Wilkersonin näky Japanin maanjäristyksestä

Yhdysvallat joutuu kokemaan lähitulevaisuudessa historiansa traagisimman maanjäristyksen. Hyvin pian jonakin päivänä tätä kansakuntaa koskee nykyajan suurin uutissähke. Se on selontekohistorian suurimmasta maanjäristyksestä.
Se aiheuttaa laajalle levinnyttä paniikkia ja pelkoa.Epäilemattä siitä tulee yksi perusteellisimmin uutisissa selostetuista maanjäristyksistä,mitä koskaan on ollut. Televisioverkostot keskeyttävät kaikki ohjelmat ja puhuvat vain siitä päivästä päivään.
Toinen maanjäristys, mahdollisesti JAPANISSA,saattaa edeltää Yhdysvaltain tulevaa järistystä. Mielessäni ei ole vähäisintäkään epäilystä tästä lähestyvästäraskaasta maanjäristyksestä.

Kirjasta: Näky, David Wilkesson, s. 28

Siunausta kaikille!
17226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Tämä mainittu Wilkerson ei ole mikään Geologi eikä liiemmin mikään maanjäristys Profetta. Katsoin Juuri 46 vuotta Järistyksiin perhtyneen Järistys asian tuntian lausuntoja. Hän sanoi, että seuraava tärähdys voi sattua alueella, missä ei edes tällaisen ilmiön mahdollisuutta odoteta.

Tämä mainittu Wilkerson ei ole tiedemies eikä mikään asian tuntiakaan, olettelee vain omia teorioitaan ja pitää niitä omasta mielestään tosina. Luotan enemmän tieteen lausuntoihin. Wilkerson on olettamuksien olettaja. Elikä aivan tavallinen narraaja?

Äänestä
  • Jos me halutaan tietää mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Silloin ei kysellä tiedemiehiltä yhtään mitään, vaan meedioilta tai profeetoilta, joilla on kyky nähdä jopa tulevaisuutta. Tiedemiehet on rationalisteja. Ennustajat, profeetat ja poppamiehet on näkymättömän maailman tuntijoita. Selvä jako! Mutta toisaalta ajateltuna, mitä mieltä on tietää kaiken etukäteen..elämähän on niinkauon mielekästä kun kaikki pysyy kätkettynä.

    Äänestä

  • old_profile_39738 kirjoitti:

    Jos me halutaan tietää mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Silloin ei kysellä tiedemiehiltä yhtään mitään, vaan meedioilta tai profeetoilta, joilla on kyky nähdä jopa tulevaisuutta. Tiedemiehet on rationalisteja. Ennustajat, profeetat ja poppamiehet on näkymättömän maailman tuntijoita. Selvä jako! Mutta toisaalta ajateltuna, mitä mieltä on tietää kaiken etukäteen..elämähän on niinkauon mielekästä kun kaikki pysyy kätkettynä.

    Joo, tiede jos mikä nojaa pelkästään ihmisen omaan ymmärrykseen. Pastori
    David Wilkerson semmoinen, että kysyy Jumalalta, ei ihmisiltä.

    Omaan ymmärrykseen nojautumisen vaarat:
    http://www.worldchallenge.org/fi/node/5252

    Wilkersonilla on sanottavaa moneenkin asiaan:
    http://www.worldchallenge.org/fi/taxonomy/term/181

    On niinkuin Utulila totesi, ettei meidän ole hyvä kaikkea tietää.
    Profeetoille Herra ilmoittaa silti enemmän, jotta nämä rukoilisivat
    ja varoittaisivat ja että ymmärtäisimme Jumalan tietävän kaiken ja
    olevan suunnitelmallinen ja että Hän joka vaaran luo, kykenee siitä
    pelastamaankin.

    Aam. 3:7
    Sillä ei Herra, Herra, tee mitään ilmoittamatta salaisuuttaan palvelijoillensa profeetoille.

    En usko, että profeetan pitäisi aivan kaikki Herralta saamansa tieto jakaa
    eteenpäin. Paavalikin totesi saaneensa sellaisia näkyjä, joista ei annettu
    lupaa puhua. Mielestäni profeetan tulee ennen muuta itse rukoila niiden
    uhkien edessä, joista on Herralta saanut tietoa.

