Miehille 20 faktaa naisista:
1. Ei, mekään emme ajattele aina sinua. Koita kestää.
2. Haluamme näyttää hyvältä myös muiden miesten silmissä joten emme lähde ulos jätesäkkiin pukeutuneena vaikka kuinka sitä haluaisit.
3. Ex-tyttöystäväsi ovat ärsyttäviä, rumia horoja.
4. Älä jumalauta kerro että mulla on finni otsassa, mä varmaan tiedän sen itsekkin.
5. Koolla on väliä, piste.
6. Jos haluan leikata lyhyen tukan, minua ei oikeasti kiinnosta mitä mieltä olet asiasta.
7. Tunteet voi näyttää ja niistä voi puhua ihan suoraan, ettei tarvitse saatana arvailla.
8. Minulla ei tule koskaan olemaan tarpeeksi vaatteita tai kenkiä.
9. Jos juttelen toisen miehen kanssa, ei ole välttämätöntä iskeä tämän hampaita kurkkuun.
10. Arvostan jos olet valmis taistelemaan minusta, mutta tosi on että tappeleminen tekee sinusta vain naurettavan.
11. Jos luulet, että on oikein lyödä naista, hakeudu hoitoon.
12. Jos sinulla on toinen, sano se suoraan. Saamme sen selville kuitenkin, senkin selkärangaton pelle.
13. Minuakin panettaa ja pidän seksistä, vaikka en hoe sitä joka toinen minuutti.
14. Älkää olko niin pinnallisia, sillä lähes poikkeuksetta olemme paremman näköisiä kuin te.
15. Romantiikkaa pitää olla VÄHÄN. Emme halua kuulla siteerauksia Shakespearen runoista tai käydä kuutamokävelyllä joka sunnuntai.
16. Yhtälailla kuin te pidätte tisseistä, me pidämme lihaksista.
17. Tytötkin käyvät paskalla, ja jopa piereskelevät, usko tai älä.
18. Katso sä vaan sitä jääkiekkoa sunnuntaina, mutta kun Greyn anatomia alkaa niin sinä pidät turpas kiinni.
19. Älä esitä, että nainen kuuluu mielestäsi keittiöön muitten kodinkoneiden sekaan, koska me kaikki tiedämme sisällämme että se olet sinä joka on tossun alla.
20. Jos tyttöystäväsi lihoaa suhteenne aikana kymmenen kiloa, olet epäonnistunut tehtävässäsi. [http://tykkaan.co
Miehille 20 faktaa naisista:
174
11289
Vastaukset
- Ja näin se on jatkuu
Horon 20 faktaa 11-20/20:
11. Jos luulet, että on oikein lyödä naista, hakeudu hoitoon.
*** Ei sinua sata kiloista lyödä uskaltaisikaan. Jos olisin edes saman kokoinen antaisin kerrankin takaisin kaikki luunappisi, puristelusi ja vihjailusi.
12. Jos sinulla on toinen, sano se suoraan. Saamme sen selville kuitenkin, senkin selkärangaton pelle.
*** Siis rakas rakopeppuni, kuinka monta "teitä" siellä päässäsi tällä hetkellä kertoilee näitä satuja? Selkärangattomuuteni kyllä tiedät ja oli epäreilua vetää harjoittamasi kotiväkivaltakortti taas esiin.
13. Minuakin panettaa ja pidän seksistä, vaikka en hoe sitä joka toinen minuutti.
*** Niin, kovasti olet sillä halolla itseäsi tyydytellyt. Taitaa olla vagina täynnä rakkoja ja kovettumia.
14. Älkää olko niin pinnallisia, sillä lähes poikkeuksetta olemme paremman näköisiä kuin te.
*** Sinä hampaaton, satakiloinen, alushousuja käyttämätön, otsa-visvasyyläinen siivooja-hempukka vs. minä. Usein käynti optikolla riittää - käy alkuun vaikka pari kertaa päivässä. Ja pese käsipeilisi hyvä ihminen, että näet mikä mörkö sieltä kurkkii. Minulle sinä kelpaat, koska rakastan vahvaa naista, heikkouksineenkin. Mutta en usko osakkeittesi olevan kovin suuressa arvossa muiden silmin..
15. Romantiikkaa pitää olla VÄHÄN. Emme halua kuulla siteerauksia Shakespearen runoista tai käydä kuutamokävelyllä joka sunnuntai.
*** Anteeksi - tämä loppuu heti!
16. Yhtälailla kuin te pidätte tisseistä, me pidämme lihaksista.
*** Jaa, napaan asti roikkuvat rusinasäkit eivät kyllä ole kovin viehkoja.
17. Tytötkin käyvät paskalla, ja jopa piereskelevät, usko tai älä.
*** Karvaasti olen tästä saanut kokemusta!
18. Katso sä vaan sitä jääkiekkoa sunnuntaina, mutta kun Greyn anatomia alkaa niin sinä pidät turpas kiinni.
*** Mutta eihän meillä ole televisiota, kun jouluaattona heitit sill'ä minua ja se meni särki. Olet siis taas käynyt naapurin papan luona "telkkaria" katsomassa. Tällainen pitkään jatkunut uskottomuus raastaa sydämeni vereslihalle.
19. Älä esitä, että nainen kuuluu mielestäsi keittiöön muitten kodinkoneiden sekaan, koska me kaikki tiedämme sisällämme että se olet sinä joka on tossun alla.
*** Eikö tämä alistettu asemani näy kaikista vastauksistani? Palstalaiset varmaan huomaavat millainen pirttihirmu sinusta on tullut alle puolessatoista vuodessa häämatkastamme. Olit vielä silloin upea sporttinen, 52-kiloinen, posliinin pehmeä blondi. Sanoinhan Mauritiuksella, että jatkuvasta syömisestä ja ryyppäämisestä ei hyvää seuraa. Tässä sitten tulos! Ja kaikki vain siksi, että pilke silmäkulmassa totesin paikkasi olevan nyrkin ja hellan välissä.
20. Jos tyttöystäväsi lihoaa suhteenne aikana kymmenen kiloa, olet epäonnistunut tehtävässäsi. [http://tykkaan.co
*** Mielestäni sinä olet se epäonnistuja, mutta keskustellaan asiasta lisää illan terapia-istunnossa. Toivon rakkaani, että tulisit paikalle tällä kertaa. Naisen ei ole hyvä pitää tuollaista määrää katkeruutta sisällään. Kaiken lisäksi alat olla vaaraksi ihmisille, miehille!TÄSSÄ KULKAA VÄHÄN FAKTOJA MIEHILLE!!
1. Jos luulet olevasi liian lihava tai omistavasi liian pienen peniksen, luultavasti näin myös on. Älä kysy mielipidettämme ellet ole valmis kuulemaan vastausta.
2. Opettele käyttämään wc-pöntön kantta. Sen saa laitaa alas käytön jälkeen! Siivoa myös itse omat virtsaruiskeesi.
3. Älä vedä päätäsi kaljuksi hetken mielijohteesta. Ihan yhtä lailla naiset vieroksuvat miesten dramaattisia karvapehkon muutoksia.
4. Älä ikinä osta meille alusvaatteita lahjaksi! Lahjakortti on hyvä idea. Ellet tiedä mitä ostaisit, kysy mitä haluamme.
5. Älä kysy kysymystä, jos et tiedä kestätkö kuulla vastausta. Emme suinkaan halua kolhia egoasi.
6. Ei, mekään emme ajattele sinua 24h/vrk. Koita elää sen kanssa, että mielessämme pyörii muutakin.
7. Jos sinulla on joku huonosti, voisit joskus puhua asiasta sen sijaan, että vetäydyt kuoreesi tai lähdet lätkimään!
8. Maanantai - Täydelliset naiset päivä. Silloin tv on varattu meille.
9. Shoppailu on toisinaan naisille terapeuttista. Älä siis jaksa rutista siitä joka ainut kerta.
10. Mekään emme jaksa montaa tuntia kuunnella miehen valituksia siitä, kuinka tukka on huonosti.
11. Naiset eivät saa tarpeekseen kengistä, vaatteista, laukuista ym. Koita ymmärtää meitä. Emme halua kulkea joka päivä samoissa vaatteissa.
12. Kenkiä pitää löytyä joka säälle ja joka tilaisuuteen.
13. Itkevä mies on söötti. Mutta jos itket usein, se on erittäin epäseksikästä ja luotaantyöntävää. Kukaan nainen ei halua ylipehmoa/yliherkkää miestä.
14. Jos sinulla ei ole lapsia exäsi kanssa, ei ole mitään syytä olla tekemisissä hänen kanssaan viikottain.
15. Jos tahdot jotain, pyydä nätisti. Emme ole orjiasi saati taloudenhoitajiasi.
16. Ei ole suuri asia pitää tärkeät merkkipäivät muistissa vaikka puhelimessa, ellet niitä muuten muista. Nainen taatusti ilhatuu, jos muistat onnitella nimipäivänä.
17. Älä koskaan ikinä milloinkaan käytä sandaaleja sukkien kanssa!!!
18. Asiat eivät aina ole mustavalkoisia. On siis olemassa muitakin vastauksia kuin EI tai KYLLÄ.
19. Mies voi myös virtsata istuen. Se ei mitenkään syö miehisyyttäsi!
20. Jos nainen puhuu murheistaan ja ongelmistaan sinulle, älä yritä ratkaista niitä ellei nainen niin pyydä. Kaikki ei ole sinun ratkaistavissasi, riittää että kuuntelet.
21. Jos olet kipeä, etkä mene lääkäriin, ÄLÄ VALITA!
22. Jos haluat edustusvaimon, tilaa nettimorsian. Tai hommaa itsellesi malli, missi tai joku vastaava.
23. Älä sinäkään teeskentele orgasmia. Voit myös ääntelemällä ilmaista mielihyvää.
24. Älä luule, että nainen tyytyy pelkkään pieneen tissin puristamiseen tai alapään hiplailuun esileikkinä. Tarvitsemme enemmän. Mutta muista, että olemme kaikki erilaisia.
25. Jos joku vanha asia kalvaa mieltämme, siitä on täysi oikeus edelleen puhua tai olla loukkaantunut. Ellet ole tilanteen päällä ollessa ollut valmis käymään asiaa läpi, on sinun syysi jos se vaivaa meitä edelleen.
26. Jos pierit ja röyhit kuin sika, anna naiselle oikeus käyttäytyä samoin halutessaan. Ja aina ei ole pakko tehdä sitä toisten kuullen!
27. Kyllä, meillä on kuukautiset ja ne aiheuttavat mielialan heittelyjä. Emme voi sille mitään. Deal with it!
28. Me emme aina jaksa tälläytyä miellyttääksemme sinua. Meilläkin on päivämme jolloin tahdomme loikoilla verkkarit jalassa ja tukka sekaisin.
29. Älä provosoi meitä vihaisena ollessamme ellet ole valmis ottamaan vastaan mitä on tulevan...
30. Älä anna käydä egosi päälle, jos joskus neuvomme sinua. Sinäkään et osaa kaikkea.
31. Kyllä te joskus tarvitsette ajo-ohjeita. Turha siitä kiukutella.
32. Se, että käytämme avonaisia paitoja, ei tarkoita sitä, että saa koskea. Emme myöskään aina käytä niitä teidän iloksenne! Katsoa saa, koskea ei, jos siihen ei ole lupaa.
33. Myös mies saa pukeutua näyttävästi. Emme syty likaisista boksereistanne saati työvaatteistanne.
34. Kaikki naiset eivät ole kiinnostuneita seuraamaan urheilua! Älä siis tuputa sitä.
35. Älä kohtele naisesi lemmikkiä huonosti. Saatat muutoin huomata olevasi pihalla. Sitä paitsi, se on vastenmielistä.
36. Se, että suostut toisinaan katsomaan naisen kanssa romanttisia elokuvia ilman porua ja haukkumista, on naiselle tärkeää. Jos haukut Robert Pattinsonia, nainen alkaa miettimään kuinka heikko itsetuntosi onkaan.
37. Mekään emme osaa lukea ajatuksia, joten jos sinua vaivaa joku, kerro asiasta äläkä ole välinpitämätön. Saatat joskus yllättyä naisesi reaktiosta.
38. Muista kiittää ja arvostaa. Näin saat itsekin arvostusta.- Exxon Valdez
akasha-83 kirjoitti:
TÄSSÄ KULKAA VÄHÄN FAKTOJA MIEHILLE!!

38. Muista kiittää ja arvostaa. Näin saat itsekin arvostusta.Taitaa akka "akassah83" olla joku horo ass,katkeraa tilitystä kun mielialalääkkeet loppu.Tee meille miehille palvelus,tee jotain ittelles!!!!Osta köysi!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Exxon Valdez kirjoitti:
Taitaa akka "akassah83" olla joku horo ass,katkeraa tilitystä kun mielialalääkkeet loppu.Tee meille miehille palvelus,tee jotain ittelles!!!!Osta köysi!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
hahah! tää oli niin tiedossa, et tulee jotai tollasta paskaa :D ei vois kuule vähempää kiinnostaa.
- Exxon Valdez
akasha-83 kirjoitti:
hahah! tää oli niin tiedossa, et tulee jotai tollasta paskaa :D ei vois kuule vähempää kiinnostaa.
Haha,ei tollasta palikkaa mikään kiinnosta.Kun et sä ressukka tajua mistään mitään.
IMBESILLI kun olet,ameebakin on älykkäämpi. Exxon Valdez kirjoitti:
Haha,ei tollasta palikkaa mikään kiinnosta.Kun et sä ressukka tajua mistään mitään.
IMBESILLI kun olet,ameebakin on älykkäämpi.ja sinähän sen tiedät... oot tyypillinen kiusaaja. haukkumassa ja arvostelemassa kaikkia ja kaikkea, mitä et tiedä ja tunne. kusipäitä riittää maailmassa, hienoo ettet oo poikkeus. sekaan mahtuu. säälittävä... säälittävyydestä kertoo jo tuo, että tuollaisesta leikkimielisestä tekstistä sun ego sai niin kivan kolauksen, että pitää käyttäytyä noin. ei voi muuta kun nauraa ja kovaa. kiitos ja hei :)
- sdf<srg<srg<srg
akasha-83 kirjoitti:
TÄSSÄ KULKAA VÄHÄN FAKTOJA MIEHILLE!!
1. Jos luulet olevasi liian lihava tai omistavasi liian pienen peniksen, luultavasti näin myös on. Älä kysy mielipidettämme ellet ole valmis kuulemaan vastausta.
2. Opettele käyttämään wc-pöntön kantta. Sen saa laitaa alas käytön jälkeen! Siivoa myös itse omat virtsaruiskeesi.
3. Älä vedä päätäsi kaljuksi hetken mielijohteesta. Ihan yhtä lailla naiset vieroksuvat miesten dramaattisia karvapehkon muutoksia.
4. Älä ikinä osta meille alusvaatteita lahjaksi! Lahjakortti on hyvä idea. Ellet tiedä mitä ostaisit, kysy mitä haluamme.
5. Älä kysy kysymystä, jos et tiedä kestätkö kuulla vastausta. Emme suinkaan halua kolhia egoasi.
6. Ei, mekään emme ajattele sinua 24h/vrk. Koita elää sen kanssa, että mielessämme pyörii muutakin.
7. Jos sinulla on joku huonosti, voisit joskus puhua asiasta sen sijaan, että vetäydyt kuoreesi tai lähdet lätkimään!
8. Maanantai - Täydelliset naiset päivä. Silloin tv on varattu meille.
9. Shoppailu on toisinaan naisille terapeuttista. Älä siis jaksa rutista siitä joka ainut kerta.
10. Mekään emme jaksa montaa tuntia kuunnella miehen valituksia siitä, kuinka tukka on huonosti.
11. Naiset eivät saa tarpeekseen kengistä, vaatteista, laukuista ym. Koita ymmärtää meitä. Emme halua kulkea joka päivä samoissa vaatteissa.
12. Kenkiä pitää löytyä joka säälle ja joka tilaisuuteen.
13. Itkevä mies on söötti. Mutta jos itket usein, se on erittäin epäseksikästä ja luotaantyöntävää. Kukaan nainen ei halua ylipehmoa/yliherkkää miestä.
14. Jos sinulla ei ole lapsia exäsi kanssa, ei ole mitään syytä olla tekemisissä hänen kanssaan viikottain.
15. Jos tahdot jotain, pyydä nätisti. Emme ole orjiasi saati taloudenhoitajiasi.
16. Ei ole suuri asia pitää tärkeät merkkipäivät muistissa vaikka puhelimessa, ellet niitä muuten muista. Nainen taatusti ilhatuu, jos muistat onnitella nimipäivänä.
17. Älä koskaan ikinä milloinkaan käytä sandaaleja sukkien kanssa!!!
18. Asiat eivät aina ole mustavalkoisia. On siis olemassa muitakin vastauksia kuin EI tai KYLLÄ.
19. Mies voi myös virtsata istuen. Se ei mitenkään syö miehisyyttäsi!
20. Jos nainen puhuu murheistaan ja ongelmistaan sinulle, älä yritä ratkaista niitä ellei nainen niin pyydä. Kaikki ei ole sinun ratkaistavissasi, riittää että kuuntelet.
21. Jos olet kipeä, etkä mene lääkäriin, ÄLÄ VALITA!
22. Jos haluat edustusvaimon, tilaa nettimorsian. Tai hommaa itsellesi malli, missi tai joku vastaava.
23. Älä sinäkään teeskentele orgasmia. Voit myös ääntelemällä ilmaista mielihyvää.
24. Älä luule, että nainen tyytyy pelkkään pieneen tissin puristamiseen tai alapään hiplailuun esileikkinä. Tarvitsemme enemmän. Mutta muista, että olemme kaikki erilaisia.
25. Jos joku vanha asia kalvaa mieltämme, siitä on täysi oikeus edelleen puhua tai olla loukkaantunut. Ellet ole tilanteen päällä ollessa ollut valmis käymään asiaa läpi, on sinun syysi jos se vaivaa meitä edelleen.
26. Jos pierit ja röyhit kuin sika, anna naiselle oikeus käyttäytyä samoin halutessaan. Ja aina ei ole pakko tehdä sitä toisten kuullen!
27. Kyllä, meillä on kuukautiset ja ne aiheuttavat mielialan heittelyjä. Emme voi sille mitään. Deal with it!
28. Me emme aina jaksa tälläytyä miellyttääksemme sinua. Meilläkin on päivämme jolloin tahdomme loikoilla verkkarit jalassa ja tukka sekaisin.
29. Älä provosoi meitä vihaisena ollessamme ellet ole valmis ottamaan vastaan mitä on tulevan...
30. Älä anna käydä egosi päälle, jos joskus neuvomme sinua. Sinäkään et osaa kaikkea.
31. Kyllä te joskus tarvitsette ajo-ohjeita. Turha siitä kiukutella.
32. Se, että käytämme avonaisia paitoja, ei tarkoita sitä, että saa koskea. Emme myöskään aina käytä niitä teidän iloksenne! Katsoa saa, koskea ei, jos siihen ei ole lupaa.
33. Myös mies saa pukeutua näyttävästi. Emme syty likaisista boksereistanne saati työvaatteistanne.
34. Kaikki naiset eivät ole kiinnostuneita seuraamaan urheilua! Älä siis tuputa sitä.
35. Älä kohtele naisesi lemmikkiä huonosti. Saatat muutoin huomata olevasi pihalla. Sitä paitsi, se on vastenmielistä.
36. Se, että suostut toisinaan katsomaan naisen kanssa romanttisia elokuvia ilman porua ja haukkumista, on naiselle tärkeää. Jos haukut Robert Pattinsonia, nainen alkaa miettimään kuinka heikko itsetuntosi onkaan.
37. Mekään emme osaa lukea ajatuksia, joten jos sinua vaivaa joku, kerro asiasta äläkä ole välinpitämätön. Saatat joskus yllättyä naisesi reaktiosta.
38. Muista kiittää ja arvostaa. Näin saat itsekin arvostusta.2. "Opettele käyttämään wc-pöntön kantta. Sen saa laitaa alas käytön jälkeen! Siivoa myös itse omat virtsaruiskeesi."
Mikä siinä wc-pöntön kannessa on, kun se pitää laskea alas? Miksi se ei voi olla ylhäällä?
5." Älä kysy kysymystä, jos et tiedä kestätkö kuulla vastausta. Emme suinkaan halua kolhia egoasi."
Tuohon voin sanoa, että älkää tekään kysykö.....esim. että olenko mä sun mielestä lihava. - Exxon Valdez
akasha-83 kirjoitti:
ja sinähän sen tiedät... oot tyypillinen kiusaaja. haukkumassa ja arvostelemassa kaikkia ja kaikkea, mitä et tiedä ja tunne. kusipäitä riittää maailmassa, hienoo ettet oo poikkeus. sekaan mahtuu. säälittävä... säälittävyydestä kertoo jo tuo, että tuollaisesta leikkimielisestä tekstistä sun ego sai niin kivan kolauksen, että pitää käyttäytyä noin. ei voi muuta kun nauraa ja kovaa. kiitos ja hei :)
No sähän näytät tietävän kaikista asioista kaiken?
Jos tuo 83 on sun vuosmalli,mä vanhempana henkilönä työntäsin sut takas,mistä olet tullut.Paisenkymmentä vuotta lisää kun siellä v..ssa olisit,ehkä kasvaisit jo aikuiseksi???Tai sitten et. - pupu tupuna
sdf<srg<srg<srg kirjoitti:
2. "Opettele käyttämään wc-pöntön kantta. Sen saa laitaa alas käytön jälkeen! Siivoa myös itse omat virtsaruiskeesi."
Mikä siinä wc-pöntön kannessa on, kun se pitää laskea alas? Miksi se ei voi olla ylhäällä?
5." Älä kysy kysymystä, jos et tiedä kestätkö kuulla vastausta. Emme suinkaan halua kolhia egoasi."
Tuohon voin sanoa, että älkää tekään kysykö.....esim. että olenko mä sun mielestä lihava."2. "Opettele käyttämään wc-pöntön kantta. Sen saa laitaa alas käytön jälkeen! Siivoa myös itse omat virtsaruiskeesi."
Mikä siinä wc-pöntön kannessa on, kun se pitää laskea alas? Miksi se ei voi olla ylhäällä?"
no meillä ainakin pidettävä kansi kiinni ihan sen takia että rakas uroskissan pentu tuppaa kiikuttamaan lelunsa "uimaan" vessan pyttyyn.. joten ihan hänen turvallisuutensa takia se pöntön kansi kiinni meillä.. jos tätä "ongelmaa" ei olisi niin silloin se olisi ihan yks se ja sama mulle onko se kiinni vai auki.. :D - akasha-83 -lta lisää
akasha-83 kirjoitti:
TÄSSÄ KULKAA VÄHÄN FAKTOJA MIEHILLE!!
1. Jos luulet olevasi liian lihava tai omistavasi liian pienen peniksen, luultavasti näin myös on. Älä kysy mielipidettämme ellet ole valmis kuulemaan vastausta.
2. Opettele käyttämään wc-pöntön kantta. Sen saa laitaa alas käytön jälkeen! Siivoa myös itse omat virtsaruiskeesi.
3. Älä vedä päätäsi kaljuksi hetken mielijohteesta. Ihan yhtä lailla naiset vieroksuvat miesten dramaattisia karvapehkon muutoksia.
4. Älä ikinä osta meille alusvaatteita lahjaksi! Lahjakortti on hyvä idea. Ellet tiedä mitä ostaisit, kysy mitä haluamme.
5. Älä kysy kysymystä, jos et tiedä kestätkö kuulla vastausta. Emme suinkaan halua kolhia egoasi.
