Muutin kotoa hiljattain ja nyt näyttää 18 -vuotias tyttökin olevan suutuksissa asiasta. Odotin, että tuon ikäinen jo ymmärtää näitä asioita, mutta ei.
Miten ootte pärjänneet aikuisten lasten kanssa näissä asioissa, tuntuu heillekin olevan asia melko vaikea..
Miten ootte pärjänneet aikuisten lasten kanssa näissä asioissa, tuntuu heillekin olevan asia melko vaikea..
Vastaukset 16
Vanhimmat
Onko mahdollista, että ex-puolisosi on mustamaalannut sinua tytölle jos hän on suuttunut? Mitä tyttö on tarkalleen ottaen sanonut/kommentoinut? Oliko ero riitainen vaiko sopuisa?
Ei tyttö ole juuri mitään puhunut, on vaan suuttuneen oloinen. En usko, että X-vaimo olisi musta kuitenkaan pahaa puhunut. Yrittääkö tyttö mua takaisin tmv ohjailla suuttumisillaan???
Yleensä lapset ymmärtävät eron jos heille ei mustamaalata toista osapuolta.
Voihan se olla että tyttös on suuttunut jostain ihan muusta.
Kysy mikä tyttöä vaivaa?
Annahan suuttua! ;))
Voi kuule, ne tuon ikäiset vasta opettelee sitä asiaa, että elämä ei ole niin mustavalkoista!
Itse saan 19v pojaltani koko ajan kuulla sellaista silmille tuloa, että vain
jotenkuten saan suuni piettyä kiinni, ettei välit mene ja minä sentään olen vielä tässä liitossani, jonka kyllä aion myös lopettaa!
Elä sinä vain uutta vapaata elämääsi ja nauti!
Kyllä se tyttö sulle ajanoloon leppyy, kun näkee kuin onnellinen olet.
Murrosikäiset nyt on just tuollaisia!
Ei juma, kauanko se lapsuus nykyään oikein kestää? Itse asuin 18-vuotiaana avoliitossa enkä tosiaankaan hypellyt vanhempieni silmille. Ja tämä ei tapahtunut 60-luvulla jos joku alkaa nyt selitellä että maailma olisi muka niin paljon muuttunut. Potkikaa nyt vähän persauksille niitä kullannuppujanne, tai ehkä se kohdallanne on vähän myöhäistä mutta jos joku vähän pienempien lasten vanhempi sattuisi lukemaan....
niin..minä taas vastustan juuri näitä teiniliittoja, jossa leikitään kotista, pykätään se mukelo ja kaks, kun kyllästyttää kaksin olo ja sitten erotaan, kun arki koittaa...
ja yleensä ollaan siinä vaiheessa vasta alle kolmekymppisiä, aletaan se jumalaton
juhlinta yömenoineen, kun jäi se nuoruus elämättä...
Ja lapset on tuuliajolla...
Parasta on kun muksut kävis koulunsa kunnolla vanhempien tuella, eläis ne nuoruuden kotkotukset nuorena ja sitten vasta kolmekymppisinä edes ajattelisivat jotain pariutumista ja perheenperustamista.
Kotista ehtii leikkiä todellakin myöhemminkin.
Mutta tässä AP.n tapauksessahan ei edes ollut kyse tuosta, vaan nuoren suhtautumisesta vanhemman eroon.. HUOH!
Valitettavasti tämä on tilastollisestikkin totta.
Eniten eroavat juuri ne, jotka ovat alle 20v menneet yhteen asumaan.
Huostaanotetut lapsetkin löytyvät juuri näiltä tämän ikäluokan vanhemmilta.
Ei ole kykyä huolehtia lapsista, kun itsekkin on vielä niin lapsellinen.
Niinno, avoliitoksi lasketaan yksinkertaisuudessaan tilanne jossa kaksi eri sukupuolta olevaa asuvat saman katon alla. Valtaosassa "teiniliittoja" ne lapset tehdään varmaankin myöhemmin? Rajoittaako se pelkkä saman katon alla asuminen sitä juhlintaa ja nuoruuden elämistä jotenkin? Mikäköhän nuorison kanta tuohon lienee että sinkkuna kolmikymppiseksi pitäisi elellä.....
Öh joo, koskakohan sitä sitten oikeasti alkaa elämään ja olemaan kun parikymppisenä vaan leikitään. Ja mitäs tämä leikkiminen tarkoittaa, kaikenlaista pikkupuuhaa mitä omassa taloudessa puuhaillaan? Saako se nuori leikkiä sitä kotista sitten edes kotona vai onko täysylläpito? Saattaa olla vähän vaikeuksia sitten kolmikymppisenäkin jos ne leikit on jäänyt leikkimättä? Kumppaninvalintakin sujuu vanhempana kuin tanssi ja heti löytyy se pysyvä oikea kun on tarpeeksi lukenut vaikkapa kirjoista teoriaa millainen se pitäisi olla ja miten asutaan yhteistä kotia eikä vain leikitä?
No se kumppani kyllä ehtii varmaan sinullakin vielä monta kertaa vaihtua..:))
Ei pahalla, mutta itse kun painelin heti eukon kanssa yhteen asumaan alle kakskymppisenä, niin pari vuotta ja muija lähti vieraan miehen mukaan..
Ei jaksanutkaan mun kanssa olla, kun alkoi menojalkaa vipattaan.