    Äänestä

  • antti_kantola kirjoitti:

    Joo, tiede jos mikä nojaa pelkästään ihmisen omaan ymmärrykseen. Pastori
    David Wilkerson semmoinen, että kysyy Jumalalta, ei ihmisiltä.

    Omaan ymmärrykseen nojautumisen vaarat:
    http://www.worldchallenge.org/fi/node/5252

    Wilkersonilla on sanottavaa moneenkin asiaan:
    http://www.worldchallenge.org/fi/taxonomy/term/181

    On niinkuin Utulila totesi, ettei meidän ole hyvä kaikkea tietää.
    Profeetoille Herra ilmoittaa silti enemmän, jotta nämä rukoilisivat
    ja varoittaisivat ja että ymmärtäisimme Jumalan tietävän kaiken ja
    olevan suunnitelmallinen ja että Hän joka vaaran luo, kykenee siitä
    pelastamaankin.

    Aam. 3:7
    Sillä ei Herra, Herra, tee mitään ilmoittamatta salaisuuttaan palvelijoillensa profeetoille.

    En usko, että profeetan pitäisi aivan kaikki Herralta saamansa tieto jakaa
    eteenpäin. Paavalikin totesi saaneensa sellaisia näkyjä, joista ei annettu
    lupaa puhua. Mielestäni profeetan tulee ennen muuta itse rukoila niiden
    uhkien edessä, joista on Herralta saanut tietoa.

    Kun tällä Wikersonilla on tällaine lahja, niin miksi häntä ei kiidätetä - maksusta, kun a-kirkolta ovat rahat loppu -ympäri maailmaa "vainuamaan" maanjäristyksiä??
    Ja hänhän voisi pelastaa taidoillaan valtavasti ihmishenkiä, infrastruktuuria ja kaikkea sitä mitä rahassa ei voi arvioida!

    Äänestä

  • apua onnettomuudessa kirjoitti:

    Kun tällä Wikersonilla on tällaine lahja, niin miksi häntä ei kiidätetä - maksusta, kun a-kirkolta ovat rahat loppu -ympäri maailmaa "vainuamaan" maanjäristyksiä??
    Ja hänhän voisi pelastaa taidoillaan valtavasti ihmishenkiä, infrastruktuuria ja kaikkea sitä mitä rahassa ei voi arvioida!

    Milläs häntä kiidätetään, jos rahat on loppu?

    Äänestä

Voin vielä lisätä, että Yellostownen kansallispuiston alueella tapahtuu samoihin aikoihin Tellus-planeettamme tuhoisin ja mittavin "tulivuoren" purkaus.
Alue, jossa purkaus tapahtuu on suunnattoman laaja ja purkauksesta lähtevä tuhkapilvi vaikuttaa koko maapallomme ilmastoon 10 vuosiksi eteenpäin.

Mannerlaattojen liikkeestä johtuva maanjäristys ja valtava, jopa 60 metriä korkea hyökyaalto(tsunami) pyyhkäisee USA:n Länsirannikon suuret asutuskeskukset olemattomiin.
Jälkijäristysten voimasta tuho vain täydentyy.

Amerikan Yhdysvallat palaa kirjaimellisesti näiden tapahtumien jälkeen kivikauteen.

Herran suu on puhunut!

Äänestä

Yhdysvaltojen tuleva maanjäristys hävittää adventistien kirkot meren syvyyksiin Yllowstonesta Atlantille asti ja suuri osa jää pysyvästi meren pohjaksi.
Toinen järistys on Los Angelesin alueella.
Ja nämä järistykset tietävät tutkijatkin eikä kukaan tee mitään.
Kyllä sitten porataan kuin talven ensilumien tultua kun se aina yllättää kesärenkaat alla.

Äänestä
  • Tosi surkea kirjoitus laitettu minun Kirjoittamaksi. Todellinen Maanjäristys hävittää kaikki uskonnot ja uskonnottomat. Silloin kun todella iso Täräys tulee, niin silloin häviää jopa valhetteliakin Fossiiliksi kivien väliin. Todellinen hävitys ei valikoi ihmisiä eikä liiemmin ihmisten perustamia seurakuntia.

    Kukaan ei voi määritellä mitä tapahtuman pitää, koska luonto muokkaa itse kaiken. Todella mahtava tärähdys on tulossa ja se odottaa aikaansa. Ei ole myöskään mikään mahdottomuus, etteikö iso täräys voisi iskeä keskelle Skandinaaviaa.

    Tämän tähden ei kannata olla vahingon iloinen ketään kohtaan. Ei kukaan tiedä yhtään mitään mitä maan kuoren alla muhii. Meille voi tulla suuria yllätyksiä. monet ihmiset jauhavat vain Härän sontaa hampaidensa välissä. Vanhassa muistissa on vielä Indian valtameren aiheuttama Tsunami Joka ei antanut armoa edes Suomalaisillekaan, vaan sattumalta moniaat huomasivat paeta korkeimmille paikoille. Mannerlaattojen liikkeet ovat vielä tieteellekin arvaamattomia ja ne tuovat suuria yllätyksiä saapuessaan.

    Äänestä

Ei tämäkään vielä mitään,mutta kun Mänsälään tulee 10 richterin maanjäristys hyytyy adventistienkin hymy.
Vantaan joessa ja Tuusulanjärvessä lainehtii 100 metrinen tsunami.Se pyyhkii Aitolahden ja Piikkiön yli vieden mennessään jokaisen Ellenistin ja Ellenisti pastorin,mikäli niillä nyt ei satu olemaan surffilautaa sakastissa.

Äänestä

Kyllä vaatii melkoista profeettaa, että kykenee ennustamaan maanjäristyksen erittäin maanjäristysherkille alueille, mm. Japaniin tai Yhdysvaltoihin itärannikolle. Heh vaan sille profeetalle.

Japanissa maa järisee viiden sekunnin välein, niin tuleeko minusta nyt profeetta jos ennustan, että siellä saattaapi tulla uusi maanjäristys?

Kaliforniaan on ennustettu suurta maanjäristystä tapahtuvaksi noin 30 vuoden sisällä myös tiedemiespiirien keskuudessa, sillä viimeisimmästä järistyksestä on sata vuotta ja siellä mannerlaattojen risteyksessä on myös järistyksiä hyvin yleisesti. Iso ja tuhoisa järistys kyllä tulee, ennemmin tai myöhemmin, eli ei siihen profeettaa tarvita.

Jos Suomeen, miljardeja vuosia vanhaan peruskallioon, joka on satoja kilometrejä paksu ja mannerlaattaa ei ole lähelläkään, ennustaa tuhoisan maanjäristyksen ja se vieläpä tapahtuu, niin sitten nostan lipun salkoon hyvän profetian johdosta.

Tosin Suomessakin tapahtuu noin 10 maanjäristystä vuodessa, joista ehkäpä yksi on niin iso, että se jopa huomataan.

http://www.mvnet.fi/index.php?osio=Tutkielmat&luokka=Lukio&sivu=GE3_-_Endogeeniset_hasardit&tyyppi=PDF

Tuossa tutkielma maanjäristysherkistä alueista ja sivulla 9 on hyvä kuva niistä paikoista, joissa järistyksiä paljon on.

Ehkäpä Wilkinsonilla on sama kartta edessään kun hän "profetoi". Sivulla on 10 on lista maailman kaupunkeja ja riskiarvio järistyksen todennäköisyydestä:

Tokio, erittäin suuri.
San Fransisco, erittäin suuri.
Los Angeles, suuri.
Istanbul, melko suuri.
Santiago, erittäin suuri.

Ja niin edelleen. Tosin tuon tekstin kirjoittaja ei pidä itseään millään tapaa profeetallisena...

Äänestä

Näky, eka painos tuota kirjaa, ilmestyi jo 70-luvulla. Harva jaksoi uskoa
tapahtumahetkeen asti, ajateltiin, että tässä kohdin Wilkerson erehtyi.
toisin kuin WTC-tornien kanssa.