6. Ei, mekään emme ajattele sinua 24h/vrk. Koita elää sen kanssa, että mielessämme pyörii muutakin.
7. Jos sinulla on joku huonosti, voisit joskus puhua asiasta sen sijaan, että vetäydyt kuoreesi tai lähdet lätkimään!
8. Maanantai - Täydelliset naiset päivä. Silloin tv on varattu meille.
9. Shoppailu on toisinaan naisille terapeuttista. Älä siis jaksa rutista siitä joka ainut kerta.
10. Mekään emme jaksa montaa tuntia kuunnella miehen valituksia siitä, kuinka tukka on huonosti.
11. Naiset eivät saa tarpeekseen kengistä, vaatteista, laukuista ym. Koita ymmärtää meitä. Emme halua kulkea joka päivä samoissa vaatteissa.
12. Kenkiä pitää löytyä joka säälle ja joka tilaisuuteen.
13. Itkevä mies on söötti. Mutta jos itket usein, se on erittäin epäseksikästä ja luotaantyöntävää. Kukaan nainen ei halua ylipehmoa/yliherkkää miestä.
14. Jos sinulla ei ole lapsia exäsi kanssa, ei ole mitään syytä olla tekemisissä hänen kanssaan viikottain.
15. Jos tahdot jotain, pyydä nätisti. Emme ole orjiasi saati taloudenhoitajiasi.
16. Ei ole suuri asia pitää tärkeät merkkipäivät muistissa vaikka puhelimessa, ellet niitä muuten muista. Nainen taatusti ilhatuu, jos muistat onnitella nimipäivänä.
17. Älä koskaan ikinä milloinkaan käytä sandaaleja sukkien kanssa!!!
18. Asiat eivät aina ole mustavalkoisia. On siis olemassa muitakin vastauksia kuin EI tai KYLLÄ.
19. Mies voi myös virtsata istuen. Se ei mitenkään syö miehisyyttäsi!
20. Jos nainen puhuu murheistaan ja ongelmistaan sinulle, älä yritä ratkaista niitä ellei nainen niin pyydä. Kaikki ei ole sinun ratkaistavissasi, riittää että kuuntelet.
21. Jos olet kipeä, etkä mene lääkäriin, ÄLÄ VALITA!
22. Jos haluat edustusvaimon, tilaa nettimorsian. Tai hommaa itsellesi malli, missi tai joku vastaava.
23. Älä sinäkään teeskentele orgasmia. Voit myös ääntelemällä ilmaista mielihyvää.
24. Älä luule, että nainen tyytyy pelkkään pieneen tissin puristamiseen tai alapään hiplailuun esileikkinä. Tarvitsemme enemmän. Mutta muista, että olemme kaikki erilaisia.
25. Jos joku vanha asia kalvaa mieltämme, siitä on täysi oikeus edelleen puhua tai olla loukkaantunut. Ellet ole tilanteen päällä ollessa ollut valmis käymään asiaa läpi, on sinun syysi jos se vaivaa meitä edelleen.
26. Jos pierit ja röyhit kuin sika, anna naiselle oikeus käyttäytyä samoin halutessaan. Ja aina ei ole pakko tehdä sitä toisten kuullen!
27. Kyllä, meillä on kuukautiset ja ne aiheuttavat mielialan heittelyjä. Emme voi sille mitään. Deal with it!
28. Me emme aina jaksa tälläytyä miellyttääksemme sinua. Meilläkin on päivämme jolloin tahdomme loikoilla verkkarit jalassa ja tukka sekaisin.
29. Älä provosoi meitä vihaisena ollessamme ellet ole valmis ottamaan vastaan mitä on tulevan...
30. Älä anna käydä egosi päälle, jos joskus neuvomme sinua. Sinäkään et osaa kaikkea.
31. Kyllä te joskus tarvitsette ajo-ohjeita. Turha siitä kiukutella.
32. Se, että käytämme avonaisia paitoja, ei tarkoita sitä, että saa koskea. Emme myöskään aina käytä niitä teidän iloksenne! Katsoa saa, koskea ei, jos siihen ei ole lupaa.
33. Myös mies saa pukeutua näyttävästi. Emme syty likaisista boksereistanne saati työvaatteistanne.
34. Kaikki naiset eivät ole kiinnostuneita seuraamaan urheilua! Älä siis tuputa sitä.
35. Älä kohtele naisesi lemmikkiä huonosti. Saatat muutoin huomata olevasi pihalla. Sitä paitsi, se on vastenmielistä.
36. Se, että suostut toisinaan katsomaan naisen kanssa romanttisia elokuvia ilman porua ja haukkumista, on naiselle tärkeää. Jos haukut Robert Pattinsonia, nainen alkaa miettimään kuinka heikko itsetuntosi onkaan.
37. Mekään emme osaa lukea ajatuksia, joten jos sinua vaivaa joku, kerro asiasta äläkä ole välinpitämätön. Saatat joskus yllättyä naisesi reaktiosta.
38. Muista kiittää ja arvostaa. Näin saat itsekin arvostusta.Ai että,hyvä "akasha-83"! Toivoisin lisää! Kiitos,oikeesti!
- panopuut
Exxon Valdez kirjoitti:
No sähän näytät tietävän kaikista asioista kaiken?
Jos tuo 83 on sun vuosmalli,mä vanhempana henkilönä työntäsin sut takas,mistä olet tullut.Paisenkymmentä vuotta lisää kun siellä v..ssa olisit,ehkä kasvaisit jo aikuiseksi???Tai sitten et.Tuo kaikki on testattu Pyllykirjassa jossa Aina Ilona paljastaa hajurakonsa http://www.pyllykirja.fi/2011/
- Naiskuli
sdf<srg<srg<srg kirjoitti:
2. "Opettele käyttämään wc-pöntön kantta. Sen saa laitaa alas käytön jälkeen! Siivoa myös itse omat virtsaruiskeesi."
Mikä siinä wc-pöntön kannessa on, kun se pitää laskea alas? Miksi se ei voi olla ylhäällä?
5." Älä kysy kysymystä, jos et tiedä kestätkö kuulla vastausta. Emme suinkaan halua kolhia egoasi."
Tuohon voin sanoa, että älkää tekään kysykö.....esim. että olenko mä sun mielestä lihava.Mä en käsitä, että onks naisilla oikeita ongelmia ollenka jos yhdestä veskin renkulasta tarvii sätky saada :D:D Ja joo...mä oon nainen..... Enkä allekirjota montaaka väitettä, itä noissa listoissa on ollu.
- nainen1989...
akasha-83 kirjoitti:
TÄSSÄ KULKAA VÄHÄN FAKTOJA MIEHILLE!!
1. Jos luulet olevasi liian lihava tai omistavasi liian pienen peniksen, luultavasti näin myös on. Älä kysy mielipidettämme ellet ole valmis kuulemaan vastausta.
2. Opettele käyttämään wc-pöntön kantta. Sen saa laitaa alas käytön jälkeen! Siivoa myös itse omat virtsaruiskeesi.
3. Älä vedä päätäsi kaljuksi hetken mielijohteesta. Ihan yhtä lailla naiset vieroksuvat miesten dramaattisia karvapehkon muutoksia.
4. Älä ikinä osta meille alusvaatteita lahjaksi! Lahjakortti on hyvä idea. Ellet tiedä mitä ostaisit, kysy mitä haluamme.
5. Älä kysy kysymystä, jos et tiedä kestätkö kuulla vastausta. Emme suinkaan halua kolhia egoasi.
6. Ei, mekään emme ajattele sinua 24h/vrk. Koita elää sen kanssa, että mielessämme pyörii muutakin.
7. Jos sinulla on joku huonosti, voisit joskus puhua asiasta sen sijaan, että vetäydyt kuoreesi tai lähdet lätkimään!
8. Maanantai - Täydelliset naiset päivä. Silloin tv on varattu meille.
9. Shoppailu on toisinaan naisille terapeuttista. Älä siis jaksa rutista siitä joka ainut kerta.
10. Mekään emme jaksa montaa tuntia kuunnella miehen valituksia siitä, kuinka tukka on huonosti.
11. Naiset eivät saa tarpeekseen kengistä, vaatteista, laukuista ym. Koita ymmärtää meitä. Emme halua kulkea joka päivä samoissa vaatteissa.
12. Kenkiä pitää löytyä joka säälle ja joka tilaisuuteen.
13. Itkevä mies on söötti. Mutta jos itket usein, se on erittäin epäseksikästä ja luotaantyöntävää. Kukaan nainen ei halua ylipehmoa/yliherkkää miestä.
14. Jos sinulla ei ole lapsia exäsi kanssa, ei ole mitään syytä olla tekemisissä hänen kanssaan viikottain.
15. Jos tahdot jotain, pyydä nätisti. Emme ole orjiasi saati taloudenhoitajiasi.
16. Ei ole suuri asia pitää tärkeät merkkipäivät muistissa vaikka puhelimessa, ellet niitä muuten muista. Nainen taatusti ilhatuu, jos muistat onnitella nimipäivänä.
17. Älä koskaan ikinä milloinkaan käytä sandaaleja sukkien kanssa!!!
18. Asiat eivät aina ole mustavalkoisia. On siis olemassa muitakin vastauksia kuin EI tai KYLLÄ.
19. Mies voi myös virtsata istuen. Se ei mitenkään syö miehisyyttäsi!
20. Jos nainen puhuu murheistaan ja ongelmistaan sinulle, älä yritä ratkaista niitä ellei nainen niin pyydä. Kaikki ei ole sinun ratkaistavissasi, riittää että kuuntelet.
21. Jos olet kipeä, etkä mene lääkäriin, ÄLÄ VALITA!
22. Jos haluat edustusvaimon, tilaa nettimorsian. Tai hommaa itsellesi malli, missi tai joku vastaava.
23. Älä sinäkään teeskentele orgasmia. Voit myös ääntelemällä ilmaista mielihyvää.
24. Älä luule, että nainen tyytyy pelkkään pieneen tissin puristamiseen tai alapään hiplailuun esileikkinä. Tarvitsemme enemmän. Mutta muista, että olemme kaikki erilaisia.
25. Jos joku vanha asia kalvaa mieltämme, siitä on täysi oikeus edelleen puhua tai olla loukkaantunut. Ellet ole tilanteen päällä ollessa ollut valmis käymään asiaa läpi, on sinun syysi jos se vaivaa meitä edelleen.
26. Jos pierit ja röyhit kuin sika, anna naiselle oikeus käyttäytyä samoin halutessaan. Ja aina ei ole pakko tehdä sitä toisten kuullen!
27. Kyllä, meillä on kuukautiset ja ne aiheuttavat mielialan heittelyjä. Emme voi sille mitään. Deal with it!
28. Me emme aina jaksa tälläytyä miellyttääksemme sinua. Meilläkin on päivämme jolloin tahdomme loikoilla verkkarit jalassa ja tukka sekaisin.
29. Älä provosoi meitä vihaisena ollessamme ellet ole valmis ottamaan vastaan mitä on tulevan...
30. Älä anna käydä egosi päälle, jos joskus neuvomme sinua. Sinäkään et osaa kaikkea.
31. Kyllä te joskus tarvitsette ajo-ohjeita. Turha siitä kiukutella.
32. Se, että käytämme avonaisia paitoja, ei tarkoita sitä, että saa koskea. Emme myöskään aina käytä niitä teidän iloksenne! Katsoa saa, koskea ei, jos siihen ei ole lupaa.
33. Myös mies saa pukeutua näyttävästi. Emme syty likaisista boksereistanne saati työvaatteistanne.
34. Kaikki naiset eivät ole kiinnostuneita seuraamaan urheilua! Älä siis tuputa sitä.
35. Älä kohtele naisesi lemmikkiä huonosti. Saatat muutoin huomata olevasi pihalla. Sitä paitsi, se on vastenmielistä.
36. Se, että suostut toisinaan katsomaan naisen kanssa romanttisia elokuvia ilman porua ja haukkumista, on naiselle tärkeää. Jos haukut Robert Pattinsonia, nainen alkaa miettimään kuinka heikko itsetuntosi onkaan.
37. Mekään emme osaa lukea ajatuksia, joten jos sinua vaivaa joku, kerro asiasta äläkä ole välinpitämätön. Saatat joskus yllättyä naisesi reaktiosta.
38. Muista kiittää ja arvostaa. Näin saat itsekin arvostusta.Vitun akasha xD
Tämä nainen sai kunnon naurut, häpeän sunkin puolesta...
Vituttaa suoraan sanottuna että ilmapää ämmät pilaa muiden JÄRKEVIEN naisten maineen!
Ottakaa ämmät järki käteen ja ajatelkaa muitakin kuin itseänne, shoppailua ja omaa hyvää!
Ällööttää tuollaiset feministit.
Häpeän sitä kun synnyn naiseksi. En kirjoituksesi perusteella todellakaan tunne naiseksi itseäni, sillä en voi allekirjoittaa mitään noista kohdista.
Mun päähän ei mahdu se että ämmät vetää kilarit siitä kun mies jätti wc:pytyn kannen ylös, niin??! Sen voi laskea itse alas jos se niin kovin häiritsee.
JA mitä sitten jos mies vaikka katsoo tv:tä juo kaljaa ja nostaa jalat olohuoneen pöydälle?
Miksi pitää aina valittaa joka asiasta ja vetää hirmuiset pultit siitä että matonhapsut eivät ole luotisuorassa?
Naiset ovat ihan käsittämättömiä kapistuksia, en ole ikinä tajunnut niitä vaikka itsekkin samaa sukupuolta valitettavasti edustan.
Kirjoituksestani voisi olettaa että en ole hetero mutta uskokaa tai älkää kyllä, seurustelen miehen kanssa.
Elämä on leppoisaa ja kivaa kun kumpikaan ei nalkuta elämän pienistä jutuista mikä ärsyttää toista. Olen oppinut nielemään kiukkuni ja pitämään turpani kiinni, turha nalkuttaa kun siitä tulee vain hillitön tappelu ja se vasta turhaa onkin!
Miksi ei voi vain yksinkertaisesti hyväksyä toisen pieniä "virheitä" ja kohdella toisiaan tasavertaisesti?
Jos naiset ovat kautta aikojen olleet noin kusipäisiä en yhtään ihmettele miksi niiden asema on nykyäänkin maailmalla niin huono, nytkin ja hellan välissä... - Sex'ncity
HAHAH hauskaa luettavaa.. sain päivän naurut :DD kiitos.
Mä en kyllä yhdy ihan noihin 20 faktaa naisista hommaan..
Olen aina ollut hieman erillainen, eri kulttuurista.
Minusta nykyään naiset vaatii aivan liikaa miehiltä ja myös toistenkin päin..
mutta olen ollut todella monessa parisuhteessa ja oppinut yhtä sun toista ja nähnyt kaikenlaista. Vika ei ole vain siinä yhdessä... eikä ole paskaa parisuhdetta tai vaikeaa, on vain erillaisia ihmisiä ja harvempi meistä sopii yhteen.
Naiset asettaa miehelle kauheasti rajoja ja sääntöjä ja kitisevät kaikesta,
haluavat heti muuttaa yhteen naimisiin ja lapsia,jos mies ei ole valmis niin hankkiudutaan salaa raskaaksi ja sitten heillä on niin isot omantunnontuskat että ne menee naimisiin "rakkaudesta". Siinä onkin sitten ihmettelemistä miksi suhde ei toimi ja on riitaa ja huutoa. Ne on kuulkas isoja juttuja ja päätöksiä, vaikuttavat loppuelämään. ei niitä vain siltä seisomalta vain siksi että toinen vain haluaa ja sai sen idean!
Mä on huomannut että parhaitten menee kun molemmat ovat suhteessa 50-50, antaa toiselle tilaa ja itselleen ja muistaa että kukaan ei loppujen lopuksi ole täydellinen. On mielestäni turhaan luetella toisten vikoja kun jokaisessa meissä niitä on, siksi etsitään sellanen pari itselleen joka sopii juuri sulle, jolta voit oppia ja jolle voit opettaa asioita. Parisuhde voi olla hieno asia jos osataan kommunikoida ja ymmäretään toisiaan. Ihmiset eivät ole tarpeeksi avoimia vaan pitävät paljon asioita sisällä.. Ei tarkota myöskään että vain nainen on se prinsessa ja vain hän ansaitsee tulla kohdeltuksi kuin prinsessa... Miehet ovat jossain määrin sammakoita joo, mutta on siellä niitä prinssejäkin seassa. :)
Sen oikean löytäminen siksi onkin tehty hankalaksi koska ei rakkauden kuulu olla helppoa ja tulla tosta vaan.se vaatii työtä! - Kaká90
Sä nyt vaan yrität keksiä kaikkiin vastaväitteet, joille ei ole mitään järkeviä perusteluja. Mielestäni aika synkkää kuitenkin tuo teksti ja nimen omaan tämä asenne, että "mies on naisen tossun alla". Kyllähän siitä tuli tutkimuskin, että nuorten suhteissa miehet kokee sitä väkivaltaa ja olen tämän huomannutkin, mutta sehän ei todellakaan ole hyvä asia kenenkään kannalta. Toiseksi tämä oli vain jonkun mielipide, se täytyy muistaa. Mielestäni kohta 6. on keskusteltavissa, sama kuin fabio tulisi yksi lempeä lauantai ilta kotiin töistä nahka kiiltäen. Ei olisi mukava yllätys varmaan teillekään, naiset!
- yksinmerilläkaksin
akasha-83 kirjoitti:
TÄSSÄ KULKAA VÄHÄN FAKTOJA MIEHILLE!!
1. Jos luulet olevasi liian lihava tai omistavasi liian pienen peniksen, luultavasti näin myös on. Älä kysy mielipidettämme ellet ole valmis kuulemaan vastausta.
2. Opettele käyttämään wc-pöntön kantta. Sen saa laitaa alas käytön jälkeen! Siivoa myös itse omat virtsaruiskeesi.
3. Älä vedä päätäsi kaljuksi hetken mielijohteesta. Ihan yhtä lailla naiset vieroksuvat miesten dramaattisia karvapehkon muutoksia.
4. Älä ikinä osta meille alusvaatteita lahjaksi! Lahjakortti on hyvä idea. Ellet tiedä mitä ostaisit, kysy mitä haluamme.
5. Älä kysy kysymystä, jos et tiedä kestätkö kuulla vastausta. Emme suinkaan halua kolhia egoasi.
6. Ei, mekään emme ajattele sinua 24h/vrk. Koita elää sen kanssa, että mielessämme pyörii muutakin.
7. Jos sinulla on joku huonosti, voisit joskus puhua asiasta sen sijaan, että vetäydyt kuoreesi tai lähdet lätkimään!
8. Maanantai - Täydelliset naiset päivä. Silloin tv on varattu meille.
9. Shoppailu on toisinaan naisille terapeuttista. Älä siis jaksa rutista siitä joka ainut kerta.
10. Mekään emme jaksa montaa tuntia kuunnella miehen valituksia siitä, kuinka tukka on huonosti.
11. Naiset eivät saa tarpeekseen kengistä, vaatteista, laukuista ym. Koita ymmärtää meitä. Emme halua kulkea joka päivä samoissa vaatteissa.
12. Kenkiä pitää löytyä joka säälle ja joka tilaisuuteen.
13. Itkevä mies on söötti. Mutta jos itket usein, se on erittäin epäseksikästä ja luotaantyöntävää. Kukaan nainen ei halua ylipehmoa/yliherkkää miestä.
14. Jos sinulla ei ole lapsia exäsi kanssa, ei ole mitään syytä olla tekemisissä hänen kanssaan viikottain.
15. Jos tahdot jotain, pyydä nätisti. Emme ole orjiasi saati taloudenhoitajiasi.
16. Ei ole suuri asia pitää tärkeät merkkipäivät muistissa vaikka puhelimessa, ellet niitä muuten muista. Nainen taatusti ilhatuu, jos muistat onnitella nimipäivänä.
17. Älä koskaan ikinä milloinkaan käytä sandaaleja sukkien kanssa!!!
18. Asiat eivät aina ole mustavalkoisia. On siis olemassa muitakin vastauksia kuin EI tai KYLLÄ.
19. Mies voi myös virtsata istuen. Se ei mitenkään syö miehisyyttäsi!
20. Jos nainen puhuu murheistaan ja ongelmistaan sinulle, älä yritä ratkaista niitä ellei nainen niin pyydä. Kaikki ei ole sinun ratkaistavissasi, riittää että kuuntelet.
21. Jos olet kipeä, etkä mene lääkäriin, ÄLÄ VALITA!
22. Jos haluat edustusvaimon, tilaa nettimorsian. Tai hommaa itsellesi malli, missi tai joku vastaava.
23. Älä sinäkään teeskentele orgasmia. Voit myös ääntelemällä ilmaista mielihyvää.
24. Älä luule, että nainen tyytyy pelkkään pieneen tissin puristamiseen tai alapään hiplailuun esileikkinä. Tarvitsemme enemmän. Mutta muista, että olemme kaikki erilaisia.
25. Jos joku vanha asia kalvaa mieltämme, siitä on täysi oikeus edelleen puhua tai olla loukkaantunut. Ellet ole tilanteen päällä ollessa ollut valmis käymään asiaa läpi, on sinun syysi jos se vaivaa meitä edelleen.
26. Jos pierit ja röyhit kuin sika, anna naiselle oikeus käyttäytyä samoin halutessaan. Ja aina ei ole pakko tehdä sitä toisten kuullen!
27. Kyllä, meillä on kuukautiset ja ne aiheuttavat mielialan heittelyjä. Emme voi sille mitään. Deal with it!
28. Me emme aina jaksa tälläytyä miellyttääksemme sinua. Meilläkin on päivämme jolloin tahdomme loikoilla verkkarit jalassa ja tukka sekaisin.
29. Älä provosoi meitä vihaisena ollessamme ellet ole valmis ottamaan vastaan mitä on tulevan...
30. Älä anna käydä egosi päälle, jos joskus neuvomme sinua. Sinäkään et osaa kaikkea.
31. Kyllä te joskus tarvitsette ajo-ohjeita. Turha siitä kiukutella.
32. Se, että käytämme avonaisia paitoja, ei tarkoita sitä, että saa koskea. Emme myöskään aina käytä niitä teidän iloksenne! Katsoa saa, koskea ei, jos siihen ei ole lupaa.
33. Myös mies saa pukeutua näyttävästi. Emme syty likaisista boksereistanne saati työvaatteistanne.
34. Kaikki naiset eivät ole kiinnostuneita seuraamaan urheilua! Älä siis tuputa sitä.
35. Älä kohtele naisesi lemmikkiä huonosti. Saatat muutoin huomata olevasi pihalla. Sitä paitsi, se on vastenmielistä.
36. Se, että suostut toisinaan katsomaan naisen kanssa romanttisia elokuvia ilman porua ja haukkumista, on naiselle tärkeää. Jos haukut Robert Pattinsonia, nainen alkaa miettimään kuinka heikko itsetuntosi onkaan.
37. Mekään emme osaa lukea ajatuksia, joten jos sinua vaivaa joku, kerro asiasta äläkä ole välinpitämätön. Saatat joskus yllättyä naisesi reaktiosta.
38. Muista kiittää ja arvostaa. Näin saat itsekin arvostusta.3. Älä vedä päätäsi kaljuksi hetken mielijohteesta. Ihan yhtä lailla naiset vieroksuvat miesten dramaattisia karvapehkon muutoksia. 4. Älä ikinä osta meille alusvaatteita lahjaksi! Lahjakortti on hyvä idea. Ellet tiedä mitä ostaisit, kysy mitä haluamme.
-itse asiassa tuo kuulostaa aika kiihottavalta ja mielenkiintoiselta.....yllätyksiä pitää olla suhteessa!!!
7. Jos sinulla on joku huonosti, voisit joskus puhua asiasta sen sijaan, että vetäydyt kuoreesi tai lähdet lätkimään!
-kyllä minä huomaan kun jokin painaa mieltä, silloin en yritä hössöttää toista kuoliaaksi mutta odotan että hän arvostaa huoltani sanomalla edes jotain.
