Kuinka monella on avioehto?

V...u mä en avioehtoa tee ,emmekä ole tehneetkään. Ukkoni on asuntomme maksanut viimeistä senttiään myöten omilla tuloillaan, mutta kun ja jos mä tästä liitosta lähden, on tästä kämpästä oma osuuteni silti mulle kuuluva.

Ehdotin sellaista ehtoa että nuo tulevat perinnöt pysyisivät kumpaisenkin omassa suvussa mutta toinen ei suostunut. En mä sitä nyt sitten jaksa niin kovin suurena ongelmana pitää että siitä vääntämään. Voihan vanhemmat hoitaa homman ilmeisesti testamentilla jos kokevat tarpeelliseksi.

Minusta avioehto on äärimmäisen epäromanttista, mutta joissain tilanteissa järkevää. Kun menimme naimisiin, olin itse varaton opiskelija ja mies hyvätuloinen autonomistaja jolla oli sievoinen pesämuna olemassa asunnonostoa varten, ja jotain maatakin hän jostain omistaa. Kysyin muutaman kerran, haluaako hän avioehdon, olisin sellaisen allekirjoittanut jo hän olisi toivonut, mutta eipä toivonut. Asuntokin ostettiin 50%-50% omistussuhteilla vaikka ei ollut epäselvyyttä kuka sitä lainaa konkreettisesti alkuvuodet maksaa - ja näköjään seuraavatkin, kun nyt on sitten äippäilyä tiedossa toviksi :) Mut meidän talous on meidän taloutta, ja juttu nyt vaan on niin että me ei mihinkään erota ja kuoleman varalle avioehto ei myöskään tuntunut tarpeelliselta. Kummankaan vanhemmat eivät myöskään moista toivoneet (esim. niiden perintömaiden vuoksi).

Eli minulle ei tärkeä, ja helppohan se varattomana osapuolena oli niin ajatella :) Mutta ei ollut tärkeä miehellekään.

Avioliitto on taloudellinen sopimus - lukekaa vaikka avioliittolaki läpi, niin ymmärrätte, mitä tarkoitan. On suurta typeryyttä olla tekemättä avioehtoa ja mikäli yhtään omaisuutta pääsee kertymään, myöhemmässä elämässä testamentti. Suurempaa surua aiheuttaa avioehdottomuus kuin avioehdollisuus.

Ei ole avioehtoa. Jos ei ole mitään, mistä tapella, niin miksi maksaa jurististakaan? Avioliiton aikainen omaisuushan kun menee tottakai jakoon tarvittaessa. Muutaman kattilan perään tuskin kumpikaan itkee.

Kaksipiippuinen juttu. Oma vaimoni tulee tulevaisuudessa perimään maata parin miljoonan edestä arvioltani. Tällä hetkellä hän on köyhä ja hänen vanhempansa eivät tue häntä, hän on siis työtön. Minä ole töissä ja vanhempani tukevat meitä molempia jos tukea tarvimme. Vaimoni pyytänyt avioehtoa ja en siihen varmaan olisi suostunutkaan, sillä nyt nuorina minä olen elättänyt meidät ja minun vanhemmilta on saatu apua tarvittaessa. On mielestäni kohtuullista että vaimon rahoilla sitten eletään yhdessä vanhempana kun nuorempana minä olen enemmän tienannut. Jos vaimo olisi avioehtoa vaatinut, niin avoliitossa sitä vieläkin elettäisiin.

Jos taas jompikumpi on hemmetin rikas ja toinen aivan rutiköyhä niin avioehto voi olla paikallaan, varsinkin jos vähänkin epäilee että suhde ei kestä ikuisesti.

Totuushan on se, että jokainen avioliitto päättyy jossain vaiheessa: joko eroon tai toisen kuolemaan. Miksi ei siis naimisiin mennessä/naimisissa ollessa voisi keskustella ja päättää mitä kyseisissä tilanteissa tulee tapahtumaan taloudellisesti toiselle osapuolelle.

Meillä puoliso oli avioehtoa vastaan, koska piti sitä epäluottamuslauseena avioliiton kestävyyttä kohtaan. Minä tienaan vähemmän, tosin tulen perimään paljon. Vanhempani ovat sulkeneet lasten puolisot pois testamentilla, joten puolisollani ei ole oikeutta perintööni (lapsellamme tietysti on) minun kuollessa. Aviopuolisoni tienaa kolme kertaa enemmän kuin minä, mutta hän tulee perimään vähemmän kuin minä. Hänen vanhempansa eivät ole tehneet testamenttia (olen kyllä tätä ehdottanut heille). Tässä tapauksessa minä olisin ollut siis voittava puolisko, jos avioehtoa ei meillä olisi. Meillä siis on avioehto.. sain tahtoni läpi eikä se ole muuttanut avioliittoamme mihinkään.

Minusta tämä on vain reilua. Mieheni totesi tämän minulle vuosi meidän naimisiin menon jälkeen --> miehen kaveri suurinpiirtein putsattiin erossa kun tämän vaimo ei ollut jostain kumman syystä halunnut avioehtoa heidän "ikuiseen liittoonsa" naimisiin mennessä.

Vaikka avioehto meillä onkin, niin voimme erotilanteessa joka tapauksessa jakaa omaisuutemme haluamallamme tavalla ja avioehdosta poiketen.

Ei ole avioehtoa. Ei ole enää perittävää kummallakaan, emmekä aio kumpikaan omistaa mitään, asumme vuokralla kahdessa eri maassa.

Ensimmäisessä avioliitossani meillä oli avioehto, mutta tavallaan turhaan. Lähdin ovet paukkuen siitä liitosta yhden 20kg matkalaukun kanssa, enkä ottanut edes kaikkia omia henkiökohtaisia tavaroitani mukaan. Mies sanoi, että haluaa tapella jokaisesta häälahjaksi saamastamme lautasesta ja minä sanoin että sen kun tappelet vaikka lopun ikääsi, minä en niitä halua, vaan ostan itselleni uudet.

Avioero-oikeudenkäynnin tuomari halusi puhua kahden kesken kanssani ja kysyi eikö minulla todellakaan ole mitään vaatimuksia. Sanoin, että ehdottomasti ei. Mies pitäköön kaiken maallisen ja minulle kaikkein arvokkainta onvihdoin viimein oma rauha.