Tahtoisin kysyä että kuinka moni olisi valmis virumaan netissä sen jälkeen kun on saanut pakkeja lukuisia määriä vastapuolelta nimenomaan kasvojen vuoksi?
Ihan huvikseen kyselen koska harkitsen palaamista nettideittiin, mutten ymmärrä mitä järkeä siinä on kohdallani.
Kun lopetin nettideittailun niin eräs tuttavanainen kyseli että miksi lopetin selittämällä ettei löytynyt sopivaa jne. Kiertelin totuutta, mutta kerron se tässä: Sen vuoksi koska kaikki pakit tulevat lähes poikkeuksetta naamapakkeina kuvien vaihdon jälkeen.
Jos on deitannut noin vuoden ja hädin tuskin päässyt treffeille sekä jos yhteydenpito ei ole muuten katkennut (harvoin) niin se on tyrehtynyt kuvien vaihtoon (lähes aina).
Kuinka moni oikeasti jaksaa olla netissä ja ottaa jatkuvasti palautetta vastaan jossa naiset muuten olisivat kiinnostuneita muttei kuvan jälkeen millään muotoa kiinnosta tavata?
(Olen harkinnut profiilin laatimista jossa mainitsen olevani ruma mies. Profiiliin kuvaani en laita nettiin yleiseen jakoon varsinkaan näiden kokemusten jälkeen. Lähettämäni kuva on ollut ihan laadukas enkä ole mikään räsypekka.)
Mitä tekisitte tällaisessa tilanteessa itse vai jaksaisitteko itse pyöriä netissä kirjoitellen naisille kunnes aina tulee ne pakit kuvan perusteella?
En tiedä laittaako ilmoitusta nettiin takaisin ja millaista koska vaikea on muualtakaan seuraa nykyään löytää. Baareissa en kulje ja noiden naamapakkien jälkeen tuskin uskon olevani sitä tyyppiä joka sieltä löytää.
Minullakin tietysti on kriteerini vaikka ne aika väljät ovatkin.
Ihan huvikseen kyselen koska harkitsen palaamista nettideittiin, mutten ymmärrä mitä järkeä siinä on kohdallani.
Kun lopetin nettideittailun niin eräs tuttavanainen kyseli että miksi lopetin selittämällä ettei löytynyt sopivaa jne. Kiertelin totuutta, mutta kerron se tässä: Sen vuoksi koska kaikki pakit tulevat lähes poikkeuksetta naamapakkeina kuvien vaihdon jälkeen.
Jos on deitannut noin vuoden ja hädin tuskin päässyt treffeille sekä jos yhteydenpito ei ole muuten katkennut (harvoin) niin se on tyrehtynyt kuvien vaihtoon (lähes aina).
Kuinka moni oikeasti jaksaa olla netissä ja ottaa jatkuvasti palautetta vastaan jossa naiset muuten olisivat kiinnostuneita muttei kuvan jälkeen millään muotoa kiinnosta tavata?
(Olen harkinnut profiilin laatimista jossa mainitsen olevani ruma mies. Profiiliin kuvaani en laita nettiin yleiseen jakoon varsinkaan näiden kokemusten jälkeen. Lähettämäni kuva on ollut ihan laadukas enkä ole mikään räsypekka.)
Mitä tekisitte tällaisessa tilanteessa itse vai jaksaisitteko itse pyöriä netissä kirjoitellen naisille kunnes aina tulee ne pakit kuvan perusteella?
En tiedä laittaako ilmoitusta nettiin takaisin ja millaista koska vaikea on muualtakaan seuraa nykyään löytää. Baareissa en kulje ja noiden naamapakkien jälkeen tuskin uskon olevani sitä tyyppiä joka sieltä löytää.
Minullakin tietysti on kriteerini vaikka ne aika väljät ovatkin.
Vastaukset 77
Vanhimmat
Miten naiset muuten suhtaudutte profiilin jossa mies mainitsisi olevansa "ruma" tai "ei kaikkien mieleen" tai jotain sellaista?
Ei kuulosta järkevältä, mutta joitakin miesten profiileja selanneena olen nähnyt noita ilmaisuja ja harkinnut pitäisikö itsekin mainita asia.
Osa nähtävästi ei käsitä miten rasittavaa on saada pakit aina kuvasta ja miten pinnallisen kuvan se naisista antaa. Tämä laskee entisestään kiinnostusta osallistua mihinkään deittiin.
Neuvoni on laittaa kokovartalokuva, jossa olette jotenkin elementissänne tai joka jotenkin valottaa persoonaanne. Vaikka pyöränselässä, metsäpolulla, soittamassa pianoa, lukemassa kirjaa... Pyytäkää luottoystäväänne ottamaan se kuva.
Kokeilin tuota vähän aikaa (kokovartalokuva). Ei toiminut vaikken omista mitään mahaa jne.
Ok, naamasi ei mitä ilmeisemmin ole ainakaan enemmistön naisista mieleen. Silloin ei missään nimessä kannata laittaa naamakuvaa profiiliin. Entäs kroppa muuten? Jos olet kohtuullisessa kunnossa niin laita kuva koko kropasta.
Ja sitten taas, se, millainen naama tai kroppa ihmisellä on, ei vielä kerro ihmisen olemuksesta. Sen näkee vasta livenä. Ulkonäön lisäksi sisinkin merkkaa jotain eli sinun pitäisi onnistua saamaan nainen treffeillä tai lähestyä häntä muuten, vaikkapa ravintolassa, niin että saat vaihdettua muutaman sanan.
Netti on pinnallinen forumi, johtuen siitä ettei sitä kokonaisuutta itsestään voi välittää. Tosin olen joskus miettynyt että joku videopätkä voisi olla hyvä profiiliin liitettävä, siinä kuulisi äänen ja näkisi ihmisen liikkeessä, olemuksen ihan toisin kuin yhdestä kuvasta. Siihen voisi heittää jonkun hyvän jutun jolloin mielikuvituskin pääsisi omaan arvoonsa. En tiedä onko sellaisia deittisivustoja missään..
Saan jonkun verran huomiota tosielämässä, mutta harvemmin kohtaan naisia paikoissa joissa heitä voisi iskeä.
En ole mikään filmaattinen henkilö kyllä livenäkään.
Treffeille pääseminen kuitenkin uskoakseni helpottaisi asiaa kuin pelkän kuvan perusteella toimiminen, mutta se ei auta asiaa.
Sokkotreffeille en viitsi lähteä koska niistäkin on pari kokemusta eikä ihan parhaasta päästä.
Nettideitti on pinnallisin paikka missä paria voi etsiä. Kuva merkitsee kaikkein eniten. Kokonaisuus jää näkemättä. Siksi jos olet niitä naamapakkeja paljon saanut mutta tosielämässä saat huomiota niin oikeampi paikka olisi sinulle varmaankin ravintola. Toki joku muukin paikka mutta "kadulta" iskeminen vaatii aika sosiaalista luonnetta ja kovaa itseluottamusta ja työpaikalta kannatta iskeä aika harkiten.
Itseluottamusta tosin vaatii ravintolasta iskeminenkin. Onnesi on tässä nyt se että olet mies. Miehet tulevat usein iskemään naisia ravintolassa, naiset ovat tottuneet siihen. Ajattele vaikka asiaa niin että vaihdat vaan ystävällisesti muutaman sanan ventovieraan kanssa, ei sitä tarvi niin tulkita että olet häntä kosimassa. Jos onnistut pääsemään keskusteluasteelle niin ei enää pelkkä naamakerroin vaikuta. Lisäksi taatusti tuo naama-asia on nyt mielessäsi suurentunut, ei kenenkään naama nyt niin kamala voi olla kuin annat ymmärtää. Netissä ihan jokainen saa naamapakkeja, kaikkia ei vaan voi miellyttää.
Sitten kannattaa tietysti miettiä sitäkin että minkä näköisiä naisia lähestyt. Jos nainen korostaa itse kovasti ulkonäköään niin se on tärkeä asia hänelle miehessäkin. Kaikki eivät onneksi ole yhtä ulkonäkökeskeisiä ja lisäksi kauneus on aina katsojan silmässä. Hyvä puoli sinussa on ainakin se ettet kuvittele sen riittävän että olet komea, kuten monet muiden ja omasta mielestään komeat miehet.
Kysymys ei ollut että minun naama-asia olisi suurentunut muualla kuin täällä netissä.
Koska onhan se vähän hankalaa jos pakit tulee lähes sadanprosentin varmuudella siitä kuvasta. Ei sitä kauaa jaksa.
Minulla ei ole tarvetta ajattelevan olevani komea tai ruma. Ulkonäkö ei minulle merkkaa sillä tavoin. Minun itseluottamukseni nousee ihan muista asioista.
Ravintolat ovat sikäli hankala ympäristö etten nauti niistä ja niissä iskemisyritykset ovat jääneet vähäisiksi. Olen niissä käynyt ihan muuten vaan ja ainakin omasta mielestä se seuranhaku on vaikuttanut niissä hyvin pinnalliselta.
Mutta ihan samalla tavoin se ensikontakteissa se naama todennäköisesti ratkaisee iskipä sitten netissä, kaupassa tai ravintolassa.
Saan jonkun verran katseita ja huomiota jonkin verran jonka olen joskus tulkinnut etten ole nyt aivan rumimmasta päästä paitsi nähtävästi täällä netissä.
Netti on hankala forumi parinhaussa, ihan kaikille. En nyt itse ole mikään missi mutten kovin usein kuvapakkeja ole saanut, toki joskus niitäkin. Tosin profiilissani oli kuva ihan suoraan joten ne joita ei naama miellyttänyt tietysti jättivät yhteyttä ottamatta.
Pääsin tapaamaan paljon erilaisia miehiä, mutta huomasin että aina kiinnostavimmat tapaukset tapasin muualla kuin nettitreffeillä. Johtuuko sitten omasta naamakertoimesta vai jostain ihan muusta.
Kyllä suosittelisin sinulle aktivoitumista baaririntamalla, vaikket siellä niin kamalan hyvin viihtyisikään, jos kerran katseita keräät livenä. Ei täällä netissäkään aina niin kamalan viihtyisää ole, jos kumppanin haluaa löytää niin jonkin verran pitää amoria tulla vastaankin.
Itse vedin sitten profiilini pois kun tuntui ettei vaan sopivaa tunnu netin kautta löytyvän. Kyllästyinkin koko hommaan, en enää jaksanut aloittaa samaa kuulumisten vaihtoe ja tutustumista alusta, kerta toisensa jlk.
Yksikään tuntemani ihminen ei ole löytänyt kunnon säädyllistä suhdetta suoraan baarista.
Ainoastaan siten että baarissa on kohdattu ihminen jonka tuttava on ennestään tuntenut ja tämä on esitelty. Tällaisia tilanteita tuskin kohdalleni sattuu, joten pitäisi siis alkaa iskemään täysin tuntemattomia baareista.
Kerään katseita jonkin verran livenä, muttei minulla ole usein aavistustakaan mitä ne tarkoittavat.
Koska en ole ollut noilla baaririntamilla aktiivinen niin kiinnostustutka on mennyt lähes pois päältä. Toisekseen nyt kun on palautetta tullut ulkonäöstäni niin kovasti ihmettelen mitä katselemisen arvoista minussa voisi ollakaan.
Tuo on typerin neuvo IKINÄ, ettei kannata laittaa kuvaa näkyville, jos huomaa ettei pärstä ole enemmistön mieleen. Juuri silloin tulisi laittaa kuva esille, niin saa yhteydenottoja vain niiltä, joita ulkonäkö ei häiritse. Ei ne rumat ihmiset kiinnosta kaikkia livenäkään, joten miksi pitäisi netin kautta kiinnostua.
Mielestäni tämä ei ole niin yksinkertainen asia. Ok, kun kuva on profiilissa, niin todennäköisesti se kuva on silloin yhteydenottajalle kelvannut. Mutta sitten asialla on myös toinen puoli. Kukapa ei haluaisi, että mahdollinen kumppani olisi mahdollisimman miellyttävä myös ulkoisesti. Jos kuva on esillä niin silloin myös varmasti paljon katsotaan juuri niitä kuvia. Jos vieressä on enemmän miellyttävä, niin silloin varmaan otetaan yhteyttä ennemmin häneen. Siitäkin huolimatta, vaikka yhteydenottaja olisi kuitenkin aika avoin sen suhteen minkä näköinen kumppani lopulta voisi olla. Jos yhteydenottajaa ei ulkonäkö häiritse, niin eikö silloin voisi kuitenkin ajatella, että hän silloin mielellään ottaa yhteyttä myös kuvattomiin profiileihin? Ja vaikka toisen naama ei välttämättä olisikaan sellainen, joka kiinnittäisi heti ensisilmäyksellä kiinnostusta, niin yhteydenottaja voisi kuitenkin pitää häntä kiinnostavana niiden juttujen vuoksi eikä enää siinä vaiheessa tekisi valintaa yksinomaan kuvan perusteella. Vaikka siis avoin ulkonäön suhteen olisikin, niin väitän, että se kuva silti vaikuttaa jotain kun se on esillä jo yhteydenottovaiheessa.
"Jos vieressä on enemmän miellyttävä, niin silloin varmaan otetaan yhteyttä ennemmin häneen. "
Totta kai ottaa yhteyttä siihen jonka ulkonäkö miellyttää. Todennäköisesti myös mieluummin ottaa yhteyttä sellaiseen jonka ulkonäöstä on kuvan perusteella saatu näkemys kuin sellaiseen jolla ei ole kasvoja. Vaikka olisi miten avoin sille miltä kumppani näyttää niin kaipa sitä haluaa silti tietää miltä näyttää ja miksi valitsisi kahdesta kumppaniehdokkaasta huonomman näköisen tai sellaisen jonka ulkonäköä ei tiedä olllenkaan? Aina kutienkin löytyy niitäkin joilla on kuva ilmoituksessa ja se kuva jopa miellyttää vastaajaa.
"Jos yhteydenottajaa ei ulkonäkö häiritse, niin eikö silloin voisi kuitenkin ajatella, että hän silloin mielellään ottaa yhteyttä myös kuvattomiin profiileihin?"
Ulkonäkö häiritse? Olisi kiinnostavaa tavata ihminen joka on päättänyt jakaa loppuelämänsä ihmisen kanssa jonka ulkoinen olemus on ko hlön mielestä kuin kaikkea muuta kuin miellyttävä muttei se häntä "häiritse". Laitetaanko silmät kiinni sängyssä vai sammutetaanko valot? Pahinta mitä voisin kuulla kumppaniltani olisi ettei minua häiritse ulkonäkösi.
Ihan sama se on miesten kanssa, ensin ollaan kovasti kiinnostuttu ja sitte ku lähettää valokuvan niin ei kuulukaan enää mitään. Aiemmin en ole ajatellut olevani ruma mutta ilmeisesti tavismiehetkään eivät huoli tavisnaista vaan haaveilevat missistä.
Sama täällä. Sen vuoksi nimenomaan pidänkin itse kuvaa profiilissani etteivät ne miehet suotta vaivaudu vastailemaan joille ei tavallinen suomalainen pallinaama kelpaa. Eksoottisempaa voi hakea sitten jostain muualta.
Itse olen joskus jättänyt vastaamatta/kirjoittamatta tosi komeille miehille sen vuoksi etten näe mitään järkeä tuputtaa keskinkertaista lärviä yhteen jonkun komistuksen kanssa. Muutama ulkomaalainen todella komea mies on ottanut yhteyttä ja aina tulee mieleen että luulevat varmaan että on pohjaton kukkaro jonka kanssa elättää gigoloa... xD
Välttelin aikani noita kuvallisia ns. "kauniiden" naisten profiileja. Otin sitten härkää sarvista ja laitoin viestiä. Ihan hyvin sain vastauksia, mutta sen verran karua oli meno kuvien vaihdon yhteydessä että sain kyllä sen tietää mitä he etsivät: jotain komistusta.
Toisaalta sama tahti on jatkunut mm. kuvattomien ja vähemmän ehkä äkkiseltään "kauniiden" naisten kanssa.
Uskoisin että nettideitissä parien jaot taitaa tapahtua ulkonäköjen perusteella. Kauniit ja rohkeat pärjää eikä pelkkä rohkeus riitä mihinkään.
Olen saanut sen käsityksen että jos miehen naama ei olei edes peruskomea niin käytännössä omia kriteerejä naisen luonteelle, elämäntavoille jne .ei oikeastaan voisi olla.
Mutta kuka nyt lähtee suhteeseen jonkun täysin sopimattoman kanssa?
Ei aina ole kyse siitä, että olisit ruma. Voihan se olla, että vastapuoli katsookin sinun olevan paremman näköinen kuin mihin hänellä on mahdolisuuksia. Toinen on tyyli, voit olla ulkoiselta tyyliltäsi jotain muuta kuin vastapuoli hakee... Tai sitten se vaan on väritys... Itselläni selkeä turn off on mustat hiukset, minä vaan en syty niistä, vaikka kuinka olisi komea mies...
Kyllä se on minun kohdalla pitkälti tuo väritys sekä tietyt kasvon muodot. "Vaalea valkoihoinen valjunaama" (ei oma kuvailu)
Höh. Jos kyse on tukan väristä, niin tätä en kyllä ole itse koskaan ymmärtänyt että mitä helvetin väliä sillä on. Toki joskus pitkän suhteeni varrella minua vähän epäilytti että mieheni pitää naisista joilla on täsmälleen päinvastainen tukanväri kuin itselläni, ja niinhän sillä muijalla oli jonka vuoksi hän sitten minut jätti. Mutta kyllä se vaan jotenkin niin omituiselta tuntuu että pelkkä jonkun hemmetin karvapehkon väritys olisi kaikki kaikessa.
Melkein kaikki mieheni ovat olleet ruskeatukkaisia vaikken edes ole siihen väriin erityisesti lääpälläni, jostain syystä näitä vaan tulee kokoajan vastaan. Jotkut ruskeatukkaiset ovat lapsena olleet vaaleita, mutta sitten se vaan katoaa murrosiässä kaiketi.
Sitä en tajua että jotkut vetävät itsensä puliksi vaikka tukka kasvaisi vielä ihan nätisti. Jos on ruma kalju läntti niin tottakai sitten kannattaa harkita sänkeä tai totaalikaljua, mutta ei muuten. Toisinaan tulee ärsyttäviä muoti-ilmiöitä joihin joka sorkka lähtee mukaan, kuten esim. sellainen missä lyhyehkö miehen tukka kiskotaan keskeltä harjanteeksi, yäk. Mutta massaihmiset tietysti fanittavat niitä joilla on muotitukka...
Pallinaamaisuus kai tekee minusta itsestäni tylsän. Eli on se tyypillinen suomalainen "turpea" naama josta on se etu että voi näyttää aika nuorelta ikäisekseen, mutta myös tavanomaiselta kun kaikilla suomalaisilla sisäsiittoisilla naikkosilla on se sama pyöreä lärvi.
Siis jotkut asiat vaan sytyttää ja jotkut ei, se on tosi asia... En osaa itsekään sitä selittää, mutta pikimustat hiukset, yleensä silloin myös musta parta saavat minut ottamaan vaistomaisesti askeleen taakse... Kai se on kun en muutenkaan pidä mustasta... Ei sitä voi järjellä selittää...
Minulla on kaiketi samantapainen pallinaama sitten kuin sulla joka näyttää tylsältä ja epäeroottiselta. Ei tosin ole kovin "turpea" mutta saa näyttämään nuoremmalta eikä se miehelle ole hyväksi. Siihen kun lisätään ne hyvin vaaleat piirteet niin eipä näytä nuoria naisia eroottisesti kiinnostavan.
Tuota, vastasitkos minulle tuolla "pallinaamalla"? Olen nimittäin nainen.. Minä nimenomaan sytyn vaaleista, mutta en olekaan enää ihan nuori, vaan jo neljänkymmenen, tosin sama miesmaku minulla on aina ollut...
Olen itse saanut sekä positiivista että negatiivista palautetta kasvoistani... Toiset sanoo kaunis, tyylikäs... Ja toiset taas liian aikuismainen tai jättävät kommentoimatta eli viestit loppuvat kuin seinään... Mutta minun avut kyllä on muualla kuin kasvoissa ;)
Olen vasta vaille kolmenkymmenen vuoden joten voit ymmärtää ehkä ongelmani sitten paremmin.
Nuoremmista naisista ei tahdo löytyä naista joka ei naamaa tölläisi tärkeimpänä hakukriteerinä.
Jonkun olen toki tavannut, mutta he elämäntavoiltaan ja lähinnä liikuntatottumuksiltaan (täysin olemattomat) olivat aivan toista maata minun kanssani.
En tiedä mikä olisi parempi sana kuvaamaan sitä turpeaa, kun tarkoitan sellaista naamaa kuin on esim. Nicole Kidmanilla, Renee Zellwagerilla tahi oli yhdellä kolmannella staralla joka oli naimisissa aikoinaan ainakin jonkun Baldwinin kanssa. Suomenkieli loppuu tässä asiassa siis kesken.
En nyt herranjestas tarkoita että olisin mitenkään samaa tasoa kuin em. näyttelijättäret, mutta kuitenkin yritin tuoda esille millaisesta naamasta on kyse. Suomessa se on hyvin yleinen. Eroa siinä sitten joukosta eduksesi. Esim. venakoillahan on kolmiomaiset kasvot, joten heidät kyllä erottaa meistä suomalaisista pallinaamoista.
Huuliani on kyllä kehuttu, mutta ei se ole kauhean kivaa että vakavasti kumppania etsiessään saa kuulla joltain mieheltä että "sulla on hyvän suihinottajan huulet". Moisen näkemyksen voisi vapaasti pitää kyllä omanaan. >:(
Jos kansakunta nykyään tykkää fanittaa mahdollisimman eksoottisia tapauksia niin lisääntyköön sitten vapaasti ulkomaalaisten kanssa... Ei taida tavikselle jäädä muuta kuin oma seura.
Toivottavasti löydät taviksesi. Onnea hakuihin.
Kiits. Tällä hetkellä vain tuntuu siltä että vaikka mistä kohdasta joustaisi ja pyrkisi olemaan valikoimatta ja kranttuilematta jne. niin mielenkiintoisia yksilöitä ei vaan kertakaikkiaan ole.
(Eli vaikka tavisnaamalla etsin tavista, niin kyllä siellä toisen osapuolen korvien välissä saisi jotain aktiviteettia olla...)
Pistä kuva heti näkyviin niin ei ole niin itsestäänselvää että pakit tuli kuvan takia. Makuasioista ei voi kiistelllä. Eri ihmiset tykkää erilaisista kasvoista.
Profiiliin en kuvaani tule laittamaan ja ekassa viestissä on vähän typerää vaihtaa kuvia.
Sen takia yritän keksiä kiertoteitä ilmaista asia ettei ole komeimmasta päästä kuitenkaan antamatta ihan paskaa kuvaa itsestä.
Olen eri mieltä tuosta makujutuista. On aika selväksi tullut mitä naiset etsii täältä netistä, olen nähtävästi sen vastakohta.
"niin ei ole niin itsestäänselvää että pakit tuli kuvan takia. "
Pitäisi siis itseltä piilottaa totuus? Kuvitella että "sain pakit kun mun luonne ei miellyttänyt" vaikkapa?
Ei oikein kuule uppoa enää tuo valhe mun kohdalla.
Laita mulle sun kuva tulemaan niin sanon missä mättää..:)
Ei siis vitsillä vaan ihan tosissani. Sen verta monet kuva pakit antaneena voisin kerrankin hieman analysoida "ääneenkin". Itse olen kokovartolokuvan puolesta puhuja. Toki siinäkin voi kuva olla vuosia vanha jne..mutta tietty asenne ja tyyli siitä selviää. Älä lannistu..minä meinasin antaa naama pakit nykyiselle miehelleni kuvan perusteella, mutta koska juttu loisti niin älyttömän hyvin niin päätin tavata..ja kappas..mieshän oli ihan erinäköinen kun siinä lähettämässään kuvassa! :)
Jotkut ei vaan ole ihan parhaimmillaan kuvissa...
Laita ihmeessä kuva ja lupaan aidosti sulle kertoa mikä mättää vai mättääkö!
[email protected]
En halua nettiin kuvaani yleiseen jakoon ja pyydät lähettämään sen nimettömään postiluukkuun suoli24:n kaltaiselle foorumille ilmoitettussa sähköpostissa?
"Sen verta monet kuva pakit antaneena voisin kerrankin hieman analysoida "ääneenkin"."
Olen saanut anteliasta palautetta mistä minun kohdalla kiikastaa.
Toisaalta voin taata ettei kiinnosta jonkun mielipide joka antaa naamapakkeja kuvien perusteella.
Mitä sä täällä sitten ihmettelet ja kyselet?
Aika paljon naamalle voi tehdä, mieskin. Käänny jonkun stailaajan puoleen.
Kun kampaus on kunnossa jne. niin ei siinä vaiheessa kukaan stailaaja voi mm. kasvojen muodolle tai lihaksille tehdä paljoakaan ellet puhu sitten maskeerauksesta tai meikkauksesta.
Täytyy sanoa, että minäkin taisin saada naamapakit :( Olen ajatellut olevani ihan ok:n näköinen. Tuntupa aika pahalta... Kerta se oli ensimmäinenkin ja voi olla etten enään uskalla kellekkään laittaa kuvaani.
Yksi kerta?
Näitä kun kertyy kymmeniä niin voin luvata ettei enää se pakit varsinaisesti nipistä vaan se että aina syynä on lähes poikkeuksetta se kuva ja myös se kuinka paljon olet käyttänyt aikaasi viestien sen naisen kanssa.
Voin taata että naiset ovat olleet hyvin kiinnostuneita ennen sitä kuvan vaihtoa. Pettymys on ollut heillä varmaan kova.
no mut mä olen nainen.. Paitsi etten saanutkaan pakkeja...huh. Se oli nimittän just sellanen mies joka vetos minuun.
Kiitokset vastanneille.
Näillä näkymin en ole palailemassa nettideittiin.
Ehkei tuo seuraelämä ei ole minua varten tällä naamalla. Ehkä pitää odottaa sitä onnenpotkua jostain muualta. Ostovaimo vaikka sitten...
Kokemusta on.
Olen ollut pian e-kontaktissa 1,5 vuotta. Minulla oli kuva netissä.
Sain päivittän lukuisia flirttejä. Alussa erehdyin niiden takana olevien
tarkoitusperästä. Kyseiset flirttailijat olivat etsimässä sexiseuraa usein
maksullisena.. Ja tyyliin "silloin kuin herralle sopii."
Nyt minulla ei ole kuvaa netissä. Kuvapyynnöt ovat yleisiä ja johtavat saman
tien kirjoittelun katkeamiseen. Lähetti kuvan tai ei.
Minua on neuvottu: - pyydä puhelinnumero. Lähes aina numero jää saamatta, ja lupavalta tuntunut kirjoittelu katkeaa. Nettipaltoilla olevat haluavat pysyä tunnistamatta. Juuri kukaan ei ole liikkeellä tositarkoituksella. Pitkäaikaiseksi ajateltu kumppani pitää etsiä muualta. Esimerkiksi
venäläisten keskuudesta.
No totta hemmetissä haluaa pysyä "tunnistamattomana" niin kauan kuin ei tiedä millainen ihminen siellä toisessa päässä on. Puhelinnumeroa EI anneta heti ekoissa viesteissä kenellekään, ja itse olen pitänyt outona että monikin mies on heti ekassa viestissä maininnut koko nimensä ja antanut puh.numeronsa. Pari on tainnut kertoa postiosoitteensakin. Nimenomaan tämä varttuneempi väki 50 ja 60 jota itse en harrasta.
Ainoa syy minkä takia miehen pitää päästä ryntäämään heti naisen luo on seksi. Järkevästi ja rauhallisesti kumppania hakeva malttaa kyllä parisen viikkoa vaihtaa ajatuksia ensin s-postissa ja ehkä myöhemmin puhelimessa jos se nyt on tärkeää päästä lässyttämään ääneen.
No olisko sille ulkonäölle jotain tehtävissä? Onko sulla hyvin leikatut hiukset? Entä parta? Hyvät hampaat? Pukeudutko hyvin? Turha syyttää pelkästään muita pakkien saamisesta, ulkonäköön voi itsekin vaikuttaa todella paljon. Kauneuskirurgia - myös miehille - on ihan tätä päivää! Älä turhaan jää kierimään itsesääliin.
Ja on todella rumia miehiä, jotka ovat karismaattisia, esim. ranskalainen näyttelijä Gerard Depardieu. Etsi itsestäsi hyvät puolet ja korosta niitä. Niin meitä naisiakin neuvotaan toimimaan. Minkä takia meidän naisten pitäisi tehdä kaikkemme ulkonäön eteen, te miehet sitten valitatte kun ette kelpaa sellaisina kuin olette!?!?!
Ehdotat kauneusleikkausta?
Kaikki muut mainitut asiat pitäisi olla kunnossa.
Ehkä kannattaisi antaa ennen kuvan lähettämistä itsestään sellainen mielikuva, että ainakin itseluottamusta löytyy. Naiset kuulemani mukaan pitävät miehistä joilla on itseluottamusta. Se ei ainakaan anna kyllä hyvää kuvaa itsestään, että ilmoitustekstissä pitää itseään rumana. Korostaa omia hyviä puolia ja olla välittämättä jos jokin asia ein välttämättä olekkaan täydellistä, mutta nimenomaan nettideittailussa ei tuoda esiin niitä huonoja puoliaan. Se on sitten naisen vikaa jos muuten pitää ihmisestä ja kuvan perusteella jättää kokonaan huomioimatta. Samalla lailla miehetkin tekee kyllä. Minun mielestäni kaikki naiset aikalailla ovat kauniita ja kaikista miehistäkin varmasti löytyy hyvää, mutta sitten näiden kesken pitää myöskin moni muu asia osua kohdalleen.
Uskoisin sen olevan varsin hyvillä kantimilla.
Olen samaa mieltä ettei itsensä rumaksi nimittäninen profiilitekstissä ole hyvä idea. Sen takia asiaa tässä kysyinkin kun olen miettinyt pitäisikö asia mainitia koska olen nähnyt sellaisia profiileja muutaman.
Mutta en tiedä muuttaako se asiaa miksikään koska sain pakit aina sen kuvan takia joka kyllä on rasittavaa touhua.
Eikös asian mainitseminen suoraan että "on ruma" tai jotain vastaavaa ole merkki hyvästä itsetunnosta ja itsevarmuudesta?
Ja kuvan puute voi usein myös kertoa itsetunto-ongelmista, joten senkin johdosta kannattaa pistää se kuva esiin.
En aio laittaa kuvaa profiiliini nettiin kaikkien töllisteltäväksi ja eteenpäin jaettavaksi.
Suojelen sillä yksityisyyttäni en itsetuntoani.
Itse en ainakaan etsi enkä edes viehäty ns. komeista miehistä. Liian kaupallisia tai kiiltokuvamaisia. Arvostan ihmisissä sitä, että elämisen jäljet näkyvät ja tiettyä luonnetta tulee näkyä kasvoilta. En tällä tarkoita hoitamattomuutta tms. vaan sitä, et aikusella saa ajetut kilsat näkyä luonteessa, kasvoilla ja kropassa.
Mies voi ns. rumanakin olla karismaattinen ja kiehtovan näköinen. Mielummin etsin persoonaa kuin komistusta. Sääli, et täälläkin niin paljon yksinäisiä, jotka eivät kohtaa :(
Toivotan kaikille suloista kevättä kuitenkin.
Niin, sinä etsit jotakuta miestä jolla kasvoissa on kovuutta ja särmää jolloin mies voi olla hieman rumakin.
Mutta entäs jos mies on enemmän sellainen pehmeän oloinen kasvoista ja samalla hieman ruma? Tähän sitten vaaleat valjut piirteet ja lopputulos on aika epäseksuaalinen.
Se ei herätä tunteita suuntaan tai toiseen koska miehen tulisi näyttää miehekkään kovalta vähintään.
En ymmärrä miten luet ihmisen luonnetta hänen kasvoistaan?
Kaikki tietysti kuvittelevat minun naaman nähtyään että olen pehmeähkö nallekarhu tyyppinen mies luonteeltani, mikä nyt ei pidä paikkaansa.
Olisi mukava kuulla onko täällä ketään deittailijoita joille toisen kuva ei merkitse paljoa ja olisi valmis lähtemään deiteille vaikkei kuva heti herättäisi tunteita tai sytyttäisi?
Koska minun kuvani ei ainakaan sytytä ketään omassa kriteeripiireissäni olevaa naista varmaankaan.
