Alistuminen

Pitääkö suhteessa miehen olla aina pää ja naisen jäädä kynnysmatoksi siis alistua?
5306
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei todellakaan. Minä en ainakaan anna miesten pompottaa itseäni. Olen nähnyt suuren vaivan päästäkseni työelämässä siihen missä olen, opiskellut minkä kerennyt, hankkinut vaatimattomasta lähtökohdista ihan kivan omaisuuden, tehnyt remontit kotonani ja huoltanut autoni. En haluaisi kotiini ylimääräistä lasta tai passattavaa, koska kummallakin osapuolella on samat edellytykset tehdä asioita. Onneksi omat parisuhteeni ovat olleet tasa-arvoisia ja huomioonottavia. Toisen huomioiminen on kaiken a ja o. Itse huomioin miestäni todella paljon ja meillä on loistava suhde vielä vuosienkin jälkeen.

Mitä ympärilleni olen katsellut, niin sääliksi on joskus käynyt. Nämä yleisimmät mitä olen huomannut ja mihin itse en suostuisi:

-mies ravaa joka viikonloppu baarissa
-nainen aina kotona lapsen kanssa ilman omaa aikaa ja mies ei auta
-nainen hoitaa kaikki yövalvomiset ja lasten kuljetukset ja kauppareissut
-mies haluaa käyttää rahansa elektroniikkaan ja pistää naisen maksamaan laskut, joista ei jää käteen mitään (ruoka, sähkö, lastenvaatteet...)
-mies ei tee kotitöitä, tai vetoaa siihen että vaihtaa renkaat (yeah, right... toim. huom. vaihdan autoni renkaat ja siihen menee vuodessa yhteensä n. tunti)
-mies makaa sohvalla ja on sen näköinenkin, läski, haisee ja samat vaatteet aina. Odottaa silti että nainen olisi kaunis ja hoikka
-mies ei tee mitään, ei huomioi vaimoaan/tyttöystäväänsä mitenkään, mutta vonkaa jatkuvasti ja sanoo menevänsä vieraisiin jos ei kotoa heru
-
-
-näitä riittää.....

Äänestä

TOTTAKAI!
Se tahtoo ollakkin jo kuollut luonnonvara, joten piristävää, että tuollaisiakin vapaaehtoisesti nyrkin ja hellan väliin pyrkijöitä vielä riittää!
Kontilles nyt siitä ja suihinotto, kiitos!

Äänestä

JEP! PITTÄÄ VITTU ALISTUA!

Töttörööttin kommenttiin mieheltä, jos noudatan suurimpaa osaa nuista paheista (en tee niitä paheita) niin saan sitten vähän alistaakkkin? =)) siis ei väkivaltaista tjsp. vaan ihan vähän silleen huvikseen hehehe.Mutta olen silti herrasmies. S3ksissä vain vähän alistan.

Äänestä

Tietenkin mies voi olla perheen pää, jos sillä on viisas sellainen! Eihän siinä mitään kummempaa alistumista ja kynnysmattona olemista ole, jos mieheltä luonnistuu loistavien päätösten teko ja elämä ja arki soljuu mukavalla tavalla eteenpäin kuin hyvin navigoitu laiva.
Nauti ja luota ja ole iloinen, jos olet löytänyt viisaan miehen. Helpommalla pääset, sen kun olet vapaamatkustajana ilman raskasta aivotyötä! Suuntaat oman aivotyösi mieleisiisi probleemeihin kun mies huolehtii kaikesta muusta!

Äänestä

Olematta kynnysmatto olen erittäin tyytyväinen, että tiedän halutessani saavani aina mieheltäni päätöksen.

Mieheni ottaa minun mieltymykseni ja haluni huomioon eikä siinä suhteessa ole koskaan tullut erimielisyyksiä mutta täytyyhän minullakin olla tolkku toiveissani.

On paljon asioita jotka minä valmistelen ja periaatteessa päätän mutta jotka muodollisesti hyväksytän miehelläni vaikka tiedän tuloksen etukäteen.

Taloudellisesti olen täysin itsenäinen vaikka mieheni vastaa valtaosasta tulojamme.
Koskaan mieheni ei ole kontrolloinut rahan käytttöäni vaikka olemme eläneet hyvinkin niukkoja aikoja.

Tiedän läheisten tuttaviemme säälittelevän kohtaloani.
He eivät tiedä todellisuutta mutta antaa heidän pitää uskonsa.

En näe tarvetta ryhtyä intoilemaan tasa-arvosta pelkän periaatteen vuoksi koska nykyisessä olotilassani koen olevani tasa-ARVOISEMPI!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


minä vaan kirjoitti:

Pitääkö suhteessa miehen olla aina pää ja naisen jäädä kynnysmatoksi siis alistua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu