Naiset, osaisitteko vietellä toisen naisen/tytön netissä esittämällä 'unelmamiestä'? Eli siis kirjoittelemalla ja mahdollisesti feikkikuvilla terästämällä. Vai ovatko naisten mieltymykset liian erilaisia, korkeita ja sattumanvaraisia että se olisi realistista?
Entä uskoisitteko voivanne kiihottaa toista naista tekstipohjaisesti, miehenä?
Eräs kaverinaiseni sanoi joskus vuosia sitten että omasta mielestään saisi järkätty treffit jonkun teinitytön kanssa tai muuta sellaista, esittäen miestä.
Entä uskoisitteko voivanne kiihottaa toista naista tekstipohjaisesti, miehenä?
Eräs kaverinaiseni sanoi joskus vuosia sitten että omasta mielestään saisi järkätty treffit jonkun teinitytön kanssa tai muuta sellaista, esittäen miestä.
Vastaukset 23
Vanhimmat
En osais. Olen lisäksi niin rehti luonteeltani että en pysty edes piilokameraa katsomaan kun kärsin toisen ihmisen harhaan johtamisesta niin paljon.
En kykenisi. Minä olen rehellinen enkä voisi kuvitellakkaan että mun päässä vinksahtaisi noin paljon että alkaisin jotain naista huijaan esittämällä miestä. Mä en edes käsitä mitä iloa tuollaisesta sairaalloisen ilkeästä toisen ihmisen vahingoittamisesta saisi. Pidän sairaana ja kusipäitten touhuna tuommoista.
Jos nyt ihan puhtaasti mielikuvituksen tasolla yrittäisi leikkiä että olisi niin pipipää että alkaisi tuollaista tekeen, niin kai se onnistuisi. Eiks pipipäillä onnistu melkein mikä vaan mielikuvituksellisen sairaatkin jutut?? Olen kylläkin hetero että voisi tuskaa teettää jotkut seksijutut, mutta senkin pystyy ohittaan esittämällä jäyhempää miestä. Joo, kai mä vähän aikaa voisin unelmamiestä esittää kun yrittäisi olla ja käyttäytyä niin kuin mun unelmamies tekisi ja sanoisi.
Ei onnistuisi. Tuntuisi niin ristiriitaiselta ja väärältä, ja olen liian itsekeskeinen esittämään muuta.
Kaksi eri asiaa: a) pystyisinkö esittämään miestä ja b) pystyisinkö viettelemään jotain naista miestä esittäen.
a) Pystyisin varmaan esittämään miestä, jos yrittäisin ja haluaisin. Ei asiassa kovin ihmeellistä ole. Onhan kirjallisuudessakin naisten kirjoittamia kertomuksia, joissa on miehiä ja miesten kirjoittamia, joissa on naisia - ja kirjoja joissa on avaruusolentoja ja fantasiahahmoja ja puhuvia eläimiä jne.
Mieleeni tulee heti muutama asia, mistä lähtisin liikkeelle, jos minun pitäisi esittää miestä tekstissä ja jopa naisia kiinnostavaa miestä. Mutta enpä sano. En tiedä, vaikka soveltaisit keinoja iskeäksesi teinityttöjä netistä...
b) Naisen viettely miestä esittäen on vaikeampaa motivaatio ja moraali syistä. Enemmän todellista huijaamista kuin taide-esitys.
Mitäs se sinua haittaisi jos minä löytäisinkin onnen netistä?
Ei minuakaan haittaa jos sinä löydät viriilin teinikollin tai karismaattisen vanhuksen.
Ei se minua haittaisi jos onnesi löytäisit, marsumies. En vain ihan tiedä, missä mennään. Esim. nöösi_pojan suhtautuminen teinityttöihin on puhtaasti laskelmoiva ja huijaava, millaiseksi en ole sinua laskenut, mutta kuitenkin... en tiedä, missä mennään.
Huijaamalla ei onnea löydä, joskushan totuus kuitenkin paljastuisi.
Niin no mitä kukin huijaamisella tarkoittaa. Totuuden esittäminen kauniissa valossa on ihan normaalia. Naiset eivät ehkä huijaa miehiä esim.seksiin sanomalla "rakastan sinua" kuten miehet ehkä joutuvat tekemään vaan naiset sanovat vaikka "voisit tulla tänne" (kuten 16v tyttö teki minulle kesällä 2007) ja sitten testattuaan miehen vartalon, peniksen koon, huumorin, 'kemiat' sun muut, nainen voi jättää miehen vetoamalla keksimäänsä syyhyn tai ilman syytä. Miehen pitää kuitenkin tarttua täkyyn tai jää ilman sitäkin toimintaa.
En epäile hetkeäkään, etteivätkö teinitytöt voisi olla julmia ja huijaavia ja etenkin netissä, jos he huomaavat jonkun aikuisen miehen olevan kiinnostunut. En ajattele heitä pelkästään jonain avuttomien uhrien joukkona, jota joku tulee huijaamaan. En sen enempää kuin ajattelisin prostituoitujen vain itsestään päätyvän alalle ja olevan pelkästään avuttomia ja tahdottomia uhreja.
Mutta huijausta ja oikeita uhrejakin on.
Niin, oletkin jo sen havainnut, että teinitytöt voivat huijata sinua ja että he voivat olla ilkeitä, vai mitä...
Reilu peli olisi varmaan paras vaihtoehto. Pelejä kuitenkin on, mutta voihan pelaaminen olla reilua. Ei saa harhauttaa järjettömiin.
En tarkoita että tuossa kohtaa minua kohtaan olisi oltu julmia mutta ehkä kritisoin enemmänkin sitä asetelmaa että mies joka jättää naisen on huijaava lurjus ja nainen vain harjoittaa oikeuttaan valkata parhaan.
Miksi ihmeessä tekisin niin? Sairasta.
Vaikka minä saatan aina silloin tällöin hieman valehdellakin, niin en minä kuitenkaan nyt alkaisi ketään tuolla tavalla kusettamaan. Melko ilkeää se on alkaa valehtelemaan noin paljon, tuollainen käytös loukkaa sitä toista osapuolta ihan hirveästi, enkä minä mikään ilkeä ihminen ole.
Tuo omalla sukupuoli-identiteetillä leikkiminen ja siitä valehtelu vaikuttaa enemmänkin mielenterveysongelmista kärsivän ihmisen teolta kuin joltain pikku valheelta joita meistä jokainen nyt aina silloin tällöin suustaan päästää.
Aika seko koko ajatus. En tekisi. Pelkkä ajatuskin toisen huijaamisesta yököttää.
Tässä ei ole kyse siitä haluaisitteko tehdä niin tai tekisittekö niin vai että pystyisittekö teoriassa tekemään niin? Puhtaasti funktionaaliselta kannalta ajatellen, kuten talon katolta hyppääminen; terve ihminen pystyy muttei välttämättä halua.
Puhtaasti funktionaalisia kantoja ajatellen ja katolta hyppäämättäkin olet valumassa itsesi kanssa suohon, kengänvarsista menee vettä jo. Tee jotain merkityksellistä, pian housut kastuu
Mitä minun pitäisi tehdä?
Kyllä. Olen kavereillekin sanonut monta kertaa, että mikäli olisin mies, mulla olis varmasti vientiä.
Monet naiset haluavat ennen kaikkea keskustelutaitoisen kumppanin ja siinä toisella naisella on selkeä etulyöntiasema moneen (ei kaikkiin!) miehiin verrattuna. Naisena osaisin olla toiselle naiselle hyvin huomioonottava ja kuuntelisin kiinnostuneena hänen työpäivästään ja kohtelisin kuin olisin aina halunnut miesten kohtelevan itseäni.
Olen myös sinut oman feminiinisen ja maskuliinisen puoleni kanssa, eli en yrittäisi olla "miehekäs" millään tavalla, vaan olisin vaan oma itseni.
Uskoisin, että osaan kiihottaa naisia tekstipohjaisestikin ja olen osannut livenäkin ;)
Mutta en tosiaan toteuttaisi tuollaista huijausta ikinä.
Totta kai pystyisin. Pystyisin myös jallittamaan miestä naisena, naista naisena ja melko varmasti myös miestä miehenä. En vain ikinä tekisi niin, koska en tykkää kiusata viattomia tuntemattomia.
Meinasitko palkata naisen iskemään sulle netissä teinin?
Netissä toista sukupuolta esittämien on kyllä jotain sellaista mitä teinit tekevät pilaillakseen, mutta ei kai tuota nyt kukaan täysipäinen aikuinen enää harrasta? Eihän?
Haluaisin esittää vastakysymyksen sinulle Mies1985. Pystyisitkö esittämään naista ja saada koukkuun joku toinen mies? Entä pystyisitkö juttelemaan seksijuttuja hänen kanssaan esittäen naista, että saisit miehen kiihottumaan??
Johan se Mies1985 myönsi tuolla toisessa ketjussa että hän esiintyy netissä usein naisena.
Niinkö? Huijatakseen teinityttöjä?
Kyllä varmaan pystyisin. Joskus monta vuotta sitten esitin jossain keskustelufoorumilla miestä/poikaa varsin onnistuneesti. Tai siis, en tahallani esittänyt, mutta nimimerkkini oli yhden ihailemani miehen nimi enkä koskaan sanonut sukupuolestani yhtään mitään, kun ei ollut syytä sanoa. Jossain vaiheessa tajusin, että muut pitivät minua miespuolisena. Viimeistään silloin, kun sain tytöiltä flirttailevia yksityisviestejä.
Flirttailin kyllä huvikseni takaisin.