Hei. Nyt tulen tänne vuodattamaan asioitani, kun en uskalla kenellekkään puhua.
Minusta on monet saaneet kuvan että olen ikuinen pelinainen.. paljon on ihmissuhteita takana, vakavaa sekä vähemmän vakavaa sorttia.
Aiemmin olen ihastunut palavasti 2 ihmiseen elämäni aikana, mutta nyt menin sitten oikein todenteolla rakastumaan ensimmäistä kertaa elämässäni, (ja näiden tuntemuksien myötä toivon että ehkä viimeisenkin kerran)..
Tapailin miestä n. 2-3kk ja aloimme menemään jo seurustelun puolelle, koska meillä toimi kaikki erityisen hyvin.. tykkäsimme toisistamme todella paljon, viihdyimme toistemme seurassa ja olimme yhteyksissä tiiviisti päivittäin. Mies kertoi pitävän minusta todella paljon ja ikävöi minua aina kun emme ole yhdessä.
Sitten.. juuri kun olimme onnellisesti siirtymässä suhteeseen.. mies alkoi olemaan yhtäkkiä jotenkin omituinen, sanoi että vältellyt sitoutumista entisen suhteensa päätyttyä ikävällä tavalla.. nainen jätti toisen miehen takia ja tämä suhde oli 3v kestänyt (paljon nuorelta mieheltä). Sitten kerroin ymmärtäväni asian, koska itsellänikin hieman sitoutumispelkoa entisen vuoksi. No.. miehestä ei sitten yhtäkkiä kuulunut n.3pv mtn ja aattelin että kai tää sit oli tässä, kun noin oudosti käyttäytyy. Olin todella todella pettynyt ja surullinen.. koska olimme puhuneet jatkosta.
Mies otti kuitenkin yhteyttä ja kertoi tunteistaan kuinka on käyttäytynyt todella typerästi ja välittää minusta paljon, liikaakin. Kertoi ettei halua tämän vuoksi menettää minua ja haluaa edelleen olla kanssani ja enemmänkin.
No.. meni todella vähän aikaa tästä eteenpäin, kun sain tietää erittäin rakkaan ihmisen kuolleen.. menin tästä täysin sekaisin, aloin käyttäytymänä omituisesti, tuntui kuin kukaan ei olisi tajunnut miltä tämä tuntuu, aloin kiukuttelemaan ja käyttäydyin todella oudosti, en ollut omaitseni ollenkaan. Sitten mies lakkasi pitämästä yhteyttä, pyysin häneltä anteeksi käytöstäni, vastaus oli todella kylmä : ei se mitään.. sitten pyysin uudestaan anteeksi ja kerroin tuntemuksista tuli vain: joo mut silti en jaksa tollasta kiukuttelua. Ja naps.. kaikki kaatui tuohon yhteen minun virheeseeni, voiko ihminen todella olla noin itsekäs ettei näe kuin omaa napaa tässä tilanteessa? Kaikki se mihin tutustuin, olikin ihan täyttä paskaa.. eihän hän tunne ollenkaan empatiaa näköjään. Ymmärrän että tein väärin ja sitä pyysin anteeksi useampaan otteeseen sekä toivoin myös etten häntä menettäisi. Minkä vuoksi hänellä oli alkuun oikeus pitää minut epäluulossa ja mogata, mutta minulla ei.. se on niin väärin minusta. Nyt jätti minut epätoivoon miettimään asioita. Olen viallinen itsekkin, sitä en kiellä, mutta kauhea tilanne minusta tämä.. tuntuu kuin kaikki hänen tunteensa olisivat yhtäkkiä poissa.
Minusta on monet saaneet kuvan että olen ikuinen pelinainen.. paljon on ihmissuhteita takana, vakavaa sekä vähemmän vakavaa sorttia.
Aiemmin olen ihastunut palavasti 2 ihmiseen elämäni aikana, mutta nyt menin sitten oikein todenteolla rakastumaan ensimmäistä kertaa elämässäni, (ja näiden tuntemuksien myötä toivon että ehkä viimeisenkin kerran)..
Tapailin miestä n. 2-3kk ja aloimme menemään jo seurustelun puolelle, koska meillä toimi kaikki erityisen hyvin.. tykkäsimme toisistamme todella paljon, viihdyimme toistemme seurassa ja olimme yhteyksissä tiiviisti päivittäin. Mies kertoi pitävän minusta todella paljon ja ikävöi minua aina kun emme ole yhdessä.
Sitten.. juuri kun olimme onnellisesti siirtymässä suhteeseen.. mies alkoi olemaan yhtäkkiä jotenkin omituinen, sanoi että vältellyt sitoutumista entisen suhteensa päätyttyä ikävällä tavalla.. nainen jätti toisen miehen takia ja tämä suhde oli 3v kestänyt (paljon nuorelta mieheltä). Sitten kerroin ymmärtäväni asian, koska itsellänikin hieman sitoutumispelkoa entisen vuoksi. No.. miehestä ei sitten yhtäkkiä kuulunut n.3pv mtn ja aattelin että kai tää sit oli tässä, kun noin oudosti käyttäytyy. Olin todella todella pettynyt ja surullinen.. koska olimme puhuneet jatkosta.
Mies otti kuitenkin yhteyttä ja kertoi tunteistaan kuinka on käyttäytynyt todella typerästi ja välittää minusta paljon, liikaakin. Kertoi ettei halua tämän vuoksi menettää minua ja haluaa edelleen olla kanssani ja enemmänkin.
No.. meni todella vähän aikaa tästä eteenpäin, kun sain tietää erittäin rakkaan ihmisen kuolleen.. menin tästä täysin sekaisin, aloin käyttäytymänä omituisesti, tuntui kuin kukaan ei olisi tajunnut miltä tämä tuntuu, aloin kiukuttelemaan ja käyttäydyin todella oudosti, en ollut omaitseni ollenkaan. Sitten mies lakkasi pitämästä yhteyttä, pyysin häneltä anteeksi käytöstäni, vastaus oli todella kylmä : ei se mitään.. sitten pyysin uudestaan anteeksi ja kerroin tuntemuksista tuli vain: joo mut silti en jaksa tollasta kiukuttelua. Ja naps.. kaikki kaatui tuohon yhteen minun virheeseeni, voiko ihminen todella olla noin itsekäs ettei näe kuin omaa napaa tässä tilanteessa? Kaikki se mihin tutustuin, olikin ihan täyttä paskaa.. eihän hän tunne ollenkaan empatiaa näköjään. Ymmärrän että tein väärin ja sitä pyysin anteeksi useampaan otteeseen sekä toivoin myös etten häntä menettäisi. Minkä vuoksi hänellä oli alkuun oikeus pitää minut epäluulossa ja mogata, mutta minulla ei.. se on niin väärin minusta. Nyt jätti minut epätoivoon miettimään asioita. Olen viallinen itsekkin, sitä en kiellä, mutta kauhea tilanne minusta tämä.. tuntuu kuin kaikki hänen tunteensa olisivat yhtäkkiä poissa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
no joo
Miehet yleensäkin ovat huonoja empatia- ja sympatialajeissa. Sitten, jos kyseessä on narsistiluonne, saat pyydellä anteeksi vaikka muoliman sivu, niin ikinä et saa, niille immeisille ei ruttuilla. Sinä kelpaat vain, kun olet äiti aurinko, enkelin siipi ja hyvä haltiatar, eikä sinulla ole omaa elämää eikä omia ongelmia. Kun olet olemassa ja maailmasi pyörii vain narsistin navan ympärillä, kelpaat.