Pitkään tunsin pahaa mieltä siitä että tuon tuostakin joku boxiini tai s-postiini saapunut mies parin kommentin jälkeen häipyi. Ihmettelin että mikä minussa on vikana kun kaikki katsovat parhaaksi hävitä sen siliän tien. (Pari kyllä myöhemmin ilmestyi takaisinkin kuukausien päästä, mutta arvatkaa että alanko kirjoittelemaan tällaisten kanssa, ikään kuin palkiten heidät siitä että jättävät kuin nalli kalliolle ja sitten luikertelevat takaisin kun huomaavat ettei muuallakaan natsaa?)
Mutta sitten aloin miettiä sitä että ei yksikään näistä häipyneistä miehistä ollut itsekään minua kiinnostanut millään tavoin. Ainoastaan parin miehen perään olen ollut vuoden sisällä erityisen haikea; toisen tapasin jo, mutta ilmoitti sitten ettei tulekaan toista kertaa kun masentaa niin (josta kyllä loukkaannuin, vaikka tiedänkin ettei masentuneena mitään pysty, mutta jos todella olisi ihmisestä kiinnostunut niin kyllä kai hänet tapaisi vaikka pännisikin?) Mutta kaikki muut... ovat jääneet jotenkin niin haaleiksi ja mitäänsanomattomiksi. Se että he itse häipyvät säästää minut siltä vaivalta että pitäisi sanoa että ei tästä taida tulla mitään...
Aloin myös miettiä että jos tehtäisiin sellainen pikadeittijuttu jossa miehet kiertävät pöydästä pöytään ja puhuvat vaikka vartin ajan jokaisen naisen kanssa, ja sitten taas menevät toiseen pöytään, niin sehän olisi pelkkä koe että alkaako kukaan kiinnostaa. PELKKÄ KOE tämä Suomi24:n treffipalstakin on! Ei siellä kukaan, ei ainakaan mies, ota tätä juttua vakavissaan. Eivät he kuvittele että ihan oikeasti jonkun kanssa päädyttäisiin kimppaan. Tämän takia kai nelikymppisistä miehistä ja nuoremmistakin saa niin väsähtäneen vaikutelman, eli vaikutelman ettei heitä oikein kiinnosta yhtikäs mikään tai en ainakaan minä. Koko touhu kun on pelkkää harrastusta tai pelleilyä niin mitäpä sitä suotta ilmoittamaan kohteliaasti että tämä olisi nyt tässä - sen kuin häipyy vaan...
En taida itsekään enää viitsiä suhtautua tähän järin vakavasti. Tämä EI tarkoita sitä ettäkö häipyisin mitään sanomatta jonkun postista. Kyllä minä kuitenkin haluan todeta selkeästi jos juttu ei toimi. Mutta en kyllä enää viitsi jäädä suremaan että minä olen jotenkin viallinen, jos toinen osapuoli toimii miten sattuu. Sehän on HÄNEN valintansa tehdä miten tekee, ei minun.
Tsemppiä kaikille jotka toivovat vielä edes promillen mahdollisuuden verran että netin kautta joku löytyisi. Kyllähän tämä deitti"lottokuponki" on kiva pitää voimassa, mutta ei kannata tälle kovin paljoa painoa laittaa. Eikä väline ole huono, tämä voisi olla ihan hyvä väline, tämä netti, mutta kun onnea ei ole muutenkaan elämässä (ei koskaan voita mitään esmes!) niin milläs muka löytyisi se yksi miljoonasta jonka kanssa sopisi hyvin yhteen?
Mutta sitten aloin miettiä sitä että ei yksikään näistä häipyneistä miehistä ollut itsekään minua kiinnostanut millään tavoin. Ainoastaan parin miehen perään olen ollut vuoden sisällä erityisen haikea; toisen tapasin jo, mutta ilmoitti sitten ettei tulekaan toista kertaa kun masentaa niin (josta kyllä loukkaannuin, vaikka tiedänkin ettei masentuneena mitään pysty, mutta jos todella olisi ihmisestä kiinnostunut niin kyllä kai hänet tapaisi vaikka pännisikin?) Mutta kaikki muut... ovat jääneet jotenkin niin haaleiksi ja mitäänsanomattomiksi. Se että he itse häipyvät säästää minut siltä vaivalta että pitäisi sanoa että ei tästä taida tulla mitään...