Aam. 3:7
Sillä ei Herra, Herra, tee mitään ilmoittamatta salaisuuttaan palvelijoillensa profeetoille.

http://fi.wikipedia.org/wiki/David_Wilkerson

Mutta Wilkerson on ennen muuta armon julistaja ...

http://p2.foorumi.info/jumalansanaontotuus/viewtopic.php?t=1748&sid=56fecc1be6964d77f39bc2a70b7d7015

Etsi ... http://www.google.com/search?ie=UTF-8&oe=UTF-8&sourceid=navclient&gfns=1&q=david wilkerson näky

Äänestä
  • Mitä päänselvikettä hän nautti?

    Äänestä

  • Ei David Wilkerson mikään Profeetta ole? Puhuu vain lämpimikseen kaikke mitä sylki suuhun tuo. En kuulu Wilkersoniin uskovien joukkoon. En liiemmin luota koko mieheen, Joten jätän hänet arvailemaan tulevaisuuden näkymiä oman mielikuvituksensa mukaan. Enemmän luotan Nosterdamuksen Profetointiin:

    Äänestä

Vähänpä Jahve ilmoitti Amoksellekaan joka uskoi että israelilaiset eivät uhranneet erämaassa koska siitä kertova osa lakia kirjoitettiin vasta eksiilin jälkeen.Amos käytti uhraamattomuutta argumenttina temppeliä vastaan.

Äänestä

KATASTROFIT VOIDAAN TIETÄÄ E DELTÄ

Monet näkevät mm. läheisen kuoleman sielunsa silmin vähän etukäteen.
Kyselevät mikä tarkoitus sillä on. Tämä että vähän ennen tapahtumista,
osoittaa, että Jumalalla on mielensä filminauhalle talletettuna jo maailman
loppukin, Hän ei jätä mitään sattuman varaan. Mitään ei ole ennaltamäärätty
paitsi Juudas iskariotin kohtalo ja Jeesuksen ristintyö. Mutta kaikki on ennalta
tiedetty taivaassa.

eräs esimerkki ennalta näkemisen tarpeellisuudesta ...
Chris Robinson (ei se rock-muusikko) lähettää joka aamu Scotland Yardille faksin yöllisestä näystään.
Näin monessa tapauksessa katastrofin harmeihin voidaan varautua, auttamaan. Se alkoi v. 1988, toki se on tuonut mukanaan bisnestäkin,
jotta olisi elatus ja auttavan toiminnan kehittäminen ...

http://translate.google.com/translate?hl=fi&sl=en&u=http://www.dream-detective.com/&ei=EhyOTdTXNc7Hsgamp4iHCg&sa=X&oi=translate&ct=result&resnum=1&ved=0CBwQ7gEwAA&prev=/search?q=chris robinson and scotland yard&hl=fi&prmd=ivnso

TV4 Usko tai älä -ohjelmassa Chris vieraili tänään 26.3.2011

Äänestä

Jos Ellen G White oli aikansa Profeetta on David Wilkersson sitä tässä ajassa....?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


zekamelska* kirjoitti:

Yhdysvallat joutuu kokemaan lähitulevaisuudessa historiansa traagisimman maanjäristyksen. Hyvin pian jonakin päivänä tätä kansakuntaa koskee nykyajan suurin uutissähke. Se on selontekohistorian suurimmasta maanjäristyksestä.
Se aiheuttaa laajalle levinnyttä paniikkia ja pelkoa.Epäilemattä siitä tulee yksi perusteellisimmin uutisissa selostetuista maanjäristyksistä,mitä koskaan on ollut. Televisioverkostot keskeyttävät kaikki ohjelmat ja puhuvat vain siitä päivästä päivään.
Toinen maanjäristys, mahdollisesti JAPANISSA,saattaa edeltää Yhdysvaltain tulevaa järistystä. Mielessäni ei ole vähäisintäkään epäilystä tästä lähestyvästäraskaasta maanjäristyksestä.

Kirjasta: Näky, David Wilkesson, s. 28

Siunausta kaikille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu