sen verran, että jos Suomi olisi sodassa ja Suomalaiset veisivät rintamalle mukaansa lapsensa, naisensa ja vanhuksensa ja sitten tulisi kranaattikeskitys ja aikuiset ja lapset kuolisivat, niin olisiko se kranaatin ampuneen maan vika, että tuli siviiliuhreja? Olisiko? Tässä kohdassa kieli keskelle suuta hyvät rastatukkaiset puukäpylän itukomukat. Vai olisiko se niiden typerien sotilaiden vika jotka eivät osaisi suojata omaa siviiliväestöään?
Libyassa, kuten kaikkialla arabimaailmassa kulttuurin sanelema tapa on viedä siviilit mukaan sotaan. Jos nyt yleensä seuraatte uutisia niin ette voi välttyä huomaamasta sitä, että autossa, jossa on kaksi aseistautunutta sotilasta konekivääreineen, takapenkillä on myös liuta lapsia. Jos tällainen kolonna joutuu tulituksen kohteeksi niin on aivan turhaa ja tekopyhää selitellä, että taas tuli siviili- ja lapsiuhreja. Jos maan aikuisväestö on niin läpeensä yksinkertaista sakkia, että eivät osaa ja ymmärrä eivätkä edes halua evakuoida siviiliväestöään turvalliseen paikkaan niin se jääköön heidän päänsärykseen. Se lakkaa olemasta muun maailman ongelma.
Arabikulttuuriin kuuluu sekoittaa sotaakäyvät tahot ja ns, siviiliväestö samaksi massaksi. Myöskään tunnistettavaa sotilasvarustusta ei ole vaan kenellä akalla ja kakaralla tahansa on AK-47 ja kranaatteja hameen kätköissä ja ovat näin ollen sotilaita. Heidän kuoltuaan on helppoa esitellä siviilejä jotka ovat saaneet surmansa. Arabit ovat olleet aina maailman kaksinaamaisinta ainesta mitä löytyy. Missä muualla toteutuu sellainen taikatemppu, että sotilaasta tulee kuoltuaan siviili.
Arabit ovat heikkoja (jos mukaan ei lasketa alaselän jatkuvan pyllistelyn seurauksena saatuja ylikehittyneitä ojentajalihaksia) niin mieleltään kuin muussakin suhteessa ja se panee tekemään todella epätoivoisia tekoja. Arabi yhteiskunnat ovat täydellisen järjestäytymättömiä niin sodassa kuin ”rauhassa”, jos rauhasta nyt yleensä voi edes puhua. Sivistyneessä yhteiskunnassa rauhantila on rauhantila, mutta jos se muistuttaisi arabikulttuurille tyypillistä rauhantilaa niin se luokiteltaisiin vähintäänkin sisällissodaksi. Kaaosta ja järjestystä on mahdoton erottaa toisistaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Näin se menee.
Onko Libyan kansalla edes käsitystä siitä mihin ovat pyrkimässä? Kun kaikki kusettaa toisiaan minkä ehtii niin on mahdoton rakentaa mitään. Kaaos jatkuu.