9. Shoppailu on toisinaan naisille terapeuttista. Älä siis jaksa rutista siitä joka ainut kerta.
-tehdään sopimus: en nillitä pokeri-illoistasi tai formuloista jos sinä et nillitä minun harrastuksistani.
14. Jos sinulla ei ole lapsia exäsi kanssa, ei ole mitään syytä olla tekemisissä hänen kanssaan viikottain.
-vastavuoroisesti minulla EI ole "miespuolisia ystäviä" eli toisinsanoen sitä epätoivoista tapausta joka elättää toivoa että dumppaan sinut.
15. Jos tahdot jotain, pyydä nätisti. Emme ole orjiasi saati taloudenhoitajiasi.
-tosin olen masokisti ja sovinismi kiihoittaa minua. Ota minut NYT ,luolamies. Vessanrinkula ylhäällä vessassani on reviirisi merkki.
17. Älä koskaan ikinä milloinkaan käytä sandaaleja sukkien kanssa!!!
-sukat jalassa-seksi on kiihottavaa. katso yllä oleva syy.
19. Mies voi myös virtsata istuen. Se ei mitenkään syö miehisyyttäsi!
-ja kuitenkin tälläiset pienet jutut vaikuttavat alitajunnassani siihen kuinka seksikäs olet.
20. Jos nainen puhuu murheistaan ja ongelmistaan sinulle, älä yritä ratkaista niitä ellei nainen niin pyydä. Kaikki ei ole sinun ratkaistavissasi, riittää että kuuntelet.
-ongelmieni ratkaiseminen osoittaa vain vakavuuden jolla otat minut. Ihailen loogista ajatuksenkulkuasi.
21. Jos olet kipeä, etkä mene lääkäriin, ÄLÄ VALITA!
-ja vaikket valittaisikaan niin anna joskus periksi jos olen aikuisten oikeasti huolissani. Saat vaikka suihinoton ja tikkarin sen jälkeen jos rauhoitat hysteeristä huoltani sinusta.
24. Älä luule, että nainen tyytyy pelkkään pieneen tissin puristamiseen tai alapään hiplailuun esileikkinä. Tarvitsemme enemmän. Mutta muista, että olemme kaikki erilaisia.
-jos puristat niin puristele kunnolla äläkä kuin ekakertalainen.
26. Jos pierit ja röyhit kuin sika, anna naiselle oikeus käyttäytyä samoin halutessaan. Ja aina ei ole pakko tehdä sitä toisten kuullen!
-miehen hajut ovat seksikkäitä. Sikaileminen on vain toinen tapa merkata reviiriä. ja se kertoo ystävättärillemme että minulla on Mies.
28. Me emme aina jaksa tälläytyä miellyttääksemme sinua. Meilläkin on päivämme jolloin tahdomme loikoilla verkkarit jalassa ja tukka sekaisin.
-mutta voit innoittaa meitä ostamaan kauniimman näköisiä oloasuja jos oikeasti haluat niin.
29. Älä provosoi meitä vihaisena ollessamme ellet ole valmis ottamaan vastaan mitä on tulevan...
-No joo, katso Tuksun ja Arton tappelu(opetus)video aiheesta. Ja naisillakin on opittavaa tästä.
30. Älä anna käydä egosi päälle, jos joskus neuvomme sinua. Sinäkään et osaa kaikkea.
-vastavuoroisesti emme mekään ota kaikesta herneitä nenään tai vastaa kaikkeen sarkastisesti.
32. Se, että käytämme avonaisia paitoja, ei tarkoita sitä, että saa koskea. Emme myöskään aina käytä niitä teidän iloksenne! Katsoa saa, koskea ei, jos siihen ei ole lupaa.
-mutta yleensä kun nainen käyttää seksikästä paitaa oloasuna niin pieni taputus perseelle tms. saattaa olla hyvinkin toivottu reaktio.
33. Myös mies saa pukeutua näyttävästi. Emme syty likaisista boksereistanne saati työvaatteistanne.
-kunhan se "näyttävästi" ei tarkoita Bjurstöm-lookia, työvaatteet voivat olla HYVINKIN kiihoittavat...oli se sitten poliisin, sähkömiehen, raksamiehen, lääkärin tai aliperämiehen univormu......
34. Kaikki naiset eivät ole kiinnostuneita seuraamaan urheilua! Älä siis tuputa sitä.
-tuputtaminen on vain halua jakaa rakastamansa asiat naisensa kanssa ja viettää vapaa-aikaa yhdessä.
35. Älä kohtele naisesi lemmikkiä huonosti. Saatat muutoin huomata olevasi pihalla. Sitä paitsi, se on vastenmielistä.
-hyvä neuvo, mieheni kutsuu kissaamme "rheumadecke'ksi" (googleta....) ja ihmettelee miksi kohtelen Häntä kuin Saksan Keisaria. Silti kissa on tietysti hulluna häneen eikä minuun. Mummu aina sanoi että kissat ovat oikeasti miehen lemmikkejä...jotain tekemistä samanlaisen vapaudenkaipuun ja metsästysviettien kanssa.
36. Se, että suostut toisinaan katsomaan naisen kanssa romanttisia elokuvia ilman porua ja haukkumista, on naiselle tärkeää. Jos haukut Robert Pattinsonia, nainen alkaa miettimään kuinka heikko itsetuntosi onkaan. - yksinmerilläkaksin
yksinmerilläkaksin kirjoitti:
3. Älä vedä päätäsi kaljuksi hetken mielijohteesta. Ihan yhtä lailla naiset vieroksuvat miesten dramaattisia karvapehkon muutoksia. 4. Älä ikinä osta meille alusvaatteita lahjaksi! Lahjakortti on hyvä idea. Ellet tiedä mitä ostaisit, kysy mitä haluamme.
-itse asiassa tuo kuulostaa aika kiihottavalta ja mielenkiintoiselta.....yllätyksiä pitää olla suhteessa!!!
7. Jos sinulla on joku huonosti, voisit joskus puhua asiasta sen sijaan, että vetäydyt kuoreesi tai lähdet lätkimään!
-kyllä minä huomaan kun jokin painaa mieltä, silloin en yritä hössöttää toista kuoliaaksi mutta odotan että hän arvostaa huoltani sanomalla edes jotain.
9. Shoppailu on toisinaan naisille terapeuttista. Älä siis jaksa rutista siitä joka ainut kerta.
-tehdään sopimus: en nillitä pokeri-illoistasi tai formuloista jos sinä et nillitä minun harrastuksistani.
14. Jos sinulla ei ole lapsia exäsi kanssa, ei ole mitään syytä olla tekemisissä hänen kanssaan viikottain.
-vastavuoroisesti minulla EI ole "miespuolisia ystäviä" eli toisinsanoen sitä epätoivoista tapausta joka elättää toivoa että dumppaan sinut.
15. Jos tahdot jotain, pyydä nätisti. Emme ole orjiasi saati taloudenhoitajiasi.
-tosin olen masokisti ja sovinismi kiihoittaa minua. Ota minut NYT ,luolamies. Vessanrinkula ylhäällä vessassani on reviirisi merkki.
17. Älä koskaan ikinä milloinkaan käytä sandaaleja sukkien kanssa!!!
-sukat jalassa-seksi on kiihottavaa. katso yllä oleva syy.
19. Mies voi myös virtsata istuen. Se ei mitenkään syö miehisyyttäsi!
-ja kuitenkin tälläiset pienet jutut vaikuttavat alitajunnassani siihen kuinka seksikäs olet.
20. Jos nainen puhuu murheistaan ja ongelmistaan sinulle, älä yritä ratkaista niitä ellei nainen niin pyydä. Kaikki ei ole sinun ratkaistavissasi, riittää että kuuntelet.
-ongelmieni ratkaiseminen osoittaa vain vakavuuden jolla otat minut. Ihailen loogista ajatuksenkulkuasi.
21. Jos olet kipeä, etkä mene lääkäriin, ÄLÄ VALITA!
-ja vaikket valittaisikaan niin anna joskus periksi jos olen aikuisten oikeasti huolissani. Saat vaikka suihinoton ja tikkarin sen jälkeen jos rauhoitat hysteeristä huoltani sinusta.
24. Älä luule, että nainen tyytyy pelkkään pieneen tissin puristamiseen tai alapään hiplailuun esileikkinä. Tarvitsemme enemmän. Mutta muista, että olemme kaikki erilaisia.
-jos puristat niin puristele kunnolla äläkä kuin ekakertalainen.
26. Jos pierit ja röyhit kuin sika, anna naiselle oikeus käyttäytyä samoin halutessaan. Ja aina ei ole pakko tehdä sitä toisten kuullen!
-miehen hajut ovat seksikkäitä. Sikaileminen on vain toinen tapa merkata reviiriä. ja se kertoo ystävättärillemme että minulla on Mies.
28. Me emme aina jaksa tälläytyä miellyttääksemme sinua. Meilläkin on päivämme jolloin tahdomme loikoilla verkkarit jalassa ja tukka sekaisin.
-mutta voit innoittaa meitä ostamaan kauniimman näköisiä oloasuja jos oikeasti haluat niin.
29. Älä provosoi meitä vihaisena ollessamme ellet ole valmis ottamaan vastaan mitä on tulevan...
-No joo, katso Tuksun ja Arton tappelu(opetus)video aiheesta. Ja naisillakin on opittavaa tästä.
30. Älä anna käydä egosi päälle, jos joskus neuvomme sinua. Sinäkään et osaa kaikkea.
-vastavuoroisesti emme mekään ota kaikesta herneitä nenään tai vastaa kaikkeen sarkastisesti.
32. Se, että käytämme avonaisia paitoja, ei tarkoita sitä, että saa koskea. Emme myöskään aina käytä niitä teidän iloksenne! Katsoa saa, koskea ei, jos siihen ei ole lupaa.
-mutta yleensä kun nainen käyttää seksikästä paitaa oloasuna niin pieni taputus perseelle tms. saattaa olla hyvinkin toivottu reaktio.
33. Myös mies saa pukeutua näyttävästi. Emme syty likaisista boksereistanne saati työvaatteistanne.
-kunhan se "näyttävästi" ei tarkoita Bjurstöm-lookia, työvaatteet voivat olla HYVINKIN kiihoittavat...oli se sitten poliisin, sähkömiehen, raksamiehen, lääkärin tai aliperämiehen univormu......
34. Kaikki naiset eivät ole kiinnostuneita seuraamaan urheilua! Älä siis tuputa sitä.
-tuputtaminen on vain halua jakaa rakastamansa asiat naisensa kanssa ja viettää vapaa-aikaa yhdessä.
35. Älä kohtele naisesi lemmikkiä huonosti. Saatat muutoin huomata olevasi pihalla. Sitä paitsi, se on vastenmielistä.
-hyvä neuvo, mieheni kutsuu kissaamme "rheumadecke'ksi" (googleta....) ja ihmettelee miksi kohtelen Häntä kuin Saksan Keisaria. Silti kissa on tietysti hulluna häneen eikä minuun. Mummu aina sanoi että kissat ovat oikeasti miehen lemmikkejä...jotain tekemistä samanlaisen vapaudenkaipuun ja metsästysviettien kanssa.
36. Se, että suostut toisinaan katsomaan naisen kanssa romanttisia elokuvia ilman porua ja haukkumista, on naiselle tärkeää. Jos haukut Robert Pattinsonia, nainen alkaa miettimään kuinka heikko itsetuntosi onkaan.lisäys vielä...
-tai voimme nauraa yhdessä Pattisonille osana yhteistä romanttista vapaa-aikaamme. - -Hyvä hyvä-
akasha-83 kirjoitti:
ja sinähän sen tiedät... oot tyypillinen kiusaaja. haukkumassa ja arvostelemassa kaikkia ja kaikkea, mitä et tiedä ja tunne. kusipäitä riittää maailmassa, hienoo ettet oo poikkeus. sekaan mahtuu. säälittävä... säälittävyydestä kertoo jo tuo, että tuollaisesta leikkimielisestä tekstistä sun ego sai niin kivan kolauksen, että pitää käyttäytyä noin. ei voi muuta kun nauraa ja kovaa. kiitos ja hei :)
Hyvä akasha-83, taisi todella tuon tyypin ego saada melkoisen kolauksen sun tekstistä. =D
- fvcbbcbbzx
akasha-83 kirjoitti:
TÄSSÄ KULKAA VÄHÄN FAKTOJA MIEHILLE!!
1. Jos luulet olevasi liian lihava tai omistavasi liian pienen peniksen, luultavasti näin myös on. Älä kysy mielipidettämme ellet ole valmis kuulemaan vastausta.
2. Opettele käyttämään wc-pöntön kantta. Sen saa laitaa alas käytön jälkeen! Siivoa myös itse omat virtsaruiskeesi.
3. Älä vedä päätäsi kaljuksi hetken mielijohteesta. Ihan yhtä lailla naiset vieroksuvat miesten dramaattisia karvapehkon muutoksia.
4. Älä ikinä osta meille alusvaatteita lahjaksi! Lahjakortti on hyvä idea. Ellet tiedä mitä ostaisit, kysy mitä haluamme.
5. Älä kysy kysymystä, jos et tiedä kestätkö kuulla vastausta. Emme suinkaan halua kolhia egoasi.
6. Ei, mekään emme ajattele sinua 24h/vrk. Koita elää sen kanssa, että mielessämme pyörii muutakin.
7. Jos sinulla on joku huonosti, voisit joskus puhua asiasta sen sijaan, että vetäydyt kuoreesi tai lähdet lätkimään!
8. Maanantai - Täydelliset naiset päivä. Silloin tv on varattu meille.
9. Shoppailu on toisinaan naisille terapeuttista. Älä siis jaksa rutista siitä joka ainut kerta.
10. Mekään emme jaksa montaa tuntia kuunnella miehen valituksia siitä, kuinka tukka on huonosti.
11. Naiset eivät saa tarpeekseen kengistä, vaatteista, laukuista ym. Koita ymmärtää meitä. Emme halua kulkea joka päivä samoissa vaatteissa.
12. Kenkiä pitää löytyä joka säälle ja joka tilaisuuteen.
13. Itkevä mies on söötti. Mutta jos itket usein, se on erittäin epäseksikästä ja luotaantyöntävää. Kukaan nainen ei halua ylipehmoa/yliherkkää miestä.
14. Jos sinulla ei ole lapsia exäsi kanssa, ei ole mitään syytä olla tekemisissä hänen kanssaan viikottain.
15. Jos tahdot jotain, pyydä nätisti. Emme ole orjiasi saati taloudenhoitajiasi.
16. Ei ole suuri asia pitää tärkeät merkkipäivät muistissa vaikka puhelimessa, ellet niitä muuten muista. Nainen taatusti ilhatuu, jos muistat onnitella nimipäivänä.
17. Älä koskaan ikinä milloinkaan käytä sandaaleja sukkien kanssa!!!
18. Asiat eivät aina ole mustavalkoisia. On siis olemassa muitakin vastauksia kuin EI tai KYLLÄ.
19. Mies voi myös virtsata istuen. Se ei mitenkään syö miehisyyttäsi!
20. Jos nainen puhuu murheistaan ja ongelmistaan sinulle, älä yritä ratkaista niitä ellei nainen niin pyydä. Kaikki ei ole sinun ratkaistavissasi, riittää että kuuntelet.
21. Jos olet kipeä, etkä mene lääkäriin, ÄLÄ VALITA!
22. Jos haluat edustusvaimon, tilaa nettimorsian. Tai hommaa itsellesi malli, missi tai joku vastaava.
23. Älä sinäkään teeskentele orgasmia. Voit myös ääntelemällä ilmaista mielihyvää.
24. Älä luule, että nainen tyytyy pelkkään pieneen tissin puristamiseen tai alapään hiplailuun esileikkinä. Tarvitsemme enemmän. Mutta muista, että olemme kaikki erilaisia.
25. Jos joku vanha asia kalvaa mieltämme, siitä on täysi oikeus edelleen puhua tai olla loukkaantunut. Ellet ole tilanteen päällä ollessa ollut valmis käymään asiaa läpi, on sinun syysi jos se vaivaa meitä edelleen.
26. Jos pierit ja röyhit kuin sika, anna naiselle oikeus käyttäytyä samoin halutessaan. Ja aina ei ole pakko tehdä sitä toisten kuullen!
27. Kyllä, meillä on kuukautiset ja ne aiheuttavat mielialan heittelyjä. Emme voi sille mitään. Deal with it!
28. Me emme aina jaksa tälläytyä miellyttääksemme sinua. Meilläkin on päivämme jolloin tahdomme loikoilla verkkarit jalassa ja tukka sekaisin.
29. Älä provosoi meitä vihaisena ollessamme ellet ole valmis ottamaan vastaan mitä on tulevan...
30. Älä anna käydä egosi päälle, jos joskus neuvomme sinua. Sinäkään et osaa kaikkea.
31. Kyllä te joskus tarvitsette ajo-ohjeita. Turha siitä kiukutella.
32. Se, että käytämme avonaisia paitoja, ei tarkoita sitä, että saa koskea. Emme myöskään aina käytä niitä teidän iloksenne! Katsoa saa, koskea ei, jos siihen ei ole lupaa.
33. Myös mies saa pukeutua näyttävästi. Emme syty likaisista boksereistanne saati työvaatteistanne.
34. Kaikki naiset eivät ole kiinnostuneita seuraamaan urheilua! Älä siis tuputa sitä.
35. Älä kohtele naisesi lemmikkiä huonosti. Saatat muutoin huomata olevasi pihalla. Sitä paitsi, se on vastenmielistä.
36. Se, että suostut toisinaan katsomaan naisen kanssa romanttisia elokuvia ilman porua ja haukkumista, on naiselle tärkeää. Jos haukut Robert Pattinsonia, nainen alkaa miettimään kuinka heikko itsetuntosi onkaan.
37. Mekään emme osaa lukea ajatuksia, joten jos sinua vaivaa joku, kerro asiasta äläkä ole välinpitämätön. Saatat joskus yllättyä naisesi reaktiosta.
38. Muista kiittää ja arvostaa. Näin saat itsekin arvostusta.ja samata asiat toinkin päin. t. mies
- gerggrgt
Exxon Valdez kirjoitti:
Taitaa akka "akassah83" olla joku horo ass,katkeraa tilitystä kun mielialalääkkeet loppu.Tee meille miehille palvelus,tee jotain ittelles!!!!Osta köysi!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Mun mielestä se oli ihan nätisti kirjoitettu (pilke silmäkulmassa). Vai olisko niin että se koira älähtää johon kalikka kalahtaa... ... ... Toisaalta sarkasmin ymmärtäminen vaatinee tietynlaista älykkyyttä eikä sitä voi kaikilta odottaa...
- Näin se on:
Horon 20 faktaa 1-11/20:
1. Ei, mekään emme ajattele aina sinua. Koita kestää.
*** Montako "teitä" on - onneksi, saa vähän rauhaa nalkutukselta.
2. Haluamme näyttää hyvältä myös muiden miesten silmissä joten emme lähde ulos jätesäkkiin pukeutuneena vaikka kuinka sitä haluaisit.
*** Sitä jätesäkkiä kannattaisi kyllä edelleen käyttää ympäristösyistä ja nimenomaan peittämään rumuus - naisen hampaatonta irvikuvaa kun ei ole kiva edes vieraan katsella.
3. Ex-tyttöystäväsi ovat ärsyttäviä, rumia horoja.
*** Tästä otit siis kopin - minähän jo sanoin, että vaimoni haukkui sinua petolinnun persettä kantavaksi horoksi.
4. Älä jumalauta kerro että mulla on finni otsassa, mä varmaan tiedän sen itsekkin.
*** Se taitaa kuule olla jo melkein desilitran kokoinen silmillä roikkuva eltaantunut syylä - siksi kerroin, kun se peittää silmäsi, etkä tunnu näkevän sitä.
5. Koolla on väliä, piste.
*** Tästäkin keskustelimme yllätettyäni sinut naimasta halkoa - kyllä 35 cm siittimen pitäisi riittää ilman halkojakin. Joko kävit kiristyttämässä nilkoissa roikkuvan välilihasi?
6. Jos haluan leikata lyhyen tukan, minua ei oikeasti kiinnosta mitä mieltä olet asiasta.
*** Kerroit jo aiemmin siitä "otsa-finnistäsi" - no, omapa on asiasi sitä esitellä.
7. Tunteet voi näyttää ja niistä voi puhua ihan suoraan, ettei tarvitse saatana arvailla.
*** No vihdoin asiaakin - haista vittu emakko.
8. Minulla ei tule koskaan olemaan tarpeeksi vaatteita tai kenkiä.
*** En mahda sille mitään, että huoltamosiivojan palkka on hanurista. neuvoinhan sinua hekemaan sitä siwan kassatyöntekijän paikka. saisit edes alushousut jalkaasi..
9. Jos juttelen toisen miehen kanssa, ei ole välttämätöntä iskeä tämän hampaita kurkkuun.
*** Hei kamoon, se oli lepakko, jolla sattui vain olemaan poikkeuksellisen suuri ja jämäkkä klitoris!
10. Arvostan jos olet valmis taistelemaan minusta, mutta tosi on että tappeleminen tekee sinusta vain naurettavan.
*** No, etpä sinäkään kovin suuria tyylipisteitä saanut viimeyön putkareissusi jälkeen. Olit taas kuulema kännännyt koko päivän ja sitten käynyt käsiksi tuohon naapurin 78-vuotiaaseen papparaiseen. Koeta jo uskoa, että en tapellut silloin edellisellä kerrallakaan - puolustin vain hätää kärsinyttä papparaista! - ;)
Tää teksti on hyvä mutta äidinkielellisesti "lihoaa" ei ole oikein vaan sen kuuluu olla lihoo. Opetelkaa äidinkielemme oikein, ottaa pattiin lukea kun kirjoitellaan miten sattuu. Ulkomaalaiset mie ymmärrän, heidän on vaikeaa opetella tämä meidän kieli, mutta kun suomalaiset eivät osaa kirjoittaa oikein niin metsään menee ja rytinällä, mut murteet on sitten toinen juttu, jota minä itsekin harrastan. Eli mie, sie jne...
- Kaamea moka
No voi on sulla vaikeeta.
- ärhh
Sie opettele erottamaan virkkeet toisistaan pisteellä! Virkkeen alkuun laitat tietenkin ison kirjaimen. Niih!
- määjasäävai?
Mie ei ole kirjakielellisesti oikein =), kirjoita: minä, jos aiot KIRJOITTAA. Nimittäin murteissa käytetään sanaa lihoaa, sorry ------. Eli jos nyt ei ihan aidanseipäistä puhuttaisi, anteeksi, kirjoitettaisi täällä.
P.S. Olisin antanut ihmeissäni aloittajalle miinusta, mutta kun luin lisää (luultavasti itseään humoristisina miehinä pitäminä kirjoittajia..), en halunnut antaa miinusta. Oli sen verran roisia jo tämä vasta-argumentointi. Ovatko nyt menneet nakit ja muusit sekaisin?
Lihota on perusmuoto, josta taivutus tapahtuu seuraavasti:
-Minä lihoan (Ei lihoon)
-Sinä lihoat
-Hän lihoaa jne...
Jos olen väärässä, niin lupaan kirjoittaa uuden Laudaturin äidinkielestä. :D
Yleensä muuten puhutaan oikeinkirjoituksesta, ei äidinkielellisyydestä.- en liho
Dependent kirjoitti:
Ovatko nyt menneet nakit ja muusit sekaisin?
Lihota on perusmuoto, josta taivutus tapahtuu seuraavasti:
-Minä lihoan (Ei lihoon)
-Sinä lihoat
-Hän lihoaa jne...
Jos olen väärässä, niin lupaan kirjoittaa uuden Laudaturin äidinkielestä. :D
Yleensä muuten puhutaan oikeinkirjoituksesta, ei äidinkielellisyydestä.-Minä lihon
-Sinä lihot
-Hän lihoo - en liho
Dependent kirjoitti:
Ovatko nyt menneet nakit ja muusit sekaisin?
Lihota on perusmuoto, josta taivutus tapahtuu seuraavasti:
-Minä lihoan (Ei lihoon)
-Sinä lihoat
-Hän lihoaa jne...
Jos olen väärässä, niin lupaan kirjoittaa uuden Laudaturin äidinkielestä. :D
Yleensä muuten puhutaan oikeinkirjoituksesta, ei äidinkielellisyydestä.perusmuoto: lihoa
- jospa ei lihottaisi
Dependent kirjoitti:
Ovatko nyt menneet nakit ja muusit sekaisin?
Lihota on perusmuoto, josta taivutus tapahtuu seuraavasti:
-Minä lihoan (Ei lihoon)
-Sinä lihoat
-Hän lihoaa jne...
Jos olen väärässä, niin lupaan kirjoittaa uuden Laudaturin äidinkielestä. :D
Yleensä muuten puhutaan oikeinkirjoituksesta, ei äidinkielellisyydestä.Onneksi kirjoituksissasi ei tainnut olla mitään lihomisiin liittyen, sillä muuten olisi laudaturisi laskenut eximiaan.
Minä lihon.
Sinä lihot.
Hän lihoo
Me lihomme.
Te lihotte.
He lihovat.
Tämä/tuo/se lihoo.
Nämä/nuo/ne lihovat.
Ja pasiivissa: lihotaan.
Lihota ei taivu samalla tavalla kuin esimerkiksi lahota. Jokin murteellinen ero siinä varmaankin on, mutta kyllä se kieliopillisesti menee noin oikein. Nettikirjoittelusta ei kannattaisi vetää niin kauhean suurta palkokasvia nenään. - jospa ei lihottaisi
jospa ei lihottaisi kirjoitti:
Onneksi kirjoituksissasi ei tainnut olla mitään lihomisiin liittyen, sillä muuten olisi laudaturisi laskenut eximiaan.
Minä lihon.
Sinä lihot.
Hän lihoo
Me lihomme.
Te lihotte.
He lihovat.
Tämä/tuo/se lihoo.
Nämä/nuo/ne lihovat.
Ja pasiivissa: lihotaan.
Lihota ei taivu samalla tavalla kuin esimerkiksi lahota. Jokin murteellinen ero siinä varmaankin on, mutta kyllä se kieliopillisesti menee noin oikein. Nettikirjoittelusta ei kannattaisi vetää niin kauhean suurta palkokasvia nenään.Ja taitaapa tuo perusmuoto todellakin olla lihoa, koska tuo lihota särähti jotenkin korvaan.
- Sirupiru
Dependent kirjoitti:
Ovatko nyt menneet nakit ja muusit sekaisin?
Lihota on perusmuoto, josta taivutus tapahtuu seuraavasti:
-Minä lihoan (Ei lihoon)
-Sinä lihoat
-Hän lihoaa jne...
Jos olen väärässä, niin lupaan kirjoittaa uuden Laudaturin äidinkielestä. :D
Yleensä muuten puhutaan oikeinkirjoituksesta, ei äidinkielellisyydestä.Löl. :D Ei kannata mennä uudestaan kirjottaan sitä äidinkieltä, kun eipä taitaisi laudaturia tulla.
- Lihota
Sirupiru kirjoitti:
Löl. :D Ei kannata mennä uudestaan kirjottaan sitä äidinkieltä, kun eipä taitaisi laudaturia tulla.
http://fi.wiktionary.org/wiki/Liite:Verbitaivutus/suomi/lihota
Joskus sanat saattavat särähtää korvaan, siitä huolimatta, että se olisi oikein kirjoitettu. jospa ei lihottaisi kirjoitti:
Onneksi kirjoituksissasi ei tainnut olla mitään lihomisiin liittyen, sillä muuten olisi laudaturisi laskenut eximiaan.
Minä lihon.
Sinä lihot.
Hän lihoo
Me lihomme.
Te lihotte.
He lihovat.
Tämä/tuo/se lihoo.
Nämä/nuo/ne lihovat.
Ja pasiivissa: lihotaan.
Lihota ei taivu samalla tavalla kuin esimerkiksi lahota. Jokin murteellinen ero siinä varmaankin on, mutta kyllä se kieliopillisesti menee noin oikein. Nettikirjoittelusta ei kannattaisi vetää niin kauhean suurta palkokasvia nenään.Ehkä olemme molemmat oikeassa - ainakin seuraavan perusteella;
http://fi.wiktionary.org/wiki/Liite:Verbitaivutus/suomi/lihoa
http://fi.wiktionary.org/wiki/Liite:Verbitaivutus/suomi/lihota
En vain ole törmännyt aiemmin vastaavaan tilanteeseen.
Mä myönnän tappioni - ja voittoni! ;)- fjzdhdhdthzddh
No eipä ole tuo sinunkaan ihan oikein.
- hbkbjlbbböböböböjbbj
jospa ei lihottaisi kirjoitti:
Onneksi kirjoituksissasi ei tainnut olla mitään lihomisiin liittyen, sillä muuten olisi laudaturisi laskenut eximiaan.
Minä lihon.
Sinä lihot.
Hän lihoo
Me lihomme.
Te lihotte.
He lihovat.
Tämä/tuo/se lihoo.
Nämä/nuo/ne lihovat.
Ja pasiivissa: lihotaan.
Lihota ei taivu samalla tavalla kuin esimerkiksi lahota. Jokin murteellinen ero siinä varmaankin on, mutta kyllä se kieliopillisesti menee noin oikein. Nettikirjoittelusta ei kannattaisi vetää niin kauhean suurta palkokasvia nenään.Läski, läskimpi, läskein. Ihra, ihrempi, ihrein.
- lolololoi
Dependent kirjoitti:
Ovatko nyt menneet nakit ja muusit sekaisin?
Lihota on perusmuoto, josta taivutus tapahtuu seuraavasti:
-Minä lihoan (Ei lihoon)
-Sinä lihoat
-Hän lihoaa jne...
Jos olen väärässä, niin lupaan kirjoittaa uuden Laudaturin äidinkielestä. :D
Yleensä muuten puhutaan oikeinkirjoituksesta, ei äidinkielellisyydestä.FAIL DEPENDENT
- ...
en liho kirjoitti:
perusmuoto: lihoa
Lihota.
- Pekka.
Dependent kirjoitti:
Ovatko nyt menneet nakit ja muusit sekaisin?
Lihota on perusmuoto, josta taivutus tapahtuu seuraavasti:
-Minä lihoan (Ei lihoon)
-Sinä lihoat
-Hän lihoaa jne...
Jos olen väärässä, niin lupaan kirjoittaa uuden Laudaturin äidinkielestä. :D
Yleensä muuten puhutaan oikeinkirjoituksesta, ei äidinkielellisyydestä."-Minä lihoan (Ei lihoon)
-Sinä lihoat
-Hän lihoaa jne...
"
Ja sulla oli Laudatur? :) Dependent kirjoitti:
Ehkä olemme molemmat oikeassa - ainakin seuraavan perusteella;
http://fi.wiktionary.org/wiki/Liite:Verbitaivutus/suomi/lihoa
http://fi.wiktionary.org/wiki/Liite:Verbitaivutus/suomi/lihota
En vain ole törmännyt aiemmin vastaavaan tilanteeseen.
Mä myönnän tappioni - ja voittoni! ;)minusta lihoa on puhekielisempi muoto, siinä alkuperäinen t on nielaistu ,.
lihoa on myös imperatiivimuoto, esim lauseessa "Syö nyt kunnolla ja lihoa!"- wefferhjrjyr
Dependent kirjoitti:
Ehkä olemme molemmat oikeassa - ainakin seuraavan perusteella;
http://fi.wiktionary.org/wiki/Liite:Verbitaivutus/suomi/lihoa
http://fi.wiktionary.org/wiki/Liite:Verbitaivutus/suomi/lihota
En vain ole törmännyt aiemmin vastaavaan tilanteeseen.
Mä myönnän tappioni - ja voittoni! ;)Dependent hävisi. Ja mä voitan aina.
- N_20
Kohdat 3, 6, 8, 15, 16, 19 ja 20. Niihin en samaistunut.
3. Ex-tyttöystäväsi ovat ärsyttäviä, rumia horoja.
6. Jos haluan leikata lyhyen tukan, minua ei oikeasti kiinnosta mitä mieltä olet asiasta.
8. Minulla ei tule koskaan olemaan tarpeeksi vaatteita tai kenkiä.
15. Romantiikkaa pitää olla VÄHÄN. Emme halua kuulla siteerauksia Shakespearen runoista tai käydä kuutamokävelyllä joka sunnuntai.
16. Yhtälailla kuin te pidätte tisseistä, me pidämme lihaksista.
19. Älä esitä, että nainen kuuluu mielestäsi keittiöön muitten kodinkoneiden sekaan, koska me kaikki tiedämme sisällämme että se olet sinä joka on tossun alla.
20. Jos tyttöystäväsi lihoaa suhteenne aikana kymmenen kiloa, olet epäonnistunut tehtävässäsi. - Turkulainen mies...
Kuusi tärkeää asiaa mitä jokaisen miehen tarvitsee tietää naisesta.
1. Niillä on.....?
2. Niillä on......?
3. Niillä on......?
4. Niillä on......?
5. Niillä on......?
6. Nillä on..... voi saakeli just oli mielessä....no niin tulihan se miele tissit.- Sielunvakuutus
Siis kerro hänelle joka tilanteessa että:"kyllä sinä osaat",niin vuoden päästä olet yksinäisempi kuin UKK ja vapaa menemään ja tekemään kuin taivaan lintu sitä mikä kulloinkin sinua miellyttää.
- Näinhän se onkin
Suurin osa miehistä tietää just tuon verran =)
- ehheh
Listan sisällön voisi tiiviistää, että naiset ovat epäloogisia kiukuttelevia isoja kakaroita. Tämän ei pitäisi tulla kenellekkään yllätyksenä.
- Rudlab
Ennen miehet olivat sikoja ja naiset kanoja. Nykyään miehet ovat sikoja ja naiset kanoja ja sikoja.
- plääääääh
Mä tykkään kans tosi paljon maatilan eläimistä, niistä kun on paljon hyötyä. Kanat munii, ja siasta saa lihaa, sulta unohtui lehmä josta saa maitoa, ja myös lihaa. Kananliha on kans välillä ihan maittavaa, vaihtelu virkistää.
- 20+6
Ikävä kyllä, täällä keskustelevat miehet kyllä osataan kategorioida, kiitos vaan! Possuja ei saisi rasistisesti herjata ja verrata ihmisiin! Ja kanoilla on sentäs munia!
- Sirupiru
20+6 kirjoitti:
Ikävä kyllä, täällä keskustelevat miehet kyllä osataan kategorioida, kiitos vaan! Possuja ei saisi rasistisesti herjata ja verrata ihmisiin! Ja kanoilla on sentäs munia!
On ihmisilläkin munia. Vain naisilla tosin.
- munamies415
Sirupiru kirjoitti:
On ihmisilläkin munia. Vain naisilla tosin.
jumankauta! Munat ne on miehelläkin!
- munasolu
Sirupiru kirjoitti:
On ihmisilläkin munia. Vain naisilla tosin.
Mulla on munia....soluina ja paljon :D
- Minä muutan tuon mie
Minä muutan tuon miehen. Minä muutan tuon miehen. Minä muutan tuon miehen.
Miksi? Millä oikeudella? Kuka ei kelpaa kenelle? Vastaako se ikäänkuin siivoamista? Voisit edes pienentää sen vasemman lerppusi..... No'niin tuotsä sen kaljan? - Miäs.
En haluaisi seurustella tuollaisen naisen kanssa joka ajattelee noin kohdista 3. (en pidä veemäisistä naisista), 5. (jos pelkällä koolla on väliä niin turha odottaa suu- tai sormipeliä), 15. (haluan naisen jolle osoittaa tunteeni vaikken sitä suureleisesti joka viikko tekisikään), 16. (jos miehen pitää olla lihaksikas niin miksei naisenkin - omaan makuuni ei vaikuta naisen lihakset tai lihaksettomuus), 18. (nainen joka katsoo Greyn anatomiaa ei voi olla kovinkaan älykästä seuraa), 19 (tossun alla oleminen ei kuulu terveeseen parisuhteeseen) ja 20 (miehen tehtävänä on siis pitää nainen fyysisesti hyvässä kunnossa? Aika outo ajatus.)
Että olipas turhaa tietoa.- kyllä kyllä..
Minä tarkennan sinulle nuo kohdat ollaan sit lähempänä totuutta. Eli exiä ei kannata hehkuttaa nyksälle se suututtaa (sama pätee varmaan miehiinkin) Vertailu loukkaa. Minä itse pidän mieheni exää varsin kauniina mutta kalseena tyyppinä. Koolla on väliä ja niin on sormipelillä ja suupelilläkin, tämä on vain tosiasia. Pelkällä koolla tai pelkällä sormipelillä ei pärjää niin hyvin. Sama pätee varmaan miestenkin mieltymyksiin naisista? Toisille merkkaa tissit tosi paljon mutta se ei pelkästään riitä, uskoisin? Tunteita pitää esittää mutta liika herkistely ahdistaa. Suurin osa tykkää kireistä miehistä ja se on yhtä tosi kuin miehet tykkää timmeistä naisista. Greyn anatomiassa on älykkyyttä varmaan yhtä paljon kuin formuloissa ja ehkäpä hiukka enemmän mutta formuloita katsoo varmasti ihan keskustelukykyinen mies uskoisin ja samoin greyn anatomiaa voi älykäs nainen katsoa. Älykkyyden ylläpito vaatii myös joskus sen nollaamista eiks? 20 kodasta ollaan samaa mieltä mutta useimmiten mies myötäilee naista enemmän ehkä välttääkseen sitä huonoa ilmapiiriä? Mies voisi pitää puolensa eikä pelätä riitaa. Nainen lihoo ollessaan tyytymätön ja miehen merkitys on merkittävä naisen onnellisuuteen parisuhteessa jep
- Ihme.
kyllä kyllä.. kirjoitti:

Kuulut samaan kastiin kuin aloittajakin.
Ja vertailu kyllä loukkaa sukupuolesta huolimatta. Ja se vertailu tuleekin esiin koon kanssa aivan samalla tavalla kuin tuossa mainitset eksien vertailun kohteeksi joutumista. Ei voi olla miettimättä mikähän se koko sitten on kerta sillä on väliä. Pitääkö olla normaalia pidempi vai normaalia paksumpi vai pitääkö ruveta kyselemään että kelpaako vai kävelenkö suoraan ovesta ulos. Luulisi että käyttötavalla on enemmän merkitystä. Voihan se penis olla vaikka 30cm, mutta ei se riitä jos sitä ei osaa käyttää oikein, niin että molemmat nauttivat, tai jos ei pysty kestämään tarpeeksi pitkään jotta siitä koosta olisi sitten hyötyä. Voihan se Porschekin olla hieno auto, mutta jos ei ole ajokorttia niin se on aika turha kapistus. Siinä tuleekin esiin tuo vertailu. Jos ei koko riitä, niin jo on ihme. Silloin avaa ovet sille, ettei naisessa olevat tietyt piirteet riitä. Ei ole esim. tarpeeksi isot rinnat tai tarpeeksi kaunis jne., ja sitäkö sitten halutaan, kun pitää ruveta vertailemaan? Joistakin naisistahan tuo voi olla täysin ok, että voi arvioida miehen sopivuuden pelkän munan koolla, mutta se jättää vaan ihmettelemään miten joillain voi olla koolla enemmän merkitystä kuin sillä millainen mies on. Vaimonhakkaaja narkkariko on parempi kuin ystävällinen ja rakastava mies, jos narkkarilla on isompi penis? Ihmeen iso merkitys jollain koolla, kun luulisi että seksielämän laadulla ja määrällä olisi se suurin merkitys. Outo on kyllä arvojärjestys sinullakin. Ei mahdu mun aivoon tuollainen arvomaailma. Ei minullekaan ole väliä miten timmi nainen on tai miten isot rinnat on, kunhan kaikki muu tärkein natsaa yhteen. En tajua miksi vetovoima ja toisilleen täydelliset luonteet eivät merkkaa joillekin ihmisille enemmän kuin fyysiset piirteet, jotka vaihtelee niin valtavasti ihmisten kesken.
Kuulut kyllä samaan kastiin kuin aloittaja: sun kaltaiset naiset eivät kiinnosta minua pätkääkään. Jos pitää ruveta määrittelemään mikä on liikaa ja mikä tarpeeksi, niin sitä pinnallisemmalta tuo alkaa vaikuttaa. Sen takia joku Greyn anatomiasta pitävä nainen kertoo minulle omasta luonteestaan aivan tarpeeksi. Sama jos pitäisi Sinkkuelämät-sarjastakin. Tiedän heti minkälainen nainen on kyseessä ja sellainen tyyppi on niin päinvastainen kuin mikä kiinnostaa. Että sikäli ihan mukava lukea tuollaista tekstiä, kun tietää että sun tyyppiset naiset on juuri ne jotka eivät kiinnostaa minua pätkääkään. Joten hyvä homma molemmille. Sinä etsit ne sopivan kokoiset penikset ja miehet jotka sopivat sinun vaatimuksiisi, ja minä etsin ne omaan makuuni sopivat naiset. Pysytään vaan kaukana toisistamme kun ei yhteistä ymmärrystä koskaan tule löytymään. - öjgytuseyasdfghjklö
kyllä kyllä.. kirjoitti:
Minä tarkennan sinulle nuo kohdat ollaan sit lähempänä totuutta. Eli exiä ei kannata hehkuttaa nyksälle se suututtaa (sama pätee varmaan miehiinkin) Vertailu loukkaa. Minä itse pidän mieheni exää varsin kauniina mutta kalseena tyyppinä. Koolla on väliä ja niin on sormipelillä ja suupelilläkin, tämä on vain tosiasia. Pelkällä koolla tai pelkällä sormipelillä ei pärjää niin hyvin. Sama pätee varmaan miestenkin mieltymyksiin naisista? Toisille merkkaa tissit tosi paljon mutta se ei pelkästään riitä, uskoisin? Tunteita pitää esittää mutta liika herkistely ahdistaa. Suurin osa tykkää kireistä miehistä ja se on yhtä tosi kuin miehet tykkää timmeistä naisista. Greyn anatomiassa on älykkyyttä varmaan yhtä paljon kuin formuloissa ja ehkäpä hiukka enemmän mutta formuloita katsoo varmasti ihan keskustelukykyinen mies uskoisin ja samoin greyn anatomiaa voi älykäs nainen katsoa. Älykkyyden ylläpito vaatii myös joskus sen nollaamista eiks? 20 kodasta ollaan samaa mieltä mutta useimmiten mies myötäilee naista enemmän ehkä välttääkseen sitä huonoa ilmapiiriä? Mies voisi pitää puolensa eikä pelätä riitaa. Nainen lihoo ollessaan tyytymätön ja miehen merkitys on merkittävä naisen onnellisuuteen parisuhteessa jep
Naiset alkaa lihomaan ja lopettavat meikkaamisen kun ovat saaneet ukon ja lapset hankittua. Ajattelevat kai ettei enää tarvitse näyttää hyvältä. Lihomisessa on yleensä kyse omista elintavoista. Ei sitä voi laittaa kenenkään syyksi. No jotkut mässäilevät masentuneena ja ollessaan tyytymättömiä elämäänsä. Se on totta.
Allekirjoittaisin kohdat 1, 4, 7, 9, 11**, 12, 13 ja 17. Eipäs yleistetä!
** ja jos nainen lyö miestä, hakeutukoon hänkin hoitoon.- normihemmo
No jes mitä uutta tos ny oli ja en kyllä haluis olla tön ämmän poikakaveri
- halut meni
En siedä ajatusta piereskelevästä naisesta ja vieläpä torttua vääntämässä! Kiitos vaan,rupes oksettamaan!
- otemporaomores
Oletko käynyt peruskoulun loppuun? Miten on tuon anatomian tuntemuksen laita?
- lolleddddddddddddd
Miehet näköjään loukkaantuivat verisesti tuosta listasta ja päättivät "kostaa". eeeheeehee
- öougddhgasdfghjklökj
Taidat vihata miehiä, kun noin nautit.
- Älykääpiöt
Pissikset taas vauhdissa.
- Elli-Nooruli
"Miehet näköjään loukkaantuivat verisesti tuosta listasta ja päättivät "kostaa". eeeheeehee "
eiköhän tuon listan ollut kirjoittanut alun perinkin joku mies.
Provoilu kun on nykyään nettiharrastuksista antoisin.
minäkin olen mies mutta voin hyvin kirjoittaa naisen nimimerkillä
vaikkapa Elli-Nooruli -nimellä. - tämä on rotta
Vaikka kuulostaakin taas provolta, liian moni seikka on täysin totta.
- sovinistihuora
Tässä ei nyt mitään järkeä ole, vaikka olisikin vitsinä tarkoitettu.
Mutta tämä kohta oikein pisti silmään:
11. Jos luulet, että on oikein lyödä naista, hakeudu hoitoon.
Just tätä "tosimies ei lyö naista" tasa-arvopaskaa. Nainenkin voi ihan yhtälailla olla väkivaltainen, ja silloin pitäisi myös naisenkin hakeutua hoitoon. Ei ole sukupuolesta kiinni.
Ja vaikka ei nyrkkejä käyttäisikään, niin monet käyttävät provosointia ja halveksuntaa just ton varjolla että jos kosket meen poliisille! - 100% varma fakta!
Nainen on VITTUMAINEN
ja nainen on VITUNKANTOTELINE.
Itsekäs, omahyväinen, aina (ainakin omasta mielestään) oikeassa oleva,
itsekeskeinen, pihi, ärsyttävä PASKA!- myös100% varma fakta
Nimimerkki 100% varma fakta! mies on sitten KYRPÄMÄINEN ja mies on KYRVÄNKANTOTELINE,sekä itsekäs,omahyväinen,aina oikeassa(aina omasta mielestään)oleva,itsekeskeinen,pihi,ärsyttävä p*ska.
- miehistä parhain
1. Ei, mekään emme ajattele aina sinua. Koita kestää.
- hyvä syrjähyppyni ovat siis hyväksytty
2. Haluamme näyttää hyvältä myös muiden miesten silmissä joten emme lähde ulos jätesäkkiin pukeutuneena vaikka kuinka sitä haluaisit.
- rumat vaatteilla koreilee
3. Ex-tyttöystäväsi ovat ärsyttäviä, rumia horoja.
- Minulla on aina ollut huono maku naisten suhteen
4. Älä ********* kerro että mulla on finni otsassa, mä varmaan tiedän sen itsekkin.
- joo, olet aina peilin edessä meikkeinesi
5. Koolla on väliä, piste.
- ainakin jos ei ole tarpeeksi tiukka
6. Jos haluan leikata lyhyen tukan, minua ei oikeasti kiinnosta mitä mieltä olet asiasta.
- no, tukkasi on muutenkin ohut
7. Tunteet voi näyttää ja niistä voi puhua ihan suoraan, ettei tarvitse ******* arvailla.
- kun tietää, ei tarvitse arvailla
8. Minulla ei tule koskaan olemaan tarpeeksi vaatteita tai kenkiä.
- kunhan et tuhlaa minun rahojani
9. Jos juttelen toisen miehen kanssa, ei ole välttämätöntä iskeä tämän hampaita kurkkuun.
- kaikilla miehillä ei ole yhtä huono naismaku kuin minulla
10. Arvostan jos olet valmis taistelemaan minusta, mutta tosi on että tappeleminen tekee sinusta vain naurettavan.
- kiitos arvostuksesta
11. Jos luulet, että on oikein lyödä naista, hakeudu hoitoon
- vain itsepuolustukseksi.
12. Jos sinulla on toinen, sano se suoraan. Saamme sen selville kuitenkin, senkin selkärangaton pelle.
- juoruämmät
13. Minuakin panettaa ja pidän seksistä, vaikka en hoe sitä joka toinen minuutti.
- huomattu
14. Älkää olko niin pinnallisia, sillä lähes poikkeuksetta olemme paremman näköisiä kuin te.
- rumat ne vaatteilla koreilee
15. Romantiikkaa pitää olla VÄHÄN. Emme halua kuulla siteerauksia Shakespearen runoista tai käydä kuutamokävelyllä joka sunnuntai.
- harrastan kuutamoproosaa vain päissäni
16. Yhtälailla kuin te pidätte tisseistä, me pidämme lihaksista.
- rintalihakseni ovat kehittyneet
17. Tytötkin käyvät paskalla, ja jopa piereskelevät, usko tai älä.
- luulin, että naiset käyvät vain meikkaamassa vessassa
18. Katso sä vaan sitä jääkiekkoa sunnuntaina, mutta kun Greyn anatomia alkaa niin sinä pidät turpas kiinni.
- mutta tänne et tule sitä katsomaan
19. Älä esitä, että nainen kuuluu mielestäsi keittiöön muitten kodinkoneiden sekaan, koska me kaikki tiedämme sisällämme että se olet sinä joka on tossun alla.
- Nainen kuuluu nyrkin ja hellan väliin
20. Jos tyttöystäväsi lihoaa suhteenne aikana kymmenen kiloa, olet epäonnistunut tehtävässäsi. [http://tykkaan.co
- joo, taitaa olla eron aika- Depe
:D Sieltä tuli totuus.
Vaikka nainen minäkin olen, niin musta tää oli hyvä vastaus.
- ERKkIII
Te olette ihan pellejä juttuinenne!!!
- Täskö pitäis nauraa?
Talkshowhun sopivaa jo kulunutta huumoria, vähän niinkuin ruotsalais-, insinööri ja rautakauppavitsit. Näin kerran vastaavan tyyppistä vitsintynkää kirjassa, jossa oli monta sivua pilakuvia aiheesta, miksi kissat ovat fiksumpia kuin miehet. Kai joku sitäkin kirjaa osti, kun sellainen oli painettu ja jopa kirjastoon hankittu. Teinityttelinä olisin ehkä pitänyt kirjaa hauskana.
Mut eiköhän oikeat ihmistet elä ihka oikeeta elämää ilman talkshow-meininkiä. - aikuinen naisimmeine
Ja jo aikuisen naisen näkökulmaa
1. Ei, mekään emme ajattele aina sinua. Koita kestää.
- just, eikä miehet meitä..
2. Haluamme näyttää hyvältä myös muiden miesten silmissä joten emme lähde ulos jätesäkkiin pukeutuneena vaikka kuinka sitä haluaisit.
- Haluan näyttää omissa ja muiden silmissä hyvältä, en pelkästään miesten.
3. Ex-tyttöystäväsi ovat ärsyttäviä, rumia horoja.
- No joo, huonolla itsetunnolla voi noin sanoa
4. Älä ********* kerro että mulla on finni otsassa, mä varmaan tiedän sen itsekkin.
- Tuskinpa miehet tuollaista edes huomaa
5. Koolla on väliä, piste.
-Ehkä nuoremmilla, joilla ei ole taitoa
6. Jos haluan leikata lyhyen tukan, minua ei oikeasti kiinnosta mitä mieltä olet asiasta.
- Kuka edes miehen kanssa juttelee kampaajalle menosta ?
7. Tunteet voi näyttää ja niistä voi puhua ihan suoraan, ettei tarvitse ******* arvailla.
- Mutta kuka jaksaa jauhaa tunteista ? Minä en
8. Minulla ei tule koskaan olemaan tarpeeksi vaatteita tai kenkiä.
- Väärin, minulla on tarpeeksi vaatteita ja kenkiä
9. Jos juttelen toisen miehen kanssa, ei ole välttämätöntä iskeä tämän hampaita kurkkuun.
- No eipä tuollaista oikeat miehet teekkään, niin kuin ei me naisetkaan välitetä jos mies puhuu jonkun naisen kanssa.
10. Arvostan jos olet valmis taistelemaan minusta, mutta tosi on että tappeleminen tekee sinusta vain naurettavan.
- No joo, ennemminkin naiset valitsee itse kumman ottaa.
11. Jos luulet, että on oikein lyödä naista, hakeudu hoitoon.
- Ei naisetkaan saa lyödä miestä
12. Jos sinulla on toinen, sano se suoraan. Saamme sen selville kuitenkin, senkin selkärangaton pelle.
- Kaikki miehet eivät petä, eivätkä kaikki naiset ole uskollisia
13. Minuakin panettaa ja pidän seksistä, vaikka en hoe sitä joka toinen minuutti
- Normaali mies ei hoe tuollaista.
14. Älkää olko niin pinnallisia, sillä lähes poikkeuksetta olemme paremman näköisiä kuin te.
- Ai jaa
15. Romantiikkaa pitää olla VÄHÄN. Emme halua kuulla siteerauksia Shakespearen runoista tai käydä kuutamokävelyllä joka sunnuntai.
- Juuri näin huom ! Vähän ja siihen riittää' vaikka astianpesukoneen tyhjennys.
16. Yhtälailla kuin te pidätte tisseistä, me pidämme lihaksista.
-Liika on liikaa, sekä lihaksissa että tisseissä, tunnen miehiä jotka pitävät sääristä enemmän kuin tisseistä
17. Tytötkin käyvät paskalla, ja jopa piereskelevät, usko tai älä.
- Eiköhän ainakin parisuhteessa tuokin ole päivänselvää
18. Katso sä vaan sitä jääkiekkoa sunnuntaina, mutta kun Greyn anatomia alkaa niin sinä pidät turpas kiinni.
- En katso kumpaakaan.
19. Älä esitä, että nainen kuuluu mielestäsi keittiöön muitten kodinkoneiden sekaan, koska me kaikki tiedämme sisällämme että se olet sinä joka on tossun alla.
- Joo, onpa hienoa jos mies on tossun alla, kuka sellaista hissukkaa katselee?
20. Jos tyttöystäväsi lihoaa suhteenne aikana kymmenen kiloa, olet epäonnistunut tehtävässäsi.
- Ei kun tyttöystävä on epäonnistunut, katsokoon peiliin ja miettikööt miksi hyljättiin. - porvoooooo025682367
12. Jos sinulla on toinen, sano se suoraan. Saamme sen selville kuitenkin, senkin selkärangaton pelle.
13. älä pihtaa seksistä niin ei tarvitse! naiset luulevat olevansa korvaamattomia mutta eivät ole!- mies...45 ja risat
MUTTA......HITSI ILMAN TEITÄ..(NAISET) emme pärjää ja elämä olis ankeeta teissä on vaan sitä jotakin jota ilman ei mies pärjää.....;D....
- 20faktaa
1.Naiset ovat huoria.
2.Naiset ovat huoria.
3.Naiset ovat huoria.
4.Naiset ovat huoria.
5.Naiset ovat huoria.
6.Naiset ovat huoria.
7.Naiset ovat huoria.
8.Naiset ovat huoria.
9.Naiset ovat huoria.
10.Naiset ovat huoria.
11.Naiset ovat huoria.
12.Naiset ovat huoria.
13.Naiset ovat huoria.
14.Naiset ovat huoria.
15.Naiset ovat huoria.
16.Naiset ovat huoria.
17.Naiset ovat huoria.
18.Naiset ovat huoria.
19.Naiset ovat huoria.
20.Naiset ovat huoria. - Eipä kannata
Avaaja ei vaikuta sellaiselta naiselta, jonka seuraan kannattaisi tuhlata aikaansa.
- Totuus...
naisista osa 1
Kun olet kerran nähnyt jonkun vian naisessa,
niin ennen pitkää naet sen kaikissa tapaamissasi
naisissa. - Oketiinijeejee
Ja tämän kirjoitti mies
- 17+8
1. Ei, mekään emme ajattele aina sinua. Koita kestää.
--> pitää paikkansa
2. Haluamme näyttää hyvältä myös muiden miesten silmissä joten emme lähde ulos jätesäkkiin pukeutuneena vaikka kuinka sitä haluaisit.
--> haluan näyttää hyvältä itseni ja muiden ihmisten silmissä, ei pelkästään miesten
3. Ex-tyttöystäväsi ovat ärsyttäviä, rumia horoja.
--> en tunne exiä, eikä ole tarvetta heitä analysoidakaan
4. Älä ********* kerro että mulla on finni otsassa, mä varmaan tiedän sen itsekkin.
--> ei mitään merkitystä kertooko vai ei
5. Koolla on väliä, piste.
--> ?
6. Jos haluan leikata lyhyen tukan, minua ei oikeasti kiinnosta mitä mieltä olet asiasta.
--> minua kiinnostaa
7. Tunteet voi näyttää ja niistä voi puhua ihan suoraan, ettei tarvitse ******* arvailla.
--> no joo, osittain samaa mieltä
8. Minulla ei tule koskaan olemaan tarpeeksi vaatteita tai kenkiä.
--> en osta vaatteita ostamisen ilosta
9. Jos juttelen toisen miehen kanssa, ei ole välttämätöntä iskeä tämän hampaita kurkkuun.
--> ? ei ole tapahtunut
10. Arvostan jos olet valmis taistelemaan minusta, mutta tosi on että tappeleminen tekee sinusta vain naurettavan.
--> ? kts. edellinen
11. Jos luulet, että on oikein lyödä naista, hakeudu hoitoon.
--> samaa mieltä
12. Jos sinulla on toinen, sano se suoraan. Saamme sen selville kuitenkin, senkin selkärangaton pelle.
--> samaa mieltä, vaikken saisikaan selville
13. Minuakin panettaa
ja pidän seksistä, vaikka en hoe sitä joka toinen minuutti.
--> ?
14. Älkää olko niin pinnallisia, sillä lähes poikkeuksetta olemme paremman näköisiä kuin te.
--> pinnallisuus ei katso ihmisen omaa ulkonäköä
15. Romantiikkaa pitää olla VÄHÄN. Emme halua kuulla siteerauksia Shakespearen runoista tai käydä kuutamokävelyllä joka sunnuntai.
--> shakespeare-siteeraukset imeliä, kävelyt ilman kuutamoakin ok
16. Yhtälailla kuin te pidätte tisseistä, me pidämme lihaksista.
--> sopivasti lihaksikas on ok
17. Tytötkin käyvät paskalla, ja jopa piereskelevät, usko tai älä.
--> niinpä, mutta hyvät tavat voisi muistaa kumpikin sukupuoli
18. Katso sä vaan sitä jääkiekkoa sunnuntaina, mutta kun Greyn anatomia alkaa niin sinä pidät turpas kiinni.
--> ei kiinnosta kumpikaan, katsokoon rauhassa jääkiekkoa
19. Älä esitä, että nainen kuuluu mielestäsi keittiöön muitten kodinkoneiden sekaan, koska me kaikki tiedämme sisällämme että se olet sinä joka on tossun alla.
--> miksi jomman kumman pitäisi olla tossun alla?
20. Jos tyttöystäväsi lihoaa suhteenne aikana kymmenen kiloa, olet epäonnistunut tehtävässäsi.
--> voi ainakin osittain pitää paikkansa - suomilehmä on
suomilehmä, vaikka mitä väittäisitte.
Vastenmielisen ruma 100 kiloa ehtaa typyä.
Sidukkaa, Hesee, sidukkaa, Hesee.
Persjalkainen lehmä
Persjalkainen lehmä
Persjalkainen lehmä
Persjalkainen lehmä
Persjalkainen lehmä
Siitäs saitte niiiihhhhh- niiiiihhhh
Vaihda nyt hyvä ihminen alaa, jos karjankasvatus ottaa noin hermoille!
- oikea pari
Just tuota ajattelin, kun on alunperin niin perseelleen geenit ja sitten syötät ja juotat tuollaista lehmää sidukalla ja hesellä, niin ihmekös tuo, kun kankut menevät nojatuolissa käsinojien yli.
En minäkään vihaa iso- tai pieniperseisiä tai -rintaisia naisia, mutta paksut, persjalkaiset Välimerelliset ja Aasian tukkisääret ovat niin järkyt ja kuvottavat legginseissä tai minihameessa, että menee ruokahalu ja en suostuisi edes nukkumaan samassa sängyssä sidukkaheseLissun kanssa. Tuo on niin kauhea ja vastenmielinen geenivirhe, että kastraatio ja sukuselvitys ja tarvittaessa niskalaukaukset ovat oikeita toimenpiteitä.
- Kohta 5...
5. Koolla on väliä, piste.
Ja sitten HUUDETAAN, että SATTUU, SATTUU.
Älä unohda liukuvoidetta laukustasi HUORA! - eihän suomalaiset
naiset voi olla ylipainoisia, eihän ;-)
100kg ei ole ylipainoa, se on kurvia se nammm.
Hyi shaatana, hommaan muijani ulkomailta.
Ei tarvitse norsua köyriä.- hyi olkoon
mitä lajia, aasiannorsua vaiko afrikannorsua olet köyrinyt?
- h.p.
Fakta: suomalaisista miehistä ylipainoisia on yli 14 %, naisista 13%. Joten...
- näin on muuten
isot tissit läskillä on yhtä tyhjän kanssa.
Sama asia, jos laihalla on vatsalihakset, ei sillä ole
mitään merkitystä.- Suvaitsen muitakin
Läski jolla on pienet tissit ja pieni perse on etova. Suhteessa pitää läskinkin olla. Oikeisiin paikkoihin ja nainen on kuin unelma. Oli sittten ylipainoa tai ei. Nainen on kaunis, kun tietää miltä nainen näyttää. Ei toisten opettamat utopiat ja fantasiat ole se, joka on se ainoa oikea naisen kuva. Voi tykätä siitä mistä oikeasti pitää.
- Miehet 1 - Naiset 0
7. Tunteet voi näyttää ja niistä voi puhua ihan suoraan, ettei tarvitse ******* arvailla.
-Ja tämä tulee naiselta.
8. Minulla ei tule koskaan olemaan tarpeeksi vaatteita tai kenkiä.
-Ei niin, koska suurin osa naisista on täysin vailla suhteellisuudentajua.
11. Jos luulet, että on oikein lyödä naista, hakeudu hoitoon.
-Naista on oikein lyödä siinnä missä ketä tahansa muutakin, hakeudu hoitoon jos asetat itsesi Jumalan asemaan.
12. Jos sinulla on toinen, sano se suoraan. Saamme sen selville kuitenkin, senkin selkärangaton pelle.
-Ette välttämättä
14. Älkää olko niin pinnallisia, sillä lähes poikkeuksetta olemme paremman näköisiä kuin te.
-Siksikö joudutte käyttämään meikkiä?
19. Älä esitä, että nainen kuuluu mielestäsi keittiöön muitten kodinkoneiden sekaan, koska me kaikki tiedämme sisällämme että se olet sinä joka on tossun alla.
-Sisällänsä sitä saa ajatella vaikka mitä mutta todellisuus voi olla karumpaa.
20. Jos tyttöystäväsi lihoaa suhteenne aikana kymmenen kiloa, olet epäonnistunut tehtävässäsi.
-Tuossa vaiheessa Alfauros laittaa ihratankkerin vaihtoon. - jos kerran koolla
on väliä, niin miten sitten on naisen painon laita?
Eikä sillä ole väliä, jos nainen on julmetun kokoinen
tasankorynnäkkölehmä?
Eihän naista saa arvostella eihän :( - vastauksia teille
"1. Ei, mekään emme ajattele aina sinua. Koita kestää.
2. Haluamme näyttää hyvältä myös muiden miesten silmissä joten emme lähde ulos jätesäkkiin pukeutuneena vaikka kuinka sitä haluaisit.
3. Ex-tyttöystäväsi ovat ärsyttäviä, rumia horoja.
4. Älä ********* kerro että mulla on finni otsassa, mä varmaan tiedän sen itsekkin.
5. Koolla on väliä, piste.
6. Jos haluan leikata lyhyen tukan, minua ei oikeasti kiinnosta mitä mieltä olet asiasta.
7. Tunteet voi näyttää ja niistä voi puhua ihan suoraan, ettei tarvitse ******* arvailla.
8. Minulla ei tule koskaan olemaan tarpeeksi vaatteita tai kenkiä.
9. Jos juttelen toisen miehen kanssa, ei ole välttämätöntä iskeä tämän hampaita kurkkuun.
10. Arvostan jos olet valmis taistelemaan minusta, mutta tosi on että tappeleminen tekee sinusta vain naurettavan.
11. Jos luulet, että on oikein lyödä naista, hakeudu hoitoon.
12. Jos sinulla on toinen, sano se suoraan. Saamme sen selville kuitenkin, senkin selkärangaton pelle.
13. Minuakin panettaa ja pidän seksistä, vaikka en hoe sitä joka toinen minuutti.
14. Älkää olko niin pinnallisia, sillä lähes poikkeuksetta olemme paremman näköisiä kuin te.
15. Romantiikkaa pitää olla VÄHÄN. Emme halua kuulla siteerauksia Shakespearen runoista tai käydä kuutamokävelyllä joka sunnuntai.
16. Yhtälailla kuin te pidätte tisseistä, me pidämme lihaksista.
17. Tytötkin käyvät paskalla, ja jopa piereskelevät, usko tai älä.
18. Katso sä vaan sitä jääkiekkoa sunnuntaina, mutta kun Greyn anatomia alkaa niin sinä pidät turpas kiinni.
19. Älä esitä, että nainen kuuluu mielestäsi keittiöön muitten kodinkoneiden sekaan, koska me kaikki tiedämme sisällämme että se olet sinä joka on tossun alla.
20. Jos tyttöystäväsi lihoaa suhteenne aikana kymmenen kiloa, olet epäonnistunut tehtävässäsi. "
1. En minä suomilehmälle ajatuksiani uhraa, vain omalle Brasilialaiselle
latinokuningattarelleni.
2. Minä oikein toivoin, että muijani pynttäytyy miten haluaa, sillä hän
pätkii suomikotletin mennen tullen. Saanpahan kadehtivia katseita
muilta miehiltä.
3. Omaan hyvän naismaun, eli kaikki naiseni ovat olleet ulkolaisia, ei
mitään sidukkazombeja.
4. Muijani iho on virheetön. Ei paljoa nassu kuki, toisin kuin pikaruokaa
runttaava suomitantor.
5. Ei tarvi muijan teeskennellä ;-)
6. Mun muijalla saa olla vaikka kalju ja puujalka, siltikin pätkii
suomikopukat tosta vaan.
7. Muijalta löytyy sitä latinotemperamenttia, josta voin nauttia
sängyssä ;-)
8. Muija ostaa vaatteensa omilla rahoillaan siinä missä minä
hommaan omani.
9. Siinähän juttelevat. Ei minun itsetuntoni ole ruohonjuuritasolla.
10. Nainen suorastaan nauttii, kun mätän turpaan yli-innokkaita lääppijöitä.
11. Naista ei saa lyödä, suomilehmiä varten on omat säännöt joihin
kuuluu säännöllinen kurinpito.
12. Miksi vaihtaisin täydellisyyden paskaläjään?
13. Olen siinä onnellisessa asemassa, että muijani on nymfo.
14. Miehet on komeita, naiset kauniita (suomilehmät ovat &/(/&%%¤¤¤%#)
15. Sitä meillä piisaa
16. Pitää paikkansa. Pidän rinnoista, mutta napaan saakka roikkuvat utareet
ovat jotain niin.... Onneksi muijani on täydellinen niin luonteeltaan kuin ulko-
näöltään.
17. Ei kai kukaan omaan ulosteeseensa halua hukkua?
18. Taloudesta löytyy 2 telkkua, no problem.
19. Kotiaskareet jaetaan kahtia, niinkuin asian pitää ollakin.
20. Pitäneekö teitä arvon porsaita muistuttaa, että muijani EI OLE
mikään suomi!?(&%¤##¤"", joten lihomista ei tarvitse pelätä. Tästä tulin lopputulokseen että en tahdo suhteeseen naisen kanssa koska siitä tulisi liian monimutkaista. Pärjään hyvin yksin.
- Minna Canthin"sisar"
mitäs muuten olette mieltä feministit sovinistisista mies seuroista kuten vapaamuurarit(breivikistä tunnettu) ajavat miehille isompia palkkoja/etuisuuksia sekä palkankoroituksia/optiota... mistä muuten noin suuri piilottelu/salailu johtuu kyseisessä "veljes seurassa" näinkin liberaalissa yhteiskunnassa... rohkeasti vain kaapista ulos vaikka juutalais johtoisia olettekin(b,nai - b,rith)... nehän on natsikki kuollu jo sukupuuttoon melkein, eihän teillä mitään pelättävää ole enään. antaa kaikkien "kukkien" kukkia vaan IDÄSSÄ sekä lännessä varsinki holannissa:
http://www.youtube.com/watch?v=4cGts1pOD9E
-let's ILLUMINATE-
-mutta NAISILLE myös SAMAT EDUT! (emmekö muka ole sen arvoisia) - tottakai miehille
isompi palkka ja paremmat edut. Oletko täysi vatipää kenties?
- Mies987655
Taas lapsellista suomi24jauhantaa.
Miehissä ja naisissa on molemmissa sekä hyvät että huonot puolet.. - pieni korjaus
naisissa on vikaa, vain ja ainoastaan vikaa.
Miehet ovat täydellisiä.
Miten täydellisyyttä voisi edes korjata? - Nainen minäkin
Mikä ihme teitä vaivaa? Minusta toi lista oli älyttömän hauska ja löytyy siitä tottakin.Kyllä mä ainakin siitä allekirjoitan osan.
- ABCD100
Luin alusta muutaman viestin, mutta en jaksa lukea tätä katkeraa jankutusta. Missä on peruskunnioitus ihmisiä kohtaan?
- Isomunanen
olipas femakko-lesboilla paska päivä, kun piti tollasta kirjotella. Eikö äijä anna, vai puskeeko pelkästään naapurin vaimoa. Älkään esittäkö femakot kovaa, te ootte vaan pelkkiä panoja.
- x-x-x-x-x-x-x-x
13. "Minuakin panettaa ja pidän seksistä, vaikka en hoe sitä joka toinen minuutti."
-Viime kerta olikin kolme vuotta sitten. Jokohan ottaisin puheeksi? Ei. Parasta malttaa vielä, ettei kuulostaisi liian epätoivoiselta. Milloinkas se työmatka sinne Bangkokiin olikaan?- nyttulisurku
Voi ei, et taida kelvata naisellesi..
- x-x-x-x-x-x-x-x-x
nyttulisurku kirjoitti:
Voi ei, et taida kelvata naisellesi..
"Voi ei, et taida kelvata naisellesi.. "
Kaikkea muuta!
"Lastenhoitovuoro kakkosena" olen oikein kaivattu.
- Vanessa84
No, munkin mielestäni toi lista meni kyllä liian pitkälle..sen olisi voinut kirjoittaa vähän pehmeämmin, huumorilla..liikaa huutomerkkejä ja ehdottomia lauseita :) Kyllä miehet on oikeesti IHANIA, minä tykkään :D
- manlyman
1. Ei, mekään emme ajattele aina sinua. Koita kestää.
-Toimii molemmin päin
2. Haluamme näyttää hyvältä myös muiden miesten silmissä joten emme lähde ulos jätesäkkiin pukeutuneena vaikka kuinka sitä haluaisit.
-Ihan vapaasti
3. Ex-tyttöystäväsi ovat ärsyttäviä, rumia horoja.
-Itsetunto,itsetunto,itsetunto
4. Älä ********* kerro että mulla on finni otsassa, mä varmaan tiedän sen itsekkin.
-Pieniä huomionosoituksia-niitähän te aina kerjäätte.
5. Koolla on väliä, piste.
-Pääasia että molemmat nauttii seksistä mies ja muna.
6. Jos haluan leikata lyhyen tukan, minua ei oikeasti kiinnosta mitä mieltä olet asiasta.
-Ihan vapaasti
7. Tunteet voi näyttää ja niistä voi puhua ihan suoraan, ettei tarvitse ******* arvailla.
-ihan vapaasti
8. Minulla ei tule koskaan olemaan tarpeeksi vaatteita tai kenkiä.
-Käytä niihin omia rahojasi
9. Jos juttelen toisen miehen kanssa, ei ole välttämätöntä iskeä tämän hampaita kurkkuun.
-Jos juttelen toiselle naiselle, älä sinäkään rupea huorittelemaan häntä.
10. Arvostan jos olet valmis taistelemaan minusta, mutta tosi on että tappeleminen tekee sinusta vain naurettavan.
-Kukaan ei ole sen arvoinen.
11. Jos luulet, että on oikein lyödä naista, hakeudu hoitoon.
-Jos luulet. että on oikein lyödä miestä, hakeudu hoitoon.
12. Jos sinulla on toinen, sano se suoraan. Saamme sen selville kuitenkin, senkin selkärangaton pelle.
-No tottakai, miksi roikkua toimimattomassa suhteessa.
13. Minuakin panettaa ja pidän seksistä, vaikka en hoe sitä joka toinen minuutti.
-Hyvin osaat peittää sen.
14. Älkää olko niin pinnallisia, sillä lähes poikkeuksetta olemme paremman näköisiä kuin te.
-Toimii myös toisinpäin, aina tulee olemaan paremman-näköisiä kuin sinä.
15. Romantiikkaa pitää olla VÄHÄN. Emme halua kuulla siteerauksia Shakespearen runoista tai käydä kuutamokävelyllä joka sunnuntai.
-Pidetään mielessä.
16. Yhtälailla kuin te pidätte tisseistä, me pidämme lihaksista.
-Pääasia on että ne on isot.
17. Tytötkin käyvät paskalla, ja jopa piereskelevät, usko tai älä.
-No shit sherlock.
18. Katso sä vaan sitä jääkiekkoa sunnuntaina, mutta kun Greyn anatomia alkaa niin sinä pidät turpas kiinni.
-Kun jääkiekkoa tulee telkkarista, älä rupea kälättämään viikon kauppareissuista. Kun telkkarista tulee sosiaalipornoo, olen lenkillä,ulkoiluttamassa koiraa, tai rassaamassa autoa, tai jotain muuta älyllistä hommaa tekemässä.
19. Älä esitä, että nainen kuuluu mielestäsi keittiöön muitten kodinkoneiden sekaan, koska me kaikki tiedämme sisällämme että se olet sinä joka on tossun alla.
-Ihan mikä vain, joka tuo sinulle mielenrauhan.
20. Jos tyttöystäväsi lihoaa suhteenne aikana kymmenen kiloa, olet epäonnistunut tehtävässäsi
-Tässä vaiheessa sinä olet usein jo eri osoitteessa asumassa. - sdgsdgsdgsdg
Täytyy olla jokin sairaus jos kenkiä pitää kerätä mahdottomia määriä. Mitäpä naiset sanoisivat jos miehet alkaisivat keräämään vaikkapa kumisaappaita kaikki paikat täyteen?
- siinä missä
muija kerää kenkiä, meikäläinen kerää tyhjiä paskapaperirullia.
Muija on turvonnut n. 20kg siitä lähtien kun tavattiin.
Kun töistä pääsen, pistän ämmän pihalle pysyvästi.
Naista panen, en ylämaan nautakarjaa.
Mitä te norsut kuvittelette, etteikö ole väliä jos vähän lihoo?
No ei kai vähällä väliä mutta 20kg???????
Ironista, just sain töissä ylennyksen, mutta muija on irtisanottava. - -Janne
1. Ei, mekään emme ajattele aina sinua. Koita kestää.
>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>> Ihan normaaliahan tuo on, so what?
2. Haluamme näyttää hyvältä myös muiden miesten silmissä joten emme lähde ulos jätesäkkiin pukeutuneena vaikka kuinka sitä haluaisit.
>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>> Sitä itsekin jopa vaadin naiseltani, joten hyvä asia.
3. Ex-tyttöystäväsi ovat ärsyttäviä, rumia horoja.
>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>> Eivät kelpaa edes horoiksi.
4. Älä ********* kerro että mulla on finni otsassa, mä varmaan tiedän sen itsekkin.
>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>> Ei sulla voi olla, en muuten olisi sinuun tutustunutkaan.
5. Koolla on väliä, piste.
>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>> Harva meistä munat paljaana kulkee, joten mistä tiedät kenellä minkä kokoinen on löysänä ja seisokissa?
6. Jos haluan leikata lyhyen tukan, minua ei oikeasti kiinnosta mitä mieltä olet asiasta.
>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>> Tästä huomautan varmasti, koska naisella kuuluu aina olla vähintään puolipitkät hiukset. Ethän halua näyttää mieheltä?
7. Tunteet voi näyttää ja niistä voi puhua ihan suoraan, ettei tarvitse ******* arvailla.
>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>> Riippuu ihmisestä.
8. Minulla ei tule koskaan olemaan tarpeeksi vaatteita tai kenkiä.
>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>> Se on hyvä asia, arvostan pukeutumista.
9. Jos juttelen toisen miehen kanssa, ei ole välttämätöntä iskeä tämän hampaita kurkkuun.
>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>> En pidä että juttelet muiden miesten kanssa. Pidätkö itse että juttelen toisten naisten kanssa? Millaista suhdetta siis etsit?
Onko sitoutuminen sinulle ongelma? En tiedä, mutta ongelman siitä teet jos käyttäydyt tuohon tapaan jatkossa ja toivot löytäväsi kumppanin.
10. Arvostan jos olet valmis taistelemaan minusta, mutta tosi on että tappeleminen tekee sinusta vain naurettavan.
>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>> Toivottavasti sellaista tilannetta ei tule syntymään ja kovin tuntuu olevan ristiriitainen asia sinulle, jos et tappelemista ymmärrä. Miten taistella sitten, henkisestikö? Mitä vastaan?
11. Jos luulet, että on oikein lyödä naista, hakeudu hoitoon.
>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>> Ketään ei saa lyödä
12. Jos sinulla on toinen, sano se suoraan. Saamme sen selville kuitenkin, senkin selkärangaton pelle.
>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>> baari-resupekoilla on toinen, miehillä ei.
13. Minuakin panettaa ja pidän seksistä, vaikka en hoe sitä joka toinen minuutti.
>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>> Siinä tapauksessa minua panettaa enemmän.
14. Älkää olko niin pinnallisia, sillä lähes poikkeuksetta olemme paremman
näköisiä kuin te.
>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>> Kauneus vai komeus? Siinä 2 asiaa.
15. Romantiikkaa pitää olla VÄHÄN. Emme halua kuulla siteerauksia Shakespearen runoista tai käydä kuutamokävelyllä joka sunnuntai.
>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>> Ja nyt olet sitten täydellinen ja itse toimit kuten miehet odottavatkin vai? :)
16. Yhtälailla kuin te pidätte tisseistä, me pidämme lihaksista.
>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>> Minä tykkään kaljamahasta ja lihaksista. Minusta lihakset ilman läskiä tekee kynäniskan. Akat laihtuu ja ukot lihoo.
17. Tytötkin käyvät paskalla, ja jopa piereskelevät, usko tai älä.
>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>> MIksi tämä piti tänne laittaa? Itsestään selvä asia. Sivistynyt käytös tästä huolimatta palkitaan, näin itselläni.
18. Katso sä vaan sitä jääkiekkoa sunnuntaina, mutta kun Greyn anatomia alkaa niin sinä pidät turpas kiinni.
>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>> Ei, en katso jääkiekkoa ikinä, koska se ei kiinnosta minua. Katson elokuvia. Ja toki saat katsoa Greyn anatomiaa, kun se tulee. Otan sinut huomioon ja sinä minut. Yhteispeli sujuu näin avioliitossa.
19. Älä esitä, että nainen kuuluu mielestäsi keittiöön muitten kodinkoneiden sekaan, koska me kaikki tiedämme sisällämme että se olet sinä joka on tossun alla.
>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>> Kuulostaa siltä, että sinulla on ollut väärä mies puolisonasi. Meitä on muitakin, kannattaa tsiigata..
20. Jos tyttöystäväsi lihoaa suhteenne aikana kymmenen kiloa, olet epäonnistunut tehtävässäsi. [http://tykkaan.co
>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>> Blaah, 10kiloa ei näy missään. Pieni kasvojen pyöristyminen tekee vain gutaa! :)
Terveisin Janne. - Vanessa84
Tein huvikseni listan, joka vastaa aloittajan listaa, mutta menisi omasta mielestäni näin:
1. En pysty aina ajattelemaan sinua, jotkut asiat, kuten työ vievät keskittymistäni
2. Haluan näyttää hyvältä seurassasi jos menemme ulos, jotta voit olla ylpeä huolitellusta naisestasi, lisäksi muut ihmiset (naiset ja miehet) arvostavat
panostustani
3. Ex-tyttöystäväsi ovat mennyttä aikaa
4. Jos kerrot, että minulla on finni otsassa, nauran ja sanon, että: "näin sen aamulla peilistä
5. Koolla ei ole väliä, pituudella sen sijaan on jos puhutaan ajan pituudesta ;)
6. Jos haluan leikata lyhyen tukan, totut siihen kyllä :)
7. Tunteet voi näyttää ja niistä voi puhua ihan suoraan, mutta kyselen silti, kuinka hurisee
8. Minulla piti olla tarpeeksi vaatteita ja kenkiä..osan niistä olen varmaan hävittänyt jonnekin..?
9. Jos juttelen toisen miehen kanssa, toivon, että liityt keskusteluun
10. Arvostan jos olet valmis taistelemaan minusta.
11. Jos luulet, että on oikein lyödä naista...emme ole koskaan tutustuneetkaan
12. Jos löydät jonkun toisen, emme ole koskaan tunteneetkaan
13. Minuakin panettaa ja pidän seksistä.
14. Kaikki ovat joskus vähän pinnallisia, tilanteesta riippuen. Niin kauan kun se ei vaikuta suhteeseemme negatiivisesti, se on ok.
15. Romantiikkaa pitää olla vähän.
16. Silmänruokaa tässä maailmassa riittää :)
17. Tytötkin käyvät paskalla, mutta mieluummin ilman yleisöä :D
18. Katso sinä vaan jääkiekkoa sunnuntaina, onhan meillä kaks telkkaria..paitsi jos lyödään vetoa, että kumpi voittaa..?
19. Minä kuulun keittiöön yhtä paljon kuin sinäkin..tosin joskus tulee hullu leipomisvimma :P
20. Jos lihon suhteemme aikana, minä haluan ne kilot tisseihini yhtä paljon kuin sinäkin :D - Hohhooijaa
Vaikuttaa joltain baarikärpäsen ajatuksilta nämä.
- Vanessa84
? Meinaatko, että naisen täytyy olla juovuksissa suurin osa ajasta, että voi kirjoittaa noin? Mä vaan olen sellainen nainen, joka näe mitään hyötyä pikkuasioista valittamisessa..ja haluan mieheltä ennenkaikkea sellaista ystävyyttä, jossa voi puhua kaikesta ja heittää huulta väliin. Enkä ole juovuksissa..vaan tarkoitan oikeasti juuri näin, rennosti :)
- jsageeg
Vanessa84 kirjoitti:

Pidän sinusta, Vanessa84. Tytöt, olette ihania! :) terv. Itä-Suomen mies
- mummot ja mammat
20 epätotta faktaa naisista.
- näin meillä
1. Minä en ämmääni noteeraa pätkääkään. Ei paljoa kiinnosta.
2. Jos edes silmiään räpäyttää vieraan miehen nähden, selkäänsä
ämmä saa.
3. Kaikki exäni ovat OIKEASTI huoria.
4. Jos muijan naama vähänkin kukkii lähtö tulee perkele!!
5. Vähintään D-kupit oltava, sitä pienemmät älkööt vaivautuko.
6. Ei muuten onnistu. Mihinkään transu-leikkeihin en ryhdy.
7. Jos äntään vähänkin korottaa, selkäänsä saa.
8. Vittuako olet alipalkattu siivooja, kouluttaudu ämmä!!
9. Ei sillä väliä vaikka juttelet muille miehille, kunhan itseäsi kauppaat
käypään hintaan. Rahat tulee mulle ja selkääsi saat kaupan päälle.
10. Tekeekö turpaanveto minusta naurettavan????
Sitä on meinaan illalla luvassa kultapieni.
11. Pitäähän miehelläkin jotain huvia olla.
12. Minulla on toinen, kolmas, neljäs ja sitärataa.
Olen jo seonnut laskuissa. Minkäs teet jos vieraissa on parempaa.
13. Minua panettaa kaiken aikaa ja ämmä antautuu mulle
ehdoitta vaikka keskellä yötä jos mieleni tekee.
14. Olisin hintti fruitcake jos olisin naistani paremman näköinen, joten
kiitos mutta ei kiitos.
15. Rajusti takaapäin vaikka poski kuumalle liedelle jos siltä tuntuu.
Romanttista eikö totta.
16. Pidän seksikkäistä naisista, joten katselen ulkolaisia naisia.
Omaani pidän ihan vitsin vuoksi.
17. Jos mun vessaan paskalle menee, silloin on hengenlähtö enemmän
kuin lähellä. Paskokoot vaikka housuihinsa.
18. Yhtäkään lässynlää vatipää BB-homostelu tyhjäntoimituspaskaa
ei mun töllöstä katsota. Turpaanvedon uhalla ainoastaan.
Kaukosäädin on minun ja vain ainoastaan minun.
19. Jos kämppä ei ole siivottuna ja ruoka laitettuna, kun töistä
tulen, silloin tulee jälleen kerran selkään prkeleen ämmä.
Perse pystyssä odotat mua sängyssä, jahka olen syönyt ja juonut.
20. Täys lehmä koko ämmä aina on ollut. Pitäähän sitä jokaisella
olla oma kotiorja, jonka tehtävänä on vain ja ainoastaan miellyttää
miestään kaikin mahdollisin tavoin.
T: Olavi ja Sirkku, onnellisesti aviossa jo vuodesta -63- JO V.-63 HULLULLE
HAA-HA-HA-HA-HA ,AAH-HA-HA-HA-HAA...TÄS HUUMORIA HULLUILTA HULLUILLE!!!!!
- nuori nainen
nainen: minulla on vaan muutamat kengät: lenkkitossut, tennarit (vakiokengät), tennarit, jotka sopii hameen kanssa, ballerina-tossut, 2 korkokengät, kumisaappaat. naisella on pakko olla eri kengät joka tilaisuuteen. minkäs mahtaa, että miehet pärjäävät kaksilla kengillä..naisella täytyy olla eri juhliin eri pukunsakin, kun mies voi käyttää samaa pukua juhlista toiseen. tähän välikysymys: miksi naiset saavat palkkaa vähemmän, vaikka pakollisia menoja on enemmän?
ja takaisin aiheeseen..koolla on väliä, mutta en ole heivaamassa miestä pellolle sen takia, että se olisi liian iso. minkäs mahtaa, jos on lapsena syönyt parsakaalitkin ;) ja miehen ei tarvitse olla lihaksikas! :)
en jaksa laittaa vastaan jokaiseen väitteeseen, menee liikaa aikaa...
mutta olisi kivaa, jos miehet oikeasti joskus ajattelisivat miltä naisesta tuntuu! esim. jos on murheita-> kuuntele
itsekin yritän ymmärtää miehiä ja olla suvaitsevainen..
kotiin saa tuoda kavereita kaljalle ja pelaamaan pleikkaria (kunhan muistat, että minäkin olen OLEMASSA (ei tarkoita, että pitäisi jatkuvasti huomioida)). baariin saa lähteä, kunhan muistat kertoa minullekin. olisi mukava tietää, kenen kanssa lähdet ja mihin aikaan suurin piirtein tulet kotiin. minusta on ihan söpöä, että joudun laittamaan ruokaa, koska mies ei vaan yksinkertaisesti osaa ;) (jotkut osaavat hyvinkin..tiedän) siivoaminen ei kuitenkaan ole minun tehtäväni yksistään! :D lemmikkejäni pitää kohdella hyvin, tai "olla huomaamatta" niitä. älä puhu niistä tarkoituksella pahaa! se loukkaa..oikeasti.. ja jääkiekko: saa todellakin katsoa, seuraan itsekin, kunhan hyväksyt minut viereesi istumaan :) etkä täytä sohvaa baarista tuoduilla kavereillasi. tutut, mukavat frendit saavat toki tulla mukaan juhlimaan :) formulaa en kuitenkaan siedä, joten muista varoittaa, koska formulakausi alkaa.. muista jutella! minua todellakin kiinnostaa, kuinka oudon miehen näit matkalla töistä kotiin, tai jos mielestäsi lady gagalla on rumia vaatteita. ole valmis kuulemaan myös mitä minulla on sanottavanani :)
mut enpäs kerro enempää "miesihanteistani" :D
tää alkuperäinen viestihän oli tykkaa.comista poimittu vitsi. siellä on samantapainen lista tarkoitettuna naisille. jos tuollaisesta viestistä suuttuu ihan tosissaan, niin kannattaisi ehkä pikkaisen rentoutua...- Vanessa84
Hyvä asenne sulla :) Mä tuossa ajattelin, että huhhui* onko joku ihan tosissaan paatostanut tuon aloituksen tänne :D Ei aina osaa sanoa kun on vaikka minkälaista kansalaista täälläkin purkamassa tuntojaan..
- Just saying
Ehkä porukka ei vaan tykkää yleistämisestä, ja osalla voi olla takanaan hylkäyksiä ja henkistä väkivaltaa ja kiusaamista, jotka osaltaan vaikuttavat siihen tunteeseen, ettei ole riittävä kenellekään planeetan (tai ainakaan Suomen) naiselle. Tuosta nimittäin tulee vähän sellainen kuva, että jos ei ole jotain tarpeeksi paljon, ja jotain tarpeeksi vähän, niin ei kelpaa. Vaikka tietäisi että kelpaa jollekin, niin kieltämättä se kirpaisee kun lukee vastaavia toivelistoja joissa muka luetellaan kiveen kirjoitetut totuudet.
Mutta kyllä sen huomaa, että ketkä kommentoijat ovat ittensä satuttaneet jossain vaiheessa elämäänsä ja katkerina meluavat täällä. Mutta jos kaikkien pitää ruveta vaatimuksia listaamaan ihannekumppaneistaan, niin ei siitä ikinä tule muuta kuin kiroilua. Ehkä varatuilla jaksaa hymy pysyä, kun he ovat jo jollekin ihmiselle kelvanneet. Yksinäisille sinkuille tuollaiset listat ovat hankalampia sulattaa.
- devil's call
sun pitäisi saada m unaa suuhun
- peace <3
Onpas täällä äreetä porukkaa. Mistä tämä suomalaisten negatiivisuus ja viha on oikein lähtöisin? Kaikilla olis niin paljon mukavampaa kun oltais ystävällisiä toisillemme.
- HEI, NÄPPYLÄKEISARI!
Tämä ei ole oikea hoitoa sinulle ,näppyläollus! Tiedät kyllä mikä se on ja mistä sen saa!
- Jahhaaahaah92
Taidanpa jättää naiset tästä lähtien sikseen :D Ihanku mulla paljo niitä ois ollutkin. Mut jos ette halua lahjoja ja romantiikkaa vaikka minusta on ihan mukava joskus käydä väin kävelyllä ja olla, mut jos ei kelpaa nii jätetään noi pois ja aletaan sovinistiseksi. kyllä te sen itekki tiiätte et ne siat teille kelpaa paremmin kun mukava ja ystävällinen mies.
Jos alat aukomaan tähän viestiin ja vittuilemaan että olen saamaton, olet poikkeuksetta tuulipuku-kotiäitifeministi pahoissa itsetunto ongelmissa. - nonnii...
Mitäs näistä miesten kirjotelmista oikeen tulee mieleen? Ne taitaa olla kaikki homoja, kun niin tykkäävät miehistä ja miehet on niiiiiin hyviä ja täydellisiä :D
- Dilledon_N
Oikeesti tää sukupuoltensota kertoo siitä, etteivät ihmiset osaa ajatella laajalla näkökentällä. Voisiko nää feministiemakot ja sovinistisiat lopettaa hössötyksen ja keskittyä yksilöihin. Naisesta lähtee hohto kun se jaksaa hössöttää tästä ja miehestä komeus kun jaksaa röyhkeillä. No tämä onkin minun ajatus asiasta ja siksi menen sohvalle istumaan kuin ihminen.
- fadsdass
Vittu mitä paskaa. Oo huora hiljaa.
- yksi mikä pitää
paikkansa on se, että naiset ovat materialisteja ja turhamaisia.
Tästä seikasta teidän on ihan turha vängätä. - no a bimbo
Huh, mitä stereotypioita.
Eikä noi ole mitään faktoja naisista, vaan jonkun naisen mielipiteitä (joista osa pätee moniin naisiin, mutta ei todellakaan kaikki).- Näin meillä2
Meillä pätee toi "Näin meillä". Niin oli asiallista tekstiä.
- sitä yhtä vaan
Luuletko nainen, että meistä montaakaan miestä oikeasti kiinnostaa, mitä ajattelet tai mitä kenkiä käytät tai mitä ostit iänikuisilta shoppailureissuiltasi?
Sinulla on tasan yksi kohta, jota ei ole miehillä ja sen takia teitä pitää kestää. Aivan sama, oletko maaten, seisten, päällä seisten, säkki päässä tai pilkkopimeässä.
Aktin jälkeen puetaan ja jatketaan omillaan. Ei helvetti jaksa edes kuunnella noita keittiöpsykologian alkeita tai mitä joku kaverisi sanoi tai ajatteli jonkun juoruista tai miten nyyhkyleffasi päättyy tms.
Jos nuo tekovitut olisivat vähääkään parempia ja inhimillisempiä, en edes vilkaisisi sinunlaistasi painajaista.Isoista haaveilevana sinun pitäisi vihdoin tajuta hankkia niitä lantionpohjakuulia ja tosissaan käyttää niitä, kun ei dildokaan pysy enää seisaallaan sisällä. Hajukin on sitä luokkaa, että silli mätänee pikkareissasi ja se on tosiaan hiivasientä, usko jo, eikä ainaista valkovuotoa. - ISIÄM
Miehenä on helppoa, hänen tarvitsee vain olla:
1. ystävä
2. kumppani
3. rakastaja
... 4. veli
5. isä
6. opettaja
7. kasvattaja
8. rippi-isä
9. uskottu
10. kokki
11. mekaanikko
12. asentaja
13. sähkömies
14. kuljettaja
15. kantaja
16. siivooja
17. hovimestari
18. hydraulikko
19. puuseppä
20. malli
21. sisustusarkkitehti
22. seksuologi
23. psykologi
24. psykiatri
25. psykoterapeutti
Myös luonteenpiirteet ovat tärkeitä. Tarvitsee vain olla:
1. miellyttävä
2. urheilullinen mutta
3. älykäs mutta
4. voimakas
5. hyvätapainen mutta
6. luja mutta
7. lempeä
8. herkkä mutta
9. päättäväinen mutta
10. romanttinen mutta
11. miehekäs
12. vitsikäs ja
13. iloinen mutta
14. vakavasti otettava ja
15. arvokas
16. rohkea mutta
17. nallekarhu mutta
18. energinen
19. huolehtiva
20. luova
21. idearikas
22. taitava mutta
23. vaatimaton ja
24. ymmärtäväinen
25. elegantti mutta
26. johdonmukainen
27. lämmin mutta
28. viileä mutta
29. intohimoinen
30. suvaitsevainen mutta
31. periaatteellinen mutta
32. kunniallinen ja
33. jalo mutta
34. käytännöllinen ja
35. pragmaattinen
36. oikeudenmukainen mutta
37. valmis tekemään hänen vuokseen mitä tahansa (esim. pankkiryöstön)
eli;
38. epätoivoinen (rakkaudesta) mutta
39. hillitty
40. charmikas
41. pysyvä ja
42. uskollinen
43. valpas
44. haaveileva
45. kunnianhimoinen
46. luotettava
47. kunnioitettava
48. valmis uhrauksiin ja, ennen muuta,
49. maksukykyinen.
Samaan aikaan miehen on kiinnitettävä huomiota siihen, että hän:
ei olisi mustasukkainen, mutta kuitenkin kiinnostunut
tulisi hyvin toimeen sukunsa kanssa, muttei kuitenkaan uhraisi sille enempää aikaansa kuin ko. naiselle
antaisi naiselle vapautta, mutta osoittaisi kuitenkin huolenpitoa ja olisi kiinnostunut siitä, missä nainen on ollut ja mitä tehnyt
pukeutuisi siististi, mutta olisi kuitenkin valmis kantamaan naista polvillaan kurassa ja menemään parvekkeen kautta sisään, jos hän on unohtanut avaimensa, tai ottamaan kiinni ja mukiloimaan varkaan, joka on ottanut hänen laukkunsa, jossa oli niinkin elämälle välttämättömiä asioita kuin peili ja huulirasva.
On tärkeää olla unohtamatta hänen:
1. syntymäpäivïään
2. nimipäiviään
3. hääpäivää
4. ensimmäisen suudelmanne vuosipäivää
5. kuukautisiaan
6. hammaslääkäriaikaansa
7. vuosipäiviään
8. parhaan ystävänsä ja lempitätinsä syntymäpäiviä.
Valitettavasti täydellisinkään edellämainittujen ohjeiden noudattaminen ei takaa menestystä. Nainen saattaa nimittäin väsyä ihanteellisen miehen läsnäoloon elämässään ja kokea olevansa hänen dominoimansa ja siksi karata ensimmäisen kohtaamansa kitaransoittajan kanssa.
Ja nyt mitalin toinen puoli. Miehen tekeminen onnelliseksi on huomattavasti vaikeampaa. Se johtuu siitä, että mies tarvitsee:
1. seksiä ja
2. ruokaa
Pääosa naisista kokee nämä miesten liialliset vaatimukset äärimmäisen orjuuttaviksi. Niiden tyydyttäminen käy yli heidän voimiensa.
Johtopäätös:
Sopusointuinen yhteiselämä on helppo saavuttaa, kunhan miehet lopulta
ymmärtävät, että heidän on rajoitettava kohtuuttomia vaatimuksiaan! - nainen23v_
Minun kohdalla pitää paikkansa..
Miehille 20 faktaa naisista:
1. Ei, mekään emme ajattele aina sinua. Koita kestää.
* En todellakaan ja tiedätkö mitä - en välitä vaikka sinulla jotain jonkun naisen kanssa olisi, se ei minun itsetuntoa pysty nollaamaan koska olen upea :)
Mutta siinä on sitä jotain aitoa ja oikeaa kun minä herkuttelen ajattelemalla toista miestä.
2. Haluamme näyttää hyvältä myös muiden miesten silmissä joten emme lähde ulos jätesäkkiin pukeutuneena vaikka kuinka sitä haluaisit.
4. Älä ********* kerro että mulla on finni otsassa, mä varmaan tiedän sen itsekkin.
* Ja muutenkin huomauttelun pikkuasioista voisit lopettaa! Ethän sinäkään kuuntele kun minä huomautan, joten miksi minun pitää itkeä ja tuntea syyllisyyttä kuunnellen sinun mäkätystä väärin laitetusta roskapussista??
5. Koolla on väliä, piste.
*Joskus kun on kovat himot isompi voisi olla kivempi. Vaikka vertailukohteita ei ole.
7. Tunteet voi näyttää ja niistä voi puhua ihan suoraan, ettei tarvitse ******* arvailla.
*Niimpä. On se kumma kun turpaa pitää aukoa turhista asioista kuten "Sä olet laittanut tämän roskapussin väärin!" mutta oikeista asioista ei IKINÄ voi puhua..
11. Jos luulet, että on oikein lyödä naista, hakeudu hoitoon.
* Kaikki miehet ovat salaa väkivaltaisia kylläkin.
12. Jos sinulla on toinen, sano se suoraan. Saamme sen selville kuitenkin, senkin selkärangaton pelle.
13. Minuakin panettaa ja pidän seksistä, vaikka en hoe sitä joka toinen minuutti.
14. Älkää olko niin pinnallisia, sillä lähes poikkeuksetta olemme paremman näköisiä kuin te.
* Totta, ja tämän mies totesi eilen itsekin että olen paremman näköinen kuin hän.
16. Yhtälailla kuin te pidätte tisseistä, me pidämme lihaksista.
* No mies ei kauheana kyylää tissejä, enemmän kokonaisuutta ja persettä.
Mutta itse kuolaan yhtä lihaksikasta tuttavaa.
17. Tytötkin käyvät paskalla, ja jopa piereskelevät, usko tai älä.
* Niin, se olikin TODELLA hauskaa kun ekan kerran suhteessa vahingossa pieraisin, niin mies suuttuu pitkäksi aikaa.. Siitähän jäikin mukava ja naisellinen olo.
19. Älä esitä, että nainen kuuluu mielestäsi keittiöön muitten kodinkoneiden sekaan, koska me kaikki tiedämme sisällämme että se olet sinä joka on tossun alla.
* Olisi mukavaa jos edes joskus tiskaisit. Tai tiskaisit edes puoliksi.
20. Jos tyttöystäväsi lihoaa suhteenne aikana kymmenen kiloa, olet epäonnistunut tehtävässäsi.
* Todellakin.. Olen lihonut mutta säilyttänyt silti naisellisuuteni, painan alle 60 kiloa.
Mutta tosi on että hankalan miehen kanssa saa tehdä enemmän töitä pitääkseen motivaation siihen kunnossa pysymiseen. Pitää sitten kuntoilla ajatellen muita miehiä.. ;) Siinä on neuvo naisille joita vituttaa parisuhteessa ja on hankala pysyä hoikkana. Nyt kun alkaa muistella että miten olin jopa liian laiha ja onnellinen sinkkuna!- Exxon Valdez
5. Koolla on väliä, piste.
*Joskus kun on kovat himot isompi voisi olla kivempi. Vaikka vertailukohteita ei ole.
nainen23v sanoo täh?
Ootko joku nunna vai h.....
Pokkana väität ettet ole puhkipantu vosu?
- Ai_minä_vai
1.Ei, mekään emme ajattele aina sinua. Koita kestää.
Se on pelkästään hyvä, koska ei tarvitse koko ajan tuijottaa luuria...
2. Haluamme näyttää hyvältä myös muiden miesten silmissä joten emme lähde ulos jätesäkkiin pukeutuneena vaikka kuinka sitä haluaisit.
Koska olen sanonut että et saisi näyttää hyvältä?
3. Ex-tyttöystäväsi ovat ärsyttäviä, rumia horoja.
Mutta parempia seksissä kuin sinä
4. Älä ********* kerro että mulla on finni otsassa, mä varmaan tiedän sen itsekki
Kerron jos huulipuna on levinnyt hampaisiin
5. Koolla on väliä, piste.
Totta... Rusinan kokoiset aivot eivät ole seksikkäät
6. Jos haluan leikata lyhyen tukan, minua ei oikeasti kiinnosta mitä mieltä olet asiasta.
Tiedän, enkä jaksa käyttää siihen energiaa sen enempää
7. Tunteet voi näyttää ja niistä voi puhua ihan suoraan, ettei tarvitse ******* arvailla.
Juu... Koskee myös sinua
8. Minulla ei tule koskaan olemaan tarpeeksi vaatteita tai kenkiä.
No... onhan ainakin joku tavoite elämässä
9. Jos juttelen toisen miehen kanssa, ei ole välttämätöntä iskeä tämän hampaita kurkkuun.
Miksi niin tekisinkään?
10. Arvostan jos olet valmis taistelemaan minusta, mutta tosi on että tappeleminen tekee sinusta vain naurettavan.
Olen elämäni tähän saakka pärjännyt ilman nyrkkejä. Miksi aloittaisin nyt?
11. Jos luulet, että on oikein lyödä naista, hakeudu hoitoon.
Niin tekisinkin jos löisin
12. Jos sinulla on toinen, sano se suoraan. Saamme sen selville kuitenkin, senkin selkärangaton pelle.
Et muuten saa tai sitten et ole kommentoinut sitä että minulla on ollut niitä jo useita vuosia
13. Minuakin panettaa ja pidän seksistä, vaikka en hoe sitä joka toinen minuutti.
Jos minä sanon yhden kerran kymmenestä ääneen, niin se tarkoittaa siltikin vain yhtä kertaa päivässä
14. Älkää olko niin pinnallisia, sillä lähes poikkeuksetta olemme paremman näköisiä kuin te.
En kai minä muusta syystä sinua ole alkujaan löytänytkään
15. Romantiikkaa pitää olla VÄHÄN. Emme halua kuulla siteerauksia Shakespearen runoista tai käydä kuutamokävelyllä joka sunnuntai.
En minäkään, jos se on jäänyt epäselväksi....
16. Yhtälailla kuin te pidätte tisseistä, me pidämme lihaksista.
Ai että ne on yhteismitalliset... Olkoon jos niin on...
17. Tytötkin käyvät paskalla, ja jopa piereskelevät, usko tai älä.
Oho... enpä tiennyt
18. Katso sä vaan sitä jääkiekkoa sunnuntaina, mutta kun Greyn anatomia alkaa niin sinä pidät turpas kiinni.
Ne tulee eri päivänä, joten ei ole mitään ongelmaa. Olen lenkillä kun katsot telkkaria
19. Älä esitä, että nainen kuuluu mielestäsi keittiöön muitten kodinkoneiden sekaan, koska me kaikki tiedämme sisällämme että se olet sinä joka on tossun alla.
Tuskin kestäisit sitä että kokisit itse olevasi tossun alla...
20. Jos tyttöystäväsi lihoaa suhteenne aikana kymmenen kiloa, olet epäonnistunut te
Siis nyt sitten sanot että tiedät että minulla on myös tyttöystävä.... Hän on kyllä laihtunut suhteemme aikana... - Hajotkaa aamuihinne!
Legendaarisin sanoin koko tästä ketjusta V/TTU MITÄ P4SKAA! (luin 3 ekaa vastausta ja meinasin kuolla myötähäpeään).
- Pertti Perusjätkä
Fakta nro 21.
Saat olla juuri niin hankala nainen kuin haluat. Mies ei tarvitse sinunlaistasi eikä typeriä faktojasi. On paljon yksinkertaisempaa löytää joku täysipäinen nainen, kuin alistua typeräksi tossukaksi ja pompotettavaksesi. - suhdeneuvostelija
Kaksi OIKEAA FAKTAA koskien miestä ja naista parisuhteessa.
1. Miehen pahin naista ärsyttävä ja suhdetta rasittava piirre on asennoitua "hiireksi" ja yleisesti selkärangattomaksi asiassa kuin asiassa.
> Nainen arvostaa [jopa korskeata] ITSEVARMUUTTA niin paljon, että se lopulta menee naisen kaikkien perinteisten deittiprofiilissa esitettyjen miesihanne-piirteiden ohi, koska sellaiset ihanteet ovat usein ainoastaan pintakiiltoa, joilla itse elämä ei kuitenkaan toteudu.
> "Hiiri" jää aina lopulta kakkoseksi, ja jossain vaiheessa naisen mielen täyttää muut ajatukset ja niissä ystävättärien VANKKA TUKI muutokseen, vaikka vääräänkin sellaiseen.
2. Naisen pahin miestä ärsyttävä piirre on se, kun nainen jatkuvasti pyrkii muuttamaan miehensä koko persoonaa.
> Nainen ottaa tietysti kantaa luontaisesti asiaan kuin asiaan, vaikka mitään ei asiasta tiedäkkään, mutta jatkuva kriittinen puuttuminen kaikeen miehen luontaiseen toimintatapaan ja olemukseen vieroittaa miehen lopulta lopullisesti omiin maailmoihinsa.
> Lopulta tällaisen vieroitetun "hyvän miehen" yleensä plokkaa joku viisas naissivustakatselija itselleen, koska ymmärtää miehen todellisen arvon.
[Valintahan on kuitenkin aina naisen.]
Kohtuudella kuitenkin kaikkea! Näillä tiedoilla naimisiin:
http://www.youtube.com/user/21per3?feature=mhee#p/u/4/Q52x79cLhjA - suulaz
Tää viestiketjun aloittaja on juuri senverran itseriittoinen tapaus, että jää vanhaksi piiaksi. Onnex itsellä vähän tervejärkisempi vaimo.
- veri nais
Onneksi minun ei tarvitse ruveta kenenkään vaimoksi.
- kieltämättä
huvittava piirre naisissa just toi, että ollaan tietävinään kaikista asioista
vaikka parempi olisi jos pitäisi turpansa kiinni.
Itselläni tollanen sisko, joka neuvoo asioissa, joista hänellä ei ole
pienintäkään hajua. Arvatkaa tunteeko siinä "pientä" myötähäpeää
toisen puolesta. Kai se on sitä naisena olemista, olla tyhmä ja
äänessä kaiken aikaa. - mikä teitä vaivaa?
Miksi nää ihmiset vihaa toisiaan täällä näin tosissaan?
Mua pelottaa tää vihan määrä. Onko nää ihmiset kasvaneet kieroon, vetäneet jotain vihapilleriä vai miksi?
Ei ennen vihattu kaikkea ja kaikkia ihan näin paljon.....confused.
Ihmisillä oli ennen myös hyviä päiviä.
Miksi kukaan edes hermostui aloituksesta? Mitä sitten? Se oli yhden ihmisen näkemys ja yllättävän moni lähti miekkailemaan ihan tosissaan...
AJATELKAA VÄLILLÄ JOTAIN POSITIIVISTA Hö :( ja mie jo ootin jotain uutta :D
- paulix456
haha, onneks en enaa asu suomessa. suomalaiset on pieni kansa ja taa on suomen suosituin keskustelupalsta. surullista etta nain monet ovat kyvyttomia naisen ja miehen valiseen suhteeseen..
- Yritä edes
Näistä "faktoista" saa sen kuvan että niiden kirjoittaja on hyvin pinnallinen, hänellä on huono itsetunto ja hän luulee, että hänen subjektiivinen käsityksensä miehestä on joku universaali laki siitä miten mies aina ajattelee/toimii.
Et kai sinäkin vain satu olemaan naistutkimusta opiskeleva sinkku joka on käynyt muutaman psykologian kurssin, ja nyt kuvittelee tietävänsä kaiken, sekä uskottelee itselleen että vituiksi menneet miessuhteet johtuvat niistä miehistä eikä sinusta? - ankara MIES
>>>1. Ei, mekään emme ajattele aina sinua. Koita kestää.>2. Haluamme näyttää hyvältä myös muiden miesten silmissä joten emme lähde ulos jätesäkkiin pukeutuneena vaikka kuinka sitä haluaisit.>3. Ex-tyttöystäväsi ovat ärsyttäviä, rumia horoja.>4. Älä jumalauta kerro että mulla on finni otsassa, mä varmaan tiedän sen itsekkin.>5. Koolla on väliä, piste.>6. Jos haluan leikata lyhyen tukan, minua ei oikeasti kiinnosta mitä mieltä olet asiasta.>7. Tunteet voi näyttää ja niistä voi puhua ihan suoraan, ettei tarvitse saatana arvailla.>8. Minulla ei tule koskaan olemaan tarpeeksi vaatteita tai kenkiä.>9. Jos juttelen toisen miehen kanssa, ei ole välttämätöntä iskeä tämän hampaita kurkkuun.>10. Arvostan jos olet valmis taistelemaan minusta, mutta tosi on että tappeleminen tekee sinusta vain naurettavan.>11. Jos luulet, että on oikein lyödä naista, hakeudu hoitoon.>12. Jos sinulla on toinen, sano se suoraan. Saamme sen selville kuitenkin, senkin selkärangaton pelle.>13. Minuakin panettaa ja pidän seksistä, vaikka en hoe sitä joka toinen minuutti.>14. Älkää olko niin pinnallisia, sillä lähes poikkeuksetta olemme paremman näköisiä kuin te.
- Ei mikään pentu
Älä jakele omia mielipiteitäsi faktoina.
- p
huhhuh, ompas kiukken traktorilesbo pääsyt avautumaan!
- najis kafir
2. Haluamme näyttää hyvältä myös muiden miesten silmissä joten emme lähde ulos jätesäkkiin pukeutuneena vaikka kuinka sitä haluaisit.
Tämä ei muuten enää ole fakta - yhä enenevässä määrin.
http://ra.fi/usoz
http://www.hs.fi/kuvat/iso_webkuva/1135249617099.jpeg
http://www.savonsanomat.fi/multimedia/dynamic/00163/j181209r_jpg_163901a1.jpg - bbbbbbbbbbbbbbbp
Ihanaa kuinka osa porukasta on jaksanu ottaa nuo "faktat" vähän liiankin tosissaan. :)
- suomalaiset naiset
ovat keskimäärin helvetin rumia.
100kg ei ole seksikästä kurvia, tietäkää se. - ämmät hiljaa!
Säännöt ämmille
1. Pidä huora turpas kiinni ja tuo sitä kaljaa.
2. Ei perkele kiinnostaa kumpi on parempi rytky päälläs.
3. Minä olen se joka määrää, halusit tai et.
4. Pidä vittu tunkkis jos on liikaa vaadittu.
5. Jos aiot lihota nii painu helvettiin, uusia tulokkaita kyllä on pillua antamaan.
6. Jos pillusi haisee ja maistuu pahalta, niin mieluummin menen baariin kun nuolen sitä.
7. Jos ämmä et ymmärtänyt jotain kohtaa niin lue uudestaan.- Exxon Valdez
Säännöt ämmille
1. Pidä ***** turpas kiinni ja tuo sitä kaljaa.
2. Ei ******* kiinnostaa kumpi on parempi rytky päälläs.
3. Minä olen se joka määrää, halusit tai et.
4. Pidä ***** tunkkis jos on liikaa vaadittu.
5. Jos aiot lihota nii painu helvettiin, uusia tulokkaita kyllä on pillua antamaan.
6. Jos pillusi haisee ja maistuu pahalta, niin mieluummin menen baariin kun nuolen sitä.
7. Jos ämmä et ymmärtänyt jotain kohtaa niin lue uudestaan.
Tuo seiskan kohta on akalle kun akalle liian vaikea ymmärtää,muut menee jakeluun...toivottavasti.
- nainen.
1. Itse ajattelen miestä koko ajan melkein. :D Jos olen rakastunut johonkin.
2. Totta. Pukaudun muuhun kuin jätesäkkiin.
3. En ole tästä samaa mieltä. Viimeisin oli ainakin minua kauniimpi. :/
4. Ei sitä kannata salailla.
5. No vähän vaan.
6. Ei liian lyhyttä hiusta.
7. Tunteista voi puhua.
8. Toki sitä vaatteita tarvitsee ja kenkiä. Sopivasti.
9. Näin on!
10. Kyllä samaa mieltä. Puhumalla mieluummin asiallisesti.
11. Näinpä. Suhde kuitenkin tulee loppumaan jos mies lyö.
12. Juu. Pelimiehet jotain selkärankaa.
13. Just näin! Herätkää miehet.
14. :D :D
15. Kuutamokävely ja romantiikka toimii minulle.
16. Ei liikaa lihaksia kiitos.
17. Jep.
18. En halua kuulla tai nähdä jääkiekkoa missään olosuhteissa. Koskaan. :) Enkä greyn anatomiaakaan.
19. :D No tasa-arvo.
20. Kyllä. - Kiiltävä komia ori
Kauppakeskusten käytävillä näkee vain sokeita, kävelleessään suoraan eteenpäin tuijottavia sukupuolisuutensa kadottaneita ja sukupuolisuudestaan luopuneita naisia, jotka ovat rumia kuin Merihaka räntäsateessa. Rumia siksi, että pukeutuvat huonosti ja haluavat vain olla maamoja mummeja.
Voi jumalauta. On siinä ihmisellä kohtalo. Siperiaan kaikki, jotka eivät hymyile vastaan tulevalle komealle miehelle. Me emme ole kaikki virolaisia ja venäläisiä mafioosoja vaan moderneja suomalaisia miehiä.
Jos pidät kävelessäsi leukaa liian ylhäällä, katson sinua jäätävän halveksivasti kuin kuuollutta rottaa. - Naurettavia ämmiä
Luuletteko te naiset, että kukaan mies on valmis tappelemaan teidän vuoksenne.
Maailma on niin täynnä irtovittua, että teidän perässänne ei nykyään juokse yksikään mies.
Juoksenneltaa vaan prinsessoina pitkin niittjä ja vainioita ja katsokaa peräänne niin ei sieltä kukaan tule.
Naurettavia ämmiä. Ei teidän vuokjsenne kannata vaivautua. - Exxon Valdez
Ai että,hyvä "akasha-83"! Toivoisin lisää! Kiitos,oikeesti!
Tuo "akasha-83" on ollut oikeasti koulukiusattu ja myöhemmin hyväksikäytetty.
Ei tuota vihanpurkausta voi muuksikaan lukea,katkeroitunut kaikkiin miehiin ja muuttanut mielenkiintonsa naisiin.
Saa kokea vielä monta isoa kolhua elämänsä varrella,jotkin kolhut voi olla ne kohtalokkaat.Ne viimeiset.Kenties,jotain voisi ehkä oppia jo tuossa iässä? - Jonna "Puzzy" V. ///
Voi, kun olette katkeria. Kannattaa päästää jo tuosta takertumisesta irti, lopettakaa passioissanne rypeminen! Katkeruus tekee teille haittaa aiheuttamalla fyysisiä sairauksia kun pitkän ajan ihminen vihaa ym. -> ei kannata!
Älkää etsikö "syytä" itsenne ulkopuolelta! Ja kannattaa lopettaa syyttely muutenkin! Iloitkaa, nauttikaa seksuaalisuudestanne sen monissa muodoissa (ja kehittykää siinä!), hymyilkää ja olkaa kuin kivat tytöt! Tietättekö? Sellaiset ihanat, kiimaiset, hunajaiset, hymyilevät, onnelliset, elämästään nauttivat!
Kunnioittakaa itseänne sen verran edes että vapauttakaa seksuaalisuutenne, luopukaa ennakkoluuloistanne ja teihin kasvatetuista negatiivisista asenteista,
ja huolehtikaa terveydestänne! Näin kun lähestytte itseänne niin pystytte myös rakastamaan syvemmin muita ja ymmärtämään toisia sen sijaan että vihaisitte vaan.