Vaikuttaisi siltä että jos saa tuon verran naamapakkeja niin tuskin on kannattavaa roikkua netissä naisten rieasana ja heidänkin aikaa tuhlaamassa sekä luomalla turhia haaveita että tekstin toisessa päässä olisi komeakin uros.
Kyllä ulkonäöllä on parinvalinnassa hyvin suuri merkitys. Minulle on tärkeää että mieheltä tulee järkeviä ajatuksia ulos suusta ja pystyy keskustelemaan ja muutenkin tuntuu hyvältä olla hänen kanssaan mutta se kaikki tulee vasta sen jälkeen kun ulkonäkö minua miellyttää. Parinvalinnassa ulkonäöllä on merkitystä ihan biologisista syitä. Ulkonäkö periytyy. Harvemmalla on ihan sama minkä näköisiä omat lapset ovat.
Eli en lähtisi treffeille ellei kuva miellyttäisi.
Biologia, peritymistä blah-blah.
Lpsistani tulisi siis rumia jonka takia naiset eivät halua naida minua?
Kommenttiesi myötä totean nettiseikkailujeni päättyneen. Kiitos kaikille mielipiteistä.
Parempi ruma naama , kuin tyhmä ja typerä akan mieli lapsilla.
No, lasten ulkonäkö on kyllä yhdistelmä omien vanhempiensa ulkonäöstä. Ellei naamasi miellytä naista niin suora seuraus siitä on että jos hän saa kanssasi lapsia niin heidänkään naamansa eivät miellytä häntä. Ulkonäkö periytyy ja lapselleenhan haluaa aina parasta. Oliko tässä joku kohta mistä olemme eri mieltä?
Naisella ei siis mielestäsi ole oikeutta valita lapsilleen isää jonka naama häntä miellyttää? No, oikeastaan se on ihan sama mitä mieltä olet, nainen kuitenkin valitsee sen perusteella, kuten mieskin.
Mtuta tosiaan, ehkä parempi forum olisi joku muut kuin netti jossa ulkonäkö ylikorostuu.
Lähdetkö muuten itse treffeille naisen kanssa jonka naama ei sinua miellytä?
Tuskinpa sä nyt mikään Frankesteinin hirviö oot...luulet vaan. Meitä kun mahtuu tänne maailmaan kaiken näköisiä ja kokoisia...sullekin on tarkoitettu jossain se oikea kumppani...ole rohkeesti vaan täällä nettideittisivuilla...Itsevarmuutta vaan kehiin niin kohta kolahtaa...
Itsevarmuus tuskin auttanee tässä tapauksessa koska sitä on ollut riittämiin. Voi olla että nimenomaan sen takia naiset ovat odottaneetkin jotain komistusta kun olen vaikuttanut itsevarmalta tekstien perusteella.
Kysymys ei ole myöskään "rohkeudesta" olla nettisivuilla vaan ylipäätään ajankäytöstä sekä toisaalta siitä että onko täältä löydettävissä epäpinnallisia vähemmän naamaa tuijottavia naisia. Ehkä ne löytyvät sitten vanhemmista ikäryhmistä joten siltä osin touhu on aika turhaa minun ikäiselle nuoremmalle hepulle.
Uskoisin että monella muulla olisi jo romahtanut itsetunto jos olisi ottanut kymmeniä ja taas kymmeniä naamapakkeja vastaan. Itsellä se on aiheuttanut lähinnä väsymystä hommaan.
Mielestäni kuva on todella eri asia kuin elävä, todellinen ihminen. Mä lähtisin tietenkin treffeille, vaikka kuva ei heti sytyttäis jos vain muuten tuntuis juttu luistavan.
Ilmeet ja eleet sekä olemus vaikuttavat kokonaisuuteen tosi paljon.
Jokainen ihminen on kyllä itse vastuussa siitä, jos asettaa turhia haaveita tuntemattomille ihmisille. Tuleehan niitä pettymyksiä todellisessa elämässäkin. Kaikkia ei voi miellyttää, mut joku kuitenkin miellyttyy juuri susta. :)
Taidan arvata että sinäkin olet hieman vanhempi naisihminen jolla on järkeä päässä.
Ehkä nuoret naiset menevät sen tunteen ja sen ensisytykkeen mukana vaikkapa kuvasta sitten herkemmin.
Itse en aseta mitään haaveita, mutta aivan loputtomasti naamapakkeja ilman treffien mahdollisuutta ei jaksa ottaa vastaan tuskin kukaan.
Olen selaillut tämän ketjun läpi ja katsonut erityisesti sinun kommenttejasi. Esität, että kaikki on osaltasi muuten kunnossa, vain kasvosi eivät miellytä naisia. Itsetunto, pukeutuminen, hampaat, hiukset, ilmeisesti liikutkin paljon...mutta aina tulee pakit, kun lähetät naiselle kasvokuvasi.
Katselehan ympärillesi kaupungilla, niin huomaat että on paljon pariskuntia, joissa mies on tosi vaatimattoman näköinen tai yleisen komeuskäsityksen mukaan jopa ruma, mutta silti vain on onnistunut saamaan naisen. Nainenkaan harvemmin on silmiinpistävän kaunis tai upea, mutta vähintään tavallisen näköinen.
Kerrot, että sinullakin on kriteerit, vaikka ne väljät ovatkin. Jotenkin kommenteistasi tulee sellainen vaikutelma, että taidat tavoitella juuri niitä huomattavan kauniita naisia, jotka eivät live-elämässäkään kiinnostuisi sinusta. Miehen ulkonäkö on ihan ymmärrettävästi tärkeä heille, koska heidän omansakin on.
Suosittelen siis lähestymään hieman vaatimattomamman näköisiä naisia, he kun usein osaavat arvostaa muutakin kuin ulkonäköä.
Monet naiset, joita olen lähestynyt ovat olleet kuvattomia. Kirjoitan tuossa alempana että kriteerit ovat väljät. Ainoastaan pyöreät ja ylipainoiset olen jättänyt hakujeni ulkopuolelle.
Tosin aika monien kuvattomienkin takaa on paljastunut hyvin nättejä naisia, mutta kun kuvapakkeja saa myös niiltä ehkä aika tavanomaisen näköisiltä ja ei varmasti sieltä nätimmästä päästä olevilta niin voi alkaa miettimään että minkä tasoinen oma ulkonäkö on.
Jos kasvojen komeus "ei riitä" netissä muihin kuin ylipainoisiin naisiin (joista osa toki on nättejä, muttei vain mieleeni kehon hoidon osalta) niin en näe syytä olla näissä netin parinhauissa mukana.
"he kun usein osaavat arvostaa muutakin kuin ulkonäköä. "
En ole vielä tällaisia naisia netistä lainkaan löytänyt.
Miten muka se, että nainen, joka kiinnittää huomiota ulkonäköönsä tekisi hänestä kauniin??
^ Tuksu??
Se kauneus tulee jostain ihan muualta kuin pakkomielteestä meikkeihin.
Mielenkiinnolla minäkin luin tämän ketjun ja paljon tuli hyvää asiaa, Jotkut ehkä vähän pinnallisia, mutta sopivat hyvin tähän mukaan. Olen ruma mies ja ensimmäisenä pisti silmään että ensimmäinen kommentti naiselta on että ei kukaan voi olla niin ruma. Pistää miettimään että ehkä olen rumempi kuin itse olen edes ajatellutkaan. Puhutaan vaikka mistä itsetunto-ongelmista ja kauneuskirurgiasta ja stailaamisesta ja vaikka mistä ettei vaan olisi ruma.
Tämä perustuu siis minun kokemuksiin. Minulla on ollut kanssa profiili täällä ja ensivaikutelma on sataprosenttisesti että ulkonäkö on erittäin tärkeässä osassa täällä.
Naiset kuvani nähdessään menevät paniikkiin selvästi, olen pahoillani heidän puolestaan. Naiset varmaan katsovat kuvaa ja varmaan päättelevät siitä millainen olen ja tietenkin sitä viehätänkö heitä.
Ei ole mitään merkitystä sillä mitä kirjoitat tai sanot, ulkonäkö on se mikä ratkaisee. Siis jos omaa sellaisen normaalin järjen vain. Tietenkään se ei oikeasti ratkaise tuleeko suhdetta vai ei, mutta haluaako joku tutustua henkilöön niin se ulkonäkö on ainoa mikä ratkaisee.
Tarkoitan siis tutustumista suhdemielessä.
Oikeassa elämässä toimitaan vähän toisin. siellä ratkaisee yhtä paljon se kuinka hyvä olet suustasi ja se kuinka komea tai kaunis olet.
Minä en ole niitä kumpaakaan joten minulla ei ole mitään mahdollisuuksia kummassakaan tapauksessa.
Se nyt on vaan niin, olen hyväksynyt sen.
Se on johtanut siihen että ainoastaan äly viehättää minua ja sekin on on tosi harvinaista. Se kun älyllä varustettuja naisia on tosi vähän.
Miehistä en tiedä kun en ole niistä kiinnostunut.
Olen kokeillut rumista kauniisiin kaikissa sama lopputulos.
Rumat on yleensä vähintäänkin epätasapainossa itsensä kanssa.
Keskiverto naiset taas yleensä kaukana todellisesta elämästä.
Kauniit taas valkkaavat valkkaamiselta päästyään. Ovat hyvin itsetietoisia ja kuvittelevat aivan valtavia itsestään.
Sitten on olemassa ne sosiaaliset naiset minkä kanssa voi jutella mutta mitään valmista ei tule koskaan.
Sosiaalisissa naisissa on sitten naisia näistä kaikista luokista.
Joten todella heikolta näyttää. En halua vaihtaa naamaani silti vaikka se onkin selvästi esteenä suhteen luomiselle.
Vaikka en olekkaan tyyppiä joka viihtyisi yksin se on kuitenkin minun tie halusimpa sitä tai en.
Naama ei muutu miksikään vaikka sitä pesisi kuinka kauan, ainoastaan sielu elää ja sitä pitää hoitaa jotta elämä ei kuivuisi kokonaan.
Minun elämä ei ole netissä eikä kadulla, mutta se on jossain missä kaikki saa merkityksen ja ymmärryksen tähän kaikkeen.
Toivon todella omalla kohdallani että se tapahtuu seuraavan 50 vuoden aikana, sen aikaa on eloa vielä jäljellä,
Kaikille muille oli sitten ruma tai kaunis, hyvä tai paha, tavis tai epänormaali, ulkolainen tai kotimainen, ihminen tai eläin toivon mitä prhainta kevään jatkoa.
Me emme tapaa mutta ehkä te tapaatte sen mistä te olette unelmoinut, siitä mikä saa teidät loistamaan siinä valossa mikä teille kuuluu.
Hyvää Kevättä toivon minä
Pärjään todella hyvin yksin,josta kai se itseluottamukseni sekä ne asiat ja jutut, jotka saavat naiset kiinnostumaan minusta netissä ennen kuvien vaihtoa.
Harmittaa aina kuulla juttuja ihmisistä jotka eivät ehkä viihtyisi niin mielellään yksin. Omaa kohtaloani en osaa valitella.
Toivon todella kovasti että sinä löytäisit onnesi.
Kaikissa on jotain kaunista, enkä tarkoita ulkoisesti. Minä otin nykyisen seurustelu kumppanin sen perusteella, että meillä juttu sujui äärimmäisen hyvin. Ei ollut sekunttiakaan tylsää ja nautimme toistemme kanssa kirjoittelusta. Kumpikin odotti toisen vastausta jne. Puhelimessa puhuimme tuntikausia..se vain vahvisti käsitystä siitä, että millään muulla ei ole väliä jos toinen ymmärtää, kuuntelee ja osaa puhua myös kipeistä asioista. Ei tämä mies ole unelmieni prinssi ulkonäöllisesti, mutta siinä komppaamme toisiamme, en ole minäkään unelmien rinsessa hänelle enkä monelle muullekkaan. Mutta me tulemme toimeen. Ehkä se kuiten on kaikkein tärkeintä?
Moni ajattelee aina ensin muita. Eli en mää kyllä kehtaa tollasen kanssa mennä kaverille, vanhemmille jne. Eivät ymmärrä, että eihän sillä muiden mielipiteillä ole merkitystä vaan sillä, että itse on onnellinen ja viihtyy.
Voin toki myöntää, että olisihan se ollut kiva lottovoitto jos kaiken tuon kirjeilyn ja puhumisen takaa olisikin tullut se sliipattu minun unelmani miehestä ja minä olisin ollut hänelle se vastaava naisesta. Mutta, nytkin kehrään joten ehkä sillä ei todella ole merkitystä!
Olisi kamalaa olla ihmisen kanssa, joka miellyttää silmää, mutta hänen kanssaan ei voisi puhua ja toljottaisimme vain toisiamme..:D
Kiva että olet löytänyt itsellesi kumppanin joka arvostaa sinua ja toisin päin.
Itsellä naisen ulkonäöllä ei ole muita kriteerejä kuin se että hän olisi normaalipainossa ja normaalimitoissa.
Mutta ehkä netissä asia menee niin että normaalivartaloinen mies vähemmän vaikuttavalla pärställä vastaa ei normaalivartaloista naista olipa hänen naamansa sitten vaikkapa nätti.
Ehkä tuo kriteeri on sitten liikaa, mutta siitä on mahdoton lähteä karsimaan kun kuitenkin omalla kohdalla kehon hoitaminen on elämäntapa.
"Olisi kamalaa olla ihmisen kanssa, joka miellyttää silmää, mutta hänen kanssaan ei voisi puhua ja toljottaisimme vain toisiamme..:D "
Sanoppa muuta. Kummasti vain ne hyvät jutut täällä tyssää siihen kun näytän kuvani.
Ehkä osa valitsee enemmän korvillaan ja aivoillaan sekä sydämellään verrattuna siihen että osa valitsee enemmän silmillään ja alapäällään.
"Olisi kamalaa olla ihmisen kanssa, joka miellyttää silmää, mutta hänen kanssaan ei voisi puhua ja toljottaisimme vain toisiamme..:D "
Totta. Mutta entäs jos löytyisi kumppani joka miellyttäisi silmää _ja_: jonka kanssa voisi puhua? Voi saada molemmat. Ei tarvi tyytyä vähempään. Ystävien ulkonäöllä ei ole väliä mutta ystävää kohtaan ei tarvi tuntea intohimoa (parempikin olisi ellei tuntisi) eikä ystävän kanssa hankita lapsia. Ystäviä voi olla enemmän kuin yksi. Kumppaneita yleensä vain yksi. Siksi kumppanilta voi ja pitää vaatia enemmän.
Ja siis, kauneushan on katsojan silmässä. Tärkein katsoja on ihminen itse. Jos pitää itseään rumana niin melko varmasti pitävät kaikki muutkin. Eli ihan ensiksi pitäisi hyväksyä itsensä ja oma ulkonäkönsä, sen jlk löytyy muitakin jotka pitävät siitä. Ei kumppania kannata lähteä etsimään sillä asenteella että vaikka olen ruma niin mulla on hyvät jutut. Pitää sitten tehdä asialle jotain että voisi itsensä tuntea hyvännäköiseksi. Jokaiselle kyllä löytyy ottajansa, eipä ole kaikki nuo kuuluisat naistenmiehetkään mitenkään komeita yleisellä mittapuulla mitattuna, mutta heillä on muita avuja. Karisma on tietysti tärkein ja sen tärkein elementti on usko itseensä.
"Ei kumppania kannata lähteä etsimään sillä asenteella että vaikka olen ruma niin mulla on hyvät jutut."
Miksi ei? Jos tiedostaa, että ei ole hyvännäköinen, mutta on sinut sen kanssa ja tietää itsestään löytyvän muitakin asioita kuin vain ulkonäkö, niin eikö se ole ihan terve asenne? Juurihan kuitenkin puhuit pari lausetta myöhemmin, että kaikki naistenmiehetkään eivät ole komeita vaan heillä on muita avuja. Mielestäni ei tarvitse tuntea itseään hyvännäköiseksi, jos hyväksyy sen oman ulkonäkönsä ja tietää itsellään olevan muutakin annettavaa. Sille ulkonäölle kun ei välttämättä kauheasti voi tehdä, niin miksi pitäisi itsensä kanssa kiistellä siitä minkä näköinen on :)
Olet oikeassa, ehkä pääasia on se että kokee olevansa kokonaisuudessaan hyvä ja haluttu. On sitten muita asioita, joilla "korvaa" sen ettei ole komea. Mutta edelleen olen sitä mieltä ettei se ole hyvä asia parinhaussa että ajattelee itse olevansa ihan ruma. Se on eri asia kuin että ei ole komea. Parinhaussa tärkeintä on hyvä itseluottamus, se näkyy pitkälle.
Niinpä taas keskustelu siitä, minkä näköinen on. Tätä voi ajatella ihan toisella tavalla tätä asiaa. Jos lähettää kuvan toiselle osapuolelle ja hän antaa kuvan perusteella pakit, niin tietää välittömästi seuraavat tosiseikat:
1) Henkilö on idiootti, eikä pärjää kovin hyvin elämässään.
2) Henkilöllä on itsensä kanssa ongelmia ja hän oikeasti ei tiedä itsestään mitään.
3) Melko kokematon
4) Keskustelutaidoton. Olen usein huomannut, että jotku näistä luulevat oikeasti olevansa keskustelutaitoisia - ja vielä olevansa melkoisen viisaitakin. Kerran mesettelin yhden tällaisen tyttökäisen kanssa ja minulla oli melkoisen hauskaa. Neito oli täysi idiootti.
5)Olet pelastunut elämäsi kamalimmalta kokemukselta - usko minua, jos olisit tavannut kyseisen ihmisen kaikki olisi mennyt pieleen.
Eli miksi ihmeessä koko asiasta kannattaa edes keskustella. Aina kuin joku about ensimmäiseksi kyselee kuvaa, niin kanattaa jättää keskustelu siihen paikkaan. Kyseinen ihminen ei ole kiinnostava. Jos kuvan haluaa nähdä, niin sen voi sitten nähdä kun tavataan kahvilassa. Jos on osannut kirjoittaa ja ilmaista itseään, niin ei se ulkonäkö niin tärkeä enää ole - ja jos on, niin oletpahan saanut yhden ystävän lisää. Sillä tuskin ulkonäkö ystävyytteen vaikuttaa.
Jos vaikuttaa, niin ihan hyvä, että ei koskaan enää nähdä.
Tämän sanon tähän loppuun ihan sinulle.
Toimin tuossa taannoin siten että en vaihtanut ihan heti kuvia. Syynä tähän oli juuri se että halusin nähdä kykeneekö nainen keskustelmaan ja ehkä hän fiksuna naisena olisi kiinnostunut muusta kuin kuvasta. Siitä mitä miehenä ja ihmisenä siis olin ja tulevana kumppanina.
Pettymys näiden naisten kohdalla oli entistä suurempi sitten ja sain heiltä kuulla tästä. He olivat suorastaan ärsyyntyneitä jopa osa loukkaantuneita nähtävästi kun olin heitä "huiputtanut" hyvillä jutuillani. En valehdellut mitään ulkonäöstäni, mutta ehkäpä olviat maalailleet haaveissaan että minun täytyy olla heidän fantasioidensa tasoinen komistus, vähintään se peruskomea tapaus. Kun en sitten ollut niin heitä vitutti ja osa sanoi aika suoraan etten ole lainkaan heille mieleen. Sanaa "ruma" he eivät käyttäneet mutta kaikkia muita ilmaisuja kyllä miten epämiehekäs, epäsärmikäs, epäseksikäs jne. olin.
Lisäksi parista sokkotreffeistä jäi sellainen olo että naiset olivat pettyneitä silloinkin enkä tahdo naisia rasittaa itseäni enkä heitä moisella "koitoksella".
Senpä vuoksi on ehkä kuitenkin parempi vaihtaa se kuva piakkoin jolloin ne pakit on helpompi molempien ottaa vastaan.
En uskonutkaan että näistä naisista jotka kuvapakkeja antoi olisi tullut mitään sydämeni valittuja juuri noiden syiden takia joita mainitsit. Mutta ajattelin että jos nettiin palaan niin miten saisin yhteyden naisiin jotka suhtautuvat miehen ulkonäköön ja kuvaan hieman ns. "rakentavammin" nähden sen enemmän yhtenä osasena kuin kaiken ratkaisevana asiana.
Tuli vain kuva tämänkin ketjun perusteella että sellaisia naisia netissä tuskin on, joten muille jää kaloja enemmän pyydystettäväksi. Tämä kalat pinnan alle heijastuvallaa kuvajaisellaan pelottava kalamies etsii kalansa jostain muualta.
Voin kyllä samaistua tuohon kokemukseen mitkä nämä herrat antoivat. Se on jokseenkin niin totta. Netti on kai sitten niille pinnallisille tarkoitettu ja muut saavat sitten pärjätä muuten. Mutta pitää antaa vähän niille naisillekkin anteeksi vaikka he eivät olekkaan keskustelutaitoisempia ihmisiä tai ajattelukykyisempiä ihmisiä. Kuitenkin yhteiskunta antaa melkoiset paineet ulkonäölle ja sen kantaminen ei välttämättä ole helppo kantaa. Ei edes kauniille, pelkäävät varmaan että rumuus on tarttuvaa tai jotain. Sanon vain sen myös, että luonnetta ei voi hirveästi ennakoida kuvan perusteella. Itse olen tehnyt sitä ja jos kuva on hyvä, niin päätelmä luonteesta on yleensä aika hyvä. Mutta se on erittäin vaikea tehdä. Ja silti koko totuuden selville saaminen vaatii toisen tuntemisen pitkään.
En ole siis kokenut sitä kuitenkaan hyväksi tapaa yrittää luonnehtia toista kuvan perusteella. Pikainen vilkaisu kuvaan ei tuo kyllä mitään.
Toisista kuvista ei saa mitään irti ja toisista taas paljonkin.
Omasta kokemuksesta mitä en siis suosittele käytettäväksi. Noin puolet oletuksistani on osunut oikeaan ja osa siitä toisesta puolesta välttävästi.
Joten voisi kuvitella lanttia heittämällä pääsemään samaan.
Mutta noin tutkimusmielessä oli mielenkiintoista.
Olen jo vanhempi nainen ja joskus hakenut kaveria treffipalstalta. Mielestäni kirjoitan ihan hyvin, mutta mutta.... Sanotaanko, että myös tuolla 50-60 ikäisissä on paljon miehiä, jotka hakevat jotakin kaunista naista. Tavallinen siisti ikäisensä nainen ei käy heille.
Olen lähettänyt kuvani joillekin ja naamapakit ovat tulleet aika usein. Moni mies siellä etsii vain koko ajan uutta ja uutta. Mikään ei oikein miellytä.
Eräskin herra , jolle en laittanut kuvaani, kun jotenkin vaistosin hänen teksteistään, että on pinnallinen mies, niin hän oli jopa laittanut vähän uutta ilmoitukseensa näin, "Kuvattomat profiilit eivät innosta". Okei, eli hänellä oli myös "kokemusta" rumista naisista. Siis hänen mielestään rumista.
Nyt ei minulla ole enää profiilia palstalla. Olen tavallaan luovuttanut; olen ruma mutta myös jo vanhakin:))). Eli se siitä.
Nuoremp,i kuten aloittajakin, löytää varmasti, jos ei netistä niin livenä itselleen mukavan kumppanin. Siitä olen varma.
Pahan pistit, en tosin itseänikään ulkonäöllisesti pidä oikeastaan minään...Silti puolivahingossa päädyin yhteen naisen kanssa, jota edelleenkin kummastelin.
Ilmeisesti tässäkin suhteessa kauneus on katsojan silmissä. Netissä kyllä pelataan erittäin paljon sen varassa, että miltä ihminen näyttää. Kun taas todellisuudessa se ei ole niin tärkeätä. Ei kovinkaan moni ajattele käytännön asioita netissä, että mitäs jos hän olisi juuri se oikea.
Toivoaan ei kannata menettää, ehkä kannattaa vähän peittää. Eli jos oikeasti pidät itseäsi "rumana", niin kuten moni mainitsikin. Ota mieluiten kuva, jossa pääpiste ei ole kasvoissasi. Mieluiten vaikka vähän kauempaa, niin mahdollinen kiinnostunut varmasti selvittää minkälainen olet ja tutkii kuvaa tarkemmin.
Joku valokuvauksen harrastaja voi varmaan enemmän apuja antaa, miten ottaa kuvan mikä edustaa sinua parhaiten, vaikka et omaan menestykseesi uskoisikaan. Vaatetus, hiustyyli (Jos on hiuksia) ja asento vie jo suhteellisen pitkälle.
