Minulla oli vähän aikaa sitten geelikynnet, mutta geeli alkoi irrota siitä valkoisesta osasta kynnen päästä. Niin että sinne väliin pääsi kaikkea likaa ja kynnet näyttivät kamalilta. Menin liikkeeseen pyytämään että saisin tilalle akryllikynnet, koska geelit eivät pysyneet. Siellä sanottiin kuitenkin vain että olen itse kolhinut kynnet (ei pidä paikkaansa, koska olin ollut hyvinkin varovainen niiden kanssa) tai että ne on laitettu huonosti, sain tilalle siis uudet geelikynnet. Joille kävi myös samalla tavalla. Nyt olen vuoden ilman kynsiä ollut, mutta mieli tekesi kynnet taas hankkia. En todellakaan aijo mennä samaan liikeeseen kuin aikaisemmin sillä palvelu oli muutenkin huonoa, kynsien laittaja kovakourainen ja puhui puhelimessa samalla kun teki kynsiäni. Ajattelin ottaa nyt akryllikynnet jos ne pysyisivät paremmin.
Miltä kuulostaa? Onko liikkeessä oltu epäammattimaisia vai eikö minun kynsissäni pysy mikään? Miksei myyjä suosiolla tehnyt minulle heti ensimmäisten irrottua akryllikynsiä tilalle? En viitsisi taas maksaa paljon kynsistä, jotka eivät sitten kuitenkaan pysy. Muilla ihmisillä kuitenkin hyvin näyttäisi pysyvän.
Miltä kuulostaa? Onko liikkeessä oltu epäammattimaisia vai eikö minun kynsissäni pysy mikään? Miksei myyjä suosiolla tehnyt minulle heti ensimmäisten irrottua akryllikynsiä tilalle? En viitsisi taas maksaa paljon kynsistä, jotka eivät sitten kuitenkaan pysy. Muilla ihmisillä kuitenkin hyvin näyttäisi pysyvän.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Taas sama juttu,eli katso ensiks semmosen tekijan,joka varmasti osa niitä kynsia laita oikein. Voi olla,että ne geelitkin sinulla pysyy ihan hyvin,vaan se tekija oli tosi huono...
Jos haluat olla varma sitä,että ne pysyy sinulla,katso semmonen nettisivu,jossa on kans kuvat kynsistä,jotka ovat ennen huoltoa...
se on tooosi harvinaista,kun oikeasti joku materiaali ei pysyy kynsissä. Yleensä se on tekijän vika...
Ite epäilisin, että tekijässä on ollut vika eikä itse materiaalissa. Kannattaa mennä ihan toiseen liikkeeseen otattaan kynnet ensi kerralla. Akryyleissä on se huono puoli, että ne alkaa helposti lohkeileen tai katkeileen jos ne sattuu kolhaseen johonkin.
Käsitinkö oikein että kynnet menivät kärjestä? Eivät kynsipediltä lähteneet ilmaantumaan tms.? Jos on näin niin kyllä valitettavasti on ollut niin että kynnet ovat kolhiintuneet ja uskoisin että syynä on se että kynnet on jätetty liian pitkiksi. Jos materiaali ei ole sinulle sopiva huomaat sen kynsipediltä.
Akryyli on todella hyvä vaihtoehto. Pysyy monessa, monessa, monessa tapauksessa huomattavasti paremmin kuin geeli. Pikkasen kovempi kuin geeli mutta eivät ala lohkeilemaan tai katkeilemaan vaikka sattuisitkin niitä pikkasen kolhaisemaan. Normaali käytössä pysyvät todella hyvin muuttumattomana.
Meniköhän nyt geelit ja akryylit sekaisin? Akryyli nimenomaan on joustamaton materiaali mikä on siitä syystä herkempi lohkeamaan tai katkeamaan kolhujen ja iskujen seurauksena. Geeli on materiaalina joustavampi ja kestää erinäisiä tölväsyjä huomattavasti paremmin. Lisäksi akryylikynsissä on se ikävä puoli, että jos kynnen kolhasee ja se vaurioituu niin mukana menee helposti omakin kynsi.
Akryyli kiinnittyy luonnonkynnen keratiiniin joka antaa periksi silloin jos kynteen kohdistuu paine kolhaisun kautta nostaen massaa eli ei vie samalla lailla kerroksia kuin primerilla kiinnitetty geeli. Akryyli on vastaanottavaisempi kuin geeli eli kestää kolhut paremmin kuin geeli halkeamatta. Mitä ainetta ja kauanko olet faerieee tehnyt/laittanut? Helpompi vastata kun tietää mitä tuotetta käytät ja kauanko olet geelillä ja akryylillä työskennellyt. Loppu tulema on kuitenkin se että molemmat aineet voimalla irrottaessa vievät kerroksia.
Sekä akryylejä että geelejä käyttäneenä voin sanoa, että geelit kestää paremmin, sillä joustavat hieman.... akryylit ei juurikaan.
Akryyli on kovempi ja kestää hyvin.... mutta kun kunnolla kolhaisee, vauriot pahemmat kuin geelikynsissä.
Minulla oli samanlaista. Kyseessä olivat geelikynnet ja ongelma esiintyi niin kauan kuin kynsissä oli tippejä jäljellä. Niihin laitettiin siis muovitipit alunperin. Sitten menin eri paikkaan huollattamaan ja vanhat mömmöt viilattiin pois ja geelattiin oma kynsi ilman tippejä. Tämän jälkeen on pysynyt kärjistäkin ilman mitään ongelmia.
En ole millään tavalla ammattilainen enkä tiedä oliko tosiaan kyse niistä tipeistä. Näytti vain siltä, että ne eivät pysyneet kynnessä kunnolla kiinni, ja sehän kaiketi on tekemisessä tullut virhe, ei materiaalin syy?
Tipit on aika usein ne mitkä ensimmäisenä lähtee ja samalla lähtee tietysti se koko kärkiosa. Tippien pysyvyyteen vaikuttaa mm. liiman laatu ja tippien oikea kiinnitystekniikka. Jos tippien alle jää ilmakuplia tai oma kynsi ei täytä istutuspintaa niin alle pääsee likaa ja tippi irtoaa ennen pitkää. Itsellänikin pysyy muotilla tehdyt geelit huomattavasti paremmin kuin tipeillä tehdyt.
Minulla on ollut vuosien saatossa sekä akryyli- että geelivahventeita. Sekä tipillä että ilman. On vain niin, että kaikki alkavat irrota kynsipediltä tai reunoilta. Joskus on uusittu yksittäisiä kynsiä, mutta eivät pysy.
Olen tullut maalaisjärjellä vakuuttuneeksi, että minun omat kynteni ovat sellaiset (ohuet), että ilmeisesti ne erittävät jotain, josta syystä mitkään aineet eivät pysy.
Olen niin paljon vienyt rahaa kynsien laittajille, että olen luovuttanut. Tekijät ovat tunnetusti hyviä ja saavat pysymään muilla kynnet (lähinnä geelit).
Jospa saisinkin jostain varman avun, ottaisin ilomielin vastaan! Lopputulos on entistä huonommat kynnet joiden kuntoutumiseen ennalleen menee lähes vuosi.
On totta, että joidenkin ihmisten kynnet on erinäisistä syistä vaan sellaiset ettei niissä pysy. Lisäks siihen pysymiseen vaikuttaa paljon työ ja harrastukset. Moni tekee myös sen virheen, että huollattaa kynnet liian harvoin.