Tällainen elämänmuutos kannattaa. Ja lisää kävelylenkkejä, joogaa, meditaatiota! Kahvi, alkoholi, tupakka ja liha pois! Ne sekoittavat hormonitoimintaa, vähentävät ajan kanssa haluja - ja kaikki nuo ovat
addiktoivia! Ja todella sekoittavat pään! Ja ehdottomasti saavat aikaan
syvempiä katkeruuden ja vihan tunteita. Ja muuntavat kehoa niin että ei tarvi sitten enää kelata mistä vaikka hiivatulehdus tulee. Eli huolehtikaa itsestänne!
Tyydyttäkää itseänne SÄÄNNÖLLISESTI. Siten voitte muuntua takaisin kuningattariksi tai prinsessoiksi tuosta 'mammaidentiteetistä'.
Teillä on mahdollisuus olla onnellisia. Tarttukaa tilaisuuteen ja ottakaa elämänne omaan haltuunne! Rentoutukaa, ja luopuka syyllistävästä kontrolloinnistanne. Vapautukaa, ettette tulisi siirtäneeksi lapsiinne ennakkoluulojanne ja skitsojanne!
T: Merirosvokuningatar Jonna- Hmmm...
Olet Merirosvokuningatar Jonna aivan ihana. Rakastuin heti.
T: Merirosvoruhtinas, -kapteeni ja -kuningas Mikael - Purjeet ylös
Hmmm... kirjoitti:
Olet Merirosvokuningatar Jonna aivan ihana. Rakastuin heti.
T: Merirosvoruhtinas, -kapteeni ja -kuningas MikaelTai, ihan vaan pelkkä Merirosvo Mikael
- 45hyy
lphtaan 6 sellainen asia että jos leikkaat otsatukan ja mies ei pidä siitä niin älä sitten ihmettele kun jäät kuin rukkanen. Koita kestää.
jooh, jos naisella on pitkä upea tukka niin ei missään nimessä sitä pidä mennä leikkaamaan lyhyeksi mieheltä ensin konsultoimatta ,. hieman hienotunteisuutta peliin ,.
mieshän voi vaikka salaa inhota lyhyttä tukkaa naisilla ,.
jos naiset saisivat muutella ulkonäköään miten lystäävät, niin sama oikeus pitäisi olla sitten tasapuolisuuden mukaan miehilläkin - esim voisi kasvattaa risuparran vaikka nainen on aina hyrissyt tyytyväisenä miehen siloposkiin ,.- Heh heh
HugaZaga kirjoitti:
jooh, jos naisella on pitkä upea tukka niin ei missään nimessä sitä pidä mennä leikkaamaan lyhyeksi mieheltä ensin konsultoimatta ,. hieman hienotunteisuutta peliin ,.
mieshän voi vaikka salaa inhota lyhyttä tukkaa naisilla ,.
jos naiset saisivat muutella ulkonäköään miten lystäävät, niin sama oikeus pitäisi olla sitten tasapuolisuuden mukaan miehilläkin - esim voisi kasvattaa risuparran vaikka nainen on aina hyrissyt tyytyväisenä miehen siloposkiin ,.Heh heh hee ompas hauskoja viestejä.Onneks mikään noista faktoista ei koske meikäläistä ikävä kyllä.Ihan sama mulle,mitä kukakin kirjoittelee,sanahan on vapaa.Enkä viitti suuttua,enemminkin mua huvittaa nää viestit,erityisesti härskit jutut,on hauska nähdä kun joku tekee pellen itsestään jutuillansa.Mikäs siinä,meikäläinen ja varmaan moni muukin saa hyvät naurut.
- Minä Ja Peili
"Ei, mekään emme ajattele aina sinua. Koita kestää."
Narsisti harvoin kykenee ajattelemaan muuta kuin itseään. - itekkin nainen
Nojoo, tuon listan olisi voinut kirjottaa ehkä mieluummin näin:
1. Ei, en minä kerinnyt tänään ajatella sinua kokoaikaa. Sattui nyt olemaan kauheasti töitä ja piti niillä synttäreilläkin käydä. Mutta kyllä sinullakin niitä kiireisiä päiviä on samanlailla kuin minulla.
2. Minusta on kiva näyttää hyvältä ja käyttää sellaisia vaatteita joissa tunnen oloni hyväksi. Ihan niinkuin sinullakin. Minä en halua käyttää sitä mustaa jätesäkkiä, enkä usko että sinäkään haluat.
3. Empä nyt erityisemmin pidä sinun ex-tyttöystävistäsi, kun emme nyt oikein tule toimeen. Taustalla saattaa olla jonkinlaista mustasukkaisuutta, mutta en kai minä nyt julkisesti kehtaa olla mustasukkainen sinun EX-tyttöystävällesi.
4.HYI YÄK, taas se finni tuli näkyviin, vaikka luulin että osasin peittää sen hyvin. Toivottavasti et tänään huomauttele siitä kovasti, sillä yritän nyt aktiivisesti unohtaa sen, että minulla on jättimäinen patti keskellä otsaa.
5. Koolla on toisinaan väliä ja toisinaan ei. Asiat eivät ole niin mustavalkoisia.
6. Haluaisin leikata lyhyen tukan ja koska se on minun tukkani teen päätökseni itse. Toki olisi mukavaa jos se olisi sinustakin hyvä idea. Tykkäisithän sinäkin, jos olisit leikannut hiukset ja ensimmäinen kommentti minulta olisi "Sähän olet nyt tosi komea!"
7. Minusta on mukava tietää mitä ajattelet, joten kerro minulle jos sinua painaa jokin asia. Jos sen luottamuksenosoituksen teet minulle, niin vastaisuudessa minäkin kerron sinulle, mitä ajattelen. Se on paljon kätevämpää tämä yhteiselo, kun molemmat ymmärtävät toisiaan, vai?
8. Minulla ei tule koskaan olemaan tarpeeksi vaatteita tai kenkiä. Se vain on näin. Kerää sinä jotain, mikä sinusta on ihanaa/mahtavaa/mukavaa?
9. Minulla on miespuolisia kavereita. Sinulla on naispuolisia. Jos minä en suutu sinun kavereista niin älä sinä suutu minun.
10. Arvostan jos olet valmis taistelemaan minusta, mutta tosi on että tappeleminen tekee sinusta vain naurettavan. Vaikka onhan se aika suloista. Mutta se ei sinun itsesi takia kannata.
11. Jos luulet, että on oikein lyödä naista, hakeudu hoitoon. JA TOISINPÄIN. Jos minä hakkaan sinua, lähetä minut hoitoon.
12. Jos sinulla on toinen, sano se suoraan. Niin myös minä kerron sinulle, jos minulla on toinen.
13. (nyt ei kyllä keksi tähän sopivaa)
14. Älä ole pinnallinen. Minäkin pyrin siihen, etten ole.
15. Romantiikka on mukavaa sopivassa määrin ja jokainen on erillainen. Minä olen romantikko, joku muu taas ei. Jos haluat miellyttää minua, ole minulle sopivan romanttinen.
16. Yhtälailla kuin te pidätte tisseistä, me pidämme lihaksista. Jos olet sohvaperuna on turha odottaa että olisin lenkillä aina. Seura tekee kaltaisekseen.
17. Tytötkin käyvät paskalla, ja jopa piereskelevät, usko tai älä. Ihan kuin sinäkin.
18. Tehdään sopimus: minä olen hiljaa formuloiden ajan, niin sinä olet hiljaa greyn anatomian ajan?
19. Minähän en kuulu nyrkin ja hellan väliin. Älä myöskään ole täysin tossun alla. Ole jotain siltä väliltä. Ensimmäisessä tapauksessa joudun kovasti pelkäämään sinua ja toisessa minusta tulee pirttihirmu. Eikä niistä kumpikaan ole hyvä. Mutta myös sinä voit vaikuttaa asiaan.
20. Jos minä lihoan 10 kiloa, niin uskallan arvata että myös sinä olet lihonnut. Ainahan se ei mene niin, mutta seura tekee useimmissa tapauksissa kaltaisekseen. Mutta jotta kummankaan ei tarvitsisi lihoa, niin harrrastetaan sitten yhdessä vaikka lenkkeilyä?
Noniin, eikös sen listan pitäisi mennä noin abaut tällä tavalla? - krtfvgy
jsinulla tuskin on miesystävää, tai sellaista tuskin saatkaan. olet yrjöttävä
- puifktd
aloittajalla tuskin on miesystävää, tai sellaista tuskin saakaan. hän on yrjöttävä
- Yx mies vain
1. Ei, mekään emme ajattele aina sinua. Koita kestää.
- Ei tarvitsekaan ajatella, hyvä näin!
2. Haluamme näyttää hyvältä myös muiden miesten silmissä joten emme lähde ulos jätesäkkiin pukeutuneena vaikka kuinka sitä haluaisit.
- En haluakaan. Paremman näköinen olet ehostettuna!
3. Ex-tyttöystäväsi ovat ärsyttäviä, rumia horoja.
- Sinulla on oikeus mielipiteeseesi, itse olen toista mieltä.
4. Älä ********* kerro että mulla on finni otsassa, mä varmaan tiedän sen itsekkin.
- No peitä se herrajumala! Se on kuvottava!
5. Koolla on väliä, piste.
- Tiedän, siksihän minun kanssani oletkin ;)
6. Jos haluan leikata lyhyen tukan, minua ei oikeasti kiinnosta mitä mieltä olet asiasta.
- Jos haluan panna lyhythiuksista, panisin miehiä. Löytyy niitä kauniita pitkätukkia toisaaltakin, jos sinulla ei ole.
7. Tunteet voi näyttää ja niistä voi puhua ihan suoraan, ettei tarvitse ******* arvailla.
- Niin VOI, muttei täydy.
8. Minulla ei tule koskaan olemaan tarpeeksi vaatteita tai kenkiä.
- Sopii, kunhan makset ne kaikki ihan itse.
9. Jos juttelen toisen miehen kanssa, ei ole välttämätöntä iskeä tämän hampaita kurkkuun.
- En ole mustasukkainen sinusta, joten anna mennä vaan.
10. Arvostan jos olet valmis taistelemaan minusta, mutta tosi on että tappeleminen tekee sinusta vain naurettavan.
- Naiset taistelevat MINUSTA, en minä naisista.
11. Jos luulet, että on oikein lyödä naista, hakeudu hoitoon.
- En ajattelekaan näin.
12. Jos sinulla on toinen, sano se suoraan. Saamme sen selville kuitenkin, senkin selkärangaton pelle.
- Et ole ennenkään saanut selville, miksi saisit jatkossa?
13. Minuakin panettaa ja pidän seksistä, vaikka en hoe sitä joka toinen minuutti.
- Opettele sinäkin katsomaan pornoa, se on oikotie onneen.
14. Älkää olko niin pinnallisia, sillä lähes poikkeuksetta olemme paremman näköisiä kuin te.
- Totta puhut, muuten panisinkin miehiä.
15. Romantiikkaa pitää olla VÄHÄN. Emme halua kuulla siteerauksia Shakespearen runoista tai käydä kuutamokävelyllä joka sunnuntai.
- Joo ei pelkoa!
16. Yhtälailla kuin te pidätte tisseistä, me pidämme lihaksista.
- Niin ja mitä sitten?
17. Tytötkin käyvät paskalla, ja jopa piereskelevät, usko tai älä.
- Älä kuitenkaan minun nähteni...
18. Katso sä vaan sitä jääkiekkoa sunnuntaina, mutta kun Greyn anatomia alkaa niin sinä pidät turpas kiinni.
- Osta itselles telkkari makkariin. Olohuonen töllö on minun.
19. Älä esitä, että nainen kuuluu mielestäsi keittiöön muitten kodinkoneiden sekaan, koska me kaikki tiedämme sisällämme että se olet sinä joka on tossun alla.
- Tykkään jalkaseksistä, anna tulla vaan...
20. Jos tyttöystäväsi lihoaa suhteenne aikana kymmenen kiloa, olet epäonnistunut tehtävässäsi.
- Totta ja silloin on pakko aloittaa alusta hoikemman yksilön kanssa. - fwewefwefwefwefwefwe
en halua naista jota joka toinen jannu on baunssinu, yrrrrjötttävvväääää, sellaiset slutkit haisee itseasiassa pahalle, ja kauas. tiesitko?
- jehalis
Miehille 20 faktaa naisista:
1. Ei, mekään emme ajattele aina sinua. Koita kestää.
Hyvä niin. Me haluammekin omaa aikaa ja rauhaa. Kunhan laitat ruokaa, peset pyykit ja iltaisin annat vähän namia niin suhde voi hyvin.
2. Haluamme näyttää hyvältä myös muiden miesten silmissä joten emme lähde ulos jätesäkkiin pukeutuneena vaikka kuinka sitä haluaisit.
Täytyypä myöntää että tuollainen ei ole koskaan edes juolahtanut mieleen.
3. Ex-tyttöystäväsi ovat ärsyttäviä, rumia horoja.
Voithan yrittää uskotella itsellesi ihan mitä haluat. En jaksa väitellä asiasta.
4. Älä ********* kerro että mulla on finni otsassa, mä varmaan tiedän sen itsekkin.
Kerron jos et näytä tekevän asialle mitään.
5. Koolla on väliä, piste.
Miksi et sitten laihduta jo?
6. Jos haluan leikata lyhyen tukan, minua ei oikeasti kiinnosta mitä mieltä olet asiasta.
En puutu siihen miten haluat leikata tukkasi. Kerron mielipiteeni lopputuloksesta kuitenkin.
7. Tunteet voi näyttää ja niistä voi puhua ihan suoraan, ettei tarvitse ******* arvailla.
Arvon naiset, katsokaa peiliin.
8. Minulla ei tule koskaan olemaan tarpeeksi vaatteita tai kenkiä.
Sen suomme anteeksi teille.
9. Jos juttelen toisen miehen kanssa, ei ole välttämätöntä iskeä tämän hampaita kurkkuun.
Kunhan mies tietää paikkansa.
10. Arvostan jos olet valmis taistelemaan minusta, mutta tosi on että tappeleminen tekee sinusta vain naurettavan.
Jos tappelen kyse on omasta kunniasta, ei sinusta.
11. Jos luulet, että on oikein lyödä naista, hakeudu hoitoon.
En kannata yleensä väkivaltaa muutenkaan.
12. Jos sinulla on toinen, sano se suoraan. Saamme sen selville kuitenkin, senkin selkärangaton pelle.
Samat sanat v***n h***a
13. Minuakin panettaa ja pidän seksistä, vaikka en hoe sitä joka toinen minuutti.
Joskus pihtaat niin paljon että täytyy ryhtyä naurettavuuksiin.
14. Älkää olko niin pinnallisia, sillä lähes poikkeuksetta olemme paremman näköisiä kuin te.
Onko pinnallisuus naisen yksinoikeus?
15. Romantiikkaa pitää olla VÄHÄN. Emme halua kuulla siteerauksia Shakespearen runoista tai käydä kuutamokävelyllä joka sunnuntai.
Okei, yleensä sitä onkin hyvin vähän jos ollenkaan.
16. Yhtälailla kuin te pidätte tisseistä, me pidämme lihaksista.
Minulla on äärimmilleen harjoiteltu vatsalihas. Sekin pitää sinusta kun teet hyvää ruokaa.
17. Tytötkin käyvät paskalla, ja jopa piereskelevät, usko tai älä.
Älä, nyt koitat puijata?
18. Katso sä vaan sitä jääkiekkoa sunnuntaina, mutta kun Greyn anatomia alkaa niin sinä pidät turpas kiinni.
Hyvä. Älä vaan yritä pakottaa minua katsomaan niitä paskasarjojasi.
19. Älä esitä, että nainen kuuluu mielestäsi keittiöön muitten kodinkoneiden sekaan, koska me kaikki tiedämme sisällämme että se olet sinä joka on tossun alla.
Naisen paikka on nyrkin ja hellan välissä. Älä nyt ota kaikkea niin vakavasti.
20. Jos tyttöystäväsi lihoaa suhteenne aikana kymmenen kiloa, olet epäonnistunut tehtävässäsi.
Tuossa tilanteessa syy on yksinomaan naisen. Eihän sille edes saa puhua aiheesta ilman että aiheuttaa sodan. Tuo aloittajan kiukuttelu on tarkoitettu niille jotka eivät oikeasti osaa olla naisten kanssa. Ehkä tämä on laitettu vähän väärään osioon. Nimittäin jos osaa katsoa tuon kiukkuisuuden ohi, nuo ovat oikein käteviä neuvoja. Pistin tuon luettelon jopa talteen =)
- Ttyuiuuytr
Ehkä typerimpiä juttuja mitä itse koskaa kuullut. Jos olet nainen, olet naivi. Jos olet mies, olet pahasti tossun alla.
- luomu-uskis
kyllä ainoa oikea nainen on Räsäsen Päivi!
- Lester Cutter
Vastauksia ja faktaa naisille.
1.Sama toisinkin päin. Mutta jos toistuvasti jätät miehen huomiotta niin kyllä siinä rupeaa suhteen kesto koetuksella.
2.Sinä saat itse päättää pukeutumisestasi, älä sitten valita jos meidän pukeutumisemme ei sinua miellytä. Ikävä totuus on kuitenkin nainen että liian kauniiksi pukeutumisella houkutat paljon raiskaajia kimppuusi. Ihmisiä on erilaisia eikä edes normaalit miehet pystyi vaikuttamaan raiskaajiin mitenkään. Ihmiskunta ei ole ainoa joissa raiskauksia tapahtuu, raiskauksia tapahtuu myös eläinkunnissakin. On miehiäkin jotka haluavat näyttää hyvältä myös muiden naisten silmissä ja he pukevat siistit vaatteet päälle.
3. Ex-poikaystäväsi ovat ärsyttäviä, nyrkillä tapettavia homoja.
4.Monet miehet tätä tuskin kertoo sinulle.
5.Ulkonäöllä on väliä. Myös naisen älykkyydellä on merkitystä, moni mies ei halua suhteeseen johanna tukiaisen kaltaista bimboa.
6. Jos haluan tehdä jotain, minua ei oikeasti kiinnosta mitä mieltä olet asiasta.
7. Sama toisinkin päin.
8. Minulla ei ole koskaan tarpeeksi harrastuksia tai kavereita.
9. Jos juttelen toisen naisen kanssa, ei ole välttämätöntä nalkuttaa siitä montaa viikkoa että meillä olisi salasuhde.
10.Arvostan jos olet valmis taistelemaan minusta, mutta tosi on että itkeminen ja nalkuttaminen tekee sinusta vain naurettavan.
11. Jos luulet että on oikein lyödä miestä, hakeudu hoitoon. Jos kuitenkin nainen lyöt miestä niin miehellä on oikeus lyödä sinua. Sukupuolesi ei ole mikään peruste etuoikeuksille joten hyväksy nainen suosiolla se että saatat olla miestä heikompi, jos et niin taitaa olla parasta että harkitset sinkkuna pysymistä.
12.Jos sinulla on toinen, sano se suoraan. Saamme sen selville kuitenkin, senkin selkärangaton pelle. Pätee toisinkin päin.
13. Ei kaikki miehetkään hoe sitä joka toinen minuutti, paitsi seksiaddiktit. Seksitarpeet vaihtelevat miehilläkin.
14. Useimpien miesten mielestä näytätte aina hyvältä. On myös jonkin verran miehiä joiden mielestä teidän ei aina tarvitse meikata sillä miehilläkin on erilaiset mieltymykset. Kaikkia miehiä ei edes kiinnosta miltä he näyttävät teidän mielestä, osalla miehistäkin on oma pukeutumistyylinsä ja heitä ei kiinnosta muoti.
15.Emmekä me halua katsoa sitä samaa Titanickia ja Romeo & Juliaa viikosta toiseen. Miehilläkin romantiikan halu vaihtelee.
16. Yhtälailla kun te pidätte lihaksista, monet meistä pitävät tisseistä ja pyllyistä...
17.Ne jotka eivät tätä tiedä ovat aivottomia pellejä. Kaikki nisäkkäät joihin ihminenkin kuuluu paskovat, piereskelevät kuin myös suurinosa muistakin eläimistä.
18.Osa miehistä ei katso jääkiekkoa useassa taloudessa on nykyään yli 2 televisiota joten mitäs se haittaa jos katsotaan lätkää? Osa miehistä eivät edes katso urheilua.
19. Emme esitä koska kodinhoito ja puhtaanapito kuuluvat molemmille, koko perheelle jos tarkkoja ollaan. Vain heikot jäävät tossun alle, suurinosa miehistä kuitenkin mieluummin eroavat kuin olisivat huonossa suhteessa.
20.Turha syyttää miestä lihoamisestasi koska sinä ensisijaisesti vaikutat painoosi ihan itse. Sama juttu kuin minä rikkoisin tahallani vaikka juomalasin lattialle ja syyttäisin siitä sinua.
21.Ei kannata esittää miehestä virkavallalle valheellista syytöstä raiskauksesta. Voit joutua verisen koston uhriksi kuten esimerkiksi henkirikoksen. Moni mielellään kostaa väärästä syytöksestä saadusta tuomiosta.
22.Usko tai älä, osa miehistä ovat omasta tahdostaan yksin. Jopa osa älykkäistä ja korkeasti koulutetuista, töissäkäyvistä, sosiaalisista miehistä elävät omasta tahdostaan yksin vaikka poikkeuksiakin on.
23.Älä esitä olevasi prinsessa ja luule voivasi päättää lähes kaikista miehen tekemisistä. Suurinosa miehistä ei kaipaa suhteeseen kontrollifriikkiä tai kullankaivajaa. Jos suhteeseen on siunaantunut lapsia niin erolla ei kannatta jatkuvasti uhkailla jotta saisit aina tahtosi läpi. Tiedämme tapoja joilla halutessamme pystymme välttämään elatusmaksut, kaikki eivät näitä tietenkään toteuta vaan osa maksaa suosiolla ja pyrkivät elämään isänä:
-Suomesta pois muuttaminen ulkomaille.
-Perhesurma, onneksi kuitenkin harvinaista eikä siihenkään aina tuliaseita tarvita.
24.Kaikki miehet eivät ole samanlaisia kuin sinun exäsi. On olemassa myös jonkin verran yhden naisen miehiäkin.
25.Miehiäkin on erilaisia. Keskustelufoorumeilta, lehdistä kuten cosmopolitan mainitut jutut eivät todellissuudessa päde kaikkiin miehiin. Erityisesti keskustelufoorumeilla voi jo yhdelläkin huomionkipeällä trollilla olla useita eri nimimerkkejä.
26.On miehiäkin jotka ensisijaisesti ajattelevat ja toimivat aivoillaan, sydämellään. Ei kullillaan. Miehiä on erilaisia. Eivätkä kaikki miehetkään ole kiinnostuneita seksistä ensimmäisillä tutusmis kerroillaan.
27.Suurinosa miehistä inhoavat feminismiä. Monet myös jättävät huomiotta feministien vaatimukset emmekä myöskään välitä siitä mitä yhteiskunta meistä ajattelee. Miehilläkin on oma tahto, siihen ei aina yhteiskunnan tai miehen vanhempien tahto vaikuta yhtään mitään. - öwerklnh¨'bph
26.On miehiäkin jotka ensisijaisesti ajattelevat ja toimivat aivoillaan, sydämellään. Ei kullillaan. Miehiä on erilaisia. Eivätkä kaikki miehetkään ole kiinnostuneita seksistä ensimmäisillä tutusmis kerroillaan.
Jos nainen antaa ensimmäisellä tapaamisella, en kunnioita naista sen jälkeen.
Miehet, mielipiteitä asiasta? Monet naiset eivät tunnu ymmärtävän tuota vaan vinkuvat sitten jos miehestä ei enää kuulukaan. Olen jopa tuntenut naisen jolla oli arkkityyppinen kokemus edellä mainitusta ja kävi "kostoksi" panemassa tämän miehen kaveria. No. Miehet sitten naureskelivat naiselle keskenään. Hah hah
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2976844Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652069- 1751797
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151287- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71156RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541066Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411031Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982