Voihan testosteroni sentään!

Otos on pieni, kyllä vähemmän takertuviakin varmaan löytyy.
Tässä oli varmaan nettideitin kautta löytyneet kaverit kyseessä? Heidät oli ehkä erotettu ja pitkään avioelämää viettäneenä eivät osaa olla yksin?
Minulla oli toisen laidan ongelmainen, erakkomies joka mukavien hetkien jälkeen alkoi ottaa henkistä etäisyyttä ja suoraan selittää että ei halua avioliittoa kanssani, ei yhteisasumista tms. Melko loukkaavaa sekin!

"En ole enää sen ikäinen että tavattuani jonkun alkaisin heti elämään 24/7 toisen osapuolen kanssa. Haluan aikaa tutustumiseen ja muutoinkin tarvitsen "sopeutumisajan" tämän sinkkujaksoni jälkeen."

Et ole ihmeellinen ikäneito, mä olen paljon nuorempi ja sama ongelma. En saatana jaksa sitä, että eihän sitä voi millään välittää toisesta jos ei samalla sekunnilla halua elää sen kanssa.

"Molemmissa yrityksissä miehillä oli hirveä kiire seksiin ja sitä olisi pitänyt harrastaa joka ikinen hetki kun nähdään."
No älä. Ja voiko rasittavampaa olla kun sitten se säälittävä, totaalinen turn off "jos sä et anna, niin mun täytyy etsiä muualta, mä oon kuitenkin mies" sillee, että joo, et ole, heippa, mene ettimään. Oksettavia luusereita löytyy. Ikään katsomatta.

"Lisäksi huomasin kummassakin tapauksessa että jo viikon tuttavuuden jälkeen ollaan tunkemassa hammasharjoja samaan mukiin ja kalsareita pyykkikoriin."
Niin, todellakin, kun itse ei tiedä haluaako asua ylipäätään kenenkään kanssa, puhumattakaan siitä,että heti. Asiasta ei päästä edes keskustelemaan, jopas jotain.

"Jos olimme esim. sopineet että tavataan tiistaina, mies majoittui niin kauaksi aikaa että oli jo pakko sanoa et sullahan on se omakin koti."
Ja tähän ynnään, että ilmotetaan, ettää mä tuun nyt sinne, vaikka ei ole sovittu eikä ehkä ole aikaakaan, ja aletaan raahaamaan jotain omia isompia juttuja. Sillee että tarttee potkia mäkeen. Ei oikein tiedä, mitä sanoa, kun alkaa oksettaa koko juttu, vituttaa että tuli mitään luultua, ei tiedä, miten törkeesti pitäs sitten sanoo, kun toinen ei oikein pienellä vihjeellä usko, että tämä on MINUN kotini ja mulla on ihan OMAkin elämä.

Ja sitä rataa. Ihan olen tapaillut ikäisiäni, nuorempia ja vanhempia ja ihan sama ilmiö, tosi rasittavaa. Aletaan heti määräilemään, tunkemaan ja omistamaan. Kenkää tulee niin että kolisee.
Eikö voi tutustua? Eikö voi seurustella? Eikö voi katsoa? Onko tää niin epätoivoista nykyään, ettei ole sekuntiakaan aikaa hukattavaksi, siinähän voi vaikka tutustua toiseen oikeasti!

No, miten olisi ajatella vain, että nelikybäsillä mieheillä on hätä ja tarve päästä naisen lähelle kerralla ja kunnolla koska pelkona on, että kun en oo vahtimassa, se saattaa löytää paremman miehen. Ihan samalla logiikallahan nuoret naisetkin vahtii pikakavereitaan kuin haukat, koska itseä pelottaa se menettäminen.

Rauhoittelutaitokaan ei olisi pahitteeksi sillon kun toisella menee vähän liian lujaa eikä sen perässä tahdo pysyä. Omasta asunnostakaan ei ehkä kannata tehdä mitään muhintapaikkaa ainakaan sellaisen uroon kanssa jolla on vahvasti vain se yksi asia mielessä.
Seksi on yksi tie päteä, niin miehillä kuin naisillakin, ei sen oudompaa.

Minua ainakin pelottaa tuollainen logiikka että on tarve vahtia ettei löydä muita yksin ollessaan. Se kertoo aika karusti ettei itsetunto ole oikein kohdillaan.
Ymmärrettävää tietysti jos henkilö on kovin pettynyt aikaisempiin suhteisiinsa.
Mielestäni kuitenkin tuon kaltainen ongelma pitäisi hoitaa alta pois ennen kuin on valmis uuteen systeemiin.
Luottamus on sellainen peruskivi kaikenlaisille ihmissuhteille ettei sitä vahtimalla rakenneta. Se syntyy ajastaan ja itse lähden sillä ajatuksella että katson ja tutustun, päättelen onko henkilö kiinnostava, luotettava ym. ihan ajan kanssa, kiireettä.
Antamalla toiselle tilaa samallahan näkee pysyykö se siinä matkassa vai ei. Vahtimallahan et voi koskaan tietää ollaanko siinä vain "pakon" kanssa vai ihan omasta halusta.
Edelliselle kirjoittajalle tuosta muhintapaikasta. Nimenomaan en halua että kotini olisi vain sellainen, eikä se sitä ole ollutkaan, mutta kun nuo onnettomat miehet ei tajunneet olla painostamatta jatkuvasti. Siksipä ne suhteet sitten loppuivatkin hyvin nopeasti.
Mulla ainakin menee tyystin halut jos sitä seksiä ollaan heti vonkaamassa ja vielä kaiken aikaa. Lopullinen niitti on se kun sanon ei nyt ja toinen osapuoli loukkaantuu ja alkaa marisemaan tai jopa lähtee ovet paukkuen (näinkin on käynyt). Jotenkin siinä kohtaa kyllä se ymmärrys tyystin multa katoaa.

Nämä pari miestä eivät ole olleet minkään deitin kautta bongattuja, tapasin yhteisten tuttujen myötä toisen ja viimeisimpään sanan mukaisesti törmäsin.

En ole juuri sen takia deittijuttuja edes kokeillut kun en etsimällä etsi ketään, ajattelen että jos tapaan jonkun niin sitten katsellaan. Ja lisäksi olen kuullut ja lukenut että sieltä deittisivuilta löytyy juuri ne ripustautuvat kaverit.

Mulla on tosiaan tuo otanta aika suppea, enkä tietysti halua kaikkia miehiä samaan nippuun laittaa, mutta se tästä on seurannut ettei oikein uskalla mitään yrittääkään.

Jos sitten jollain olisi vielä vinkkejä siihen miten näistä tilanteista selviäisi kohteliaalla tavalla, toista loukkaamatta. Olen huomannut että suoraan puhuminen on pahasta. Ei voi sanoa että haluan myös omaa aikaa tai etten halua näin tiivistä yhteiseloa, molemmat lauseet johtivat minun tapauksessani toisen osapuolen syvään loukkaantumiseen ja mökötykseen.

Siis hei, aikuiset naiset.. Vieläkö te haluatte jonkun marisevan ja kitisevän jaloksissanne? Vieläkö haluatte ahdistua parisuhteessa? Oletteko oppineet mitään entisistä suhteista, eroista?

Siis: jos juttu ei tunnu hyvältä, se ei sitä ole. Pistäkää poikki; kuten jo tiedätte/tiedämme, esimerkiksi seksinpuutteeseen ei kuole, eikä sen takia tarvitse roikottaa yhtään kitisevää takertuvaa miestä, vaan voi hyvin jatkaa vaikka hieromasauvan kanssa, jos suhde ei tunnu hyvältä.

Ainakaan mulla ei enää viiskymppisenä riitä aikaa suhteeseen, jossa ei ole helppo ja hyvä olla. En myöskään halua äidiksi aikuiselle miehelle, jolla on jo oma äiti; hoitakoon sen tehtävän joku muu, jos ei oma äitikään sitä tee. Minä en jaksa enää kannaltella ja pidellä ketään pystyssä; omat lapseni olen lähestulkoon omille jaloilleen hoitanut. Jos joku äiti on omansa kohdalla jättänyt homman puolitiehen, niin voi voi, ei ole mun juttu käydä opastamaan.

Syvä loukkaantuminen ja mököttäminen ei kuulu aikuisen tasapainoisen miehen keinoihin, yhtä vähän kuin puhelin"terrori" jatkuvine viesteine ja tuntitolkulla kestävine puheluine. Jos mies ei kestä tolkuissaan kuin puhelimessa priefaamalla erossa ollessaan, ei sen hermo ja pää kestä loppujen lopuksi parisuhteessa elämistäkään. Ainakaan aikuisen naisen, jolla on omaakin elämää, elettynä ja edessä. Nämä roikkujat on mitä potentiaalisimmin äärettömän mustasukkaisia ja vielä jos viina maistuu, niin just niitä, joista turpiinsaaneet naiset kirjoittelevat, että selvinpäin ihan mukavia. Eli, jos loukkantuu, niin loukkaantuu, lakatkaa ajattelemasta, että miehen iloinen ja reipas mieli ja viihtyminen on teidän harteillanne.

Miten tälläisesta pääsee? Ihan totally uskoo, ettei sellaisen kanssa tule suhteesta mitään, ja panee ihan reilusti poikki, eikä edes esitä, jotain taukoa tai että mä tarviin omaa aikaa tms. Muistatteko vielä, millaista oli silloin kun lapset oli pieniä, ja yritti vaikka keskustella jonkun kanssa, ilman että lapsi sai koko huomion osakseen: Eihän siitä mitään tullut, tai vähintään lapsi marisi ja kitisi vieressä, ja pahimmillaan keksi jos minkälaista temppua saadakseen huomion käännettyä itseensä. Samanlaisia on nuo miehet, jotka alkavat alta aikayksikön omistamaan.

Toinen, mihin kannattaa uskoa, on se, ettei kaikki nelikymppiset miehet ole takertuvia kitisiöitä. Joukossa on ihan aikuiseksikin kasvaneita yksiöitä, jotka vain odottavat löytämistään. Eikä noita helmiä löydä, jos ei ensin päästä irti sioista.