Itse hakemukseen, en tiedä miten sen kirjoitat ja miten edustava se on. Älä missään mainitse omaavasi todella heikkoa itsetuntoa, älä edes siihen viittaa. Ruma mies profiilissa varmaan tekee paljon enemmän pahaa, kuin kuvasi.
Moni tekee virheen ja olettaa, että netissä saat mitä tahansa omien makujesi mukaan (Rahasta kyllä saat, mutta hetkeksi). Erään sivuston ylläpitäjä sanoi, että kyseessä ei ole ruokalista, ellet ole nainen.
Toistan: toistoja lisää. Mitä useamman naisen kanssa keskustelet ja vaihdat kuvia, sitä todennäköisemmin tapaat sellaisen, jolle ulkonäkö ei ole koko elämä. Vaikkakin suurin osa netissä olevista naisista tälläisia ovatkin.
Ehkä joku toinen jaksaa tuota toistoa. Itse en yksinkertaisesti jaksa.
Ei jaksa antaa itseään kun hävettää, nolottaa, väsyttää, oksettaa, rasittaa ja ylipäätään nöyryyttää naisten naurattaminen, miellyttäminen, nöyristely ja ylipäätään itsensä esittely että saa sitten sen naisen huomion siihen asti kunnes kuvat vaihdetaan.
Olen aivan liian ylpeä tapaus sekä nimenomaan hyvä itsetuntoinen etten kestä olla niiden naisten seurana ja viestiä naisten kanssa jotka ovat suorastaan typerän pinnallisia.
Jotenkin ymmärtäisin jos kyseessä olisi live-tilanne, mutta että kuvan perusteella niin se menee vain yli ymmärryksen.
Jos 1 sadasta jaksaa lähteä treffeille niin ei oikeasti jaksa ottaa 99 pakkeja vastaan ihan huvikseen sekä käyttää aikaansa siihen.
On parempi vain hyväksyä että fiksu hauska herrasmies on netissä paskan arvoinen ellei A) luovu kaikista omista kriteereistä B) omaa naisia miellyttävää seksikästä pärstää
Usko naisiin on jo romahtanut nettikokemusten perusteella, joten en usko että sitä viitsii enää yhtään sen enempää alentaa huvikseen roikkumalla ja toistamalla loputtomasti.
Nostan hattua niille miehille joilla on pärstäkerroin sama kuin itsellä ja jaksavat metsästää naisia netistä.
Ei ole mielestäni kuitenkaan terveen aikuisen fyysisesti hyväkuntoisen fiksun miehen puuhaa. Täytyy olla päästään vialla että jaksaa sellaista naista odottaa koska suurin osa on nimenomaan tuon "eräs deittailija" nimimerkin tyyppisiä tapauksia.
Seksi ja naamageenit ratkaisee pelin. Kuvassa vieläpä.
Huvittavaa paskaa.
Luin ketjun läpi ja en oikein tiedä mitä pitäisi ajatella, sen verran surkuhupaisaa tämä on. Sinulla on naisten suhteen väljät kriteerit, ainoa ehto on, että nainen ei saa olla pyöreä/ylipainoinen. Eli ainoa hakukriteerisi on ulkonäköön liittyvä. Sitten syytät naisia pinnallisuudesta, jos he tekevät samoin. Pata kattilaa soimaa, vai miten se sanonta meni...:)
Miksi edellytät naisilta jotain sellaista mihin et itsekään pysty?
No, laita se kuva suoraan profiiliin niin ei tarvi naurattaa, miellyttää, nöyristellä eikä ylipäätään itseään esittellä naisille joita ei kuvasi miellytä. Silloin sinuun ottaa yhteyttä tai sinulle vastaa naiset jotka juttujesi lisäksi pitävät sinun ulkonäöstäsi ja ne joille kumppanin ulkonäöllä ei ole mitään väliä.
Kaikki naiset eivät pidä samanlaisista kasvoista. Tai ole pitämättä. Se ettet itse pidä omista kasvoistasi on se suurin ongelma seuranhaussasi.
Minulle jäi vielä epäselväksi että millaista naista etsit. Sellaista jolle ei ulkonäöllä ole mitään väliä mutta joka itse on hoikka. Mutta olet oikeassa että harvassa on ihmiset (niin naiset kuin miehetkin) joille ei ulkönäöllä ole mitään merkitystä ja vielä harvinaisempaa niitä löytyy netin trefifpalstalta jossa toisesta ei kuule ääntä, ei näe olemusta, tapaa liikkua, tapaa puhua, ilmeitä. Jäljelle jää kirjoitettu teksti ja kuva, kun kuvaakaan et halua antaa niin aika vähillä tiedoilla oletat naisen sinusta kiinnostuvan. Vähän kuin ostaisi sian säkissä. Avoimuus on paljon kiinnostavampaa kuin kasvottomana piilottelu.
Voit toki syyttää naisia pinnallisiksi ja ylipäänsä vierittää syyn sille ettet naista löydä sille että naiset (joita etsit) ovat väärässä. Toisia ihmisiä et kutienkaan voi muuttaa, omaa käytöstäsi voit. Eli tilanne muuttuu vain sillä että itse toimit toisin.
Aloittaja perusteli tätä sillä että hänestä kehoaan pitää hoitaa. Mutta tosiasiahan on se, että pyöreä ruumiinrakenne ei hänen silmäänsä miellytä. Pyöreäkin voi olla hyväkuntoinen jne. Mutta harva mies sitä ymmärtää. Läski ei vaan miellytä silmää ja that's it. Aloittaja on siis pinnallinen.
"Se ettet itse pidä omista kasvoistasi on se suurin ongelma seuranhaussasi.
"
Kun itseasiassa pidän. Mutta sen tajuaa että teille "rumuus" on joku totuusarvo.
Lukiessani näitä viimeisempiä viestejä niin tajuaa hyvin miksi en löytänyt sopivaa seuraa netistä, miksi poistuin nettideitistä ja miksi en sinne enää palaa.
Ihan käsittämättömän tyhmää porukkaa jolla on joku seliseli vaihe päälle omalle pinnallisuudelleen ja vertaavat sitä siihen että liikunnallinen mies ei jaksa katsella vähemmän liikunnallista pyöreää naista.
Teillä viiraa päässä. Syyttäkää sitä jos ette löydä seuraa, mutta todennäköisesti löydätte koska netissä on paljon samanlaisia kuin te.
Sinä eräs deittailija olet niin rasittava pikkuprinsessa että jo sen vuoksi että ei jaksa lukea yhtään riviä sinun tekstiä pysyn mielelläni myös näiltä palstoilta poissa.
Hankkisitte elämän.
Täytyy ihmetellä myös että uskotteko itsekään siihen paskaan mitä täällä kirjoitatte ja toimitteko siten myös todellisessa elämässä?
Säälittää oikeasti niiden ihmisten puolesta joiden kanssa olette tekemisissä. Kun ajattelee että nettideitti on samanlaisia naisia täynnä niin käy kylmät väreet selkäpiissä että jos kävisikin niin kauhea tuuri että joku sellainen nainen kiinnostuisikin.
Eihän sellaista suhdetta moiseen ihmiseen yksinkertaisesti jaksaisi. On niin pieni elämä joillakin oman pään sisällä yhdistettynä siihen että myönnytään pinnallisiin arvoihin toisia ihmisiä myötäillen että huhhuh.
Jospa en saa tuohon kysymykseen koskaan vastausta. Jotkut asiat ovat vain parempia jättää selvittämättä. Tieto lisää tuskaa täysin turhien ihmisten olemassaolosta.
Ok. Luulin että halusit keskustella kun laitoit keskustelupalstalle keskustelunavauksen. Anteeksi että yritin miettiä mistä ongelmasi johtuu ja miten sen voisi ratkoa. Luulin että se oli koko homman idea. Mutta minkäs sille voi kun on tyhmä pikkuprinsessa.
Aloittajan teksteistä paistaa läpi ettei hän edes hae mitään konkreettisia neuvoja parantaa mahdollisuuksiaan. Hän haluaa vain vinkua kuinka epäreiluja naiset ovat kun hän ei kelpaa. Kun kerran on sitä mieltä niin parempi vain pysyä yksin. Tuota asennetta ei katsele yksikään nainen.