Takana 20 vuotta avioliittoa, kolme lasta, joista 2 aikuista eivät pidä isästään. Heillä on huonoja kokemuksia isän rehellisyydestä (sen puutteesta) ja epäjohdonmukaisuudesta. Miehellä on ollut silloin tällöin ryyppyputkia, viikko tai muutama päivä kavereiden kanssa, jolloin rahat ne olemattomat menee kurkusta alas jne.
Mies niin mustasukkainen, että ällöttää omassa mielessä. Kaksi vuotta se on jauhanut korvan juuressa, että panen muita ja hänen tarpeensa ovat kakkossijalla. Helmikuussa hän itse jäi kiinni meilien lähettelystä, matkojen tarjoamisesta ties minne, haleja ja puseja tuntemattomille. Ja samaan aikaan meikäläisen hiillostusta pkrl. Eikä mitään syytä, huom.!
Tätä nyt on turha jauhaa, sillä jätän hänet joka tapauksessa. Mies jankuttaa koko ajan, että saat tehdä sen, mutta ikinä hän ei luovu minusta vaan jatkaa yrittämistään loppuun saakka. Hitto, että hermostuttaa ja nolottaa koko äijän puolesta. Pelkään vaan, että millähän todennäköisyydellä se ampuu multa pään hajalle tai käy käsiksi mun uusiin hauraisiin suunnitelmiini uudesta elämästä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Miehesi ei ole terve. Olet alkanut huomata, ettet voi häntä enää auttaa etkä varsinkaan parantaa. Syy ei välttämättä yksinomaan ole alkoholin.
Oman mielenterveytesi vuoksi teet ihan oikean ratkaisun yrittäessäsi pelastautua tuosta sairastuneesta paristasi. Vuoksesi toivon että onnistut niin lähdössäsi kuin kivan kodin löytymisessäkin. Paljon voimia sinulle.
Hei
Empatiaa tuntien oli pakko vastata! Olet fiksu ja sivistynyt ihminen, vaan jostain syystä ajauduit avioon ns. kusipään kanssa. Uskoit ehkä, kuten niin moni muukin turhaan, että rakkautesi saa kusipään muuttumaan.
Hienoa, että olet päättänyt vihdoin irrottautua tuosta, selvästi orjan roolistasi. Miehesihän on selvästi alistanut (ja yrittää edelleen uhkailuillaan alistaa) sinua.
Kerro tilanteestasi ja miehesi uhkailuista lapsillesi ja viranomaisille (esim. kirjeellä poliisille) siltä varalta, että miehesi ryhtyy väkivaltaiseksi. Uhkaus on jo rikos! - Ja jos sitten jotain kamalaa uhkaa tapahtua, voit kertoa hänelle, että uhkailu on viranomaisten tiedossa ja jos jotain tapahtuu, kohdistuvat epäilyt heti häneen.
Nykyisin saa suhteellisen helposti lähestymiskiellon perheväkivaltatapauksissa ja viranomaiset ottavat asian vakavasti (eräiden surullisten tapausten vuoksi). Kuten edellä oleva vastaaja sanoi, miehesi on selkeästi sairas, mutta tuskin mikään apu häntä pysyy koskaan auttamaan, koska hän ei tunne olevansa sairas tai avun tarpeessa ( - vaikka joskus ehkä sellaista väittäisikin…).
Muuta, jos vain mahdollista mahdollisimman pian pois ja mahdollisimman kauas hänestä. Älä mieti tai takerru turhiin yksityiskohtiin tai pikkuasioihin (tai rahallisiin arvoihin). Oma elämäsi on tärkeintä: - Elä vihdoin jo itsellesi – olet sen ansainnut!
Ja muista, että on ihmisiä, jotka aidosti ja pyyteettömästi haluavat auttaa ja tukea Sinua. – Mutta varo menemästä samanlaiseen ansaan uudestaan ( - eroamaan joutuneet kusipäämiehet etsivät uusia uhreja juuri kaltaisistasi henkilöistä.. ).
Aviopari
Olen itse selvinnyt vastaavasta, ehkä paljon pahemmastakin tilanteesta.
Ensinnäkin asiat ei parane jos ei tee mitään, ne pahenee. Tämänkin olen karvaasti kokenut.
Jos sinulla on rakkautta jäljellä tuota miestä kohtaan ja ette ole kokeilleet parisuhdeneuvontaa ja AA:ta voisi sitä yrittää.
Aiheeton mustasukkaisuus on merkki omasta pettämisestä.
Jos olet päättänyt erota, tee se pontevasti ja ota vakavasti riski oman turvallisuutesi uhkaamisesta.
Parisuhdeneuvonnasta voi olla apua vaikka olisi eronnutkin. Nimittäin näin oli meillä. Itse tein eroa niin kauan, että ex ei ottanut sitä enää todesta. Ja kun huomasi lopulta että taidan olla tosissani, yritti jopa itsemurhaa. Sen hän teki saadakseen minut säälimään itseään. Kun parisuhdenuvojalla ilmoitin selvästi, että haluan erota. Hän vihdoin tajusi ja jätti minun uhkaamiseni ja myös itsemurhayritykset sikseen.
Ennenkaikkea luota itseesi ja tee ratkaisuja ja pysy niiden takana. Aina parasta ratkaisua on vaikea löytää, mutta huonokin ratkaisu on tässä tilanteessa parempi kuin ei ratkaisua ollenkaan. Tee itsellesi selväksi mitä itse elämältäsi haluat.