äidilleni

Mulla oli samantapainen lapsuus, et voi muuta kun kääntää kokemuksen vahvuudeksi itselles muuten jäät funtsimaan näitä asioita loppuiäkses ja ne pilaa sun elämäs. Valitettavasti jotkut vanhemmat ei osaa olla kunnon vanhempia mutta sä voit tehä lupauksen ittelles että oot erillainen ja annat omille lapsilles yks päivä paremman lapsuuden.
Mulla ei ollut isää eikä äitiä koska äiti joi itsenä hautaan sen jälkeen kun vanhemmat eros eikä ikinä pitänyt musta huolta. Ite itseni kasvatin. Olen 3 lapsen äiti ja en pysty tajuamaan miten äidit voi noin tehä lapsilleen.
Eti muita ihmisiä tuekses, todella yritä koska sun täytyy auttaa itseäsi. Toivottavasti äitis joku päivä muuttuu koska se on hänen menetyksensä eikä sinun jos ei. Ei oo sun vika ja sun se pitää ymmärtää!

Sinulla on ollut rankempaa kuin monella muulla. Äitisi voi joka tapauksessa ainakin itselleen myöntää, että on mogannut. Joku muukin saattaa tuntea myötätuntoa sinun vuoksesi.

Mutta on kylmäkiskoisia äitejä, jotka ovat pilanneet lapsensa lapsuuden pelkästään ilkeyttään, ja se on vaikea kestää. Kukaan ei oikeastaan käsitä, se äiti ei varsinkaan.

Äiti, joka irvailee, kun lasta kiusataan koulussa, äiti, joka syyttää kaikesta lasta, oli sitten mistä tahansa kysymys: Sairaudesta tai huonosta koulumenestyksestä, ulkonäöstä, tai jostakin kodissa tapahtuneesta asiasta, isosta tai pienestä. Jopa toisille sisaruksille sattuneista tapaturmista tms.
Aina vähättelemässä, koskaan ei kiitosta mistään.

Lapsi voi jäädä yksin, eikä sitä ymmärrä kukaan ulkopuolinen, ei ehkä perheen muut jäsenetkään, äiti viimeisenä. Välit pysyvät hankalina koko elämän ajan.
Äitihän on aina oikeassa, hänelle ei voi sanoa mitään. Asioista ei puhuta koskaan. Pienimmästäkin arvostelusta seuraa hirveä kohtaus, kuinka äiti sentään on kaikkensa tehnyt, ja tässä kiitos sitten!

Sanomatta paras, mutta siitää seuraa ikuinen torjunta. Aikuisena pysyy kaukana.

kiitos ystävällisistä sanoistanne! olen patonut tämän kaiken sisälleni ja pitänyt sitä siellä vuosia! nyt tavatessani miehen johon pystyn luottamaan, on kaikki paska purkautunut, mieheni on onneksi tukenut minua mutta kauhukseni olen huomannut tämän kaiken vaikuttaneen käytökseeni ja tätä myöten käytökseeni miestäni kohtaan!
vaikka kuinka yritän olla hyvä miehelleni, tulevat nämä lapsuuden/nuoruuden ongelmat väkisinkin kummittelemaan ja puran sen nyt häneen...

tiedän että se on väärin ja kannan todella huonoa omaatuntoa siitä mutta en vaan voi asialle mitään! toivon vaan että voisin unohtaa kaiken ja aloittaa alusta ja että mieheni jaksaisi kestää minua vielä....

myös se satuttaa kun näen kuinka hyvät välit pikkusiskollani ja äidilläni on, jos olisi edes jokin syy siihen miksi hän minua kohtaan käyttäytyy niin, niin olisi helpompi päästä ylitse... mutta kun mitään syytä ei ole....

Minun tarinani alkoi kun muutin pois kotoa 16vuotiaana. Silloisen mies ystäväni otti minut luokseen asumaan kun äitini ei viihtynyt kotona koska juoksi miesten perässä. Neljä vuotta eteenpäin tapasin silloisen lasteni isän ja siitä asti äitini on yrittänyt pilata elämäni. Muutin silloin 20 vuotiaana tulevan lasteni isän kanssa yhteen. Syntyi esikoinen. Oma äitini alkoi tuhota suhdettamme tulemalla meidän kotiin, hänellä oli vara-avain meille. Oltiin annettu, eikä siis edes tiedetty että hän tulee ilman meidän tietämättä meille ja ripottelee suolaa makuu-huoneeseen manaamalla pahaa onnea jottei meillä synkkaisi. 2 vuoden päästä syntyi kuopus. Äitini alkoi tyttären nimi juhlissa arvosteleen meidän ystävien vaatetuksia kuinka kellä mitäkin oli päällä. Muistan kun sanoi ettei nämä mitkään talkoot ole. Äitini arvosteli kaikkien vieraittemme vaatteet meidän omatkin. Milloin äitini meni silloisen lasteni isän vanhempien kotiin haukkumaan myös heidän kotiaan. Hän on haukkunut minua huonoksi äidiksi. Äitini on haukkunut lapsiani, arvostellut kotiani, arvostellut äitiyttäni, arvostellut miua ihmisenä. Välillä olen ihan ollut alistunut äitiini. Olen jopa uskonut nämä kaikki. Hän on saanu miut ihan masentumaan. Olen toki myös panikoinut ja sanut lääkkeitäkin niihin. Äitini on haukkunut minua äitinä kun olen syöny lääkkeitä. Hänen mielestään äiti jolla on lapsia ei saa syödä lääkkeitä. Hän kävi jopa lasten päivähoidossa puhumassa lääkkeistäni ja lapsistani, että lapseni ovat hyvin apaattisia yms. Päivähoidossa olivat todellakin minun puolella ja kysyivät että ono äitini jossain lääkken vaikutuksessa, kun minua oli käynyt haukkumassa. Päivähoidossa henk.kuntakin tiesi että kaikki meillä ok. Nyt olen yli 30v ja oma äitini on edelleen samanlainen jos hänen kanssaan ei halua olla tekemisissä. Voiko tuollaista ihmistä sanoa enää äidiksi?? Nyt olen lopullisesti katkaissut välit häneen koska, hän edelleen mustamaalaa ihmisiä matkanvarrella