eli naisen rintakehän kudokset tuntuvat joskus yhtä yhtä kuohuttavilta kuin sääret viktoriaanisella ajalla Englannissa. Silloinhan sohvien jalatkin kuulemma verhoiltiin peittoon juuri säädyllisyyssyistä. - Mitä lienee Viktoria ajatellut?
Kuvittelen, että miehellä on jonkinlainen velvollisuus olla kiinnostunut naisesta, hänen erilaisuudestaan, erilaisuuksistaan, myös fyysisistä. Sitä yritetään eri aikoina toteuttaa eri tavoin ja ja naisen eri puoliin. Ennen viktoriaanista aikaa se taisi olla suunnattomiin mittoihin korostettu takalisto.
Nyt näyttää olevan rintavarustuksen aika.
Naisten lohdutukseksi voisin sanoa, että jos ilmasto sallisi afrikkalaisen pukeutumisen, rinnat eivät kiinnostaisi säärtä tai takapuolta enempää. Ja nekin kiinnostivat vain peittelyn takia, kuten mikä tahansa salaisuus.
Joten, jos mies hississä näyttää tuijottavan rintojasi, hän todennäköisemmin miettii auton moottorista kuuluvaa epämääräistä ääntä.
Kuvittelen, että miehellä on jonkinlainen velvollisuus olla kiinnostunut naisesta, hänen erilaisuudestaan, erilaisuuksistaan, myös fyysisistä. Sitä yritetään eri aikoina toteuttaa eri tavoin ja ja naisen eri puoliin. Ennen viktoriaanista aikaa se taisi olla suunnattomiin mittoihin korostettu takalisto.
Nyt näyttää olevan rintavarustuksen aika.
Naisten lohdutukseksi voisin sanoa, että jos ilmasto sallisi afrikkalaisen pukeutumisen, rinnat eivät kiinnostaisi säärtä tai takapuolta enempää. Ja nekin kiinnostivat vain peittelyn takia, kuten mikä tahansa salaisuus.
Joten, jos mies hississä näyttää tuijottavan rintojasi, hän todennäköisemmin miettii auton moottorista kuuluvaa epämääräistä ääntä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Aivan juu, onhan se tutkittukin että suurimmassa osassa kulttuureista rinnoilla ei ole mitään seksuaalista merkitystä. Tosin en ymmärrä viimeistä kommenttiasi, ellei sitten olla jossain Amazonien sademetsissä. Siellä tosin ei taida hissejä pahemmin olla ja miehilläkin lienee jotain muuta mielessä kuin moottorien rutkutukset, tissit ja vakioveikkaus.
yläotsikoissa on hyvä esimerkki siitä miten jostakin asiasta saadaan ihmistn mielissä seksikäs kun sitä tarpeeksi toistetaan. Jos ihmiset eivät ikinä olisi nähneet korkokenkiä, ei kukaan ymmärtäisi liittää niitä seksikkyyteen, sellaiseen tarvitaan valtava määrä mainontaa tai toistuvien mielikuvien esittämistä kuten tuossa ylhäällä, tai esimerkiksi se että aikoinaan tupakointia pidettiin seksikkäänä. Tulipa taas kirjoitettua itsestäänselvyyksiä.
Miehillä "velvollisuus" olla kiinnostunut naisesta ja sen erilaisuudesta....
En ole samaa mieltä.
Kaikki kylkiluiden katkomiset ampiasvyötärön aikaan saamiseksi ja jalkojen typistämiset sun muut naisen vartaloa muovaavat hirveydet ovat olleet aina lähtöisin miesten tarpeesta kontrolloida naista. Samoin koko siveellisyyden käsite joka lähti siitä, että mies (joka omisti naisen) halusi määrätä naisensa käyttäytymisen muiden miesten silmien alla ja yhdisti siten siveellisyyden käsitteen osaksi uskontojaan (jotka on kohdistettu naiselle erilailla kuin miehelle) joka määritteli moraalisesti korrektin yhteiskuntakäyttäytymisen, ja josta myöhemmin muodostui pääsääntöisesti (naisen)seksuaalisuutta määrittelevä käsite.
Nainen on kautta aikain ollut miehen määrittelemä "heikompi sukupuoli" jota sotaisat ja kilpailunhaluiset miehet ovat pyrkineet kontrolloimaan ja suojelemaan (omaisuutenaan ja jälkeläistensä synnyttäjänä) muilta miehiltä eli kilpailijoiltaan (vrt. islam, yhä vieläkin).
Siitä koko naisen vartalon älyttömyyksiinkin asti mennyt maskuliininen kiinnostus lähtee. Eikä tarvi olla mikään feministi tämän tietääkseen, sen kun lukee vähän ihmiskunnan historiaa, niin huomaa miten kaikessa on selkeä kuvio on toistunut hyvin orjallisesti näihin päiviin asti.
1800-l. lopulla naiset alkoivat vapautua miesten kontrollista ja vaatia samoja oikeuksia kuin miehillä oli. Korsetit saivat pian kyytiä ja naiset pääsivät vihdoin yliopistoihin opiskelemaan jne. Sen jälkeen on miehillä ollut vähän vaikeampaa, koska on menetetty yksi kontrolloimisen kohde sekä perheen päänä olemisen kunnia ja itsestäänselvyys.
Pornoteollisuus taas on luonut naisesta objektin joka puhuttelee vain ja ainoastaan miehistä seksuaalisuutta. Naiset käyttävät sitä tällä hetkellä sumeilematta ja tietoisesti hyväkseen, saaden takuuvarmasti miehiltä huomiota kun vain suostuvat vähän vilauttamaan pakaraa tai tissien väliä vaatteiden alta.
Se "trendi" nyt jyllää taas jonkin aikaa kunnes siihenkin kyllästytään, ja saa sitten nähdä mitä seuraavaksi keksitään. Ehkä se mittaamisen ja muovaamisen tarve kohdistuu yhä enenevässä määrin myös mieheen, onhan siitäkin jo esimerkkejä nähtävissä kautta maailman...
Kyllä ne jalat on edelleenkin seksikäin osa naisessa,
kaikki miehet ovat jalkafetissejä,
miehet vaan rakastaa korkokenkiä, saappaita, saumasukkia, lakattuja varpaankynsiä, nilkkakoruja, varvasosmusta jne...
Tämä on vaan vaiettu asia jostain syystä, moni nainen ei ole hokannutkaan asiaa.