Kenet kutsua?

Ongelmaan neuvoja, kiitos! Palsta ei ehkä ole ihan paras, mutten muuta keksinyt.

Eli olen 70-kymppinen mies jolla naisystävä, emme asu yhdessä. Haluaisin kutsua erään tuttavani 50 tyttären jonka jo vuosien takaa tunnen, ja jonka kanssa oli jokin pieni suhdeviritelmäkin joskus, syömään, ihan vaan ystävänä.

Hän on avoliitossa erään miehen kanssa. Nyt kun pyydän hänet syömään niin olisiko sopivaa pyytää että mennään ihan vaan kahdestaan?

Olemme kyllä ennenkin käyneet kahden syömässä mutta tuolloin olimme molemmat ns. vapailla markkinoilla.

Hän ei ole ollut avoliitossa kovin kauaa aikaa enkä ole hänen miestään tavannut ainakaan vielä. Nyt on lisäksi sellainen tilanne, että tuo mies on viikon verran poissa työmatkalla ja sinä aikana olisi hyvä aika päivälliselle.

Pitäisikö mukaan kutsua joku esiliina, esim. tuon naisen poika?
272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eihän tuollaisessa mitään ongelmaa pitäisi olla. Muista kuitenkin tehdä jotenkin hienotunteisesti selväksi naiselle se, että kysymys on ihan ystävyydestä. Jos saat hänet sitten tulemaan niin voittehan sopia, että hän seuraavalla kerralla tuo uuden "siippansa" myös mukaan tai, että sinä menet heidän luokseen, Ei muuta kuin rohkeasti vaan, ystäviä ei koskaan ole liikaa.

Äänestä

Miksi kutsua juuri silloin kun naisen mies on työmatkalla. Eikö olisi avoimenpaa kutsua kun mieskin on kotosalla. Mitä oma kumppanisi asiasta sanoo, sanooko, että mene vaan?

Ja kun naista pyydät niin kai hän pyytää mieheltään luvan, vai salainen tapaaminenko olisi kyseessä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hyvällä... kirjoitti:

Ongelmaan neuvoja, kiitos! Palsta ei ehkä ole ihan paras, mutten muuta keksinyt.

Eli olen 70-kymppinen mies jolla naisystävä, emme asu yhdessä. Haluaisin kutsua erään tuttavani 50 tyttären jonka jo vuosien takaa tunnen, ja jonka kanssa oli jokin pieni suhdeviritelmäkin joskus, syömään, ihan vaan ystävänä.

Hän on avoliitossa erään miehen kanssa. Nyt kun pyydän hänet syömään niin olisiko sopivaa pyytää että mennään ihan vaan kahdestaan?

Olemme kyllä ennenkin käyneet kahden syömässä mutta tuolloin olimme molemmat ns. vapailla markkinoilla.

Hän ei ole ollut avoliitossa kovin kauaa aikaa enkä ole hänen miestään tavannut ainakaan vielä. Nyt on lisäksi sellainen tilanne, että tuo mies on viikon verran poissa työmatkalla ja sinä aikana olisi hyvä aika päivälliselle.

Pitäisikö mukaan kutsua joku esiliina, esim. tuon naisen poika?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu