Millä tavalla laulajaksi helpoiten?

Wondering

Kaipaisin vähän vinkkejä koskien mahdollista tulevaisuuden laulu-uraa.

Olen listannut tähän kolme eri vaihtoehtoa, mitä kautta se hyvällä tuurilla saattaisi kohdallani onnistua (tai miksei vaikka muidenkin). Nyt haluan vain tietää teidän mielipiteitänne siitä, että mikä mielestänne on paras/helpoin vaihtoehto ja miksi.

1) OSALLISTUMINEN IDOLS(2005)-KILPAILUUN:
Positiivista siinä on se, että siitä saa kokemusta - pääsi jatkoon tai ei. Ja jos pääsee finalistien joukkoon, on aika varma, että saa levytyssopimuksen. Mutta siinä on myös paljon negatiivista, nimittäin julkisuus tavallaan tulee hirveänä ryöppynä nuorelle ihmiselle ja muutenkin... Ihminen tavallaan muokataan erilaiseen ulkoasuun. Ja usein tällaiset Idols-tähdet jäävät tähdenlennoiksi, mutta toisaalta heidän levynsä aika varmasti myyvät todella hyvin.

2) OMAN DEMON LÄHETTÄMINEN LEVY-YHTIÖÖN:
Tämän keinon kautta levytyssopimus on äärimmäisen epätodennäköinen, mutta esim. HIM, Nightwish ja Tik Tak ovat sen sitä kautta saaneet. Usein kuitenkin jos sen tätä kautta saa, on artistin alkuvaihe aika hankala, sillä hän on kansalaisille täysin uusi ja monesti levyt eivät myy niin hyvin kuin pitäisi. Toisaalta tällaiset tyypit saavat pitää oman imagonsa ja heidän levymyyntinsä on tasaista, eivätkä he yleensä ole pelkästään tähdenlentoja.

3) OSALLISTUMINEN LEVY-YHTIÖN/STUDION "LAULUKILPAILUUN".
Meillä on tässä lähistöllä semmonen studio, joka etsii uusia lupaavia artisteja/bändejä. Siellä on semmonen periaate, että jos ne tykkää laulusta, niin sitten duunataan semmonen hyvälaatunen demo ja pistetään se levy-yhtiöön. Jos ne levy-yhtiön edustajat tykkää siitä, niin sillon todennäköisesti saa sopimuksen, koska studiohenkilökunta omaa hyvät suhteet levy-yhtiön edustajiin. Tää ois kaikista helpoin keino ehkä saada diili, mutta jooh...

Nyt haluun kuulla teidän mielipiteitä!! :D

9

2388

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vilja

      Oletkos unohtanut haaveissasi jotain aivan olennaista? Koulutus on tarpeen laulajankin ammatissa.Laulajan ammatti on kaikkea muuta kuin helppo, oli tyylilaji mikä hyvänsä. Ennen kaikkea pitää rakastaa laulamista yli kaiken ja tehdä töitä todella paljon. Lisäksi on tietysti kysymys, että oletko tarpeeksi lahjakas? Puolueeton mielipide olisi tässä tarpeen. Isin ja äidin tai kavereiden kehut kun eivät pitkälle riitä.

      • Anonyymi

        Miksi näin ilkeää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi näin ilkeää

        Varmaankin siksi että aika tyly on totuus maailmasta jos laulajaksi aikoo.

        Kaiken lähtökohta on lahjakkuus, jonka lisäksi tarvitaan intohimo. Intohimo ajaa opiskelemaan ja opettelemaan eikä lannista vastoinkäymisten sattuessa.

        Huippumuusikolla, aivan kuten huippu-urheilijalla, on oltava intohimo joka ajaa harjoittelemaan. Harjoittelua pitää rakastaa, ja kaikkea muuta alaan liittyvää vähintäänkin sietää.

    • The dying unicorn!

      Moi vaan siullekkin! =) Tuo kolmas vaihtoehtosi oli hyvä! Valitse se! -Miekin unelmoitsen täällä pienessä hellsinissäni (helsinki)
      pääseväni joskus tarja turusen kaltaiseksi artistiksi! Ideoita on ja äänikin on ehkä... (nimi merkkini kyllä varmasti kertoo miltä ääneni kuulostaa, mutta kuitenkin! Hih...)
      Missäs tuollaisia levyyhtiöiden järjestämiä laulukilpailuja on? -.Jos tulisi kohdalle, niin haluisin osallistua! =) Sä olet onnekas kun tälläisiä tiedät, nyt vain siun pitää rohkeesti yrittää, eikä se demo-hommakaan loppujen lopuksi voi niin rankka olla! Kunhan saat levysi kaupan hyllylle, niin saat kertoa sen nimen minulle, niin menen sen ostamaan välittömästi (tukea tarjoaa, ja tämä lupaus..) ...Noh, ei miulla muuta kuin että onnea tulevalle laulajalle,,, =)

      • the dying unicorn again

        kateelliset hiljaa! Kyllä ne on ihan jesh

      • Vilja
        the dying unicorn again kirjoitti:

        kateelliset hiljaa! Kyllä ne on ihan jesh

        Miksi ihmeessä realismi olisi kateutta? Jos joku haluaa ihan oikeasti laulajaksi, niin kyllä sen eteen täytyy töitäkin tehdä. Laulajan työ on kaikkea muuta kuin sitä tähteyttä ja glamouria, jonka takia kyseinen ammatti monia kiinnostaa. Jos joku viitsii sen työn tehdä, se on minusta kannustuksen ja ihailun paikka. Alkuperäisestä viestistä ei tullut millään tavalla esille miksi kyseinen henkilö haluaa laulajaksi. Homman pitäisi vaan käydä mahdollisimman helposti, niinkö?