En tiedä yhtään kaveriani, jolla olisi onnistunut pitemmän päälle se avoliitto sen kummemmin, kuin liian nuorena solmitut avioliitotkaan, mutta lycka till sulle kuiteski! ;))
Muuten, eihän tätä asiaa edes käsitelty täällä ja mistä sä tiedät tuonkaan AP.n tytöstä, sen kummemmin kuin tuosta 19v poijjaastakaan, asuko ne edes siellä kotonansa??
Nythän oli puhe vain jälkeläisten suhtautumisesta vanhempiinsa ja heidän tekemiinsä ratkaisuihinsa..
Ei ne tahdo eroja aluksi hyväksyä sukulaiset helposti, sen kummemmin lapset kuin aikuisetkaan, ei sen puoleen..
No tuo asuminen tuli mieleen ihan vaan siitä että se vanhemmille länkyttäminen vähenee yleensä huomattavasti kun on päässyt omiin oloihinsa tavalla tai toisella. Se kun on ihan luonnollista toimintaa ja tähtää siihen vanhemmista irtautumiseen, ja kun ollaan sitten saatu vähän sitä hajurakoa esim. oman kodin myötä niin ei ole enää tarvetta länkyttää. Arvostus kotia kohden vaikkapa jossain solussa asuvalla opiskelijalla nousee kummasti jo yleensä siksikin että siellä on jääkaapissa muutakin kuin nuudelia, vanhat kaverit saattaa olla lähellä, kotoisampi sisustus, sauna jne.
Sinänsä on ihan ok olla vähän pahoilla mielin vanhempien erosta, sitä en tarkoittanut. Vaikka olisihan se kaikinpuolin suotavaa jos kuitenkin sitten joskus loppujenlopuksi hyväksyttäisiin aikuisina ihmisinä toisten aikuisten ihmisten omaa elämäänsä koskevat ratkaisut, koskee niitä kullannuppuja ja niitä setiä ja tätejä ja mummoja myös. Mutta jonkun satavuotiaan päätä ei ehkä saa käännettyä samalla tavalla kuin parikymppisen?
Ja mitä tuohon liittojen kestävyyteen tulee... Ex-eukkosi ei ehkä toiste enää tee samaa virhettä elämässään kun on jo kerran kokeillut? Tai sinä ehkä osaat valita vahingosta viisastuneena sellaisen eukon joka ei lähde vieraiden matkaan? Mahdollisesti opitte yhtä ja toista kotitöiden jaosta, toisen huomioimisesta, ajanviettotavoista yhdessä ja erikseen, millainen se pitempiaikainen kumppani itselle sopisi jne. Vai oliko se ensimmäinen avoliittosi tosiaan ihan hukkaan heitettyä aikaa ja mielestäsi sinun olisi parempi ollut kotona?
Ensirakkaus on kiitos kysymästä minullakin jo kauan sitten taakse jäänyttä aikaa ja olet oikeassa ettei se kestänyt. Päivääkään en silti vaihtaisi pois. Ja eipä nykyisenkään kumppanuuden kestävyydestä ole takeita, se kun on vielä solmittu yli kymmenen vuotta sitten eli olin joidenkin tulkintojen mukaan vielä leikki-iässä silloin eikä homma voi siksi onnistua. :-D Uskonpa silti että se jonkinasteisten kumppaneiden lukumäärä huitelisi ihan eri lukemissa kuin nyt, jos olisin tosiaankin ajatellut sitä vakavasti pariutumista vasta kolmekymppisenä.
-60 luvulla lähdettiin usein kotoa jo 15v, eli kun rippikoulu käyty.
No okei, 15-vuotiaana hypin ajoittain vanhempieni silmille! :-D Eli tämä kehitys kun jatkuu niin nykyiset penskat kipuilevat murkkuikäänsä kotonansa sitten vielä kolmevitosena. Hyvähyvä.
Heh!
No jotain jäi sulla puuttumaan, kun pitää nyt täällä hyppiä toisten silmille ja näyttää se typeryytensä..
Aika penskalta vaikutat vieläkin...
No anteeksi kovin kun en järkytykseltäni ilmeisesti osannut asiaani esittää poliittisesti korrektisti. Tai ilmeisesti olen kuitenkin sen verran vanhempi että kuulostaa kovin oudolta mun korviin tämä parikymppisten suhtautuminen vanhempiinsa. On se kumminkin luojan lykky että sinä osaat vastailla noin kovin nätisti, ehkä minäkin vielä opin! :-)
Selvä amis.. ;D
Toyotallako ajalet ja karvanopat kojelaudalla heiluen ja lippis päässä?
Lapsilla on oikeus suuttua erosta vanhemmille ja näyttää tunteensa. Kestä kuin aikuinen. Hän on kuitenkin kovin nuori siihen verrattuna mikä elämänkokemus sinulla ja vaimollasi on. Tyttö kyllä varmasti rauhoittuu kun toipuu järkytyksestä. Eronne voi aiheuttaa hänessä monenlaisia tunteita. Omat vanhempani erosivat joksikin aikaa minun ollessani 18 vuotias. Koin sen helpotuksena koska vanhempani riitelivät jatkuvasti. Olin silloin isälleni vihainen, mutta siihen oli monia muitakin syitä kuin vanhmpien välirikko. Isä tytär suhde voi olla muutenkin vaikea juuri tuossa iässä kun itsenäistytään.