tämäkö selvä

Kaaleppi ei ole selviytynyt normaalista elämänkulusta. Jostakin syystä kaaleppi on selkeästi muita heikompi kyvyiltään. Kaaleppia pitääkin tarpeen mukaan ohjata korjaamaan vajavaisuuksiaan. Koulumaailmassa ko. ohjaukset ovat olleet yleensä tehokkaita, mutta aikuisena kaaleppi-reppana on jäänyt yksin. Koulussa kaaleppi jäi luokalleen, sai tukiopetusta ja änkyränä jälki-istuntoa, jopa erotettiin koulusta ja laitettiin erikoiskouluun/koulukotiin.

Aikuisen ihmisen oletetaan pystyvän itsenäiseen ajatteluun ja pitämään huolen itsestään. Aina on ollut havaittavissa, että kaaleppi ei kykene. Kaalepin auttamista ja ohjaamista pitää jatkaa aikuisena. Kaalepin kohdallaJopa täysi-ikäisyyden määritelmää voitaisiin muuttaa ja se edellyttäisi näyttöä yksilövastuusta. Koska kaalepilla näyttöä ei ole, niin valtio tai joku muu tulee määrätä holhoojaksi (aikuisen sijaisäidiksi), kunnes kasvatustehtävä on suoritettu loppuun(No toivotaan että on tehty jo) . Näin lopullinen kasvatus jäisi virkailijoiden tehtäväksi. He voisivat arvioida kaalepin kyvyttömyyden ja määrätä toimista ja niiden pituuksista sekä varsinkin nettispämmäilyn rajoituksista sen mukaan. Mitenkään kaaleppia ei kuitenkaan saa yhteiskuntakelpoiseksi, niin ihan sama.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Voi harmi kun en pääsyt

Äänestä

Kommentoi aloitusta

selvä selvä kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu