Polpa di pomodoro
Eetu 6v. esitteli meille kiipeilytelinetemppuja. Lumipeite oli muuttunut metriseksi jääksi kenkiemme alla. Olosuhteet olivat lähes arktiset. Odotin jääkarhun tassuttelevan esiin kinosten takaa, nuuhkivan saalisilmaa pikimustalla nenällään.
Huippuvuoret kiisivät teltan ulkopuolella tuulessa. Repeytymättömän kankaan läpätys oli karmivaa, kiväärissä valtava rekyyli.
Makaan makuupussissa. Tuijotan alumiinikaaria. Niiden taivuttama muoto muistutti minua kirkosta, jossa seisoin holvin alla lumoutuneena loistavista kattofreskoista. Ulkona oli uskomaton helle. Minua palelsi. Puristin aurinkolaseja kädessäni. Puhuva suu esitelmöi taukoamatta askelista omaan kirkkooni. Ihmisillä oli palava halu tulla, astua sisään ja hetken olla. Itse en kuitenkaan tiennyt minne mennä, missä olla.
Kadulla käveli nuori nainen liturgisissa mustissaan hiukset palmikoituina. Hänen vatsansa kaari oli kuin horisontin lumoava pyöreys. Kuulin kohdun sydänäänet kahvikuppini yli. Kuulin, miten kohisten istukassa virtasi veri, ruokki sykkivää elämää. Nainen käveli hitaasti, yksin, painaen kämmenselällään alaselkää, kuin yrittäen väkisin pitää asentonsa tasapainossa. Takanoja oli tuskallinen tapa kävellä. Mukulakivet, ne olivat nähneet kaiken sen mitä ahmin.
Puistossa oli paljon nuoria naisia, nuoria äitejä. Puhuimme säästä ja pukeutumisesta, matkustamisesta tuttuihin turistikohteisiin, sekä siitä missä heidän miehensä olivat ja milloin he tulivat ja miten. Koulutus ja työ olivat oheistavaraa, kuin mainoksia joilla ei tee ne selattuaan mitään.
En kertonut heille mitään epämukavaa. En usko, että edes tiedän mitään sellaista. Eetu tulee itkien kiipeilytelineeltä. Oli tapahtunut jonkinlainen onnettomuus.
Eetu 6v. esitteli meille kiipeilytelinetemppuja. Lumipeite oli muuttunut metriseksi jääksi kenkiemme alla. Olosuhteet olivat lähes arktiset. Odotin jääkarhun tassuttelevan esiin kinosten takaa, nuuhkivan saalisilmaa pikimustalla nenällään.
Huippuvuoret kiisivät teltan ulkopuolella tuulessa. Repeytymättömän kankaan läpätys oli karmivaa, kiväärissä valtava rekyyli.
Makaan makuupussissa. Tuijotan alumiinikaaria. Niiden taivuttama muoto muistutti minua kirkosta, jossa seisoin holvin alla lumoutuneena loistavista kattofreskoista. Ulkona oli uskomaton helle. Minua palelsi. Puristin aurinkolaseja kädessäni. Puhuva suu esitelmöi taukoamatta askelista omaan kirkkooni. Ihmisillä oli palava halu tulla, astua sisään ja hetken olla. Itse en kuitenkaan tiennyt minne mennä, missä olla.
Kadulla käveli nuori nainen liturgisissa mustissaan hiukset palmikoituina. Hänen vatsansa kaari oli kuin horisontin lumoava pyöreys. Kuulin kohdun sydänäänet kahvikuppini yli. Kuulin, miten kohisten istukassa virtasi veri, ruokki sykkivää elämää. Nainen käveli hitaasti, yksin, painaen kämmenselällään alaselkää, kuin yrittäen väkisin pitää asentonsa tasapainossa. Takanoja oli tuskallinen tapa kävellä. Mukulakivet, ne olivat nähneet kaiken sen mitä ahmin.
Puistossa oli paljon nuoria naisia, nuoria äitejä. Puhuimme säästä ja pukeutumisesta, matkustamisesta tuttuihin turistikohteisiin, sekä siitä missä heidän miehensä olivat ja milloin he tulivat ja miten. Koulutus ja työ olivat oheistavaraa, kuin mainoksia joilla ei tee ne selattuaan mitään.
En kertonut heille mitään epämukavaa. En usko, että edes tiedän mitään sellaista. Eetu tulee itkien kiipeilytelineeltä. Oli tapahtunut jonkinlainen onnettomuus.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.