Onko

teillä kavereita/ystäviä? toisinsanoen oletteko tyytyväisiä sosiaaliseen elämäänne? Mulla ei ja se ottaa päähän.
17178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Onhan noita, mutta se ei todellakaan korvaa seksuaalisten suhteiden puutetta.

Äänestä

On. Sekä kavereita että ystäviä että lukemattomia tuttavia. Ja ammatti, jonka kautta tulee koko ajan lisää sosiaalisia kontakteja. Mutta osaksi kai juuri sen takia nautin kaikkein eniten vapaa-aikanani yksinäisyydestä.

Äänestä

Ei mulla montaa ole mutta se on tietoinen valinta. Olen Introvertti ja hieman erakkomainen ja lähinnä ahdistaa ajatuskin jostain kaverimäärästä jotka soittelis ja tekstailis kaiken päivää. Tai edes viikkoa. Haluan möllöttää luolassani x-ajan ja tulen ulos sitten kun siltä tuntuu. Vain ne kaverit jotka tota pystyy kunnioittamaan ja antaan mun oleen rauhassa kun sitä kaipaan, pysyy mun kaverina.

Äänestä

Olen niitä sosiaalisesti kuolleemman sortin ihmisiä.

Äänestä

Puhelimen mukaan tässä kuussa minulle on soittanut puhelinmyyjien ja gallupistien lisäksi vain yksi ihminen, itse olen soittanut kolmelle ihmiselle. Eli kai minulla jotain ystäviä vielä on, mutta ne ovat satojen kilometrien päässä ja suurin osa parisuhteessa, joten melko yksinäistä se oma elämä tällä hetkellä on.

En ole tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen, haluaisin saada uusia ystäviä tai sitten jonkin vanhan ystävän muuttamaan tänne Helsinkiin.

Äänestä

Eipä noita liikaa ainakaan ole, ja en katsoisi pahaksi, että olisi enemmänkin. Sinänsä ei haittaa; olen aika yksikseni viihtyvää sorttia.

Äänestä

Ei ole monta, mutta he asuvat kauempana ja eipä paljoa viestejäkään vaihdella. Nettikavereita mulla ei oo enää paljoa. Jotenkin nekin vaan yhtäkkiä vähenivät. Periaatteessa tämä ei haittaa minua mutta toisaalta vituttaa kun joskus oikeasti haluaisi jutella jonkun kanssa mutta sillä toisella ei ole aikaa tai ei muuten vaan viitsisi häiritä tai ei vaan ole ketään onlinessa (messenger) tai tai tai...
Hitto.

Ja ihan livetapaamiset ovat myös jääneet vähemmälle, ja se ei niin kamalasti haittaa. Paitsi joskus angstiaikoina tietty :)

Äänestä

Muutamia kavereita, joita näkee aivan liian harvoin (n. kerran 1.5 kk:ssa). En ole tyytyväinen. Tilanne on huomattavasti parempi kuin 10 vuotta sitten. Mutta huonompi kuin 4 vuotta sitten.

Äänestä

Viimeksi minulla oli kavereita joiden kanssa olin tekemisissä myös vapaa-aikanakin joskus 20 vuotta sitten lapsena. Toki minulla on veli, mutta sen perhe taitaa viedä kaiken ajan ja ei enää olla yhteyksissä samalla tavoin. Ja sukulaisia nyt tuskin lasketaan. En oikein edes tiedä mistä puhuisin vaikkapa miespuolisen kaverin kanssa, jos minulla olisi kaveri. En tiedä mistä ihmiset ovat kiinnostuneita, ja heitä tuskin minun pääntapahtumat kiinnostavat.

Luonteelta ole sen verta erakkomainen, että yleensä se on sukulaiset jotka soittavat minulle kuin päinvastoin. Minä olen se vetäytyvä joka ei vain muista pitää yhteyttä. Puhelin soi ehkä kerran viikossa ja joka kerta sen ääni herättää vitutuksen tunteen.

Äänestä

Juu ompa noita jonkun verran, tuttavia on pitkä liuta. Aika pitkälti olen tyytyväinen.

Äänestä

Ei yhtään ainutta ystävää, paitsi jos alan hommaamaan niitä. Kännykkä on ollut mulla ihan turha, ei ole sille käyttöä. Kaksi kissakaveria. Ne juttelee mulle aika paljon asioistaan.

Äänestä
  • Erakon elämää siis , mutten ole lainkaan tyytyväinen erakkouteeni. Jotkuthan kai tykkää elää yksinäisemmin.

    Äänestä

  • Cats are interesting. They’re kind of like girls. If they come and talk to you, it’s great. If you go and talk to them, sometimes it doesn’t turn out so well.

    -Shigeru Miyamoto (Nintendon pääjohtaja)

    Äänestä

  • Nettikavereista ei varmaan ole paljon hyötyä (varsinkaan nettikavereista, jotka asuvat pitkällä), mutta sinulla on kai vielä minun sähköpostiosoitteeni? Jos joskus tekee mieli kirjoittaa. Vaikka sanoa vaan "moi", minun vanhaa sydäntäni lämmittääksesi.

    Äänestä

Ei ole kavereita/ystäviä, ei ainakaan muita kuin työkaverit. Asia ei kuitenkaan ota päähän. Tosin en voi sanoa olevan tyyväinen sosiaaliseen elämään sillä haluaisin kumppanin.

Äänestä

Itsellä ok kai, menen ja pystyn keskustelemaan kaikkien tuntemattomienkin ihmisten kanssa...

Ei kannata piiloutua nurkkiin.

Äänestä

On mulla paljon frendei, mut sellaista parastakaveria ei oo ollu enää pariin vuoteen ku se muutti täältä pois. Joku parempi kaveri ois kyllä hyvä olla olemasa ku välillä tuntuu et noi mun frendit ja muut joiden kans vietän aikaa ovat enemmänkin vain tuttuja ku ystäviä. Mut kivahan se on olla osa isompaa porukkaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


friendless. kirjoitti:

teillä kavereita/ystäviä? toisinsanoen oletteko tyytyväisiä sosiaaliseen elämäänne? Mulla ei ja se ottaa päähän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu