Kyse ei ole

Työttömyyden kohdalla siitä, että ihmisten pitää mennä töihin
jos töitä on!Tai ihmiset eivät mene kun niitä ei ole!

Kun työn määre on se, että sillä elättää itsensä tai siitä saa rahaa itsensä elättämiseen, niin täytyy sen rahan kyllä olla tuntuvampi kuin
tes:in minimi tai joku muu sääli raha.

Jos menet töihin tulee sinulla olla mahdollisuus
valita menekö sinne kävellen vai omalla autolla!
Työstä pitää olla hyöty! Töissä olessani minun pitää voida
valita syönkö töissä vai teenkö eväät!
Jos vastaus on aina, et mee töihin bussilla ja tee eväät,
niin voin pullottaa sen kaurapuuron himassakin ja juoda myöhemmin!
Työtön voi myös kruisia bussilla ees taas!

Ei ole kovin paljon vaadittu, että verojen, asunnon ja normaalin eli kustannuksien jälkeen olisi varaa syödä normisti ja käydä töissä!
Tällä hetkellä voittoni on 200 € ja se palaa noihin edellä mainittuihin.

Kumman siis valitsen?

1500 lapaan ja vapaan vai 1490 € -2000 €/kk/brutto/pätkätyön?

On työssä puolensa ehdottomasti, mutta en ole ihmisenä
sellainen, että kaipaisin muiden sosiaalista hyväksyntää.

Jotenkin vaan sylettää kun ihmiset luulevat
meikäläisten ränkäävän siitä, ettei oman alan töitä ole.
Mutta järkeeni käy hyvin, ettei DI tai Maisteri mee vessoja
siivoon 1490 €/brutto hintaan ja kouluttaudu siihen
päälle 2,5 vuotta, kun hän on oikeutettu saamaan sen 3-5 duusaa kuussa!

Joku täällä palstalla sanoi, että ihmisen parhaat työvuodet
ovat 14-25 ikävuotta. Nyt olen valmis allekirjoittamaan tämän.

En pidä työttömiä idiootteina, vaan itseäni... Ja kaltaisiani jotka ovat sitä
mieltä että tämä kurjuus pitäisi jakaa???
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Kohta katkee kirjoitti:

Työttömyyden kohdalla siitä, että ihmisten pitää mennä töihin
jos töitä on!Tai ihmiset eivät mene kun niitä ei ole!

Kun työn määre on se, että sillä elättää itsensä tai siitä saa rahaa itsensä elättämiseen, niin täytyy sen rahan kyllä olla tuntuvampi kuin
tes:in minimi tai joku muu sääli raha.

Jos menet töihin tulee sinulla olla mahdollisuus
valita menekö sinne kävellen vai omalla autolla!
Työstä pitää olla hyöty! Töissä olessani minun pitää voida
valita syönkö töissä vai teenkö eväät!
Jos vastaus on aina, et mee töihin bussilla ja tee eväät,
niin voin pullottaa sen kaurapuuron himassakin ja juoda myöhemmin!
Työtön voi myös kruisia bussilla ees taas!

Ei ole kovin paljon vaadittu, että verojen, asunnon ja normaalin eli kustannuksien jälkeen olisi varaa syödä normisti ja käydä töissä!
Tällä hetkellä voittoni on 200 € ja se palaa noihin edellä mainittuihin.

Kumman siis valitsen?

1500 lapaan ja vapaan vai 1490 € -2000 €/kk/brutto/pätkätyön?

On työssä puolensa ehdottomasti, mutta en ole ihmisenä
sellainen, että kaipaisin muiden sosiaalista hyväksyntää.

Jotenkin vaan sylettää kun ihmiset luulevat
meikäläisten ränkäävän siitä, ettei oman alan töitä ole.
Mutta järkeeni käy hyvin, ettei DI tai Maisteri mee vessoja
siivoon 1490 €/brutto hintaan ja kouluttaudu siihen
päälle 2,5 vuotta, kun hän on oikeutettu saamaan sen 3-5 duusaa kuussa!

Joku täällä palstalla sanoi, että ihmisen parhaat työvuodet
ovat 14-25 ikävuotta. Nyt olen valmis allekirjoittamaan tämän.

En pidä työttömiä idiootteina, vaan itseäni... Ja kaltaisiani jotka ovat sitä
mieltä että tämä kurjuus pitäisi jakaa???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu