normaalia elämää, sillä en kai ollut tajunnut eroa. Elin siinä toivossa että kyllä tämä tästä. Olimme yhteyksissä päivittäin. Sitten sain tietää että mies oli enemmänki jutellut yhden tietyn naisen kanssa ja heillä oli kai pientä vispilän kauppaa. Siitähän minä hermostuin, miten mies voi samaan aikaan pitää mut hollilla ja iskeä tätä toista. Mies väitti että ei ole ihastunut toiseen, että jos haluaa jonkun niin minut. Mustasukkaisuuteni oli kuitenkin valtavaa koska jollain tasolla pidin miestä edelleen MINUN miehenä, vaikka eihän asia näin ollut. Kysein naisesta aina ja lopulta miehellä meni hermo. Sanoi että ei ole minulle tilivelvollinen. Tuneet olivat kuulemma hävinneet kokonaan koska olimme riidelleet niin paljon ja koska olin niin mustasukkainen. Hän sanoi että haluisi olla muhun yhteyksissä mutta koska näköjään en pääse hänestä yli enkä irti niin on parempi että katkaistaan välit.
No, nyt välien katkaisusta on n. viikko. Vasta sen jälkeen tajusin että oikeasti ollaan erottu. Vaikka erostamme on jo reilu 2kk, niin tuntuu kuin olisimme olleet erossa vasta viikon. Itken, itken enemmän kun heti eron jälkeen helmikuussa. Mies on tyly eikä ota enää yhteyttä. Minä ole ottanut ja vielä kysellyt että miksi, mutta hän ei halua enää keskustella. Ilmeisesti (tämä on omaa päätelmää) tämä nainen, josta aiemmin kerroin, on kaiken tämän takana. Mies on ihastunut siihen ja siksi toivo meidän yhteenpalusta oli hänen mielestään turhaan ja siksi heitti minut nyt lopullisesti syrjään.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tämä lamaannuuttaa minut täysin. Eron jälkeen kun oli nuo kaksi piinallista kuukautta, niin näin paljon kavereita ja tein juttuja, olin surullinen, mutta elin elämääni. Enää en pysty siihen. Kun aamulla heräsin, en halunnut nousta. Olin peiton alla muutaman tunnin vielä ja toivon että se olisi pahaa unta. Kumpa voitaisiin palata edes siihen eron jälkeisiin aikaan kun vielä oltiin jutuissa. Vaikka tiedän että niin en pääsisi ikinä jatkamaan elämääni. En halua tehdä mitään, mietin vain mitä rakkaani tekee. Kenties on naisen kanssa? kenties kavereiden kanssa? ehkä baarissa iskemässä naisia? ja mitä minä teen? Olen kotona, yksin, itken, makaan, en käy ulkona, en missään. En edes halua. Haluan olla rauhassa, mutta hitto vie kun sattuu. Ja sitä paitsi olenko luuseri? makaan nyt perjantai-illalla kotona kun voisin olla pitämässä hauskaa. Olen. En. Ihan sama. En välttämättä toivo että voitaisiin jatkaa miehen kanssa, toivon vain että tämä perkeleen suru lähtee pois sydämmestäni! Haluan olla vapaa! Tiedän että on ihanaa olla sinkku, nuori nainen (21v) kaikki ovet avoinna, mutta en pysty siihen nyt. Ei mua huvita mikään. Kaikki olis hyvin jos olisin samoilla mieleillä kun mies: "tämä on oikea ratkasu, emme sovi toisillemme, elämä on nyt ihanaa kun saa mennä ja tulla ja olle frendien kans"
mutta en minä osaa ajatella noin :/
Voi kuinka kaipaankaan sinua, sun lämpöä. Kun yhdessä katottiin leffaa, naurettiin, kutitettiin toisiamme ja sinä sanoit mua aina kullaksi, muruksi tai rakkaaksi. Kaipaan niin sitä kun koko ajan lähetit mulle kivoja viestejä pitkin päivää. Kun soitettiin ja puhuttiin kaikki asiat. Ja nyt kehtaat väittää ettei sovita toisillemme?? etten ole se oikea?? miten niin en ole! meillä oli kivaa yhdessä, vain välimatka oli esteenämme. Mutta taisi olla muutakin, et vain kerro sitä mulle. Koska olen jo ehdottanut että muutan sinne kesällä, mutta sekään ei enää auta. Sulla on toinen. Joopajoo.
