Mietityttää

Elikkäs tapasimme miehen kanssa 1,5v sitten.Meillä on aina ollut yhdessä todella mukavaa.Tammikuun puolella kaikki räjähti käsiin,kaikesta tuli riitaa(emme siis aikaisemmin olleet riidelleet kunnolla kertaakaan,napistu kylläkin).Sovimme siis yhteistuumin että eroamme.tämän jälkeen olemme olleet yhteyksissä viikottain,soittamalla ja viestimällä.Näkemistä vältimme tietoisesti.Kuitenkin n.2vk:a sitten menin hakemaan tavaroita miehen luota.Meillä oli taas todella mukavaa,ihan niin kuin hyvinä aikoina.Kerran halattiin kun lähdin,mutta muuta ei välillämme tapahtunut.Tämän jälkeen yhteydenpitoa olikin jo useammin ja tällä viikolla mies pyysikin minut luokseen.Tämän 6 tunnin visiitin aikana kaikki oli kuin ennenkin ja iltahan päättyi siihen että mies teki aloitteen ja harrastimme myös seksiä.Mies myös pyysi jäämään yöksi,mutta itse päätin kuitenkin lähteä kotiin.Nyt jäinkin miettimään että voisimmeko onnistua sittenkin.vaikea se on missään vaiheessa ollut kuvitella että tämä mies ei kuuluisi elämääni ja rakkautta ei suhteestamme ole puuttunut.Mutta uskallanko alkaa toivomaan.?kuitenkin tämä kaikki tuntuu niin "oikealta".(Olemme siis kolmekymppisiä)
2125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ilman muuta se voi onnistua uudelleen...riippuu tahtooko...ja tuntuuko molemmista aidosti siltä...riitoja voi opetella ratkomaan..ja jos molemmilla on tahtoa niin miksipä ei...

Äänestä

Ehdottomasti voi suhteenne vielä toimia, kunhan olette keskustelleet riitanne läpi ja ratkaisseet siinä ilmenneet ongelmat. On hyvä aloittaa puhtaalta pöydältä.
Minusta tuntuu että olette nyt vähän hätiköineet tuon eron kanssa, kun teillä ei ole aikaisemmin vakavia ongelmia ollut. Normaalissa parisuhteessa on silloin tällöin riitoja, kannattaa keskustella niistä niin kauan että kummallakin on hyvä olo. Jos on vaikeaa puhua kasvotusten voi vaikka kirjoittaa kirjeen.
Ei kannata lempata hyvää seurustelukumppania, jos tunteita vielä löytyy ja on halua jatkaa yhdessäeloa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nannaliini81 kirjoitti:

Elikkäs tapasimme miehen kanssa 1,5v sitten.Meillä on aina ollut yhdessä todella mukavaa.Tammikuun puolella kaikki räjähti käsiin,kaikesta tuli riitaa(emme siis aikaisemmin olleet riidelleet kunnolla kertaakaan,napistu kylläkin).Sovimme siis yhteistuumin että eroamme.tämän jälkeen olemme olleet yhteyksissä viikottain,soittamalla ja viestimällä.Näkemistä vältimme tietoisesti.Kuitenkin n.2vk:a sitten menin hakemaan tavaroita miehen luota.Meillä oli taas todella mukavaa,ihan niin kuin hyvinä aikoina.Kerran halattiin kun lähdin,mutta muuta ei välillämme tapahtunut.Tämän jälkeen yhteydenpitoa olikin jo useammin ja tällä viikolla mies pyysikin minut luokseen.Tämän 6 tunnin visiitin aikana kaikki oli kuin ennenkin ja iltahan päättyi siihen että mies teki aloitteen ja harrastimme myös seksiä.Mies myös pyysi jäämään yöksi,mutta itse päätin kuitenkin lähteä kotiin.Nyt jäinkin miettimään että voisimmeko onnistua sittenkin.vaikea se on missään vaiheessa ollut kuvitella että tämä mies ei kuuluisi elämääni ja rakkautta ei suhteestamme ole puuttunut.Mutta uskallanko alkaa toivomaan.?kuitenkin tämä kaikki tuntuu niin "oikealta".(Olemme siis kolmekymppisiä)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu