Miksi elätte avoliitossa ettekä avoliitossa?? Kertokapa syitä siihen!
Miksi avoliito??
10+20
39611
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Miksi elätte avoliitossa ettekä avioliitossa?? Kertokaapa syitä siihen!
Kaipa siksi ettei sitä vaan tule mentyä naimisiin. Häät pitäisi järjestää ja se kysyy rahaa. Sitä ei liiemmin ollut kun muutimme yhteen eikä tilanne ole siitä kovin paljon parantunut. Voihan tietysti pistäytyä ruokatunnilla maistraatissa mutta eihän se ole mistään kotoisin.
S e on oma asia onko avo tai avioliitossa mutta itse jo yli 20v avoliitossa ja jos suhteen alussa kun muutettiin yhteen niin laitoin vakuutuksiin edunsaajaksi avokkini ja hyvin on toiminut. Eikä sitä erossa tyhjän päälle jaa koska asunnot jos ostetaan niin pitää olla kummankin nimissä ja avoerossa menee vain yhteinen omaisuus jakoon mutta avioliitossa joutuu kaikesta maksamaan tasinkoa köyhemmälle ja nyppii jos on perintöjä tai muuta omaisuutta. Jos vaikka voitta lotossa niin pitää ennen voiton lunastamista tehdä avioehto siitä ettei toinen rupea ahneeksi ja niin edelleen. Kaikesta voi tehdä paperit valmiiksi että säilyy asumisoikeus yhteiseen asuntoon ja muutenkin varsinkin vanhetessa turvata selusta.
Mulle olisi ainakin aivan itsestäänselvää että jos voitan lotossa niin puolet rahoista kuuluu puolisolleni, ex-avo-, nykyään avio-.
Lueppa avioliittolaki niin ei ihan puolet mutta rikkaampi maksaa tasinkoa erossa köyhemmälle niin jos avioparista toinen voittaa vaikka 3 miljoonaa lotossa ja puolenvuoden jälkeen tulee ero niin kyllä siinä äkkiä miljoonan menettää.
Jako menee että kummankin omaisuus lasketaan ja siitä vähennetään velat ja se kummallle juää enemmmän nettovarallisuutta maksaa puolet siitä tasinkoa.
Jos on rahanahne puoliso erossa niin maksat kaikesta
Siis minua ei nyt kiinnosta ne lait ollenkaan. Siis ihan oman arvomaailmani mukaan ja meidän taloudenpidon periaatteiden mukaan homma menisi näin. Meillä kun ei ole muutenkaan tarkkaan eroteltu ja määritelty varoja ja kuluja niin en näe mitään syytä miksi yhtäkkiä joku isompi summa kuuluisikin vain minulle henkilökohtaisesti. Siksikö että se olin ihan sattumalta minä joka löysi kioskin tiskillä lompakkonsa ensimmäisenä? Yhtä hyvin sen kupongin maksaja olisi voinut olla puolisoni.
Enkä kokisi että menettäisin mitään erossakaan. Siis ilmaista rahaa jonka saamiseen on vaadittu parin euron panostus? Enköhän ole ihan tyytyväinen siihen omaan osuuteenikin potista itkemättä yhtään sen miljoonan perään. Eri asia saattaisi olla jos puhutaan ihan ansaituista rahoista ja se puoliso ei olisi ikinä tehnyt minkään yhteisen hyvän eteen yhtään mitään.
Ja tämä pätee vaikka olisi kuinka vaikeista asioista erossa kysymys. Meistä kumpikaan ei ole sentyyppinen ihminen joka alkaisi ihan vain kostomielessä vääntämään ja rikastuttamaan juristeja.
Jotenkin tulee kyllä mieleeni että ainakin tässä meidän tapauksessa se rahanahne olisi kyllä joku ihan muu kuin puolisoni jos pitäisin lottovoittoa henkilökohtaisena.... En sitten tiedä voiko niitä rahoja virallisesti toisen tilillekään tosin siirtää vai tuleeko verottaja väliin, mutta eiköhän homman saa hoidettua epävirallisestikin.
Koska mies ei halua naimisiin
Emme näe mitään erikoista avioliitossa. Miksi pitäisi mennä naimisiin? Mikään ei muutu tahdon-sanan ja paperilapun myötä. Tarvittavat paperit pystyy tekemäään muutenkin.
Avoliittoa on takana n. 8 vuotta, naimisiin ei olla vielä "ehditty". Kihloissa ollaan oltu puolisen vuotta, ja häitä suunnitellaan parhaillaan.