Mäkin haluisin uutta suhdetta, uutta kipinää rintaan. Mutta en varmaan ole vielä valmis. APUA! Entä jos en enää ikinä löydä ketään? Ainakaan tähän mennessä ei ole tullut ketään kiinnostavaa vastaan ja erosta kuitenkin jo yli 2kk. Ei ketään mukavaa, kiehtovaa, komeaa niin kuin ex oli. Ex nimittäin sykähdytti heti! mutta pelkään että jään yksin, etten enää löydä ketään, kun ex jo nauttii uusista tuulista :( Tämä tuska on niin valtavaa koska se loppuu? Olen ollut eronneena jo 2kk, tai oikeastaan ehkä vasta viikon. Siinäkin on yksi pulma, kummasta se lasketaan? No eipä sillä väliä, kipu on silti kova
Näin koko yön unta minusta ja exästä. Hän tuli luokseni katuvana ja halusi yrittää uudestaan. Se tuska kun heräsi ja tajusi, että se olikin vain unta. Hetken kuitenkin annoin itselleni luvan ajatella että kyllä on vielä toivoa, että hän tulee järkiinsä. No ei ole toivoa, tajuan sen, mutta ajatus siitä auttaa minua jaksamaan. pitäis kyllä jotenki saada se ajatus kitkettyä, enhän muuten ikinä pääse eteenpäin. Muuten päivä on parempi kuin eilen. On tuskaa, mutta en ole niin epätoivoinen. Lähdin aamulla lenkille ja pian kaupungille, eli siis ihan pirteä mieli on. Mutta joka toinen minuttii valehtelematta ajattelen exääni. Että ei nyt mitään ihan hirveää edistystä :D
Jotenkin eniten sattuu se, että jos mies on ihastunut toiseen. Miehellä on kipinöitä vatsassa toista kohtaan. Hän odottaa siltä toiselta viestiä ja puheluita, ei suinkaan minulta. Tänään on lauantai, joten hän menee takuu varmasti baariin ja törmää siellä tähän naiseen ja huomenna he viettävät yhdessä leppoisan sunnuntain. Voi olla että loppu viikonloppu muuttuu vielä tuskaksi minun kohdallani jos en pääse näistä ajatuksista eroon. Ehkä pitäisi miettiä että ei mies välttämättä ole naisen kanssa. Hän on kavereiden kanssa ja iskee baarista jonkun tuntemattoman, eikä ole lainkaan sen yhden kyseisen naikkosen kanssa.Sekin on mielestäni parempi vaihtoehto. Minulla ei ole kiinnostusta lähetä baariin. tai ehkä olisi, mutta ei mulla ole sellasia ystäviä jotka jaksaisi joka vkl jossai remuta, he ovat kaikki miltein parisuhteessa ja viettevät koti-iltoja.
No vaikka olo on nyt apea, niin ei todellakaan sellainen kun eilen. Eilen itkin koko päivän enkä nousuut ylös. Tänään meinaan tehdä yhtä sun toista eikä yksinäisyys ahdista niin paljoa. Tiedän että tänään on vain parempi aamu, että ilta tai vaikka huominen aamu voi olla jo taas yhtä synkkää merta mutta näistä hyvistä aamuista täytyy yrittää nauttia.
ei hitto. nyt muuten jysähti sydämmessä. nyt tuli nyrkin iskun naamaan kun tajusin. EN SAA HÄNTÄ ENÄÄ IKINÄ. en enää ikinä näe häntä kahdestaan. hän ei enää ikinä suukottele mua ja silittele poskea. ei enää ikinä. Hän tekee sitä jollekkin toiselle! siis olis edes niin että ollaan erottu ok, mutta vielä sekin että mies on ehkä ihastunut toiseen. Se vie voimat lopullisesti :/ Muistan meidän alkuajat, kun mies oli niin ihana. Koko ajan tuli viestiä, sydäntä, kultaa ja rakasta. Onko hän nyt toiselle sellainen. Ai että kun surettaa. Annan parille kyyneleelle luvan tulla. Minäkin haluan olla taas ihastunut. Se tunne on niin ihana, ja olen kateellinen miehelle jos hänellä on se tunne ja varsinkin sille naiselle joka saa kokea mieheni ihanuuden. Olen niin katkera. Mitä vikaa mussa on :(
Eilinen ilta oli ihan ok, olin kavereitten kanssa joten exä ei pyörinyt niin paljon mielessä. Kuitenkin sen verran, että puhelin oli koko ajan lähelläni jos kuitenkin tulisi joku viesti, no ei tietenkää niitä enää tule :/ Muut lähti baariin, mutta minä päätin mennä kotiin, ei ollu jotenkaa yhtää fiilistä. Menin kotona heti facebookkiin ja kun exä oli offlinessä niin tiesin hänen olevan baarissa. Siitä tuli tietty paska fiilis ja eikun kyynel silmässä nukkumaan. Koko yö meni jotenki horroksessa..en tiennyt nukuinko vai olinko hereillä. Katsoin puhelina yön aikana varmaan 10 kertaa että jos exä olis lähettäny viestin..mutta turhaan. Miten tästä puhelinneuroosistakin pääsis eroon? Ja siitä että kyttään hänen facebook-sivuaan ja etenkin siitä että käyn jatkuvasti itseni kanssa taistelua siitä otanko yhteyttä häneen vai en.
Eilen muuten sitten sorruin soittamaan. Ei siitä puhelusta sen enempää kun että minä itkin ja exä kuunteli. hän sanoi suoraan minulle "elämäni ei enää kuulu sulle, yritä päästä yli ja etsi toinen ihastus". Mutta sitten puhelun lopussa ku olin vihdoin taas ymmärtänyt että ei kannata haaveilla enää meistä niin mies loksautti: "eihän sitä tiedä että jos joskus löytäisimme toisemme uudestaan. Mutta ensin sun pitää päästää kokonaan irti vain niin se voi onnistua" eli PUM. ja taas oli pohjalla. Taas hän antoi toivoa ja minä elän sillä. Ei hän sitä tahallaan tehnyt, yritti vain lohduttaa..mutta minä otin sen niin tosissani :/ En selviä tästä ikinä. No onneksi nyt on kaunis keväinen ilma. hitot siitäkin!