      • sivusta seurannut
        Vilja kirjoitti:

        Olen aivan samaa mieltä, että laulajan on otettava laulutunteja oli sitten kevyen tai klassisen puolella. Olen sivusta seurannut (läheltä) keikkamuusikon elämää ja miten ääni ei kestä liikaa rääkkiä. Valitettavasti Suomessakin on iskelmätaivaalla tähtiä, jotka ovat sammumassa, heillä kun ei ole kunnon koulutusta. Luonnonääni ei välttämättä kestä. Kurkusta lauletaan kovaa ja korkealta. Eräälläkin tähdellä on ehkä 5 vuotta uraa jäljellä, sen jälkeen äänelle ja uralle voi sanoa hyvästit. Jos laulamisen jälkeen kurkku on karhea ja puheääni on käheä, siitä ainakin tietää vuoren varmasti, että tekniikka ei ole kunnossa! Lisäksi pitkät ja raskaat työmatkat ympäri Suomea rasittavat kovasti puhumattakaan epäsäännöllisistä työajoista. Entäs tupakansavu, sehän ei ole hyvä äänelle ollenkaan. Ravintoloiden takahuoneet ovat suurimmaksi osaksi törkeitä vanhoine sohvineen ja sotkuisine pöytineen. Ravintoloitsijoita ei useimmiten kiinnosta keikkamuusikoiden hyvänäpito lavalta poistumisen jälkeen. Sitä se on. Upeaa kuitenkin mielestäni on se, että yrittäjiä riittää, koska meille kuluttajille on valinnanvaraa. Onhan tietenkin palkitsevaa, kun yleisö pitää bändin musiikista ja antaa hyvät ablodit!

      • Herättäjä
        sivusta seurannut kirjoitti:

        OMG... Idols kisan myötä voit olla varma ettei sust ainakaa tuu laulajaa... Luuletko pääseväs huipulle ilman koulutusta... Ainaski KLASSISEEN lauluun pitää OPISKELLA... Mistä tiiät ees osaatko laulaa... Onko sulla musiikki korvaa? Ei laulajaksi haluta, vaan kouluttaudutaan! Siihen ei ole helppoa tietä....

        Ja jos joku ihmettelee miksi näin kiivas suhtautuminen... Tahdon itsekkin laulajaksi (klassista musiikkia),ääniala e-h3, ja voin sanoa että harjoittelut olen... Tosin laulan vain kuorossa koska olen liian nuori laulutunneille, mutta menen kyllä heti kun ikä sallii...

    • tyttönen

      Aina kannattaa yrittää, ja mennä mahdollisimman moniin kilpailuihin ja esiintymisiin mukaan ja ennen kaikkea kehittää itseään, ääntään ja esiintymistään. Kaikesta saa matkan varrella kokemusta ja hyviä eväitä. Helppoa tietä huipulle ei ole, ja harva sinne ponkaisee pystymetsästä. Lannistua ei kuitenkaan kannata, vaan pyrkiä määrätietoisesti tavoitteeseensa. Toki joskus olemalla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, voi suihkulaulajakin päästä pinnalle, mutta jonkinlaista koulutuspohjaa on hyvä olla, jotta ääni kestää rankan laulajan uran. Ura on totista työtä, ei hauskan pitoa. Myöskään julkisuudessa ei ole mitään hohtoa, kuten moni varmasti kuvittelee. Laulajana pärjäävät vain ihmiset, jotka tekevät työtä sydämellään. Julkisuuden tai rahan nälkä ei kanna mihinkään. Rahakin on useilla artisteilla sitä paitsi tiukassa, koska keikat vähenevät todella huomattavasti nousukauden jälkeen.

      Kehotan todella miettimään, haluaako omistaa elämänsä työnteolle, koska muuta elämää ei suositulla artistilla ole. Asut matkalaukun kanssa autossa, ja kerkeät käymään kotona sen verran, että ehdit erota... Kaiken yksityiselämän saat unohtaa. Työ on erittäin rankkaa sekä henkisesti että fyysisesti, ja heikot tippuvat kelkasta nopeasti.

      Aidosti laulamista rakastavat nuoret kyvyt, jotka tietävät mitä elämältään haluavat, pyrkikää alalle! Tulevaisuus on niiden, jotka uskovat unelmiinsa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      263
      3291
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      20
      1819
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      24
      1489
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      81
      1334
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      137
      1028
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      984
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      61
      799
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      86
      746
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      667
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      50
      626
    Aihe