Eli avoliitto on meille vain askel elämänmittaisella matkalla, jota taitetaan yhdessä. Tuo askel venahti melkein 10 vuoden mittaiseksi, mutta minnepä sitä olisi kiire? Lapsiakaan ei vielä ole, testamentit tehty jne. joten asiat on siltä osin kunnossa.
Ihan "mukavia" vastauksia =) Näi minäkin oon aatellu! Eipä se "TAHDON" taida mitään muuttaa!!
No avoliitossa voidaan harjoitella sitä yhdessäeloa. Avioliitto on avoliiton luonnollinen jatke. En voisi elää ikuisuuksiin avoliitossa.
Pakko kysyä, että miksi et voisi elää avoliitossa loppuelämääsi? Mikä on se pakottava tarve mennä avioon?
Avoliitto ei ole mielestäni oikeanlaista sitoutumista. Avoliitto on sellainen kevytversio josta on helppo lähteä.
Kyse on sitoutumisesta ja myös moraalista.
Avoliitto ei ole mielestäni oikeanlaista sitoutumista. Avoliitto on sellainen kevytversio josta on helppo lähteä.
Kyse on sitoutumisesta ja myös moraalista.
tätäpä mieltä minäkin, avoliitosta on niin helppo lähteä, että ei tahdota avioliittoon.
on ikäänkuin takaportti auki, kun se parempi löytyy nostetaan kytkintä ja mennään.
23 vuotta olen elänyt avoliitossa saman miehen kanssa ja mihinkäs tästä nyt lähteä tarvitsisi, oli se helppoa tai ei... Rakastetaan ja eletään täysillä ja sitoudutaan toisiimme. Näin voi tehdä ilman papin aamentakin.
Jotkut menevät naimisiin monen monta kertaa, jotkut elävät avoliitossa saman ihmisen kanssa koko ikänsä. Älkää yleistäkö.
Ihan samaa mieltä!
"Avoliitto ei ole mielestäni oikeanlaista sitoutumista. Avoliitto on sellainen kevytversio josta on helppo lähteä.
Kyse on sitoutumisesta ja myös moraalista.
tätäpä mieltä minäkin, avoliitosta on niin helppo lähteä, että ei tahdota avioliittoon.
on ikäänkuin takaportti auki, kun se parempi löytyy nostetaan kytkintä ja mennään. "
En tiedä mistä tällainen käsitys on peräisin että avioliitosta on vaikeaa lähteä? Lainsäädäntö on muuttunut niin paljon, että enää se lähteminen ei ole vaikeaa. Tarvittaessa pakkaa vain kassinsa ja laittaa eron vireille. Eroon kun ei kysytä puolison suostumusta vaan sen voi ottaa vaikka vastoin hänen tahtoaan. Voi kadota vaikka roskienvienti reissulla....
Tunnen joitakin pareja, jotka ovat tai olivat naimisissa vuosia vaikka asuivat erillään. Yksin haki virallisen eron vasta kun halusi uudestaan naimisiin. Vielä enemmän tunnen pareja joilla ”yhteiselämä” on jo vuosia ollut loppu. Virallista eroa ei haeta koska omaisuuden jakaminen on vaikeaa.
Joten jos tästä voi päätellä että rahalla ja omaisuudella se sitoutuminen on parempaa, eikö voi hakea yhteisen lainan jne. niin saa yhtäläiset ”sitoutumisen” kuin avoliitossakin?
Eikö se nyt kuitenkin ole vallan toinen juttu sitoutua henkisesti toiseen? On mielestäni vähän eri asia, jos tuo tahto on molemmilla kun päätetään suhteen lakiin ja omaisuuteen liittyvistä tekijöistä. Toisille aivoliitto toimii helpommin, toisille avoliitto.
Ole samoilla linjoilla kanssasi, mummomuori. Se että menisin naimisiin, ei mielestäni tekisi suhteestani yhtään vahvempaa. Moni kuvittelee niin, mutta näyttää minusta siltä, että ihan samalla tavalla ihmiset eroavat, olivat aviossa tai eivät. Ja mahdollisesti heikko henkinen yhteys ei sillä avioon menolla vahvistu.
Itse koen voivani rakastaa aivan yhtä uskollisesti kumppaniani nyt avoliitossa. Jotkut ovat koettaneet sanoa että pelkään sitoutua kun en edes harkitse avioliittoa, mutta asia ei ole ollenkaan niin. Riippuu kai ihmisestä tämä, itse en tarvitse avioitumista ollakseni uskollinen tai voidakseni elää toisen kanssa vaikka hamaan loppuun saakka.
Oltiin 30 vuotta avoliitossa, saatiin kaksi lasta vuosien varrella. Muutama vuosi sitten erottiin, ero olisi tullut vaikka olisimme olleet avioliitossa. Voin vakuuttaa ettei ero ollut sen helpompi kuin avioliiton loppuessakaan. Ero sisältää aina niin paljon muutakin kuin byrokraattisen puolen...
"Avoliitto ei ole mielestäni oikeanlaista sitoutumista. Avoliitto on sellainen kevytversio josta on helppo lähteä.
Kyse on sitoutumisesta ja myös moraalista."
Elikkä siis... avioliittoon siksi että jos suhteessa tulee paha olla niin on vaikeampi lähteä...? Eikö sen pitäisi mennä niin että EI HALUA lähteä eikä niin että tehdään lähteminen sen verran vaikeaksi että ei haluta lähteä...
Itsekään en haluaisi elää ikuisuuksiin avoliitossa. Kai se on jokaisen naisen unelma elää joskus se yksi päivä prinsessana:) (en kyllä siitä sitten tiedä kuinka prinsessamaista se tulee olemaan...) Ei se naimiisiinmeno asioita mitenkään muuta, mutta sitä ne kaikki sukulaiset ja ystävät odottavat. Mutta en sitäkään kato järkeväksi, että ensin mennään naimisiin ja sitten muutetaan yhteen, sillä yhteen muuttaessa sitä vasta huomaa millainen toinen oikeasti on.
Kun elimme avoliitossa, teimme sen ensin siksi, että miehen piti varmistaa mihin on ryhtymässä eli kokeilla yhdessä asumista (olin tuolloin aika pirttihirmu, nykyään paremmin koulittu :D), ja sitten siksi, että mies odotti varmuutta että minä haluan naimisiin enkä vain häitä, nuori kun olin :) Kolmisen vuotta sitten viiden vuoden avoliiton jälkeen menimme pienesti ja erittäin romanttisesti naimisiin kolmen viikon varoajalla. Siinä meidät syyt silloin kun avoliitossa asuimme.
Minä olen ollut mieheni kanssa yhdessä 8 vuotta (olemme 80-luvun puolivälin lapsia molemmat) ja emme ole menossa naimisiin. Emme myöskään ole kihloissa.
Minä tykkään hirmuisesti tästä että emme ole sormuksilla rinkuloituja. Kaikki menee nykyään naimisiin niin jotenkin kivan kapinallista olla menemättä. Anarkiaa sen olla pitää! Plus että ajatus perinteisistä naisen näkökulmasta järjestetyistä hössötyshäistä suorastaan kuvottaa.
Rakkautta meillä riittää yllin kyllin ja olemme toisiimme täysin sitoutuneita, joten loukkaantuisin jos jaksaisin näistä "avoliitto on harjoittelua ja siitä voi lähteä helpommin jos haluaa" -kommenteista. Jokainen tyylillään. En minäkään arvostele tai katso nenänvarttani pitkin jos joku haluaa mennä naimisiin. Toki harkitsemme aikanaan naimisiinmenoa jos se helpottaa käytännön asioita esim. lapsen saamisessa. Mutta lapsiakaan ei näillä näkymin (toivottavasti) ole tulossa, niin emme oikein näe syytä miksi mennä maistraatissa käymään.
Mutta se on kyllä hauska että aina meidänkin pitää sukujuhlissa tms. perustella miksi emme ole kihloissa/naimisissa "jo". Minusta ihan yhtä aiheellinen ja mielenkiintoinen kysymys on miksi ylipäätään mennä naimisiin.
"Plus että ajatus perinteisistä naisen näkökulmasta järjestetyistä hössötyshäistä suorastaan kuvottaa."
Niin, välihuomautuksena vain, että kyllä sitä saa järkätä millaiset tahansa häät, ei niiden ole pakko olla sellaiset jotka kuvottavat morsianta.
Voi että, olen aivan samaa mieltä pampulaisen kanssa :))
Itsekkin elän avoliitossa ja se riittää meikäläiselle ;))
Avoliitto on yhdessä elämistä ja yhdessä asumista, mutta se ei ole juridinen sopimus. Monelle voi tulla yllätyksenä kuinka tyhjän päälle eron tai kuoleman sattuessa jää. Avioliitto on kuin ilmainen henkivakuutus, aivan typerää olla saamatta juridisia etuja kun ne voi hoitaa helpolla maistraatin käynnillä jos ei halua isoja häitä järjestää.
Moni elää myös avoliitossa, koska eroaminen on helppoa, eikä halua sitoutua sen vakavammin. Ei ole välttämättä niin varma siitä, onko se kumppani kuitenkaan oikea. Ei tietenkään välttämättä, mutta usein tästä on kysymys. Jos kumppani sanop, ettei koskaan halua sinun kanssa naimisiin, niin se kertoo aika paljon. Ja hyvin samainen ihminen voi toisen ihmisen kanssa naimisiin joskus mennä, se on kova opetus naiselle kuin näin käy. Eli ei kannata jäädä sitä sitoutumista liian pitkäksi aikaa odottelemaan.
Syitä voi olla monia.
Useimmat ehkä ovat kuvitelmia, sillä kyseessä on aina ihmissuhde.
Eroaminen ei ole sen helpompaa, kun kyseessä on aito rakkaussuhde. Se on itsensä pettämistä, että niin kuvittelee. Kiintymys ei kysy sitä, mitä laissa sanotaan. Avioliitto on myös nykyään tunnesuhde, monelle voi olla yllätys että se sitookin enemmän taloudellisesti.
Avoliitolla alkaa olla aika hyvät oikeudet, jopa ero tilanteissa. Avoliitossa vain ei voi käyttää toista hyväkseen niin kuin avioliitossa. Siis, jos omaisuutta on.
Avioliitosta on aivan yhtä helppoa erota. Sen kun lähtee ja laittaa eropaperit vetämään. Avioliitto ei takaa hyvää tunnesuhdetta. Se jolla on enemmän, joutuu antamaan hänelle jolla on vähemmän. Jos riitaa tulee, lakimies on käytettävissä ja se maksaa. Avioliiton tehtävä on sitoa materiaalisesti ja me olemme niin sen perään, että mieluummin otamme taloudellisen hyvän kuin muutoin hyvän elämän. Taloudellinen turvallisuus siis korvaa tuon muutoin hyvän elämän .
Avoliitossa olen itse vain siksi, että olen uusioliitossa. Olemme kyllä menossa avioon, mutta se vaatii hyvän avioehdon tekemistä. Ettei meidän lapsemme joutuisi eriarvoiseen tilanteeseen, kumpikin pitää sen pienen omaisuuden joka meillä on.
Toisaalta se kuuluu perusarvoihin. Miksi olla ihmisen kanssa, jollei hän vapaaehtoisesti ja omasta halustaan halua elää kanssani? Se on sitä todellista sydämen sitoutumista eikä vain alistumista velvollisuuteen. Voin siis olla tietyllä tavalla varma, että puoliso edelleen välittää ja on sitoutunut yhteiseen elämään. Pelottavaa mutta paljon parempaa kuin väkipakolla kärsiminen.
No, ajattelemme kuitenkin tässä iässä jo sitä, kun toinen kuolee. Silloin avioliitossa on paremmat oikeudet jällelle jäävälle kuin avoliitossa. Rakkautta on sekin kun ajattelee sitä, että toinen pärjää sitten leskenä.
Elän avoliitossa, koska ei oo kosittu :)
"Avoliitto ei ole mielestäni oikeanlaista sitoutumista. Avoliitto on sellainen kevytversio josta on helppo lähteä."
Siinäpä sitä sitoutumista vasta siis onkin, jos ollaan vaikka koko elämä susiparina, vaikka olisi helppo lähteä.
Emme ole tehneet testamentteja, mutta ystävämme kuolema sai kuitenkin keskustelemaan, mitä ja miten, jos jompikumpi meistä kuolisi yllättäen. Nyt tiedän mieheni toiveet järjestelyiden (ja omaisuuden) suhteen. Mitään varsinaista omaisuutta meillä kummallakaan ei ole, tarkoitan lähinnä muistoesineitä.
Avoliitto on ihan verrattavissa siihen että kaksi kaverusta asuu yhdessä.
Niin, no aika moni avioliittokin on kaveruussuhde. Ainakin kun puhutaan pitkästä liitosta. Ollaan naimissa vain omaisuuden takia. :)
Vai että omaisuuden... Se kaveruus on tietysti jotain yhdentekevää, ellei jopa suuresti halveksittavaa. Vanhainkodeissa varmaan räjähtäisi erotilastot kattoon jos sinne päätyisivät pariskunnat yhdessä ja suurinpiirtein järjissään. Siellä kun tutustuu niihin muihinkin asukkaihin aika hyvin. Saattaa se 60-vuotta kestänyt liitto tuntua jotenkin väljähtyneeltä kun naapurihuoneeseen muuttaa vetävä pappa tai mummo jonka kanssa voisi kokea suurta intohimoa. Pelkkää kulissia se semmoinen kaveruus on, se joutaakin heittää romukoppaan kaikessa turhuudessaan.
Moikka!
Elän avoliitossa jo 8.vuotta eikä ole mitään tarvetta naimisiinmenolle.
Naurattaa nuo kommentit avoliitosta kaverisuhteena tai ei-sitoutumisena.. :) Eihän meitä erota avioparista kuin yksi sana ja paperipino (josta osa on tosiaan hoidettu ihan muuten kuin papin aamenella ;) Ja rakastavaisia siis ollaan - ei pelkkiä kavereita :D
Minulla on avomieheni kanssa lapsia, ja itse katson, että lapsen hankkiminen jonkun kanssa on huomattavasti suurempi sitoutuminen toiseen ihmiseen kuin avioliitto.
Avioliitto ei tarkoita minulle sitoutumisena yhtään enempää kuin avoliitto. Lupauksiahan voi antaa, ja sopimuksia tehdä, ilman naimisiinmenoakin. Todellisuudessa se paperi kun ei ihmistä estä noita sopimuksia ja lupauksia rikkomasta.
Olen siis sitoutunut mieheeni lastemme, kotimme, tuntemani rakkauden ja antamieni lupausten kautta. Samalla tavalla rakkaus voi loppua niin avo- kuin avioliitossakin. Minulle näillä kahdella ei ole mitään varsinaista eroa, joten olen onnellinen juuri näin.
Ihmiset näkevät asiat niin eri tavalla. Itse haluan esim. naimisiin ennen kuin lapsia harkitaan. Olen sanonut miehelle että jos lapsia joskus tulee niin niitä tulee vasta avioliitossa. Ja tämä on minulle vakaumus josta en halua tinkiä. Mutta ei minua häiritse se että toiset taas valitsevat avoliiton.
Haluan kumppanini kanssa naimisiin koska rakastan häntä. Lapsia voi tulla jos tulee, mutta ei niitä mikään pakko ole tulla. Tärkeämpää minulle on elinikäinen rakkaus sielunkumppanini kanssa kuin lapset.
"Ihmiset näkevät asiat niin eri tavalla. Itse haluan esim. naimisiin ennen kuin lapsia harkitaan. Olen sanonut miehelle että jos lapsia joskus tulee niin niitä tulee vasta avioliitossa. Ja tämä on minulle vakaumus josta en halua tinkiä. Mutta ei minua häiritse se että toiset taas valitsevat avoliiton."
Samoin täällä. Tosin en voi sanoa että tässä minun kohdallani välttämättä mistään vakaumuksesta olisi kyse. Haluan vain edetä suhteessa asteittain eikä avomieskään ole vastaan sanonut. Tällä hetkellä olemme avoliitossa, seuraavaksi mennään kihloihin ja joskus sitten naimisiin kun on varaa. Ja lapset hankitaan sen jälkeen mikäli ei tapahdu vahinkoja matkan varrella.
Paljonkos se naimisiin meno maksaa?
Jos haluaa naimisiin avioliiton takia niin kustannuksia ei tule. Jos haluaa häiden takia niin varmaan rahaa pitää siihen varata.
Ja sitten voi haluta naimisiin avioliiton takia ja ne häät toisen toivomuksesta, tai vaikkapa siksi että suvun yhdeksänkymppiselle mummelille tilaisuus on tärkeä..... :-) Tosin jos olen nyt oikein käsittänyt niin nykyään on jotenkin hassua ja jopa tuomittavaa ajatella tässä(kään) asiassa yhtään ketään muita sillä päivä on hääparin ikioma viis siitä viihtyykö vieraat edes. Ja toisaalta heti seuraavassa lauseessa kauhistellaan häitä jotka olivat liian kalliit, isot, pienet, tylsät ja mitä vielä ja unohdetaan se että eihän sen muille pitänyt kuulua..... :-D
Kun ei ole kosittu, ei voi elää avioliitossa :D
Monilla avopareilla on varmaan rakkautta ja sitoutumista vähinttän yhtä paljon kuin aviopareillakin, ei se papin aamen tai paperien allkirjoitus rakkautta lisää tai vähennä.
Itse oon ensimmäistä kertaa menossa naimisiin nyt yli 45-v. kun molemmilla sen verran omaisuutta että ei nappaa maksella perintöveroja sen kalleimman kategorian mukaan.
Ollaan kuukausi sitten muutettu poikaystävän kanssa yhteen, eli avopareja ollaan. Reilu vuosi ollaan oltu yhdessä. Yks päivä kulta hellitteli nimellä avomorsian. Naimisiin menemisestä ollaan puhuttu, itse haluan, mutta avomieheni ei vielä. Odottelen pari vuotta vielä jos kutsu tulisi. Jos ei tule, se ei haittaa, rakastan häntä.