taas yksi uusi särkynyt sydän

käy lukeen se mun tarinani...
siinä kerroin jo mitä on tapahtunut...

ei....oon vasta 17...
ja leski..hmm..miten sen nyt ottaa...
mun rakkaani jonka kanssa oltiin oltu yhdessä jo melkein 2 vuotta jätti mut kuukausi sitten.syyksi sanoi ettei halua satuttaa mua koska välittää ja rakastaa mua niin paljon..seuraavana päivänä sain sit sen äidiltä puhelun et se on tehny itsarin...hypännyt junan alle edellis iltana...
vaikeeta sitä oli käsittää...mä olin ja oon edelleen hajalla,en käsitä miksi se heitti hukkaan ne meidän 2vuotta!ja koko elämänsä! se oli vasta 18...
koulussa(lukiossa)sillä ei kauheen hyvin mennyt...ei se kuulemma jaksanut yrittää päntätä ku sen äidin uusi mies ei olis halunnut et se asuu viel 18 vuotiaana kotona "vanhempien nurkissa venymässä"...sen oikee isä sit taas on täys juoppo..ei käy töissä ja sen näkee useemmin baaris kuin kämpässään...ja selvinpäin mä en itse sitä oo koskaan nähny...vaik ei sitä mulle kukaan(kultani mukaan lukien)oo esitelly...jokusen kerran se on vastaan huojunu illal...
no mutta jokatapaukses...viime aikoina se sanoi ettei se jaksais enää kaikkee tätä paskaa ja että mä oon ainut jonka takia se on jaksanu yrittää..mut sit joskus loppu aikoina se vaan sanoi aina ku oltiin kahdestaan että mun pitää muistaa et sillä ei oo täs maailmas ketään yhtä tärkeetä kuin mä ja että mun pitää tietää ettei se haluu eikä oo koskaan halunnu satuttaa tai loukata mua...
mut enhän mä idiootti mitään tajunnu...vaiki olis ehkä pitäny...
tällästa jossittelua tää on koko ajan ollu...
ei jaksais tehdä mitään eikä ajatella ja miettiä koko juttuu mut silti sevaan pyörii mieles...olis ollu viel niin paljon sanottavaa mitä ei ehkä tarpeeksi usein sanonu....
tässä oli sit tää mun paska juttu...

veera kirjoitti:

ei....oon vasta 17...
ja leski..hmm..miten sen nyt ottaa...
mun rakkaani jonka kanssa oltiin oltu yhdessä jo melkein 2 vuotta jätti mut kuukausi sitten.syyksi sanoi ettei halua satuttaa mua koska välittää ja rakastaa mua niin paljon..seuraavana päivänä sain sit sen äidiltä puhelun et se on tehny itsarin...hypännyt junan alle edellis iltana...
vaikeeta sitä oli käsittää...mä olin ja oon edelleen hajalla,en käsitä miksi se heitti hukkaan ne meidän 2vuotta!ja koko elämänsä! se oli vasta 18...
koulussa(lukiossa)sillä ei kauheen hyvin mennyt...ei se kuulemma jaksanut yrittää päntätä ku sen äidin uusi mies ei olis halunnut et se asuu viel 18 vuotiaana kotona "vanhempien nurkissa venymässä"...sen oikee isä sit taas on täys juoppo..ei käy töissä ja sen näkee useemmin baaris kuin kämpässään...ja selvinpäin mä en itse sitä oo koskaan nähny...vaik ei sitä mulle kukaan(kultani mukaan lukien)oo esitelly...jokusen kerran se on vastaan huojunu illal...
no mutta jokatapaukses...viime aikoina se sanoi ettei se jaksais enää kaikkee tätä paskaa ja että mä oon ainut jonka takia se on jaksanu yrittää..mut sit joskus loppu aikoina se vaan sanoi aina ku oltiin kahdestaan että mun pitää muistaa et sillä ei oo täs maailmas ketään yhtä tärkeetä kuin mä ja että mun pitää tietää ettei se haluu eikä oo koskaan halunnu satuttaa tai loukata mua...
mut enhän mä idiootti mitään tajunnu...vaiki olis ehkä pitäny...
tällästa jossittelua tää on koko ajan ollu...
ei jaksais tehdä mitään eikä ajatella ja miettiä koko juttuu mut silti sevaan pyörii mieles...olis ollu viel niin paljon sanottavaa mitä ei ehkä tarpeeksi usein sanonu....
tässä oli sit tää mun paska juttu...

haluatko jutella mun kans ?

janne kirjoitti:

haluatko jutella mun kans ?

no...niinhän sitä sanotaan et puhuminen auttaa...
on mulla kyllä hyviäkin kavereita joille oon purkanu sydäntä,itkeny ja vielä enemmän itkeny!alkaa kuitenkin tuntuu et niitä rasittaa pikkasen mun niille märiseminen...siis eihän ne tietenkään oo mitään sellasta sanonu,mut...kai se on vaikeeta ymmärtää mitä mun täytyy käydä läpi jos ei sellasta ole itse kokenut...
onko sulle tapahtunu jotai vastaavaa...?vai ihanko hyväsydämmisyyttäs haluaisit mua kuunnella...?:)

veera kirjoitti:

no...niinhän sitä sanotaan et puhuminen auttaa...
on mulla kyllä hyviäkin kavereita joille oon purkanu sydäntä,itkeny ja vielä enemmän itkeny!alkaa kuitenkin tuntuu et niitä rasittaa pikkasen mun niille märiseminen...siis eihän ne tietenkään oo mitään sellasta sanonu,mut...kai se on vaikeeta ymmärtää mitä mun täytyy käydä läpi jos ei sellasta ole itse kokenut...
onko sulle tapahtunu jotai vastaavaa...?vai ihanko hyväsydämmisyyttäs haluaisit mua kuunnella...?:)

joo ,on mullekkin sattunut kaikkea, mut hyväsydämmisyydestä kans myös voisin jutella :)

mutta....niin kauan ton kaiken jaoin kultani kanssa....miten mikään voi tuntua miltään enää...???
aikaa...sitä riittää...ja tähän tarvinkin paljon sitä lääkettä...
yritetään molemmat jaksaa..!