Aloin myös miettiä että jos tehtäisiin sellainen pikadeittijuttu jossa miehet kiertävät pöydästä pöytään ja puhuvat vaikka vartin ajan jokaisen naisen kanssa, ja sitten taas menevät toiseen pöytään, niin sehän olisi pelkkä koe että alkaako kukaan kiinnostaa. PELKKÄ KOE tämä Suomi24:n treffipalstakin on! Ei siellä kukaan, ei ainakaan mies, ota tätä juttua vakavissaan. Eivät he kuvittele että ihan oikeasti jonkun kanssa päädyttäisiin kimppaan. Tämän takia kai nelikymppisistä miehistä ja nuoremmistakin saa niin väsähtäneen vaikutelman, eli vaikutelman ettei heitä oikein kiinnosta yhtikäs mikään tai en ainakaan minä. Koko touhu kun on pelkkää harrastusta tai pelleilyä niin mitäpä sitä suotta ilmoittamaan kohteliaasti että tämä olisi nyt tässä - sen kuin häipyy vaan...
En taida itsekään enää viitsiä suhtautua tähän järin vakavasti. Tämä EI tarkoita sitä ettäkö häipyisin mitään sanomatta jonkun postista. Kyllä minä kuitenkin haluan todeta selkeästi jos juttu ei toimi. Mutta en kyllä enää viitsi jäädä suremaan että minä olen jotenkin viallinen, jos toinen osapuoli toimii miten sattuu. Sehän on HÄNEN valintansa tehdä miten tekee, ei minun.
Tsemppiä kaikille jotka toivovat vielä edes promillen mahdollisuuden verran että netin kautta joku löytyisi. Kyllähän tämä deitti"lottokuponki" on kiva pitää voimassa, mutta ei kannata tälle kovin paljoa painoa laittaa. Eikä väline ole huono, tämä voisi olla ihan hyvä väline, tämä netti, mutta kun onnea ei ole muutenkaan elämässä (ei koskaan voita mitään esmes!) niin milläs muka löytyisi se yksi miljoonasta jonka kanssa sopisi hyvin yhteen?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minulle käynyt samallalailla.Kirjoiteltu jonkun kanssa, ja sitten yks`kaks vaan viestit loppuvat.
Totesin aika pian , että tämä nettideittailu ei ole lajini, vaikka ensihuumassa luulin tämän olevan tien onneen....
Samat naamat aina online, profiilissani käyntiä ja jotain flirttejä jne.
Aika monen kanssa kaffiteltu, ei mitään ole syntynyt ( puolin tai toisin ei ole natsannut).
Vaikka kirjottaessa ja puhuessa tuntuukin hyvältä, niin livetapaaminen onkin pettymys.Täällä tämä tutustuminen menee nurinkurin ja ohilyöntejä tulee paljon.
Viisikymmppiset miehet elävät uutta villiä nuoruutta, eikä ole aikomustakaan täältä mitään löytää.Niin on varmasti niitä villejä naisiakin.
Niinpä... Se ärsyttää sanoinkuvaamattomasti että näitä kumppaninhakusivustoja on alettu mieltää nimenomaan seksiseuranhakusaiteiksi. Yritä täällä sitten olla tosimielellä. Pitäisi olla erikseen seksiseuranhaku, ja onhan niitä. Mutta varsinkaan naiset eivät niitä kehtaa käyttää, vaan seikkailevat esim. täällä S24:ssä esittäen olevansa suhdetta vailla, mutta eivät sitten kumminkaan ole. Ja täten leimaavat kaikki muutkin naiset samanlaisiksi.
Ja sitten lisää huomioita:
Täällä oli jossain jotain puhetta että pitää opetella olemaan yksin. Noh, kuinkahan kauan sitä yksin olemista oikein pitää opetella, ja ennenkaikkea haluaisin tietää että millä HELVETIN ILVEELLÄ yksin olemisesta oppii olemaan kaksin eli yhdessä?! Ei sitten niin millään. Yksin olemisesta ei opi muuta kuin olemaan yksin.
Ehkä tarkoitus oli kehottaa oppimaan olemaan oman itsensä varassa. Voin vakuuttaa omien sinkkuaikojeni pohjalta että kyllähän sen oppii ja vähän liiankin hyvin. Itse olin nuorena pari vuotta yksin parin ekan suhteen välissä, ei edes seksiä sinä aikana. Sitten olin pari vuotta taas kahden avoliiton välissä yksin, ja nyt olen ollut vuoden yksin. Kyllä tässä huomaa väkisinkin että pärjää. Mutta se ei poista sitä tunnetta että tietyt asiat haluaisi jakaa. Ja se toive, hinku, tahto pitää yllä tätä etsintää vaikka tietää että mahdollisuus löytää todellinen sielujen yhteys lienee yksi miljoonasta.