Olemme seurustelleet miehen kanssa kahdeksan vuotta joista avoliitosta kuusi vuotta kulunut. Aika on mennyt kuin siivillä. Elämä hymyilee ja erotiikka ja romantiikka kukoistaa edelleen vaikka arkikin on tullut suhteeseen kauan sitten. Tiedän asuvani elämäni miehen kanssa ja kuolema meidät todennäköisesti joskus erottaa.
Ajattelin tänne kirjoittaa vain siksi, että välillä olisi jonkinlainen positiivinenkin ketju. Mikä teistä on pitkän suhteen salaisuus?
Meilä tuntuu suhde pelaava sen vuoksi, että pystymme puhumaan asiat halki vaikka joskus riidelläänkin. Riiteleminen ei ole pahasta, kunhan rauhoitettua osaa puhua asioista. Vanhoja ei kaivella, vaan ongelmat ratkaistaan. Pohjimmiltaan olemme melko samanlaisia. Molemmat tykkäämme olla kotona ja harrastuksia molemmilla omansa. Luotamme toisiimme saumattomasti.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.