Isäni veli kuoli äskettäin ja hänen kuolemansa oli shokki kaikille.
Hän oli vasta 68 vuotias, hyvässä kunnossa ja hänellä oli paljon suunnitelmia kesäksi. Hän on hiihtänyt jo tänä talvena 800 kilometriä.
Uutinen hänen kuolemastaan oli todellinen shokki, ei kukaan uskonut, että hänen aikansa loppui jo näin varhain, koska ei hänellä ollut mitään isompia terveys ongelmia, vaan hän oli hyvässä kunnossa.
Tämä on vaan asia, joka ei meinaa millään mennä ymmärrykseen.
Jos kyseessä olisi iäkkäämpi ihminen, jolla on erilaisia vaivoja, niin siinä pikkuhiljaa totuttautuu hyväksymään, että tämä ihminen kuolee pian, eikä kuolema tule niin yllätyksenä, kuin se tulee nuoremmalle ja terveelle ihmiselle.
Ainahan kuolema on peruuttamaton asia, joka vie rakkaan lähimmäisen pois elämästämme, emmekä saa häntä takaisin.
Nyt vaan tuntuu siltä, että maailma on kuin pysähtynyt, mikään ei kiinnosta ja kaikki turhat asiat ovat menettäneet merkityksensä.
Rahakin tuntuu ihan turhalta, koska sillä ei saa ostettua elämää.
Tuntuu vaan niin käsittämättömältä ja raskaalta, että tätä lähimmäistä ei enää koskaan näe, eikä kuule hänen ääntään, kun se hänen elin aikanaan tuntui itsestään selvyydeltä, että hän on täällä aina.
Menee varmaan tosi kauan, että tästä toipuu...., mutta mieltä painaa vaan sellainenkin asia, että isäni on iäkkäämpi ja hänenenkin aikansa päättyy joskus ja silloin on jälleen samanlainen ja varmaan vielä raskaampi suru.
Ainut asia, mikä lohduttaa, on se kuolleiden rakkaittemme jälleen näkemisen toivo Taivaassa, jossa vallitsee iankaikkinen elämä ja varmaan jokainen toivoo pääsevänsä sinne perille rakkaidensa luokse.
Taivaaseen pääsee yksinkertaisesti uskomalla Jeesukseen eli kannattaa antaa elämänsä Jeesukselle, ei siinä menetä mitään.
Meillä on vaan tämä yksi ja ainutlaatuinen elämä, jonka aikana asia tulee ratkaista.
Moni suhtautuu näihin asioihin kevytmielisesti, koska maailman mielipiteen mukaan kaikki on satua. Kannattaako uskoa maailmaa, vai tehdä mielummin ratkaisu maailman mielipidettä vastaan.
Hän oli vasta 68 vuotias, hyvässä kunnossa ja hänellä oli paljon suunnitelmia kesäksi. Hän on hiihtänyt jo tänä talvena 800 kilometriä.
Uutinen hänen kuolemastaan oli todellinen shokki, ei kukaan uskonut, että hänen aikansa loppui jo näin varhain, koska ei hänellä ollut mitään isompia terveys ongelmia, vaan hän oli hyvässä kunnossa.
Tämä on vaan asia, joka ei meinaa millään mennä ymmärrykseen.
Jos kyseessä olisi iäkkäämpi ihminen, jolla on erilaisia vaivoja, niin siinä pikkuhiljaa totuttautuu hyväksymään, että tämä ihminen kuolee pian, eikä kuolema tule niin yllätyksenä, kuin se tulee nuoremmalle ja terveelle ihmiselle.
Ainahan kuolema on peruuttamaton asia, joka vie rakkaan lähimmäisen pois elämästämme, emmekä saa häntä takaisin.
Nyt vaan tuntuu siltä, että maailma on kuin pysähtynyt, mikään ei kiinnosta ja kaikki turhat asiat ovat menettäneet merkityksensä.
Rahakin tuntuu ihan turhalta, koska sillä ei saa ostettua elämää.
Tuntuu vaan niin käsittämättömältä ja raskaalta, että tätä lähimmäistä ei enää koskaan näe, eikä kuule hänen ääntään, kun se hänen elin aikanaan tuntui itsestään selvyydeltä, että hän on täällä aina.
Menee varmaan tosi kauan, että tästä toipuu...., mutta mieltä painaa vaan sellainenkin asia, että isäni on iäkkäämpi ja hänenenkin aikansa päättyy joskus ja silloin on jälleen samanlainen ja varmaan vielä raskaampi suru.
Ainut asia, mikä lohduttaa, on se kuolleiden rakkaittemme jälleen näkemisen toivo Taivaassa, jossa vallitsee iankaikkinen elämä ja varmaan jokainen toivoo pääsevänsä sinne perille rakkaidensa luokse.
Taivaaseen pääsee yksinkertaisesti uskomalla Jeesukseen eli kannattaa antaa elämänsä Jeesukselle, ei siinä menetä mitään.
Meillä on vaan tämä yksi ja ainutlaatuinen elämä, jonka aikana asia tulee ratkaista.
Moni suhtautuu näihin asioihin kevytmielisesti, koska maailman mielipiteen mukaan kaikki on satua. Kannattaako uskoa maailmaa, vai tehdä mielummin ratkaisu maailman mielipidettä vastaan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
68 vuotias on vielä niin nuori ja kun setäsi oli hyväkuntoinenkin. Varmasti järkyttävää. Minulla kuoli äiti 82 vuotiaana juuri äskettäin ja tiesin että niin tulee käymään. Hänkin oli suht hyväkuntoinen mutta jotenkin minulla oli pitkään pikku etiäinen että se on vain ajan kysymys milloin hänen taipaleensa päättyy.
Koita jaksaa! Muistele häntä ja voit milloin tahansa ottaa hänet ajatuksiisi kuten minäkin voin tehdä äitini suhteen. Sinulla on vielä järkytys suuri joten jo maininta siitä että hän on kuollut saa aikaan tuskaa. Kyllä se ajan kanssa häviää mutta muistot eivät milloinkaan.
Tämän ikävän ja surun kanssa täytyy vaan hiljalleen elää, aika parantaa.
Jokaisella vie oman aikansa toipua tällaisista surullisista asioista.
Minun äitini kuoli kun olin 18 vuotias ja äitini kuoli hyvin nuorena.
Hän menehtyi aivokasvaimeen ja sairasti useita vuosia, joten hänen kuolemaan oli vähän valmistautunut, mutta se oli tosi raskas isku.
Äitini kuoli vuonna 1987. Mummon ja vaarin kuolemasta on aikaa n.11 vuotta.
Vaari ei elänyt pitkään mummon kuoleman jälkeen.
Isäni nuorin veli kuoli myös hyvin pian vaarin kuoleman jälkeen.
Ja nyt kuoli isän veli, joka oli isääni 6 vuotta nuorempi.
Isäni on jo 74 vuotias ja kyllä joka päivä tulee mietittyä, että onko hän aamulla hengissä, koska kuolema tulee aina yllättäen.
Vaikka olen vasta 40 vuotias, niin kyllä nämä asiat on aina välillä mielessä ja korostuvat silloin, kun joku läheinen kuolee.
Onhan nämä peruuttamattomia asioita, joita ei haluaisi tapahtuvan.
Vaikka muistot saavat aikaan surullisia tunteita kuoleman jälkeen, niin niitä kannattaa kuitenkin ruokkia, koska ne ovat ainoita asioita, jotka jäävät muistoihin rakkaan läheisen kuoleman jälkeen ja antavat myös lohtua.
kuolema aina tule yllättäen. Isänikin makasi halvaantuneena viikkokausia sairaalan sängyssä ennen kuolemaansa, ei pystynyt puhumaan ei liikkumaan eikä kuukausiin tajunnut mitään tämän maailman menosta.
Äiti täyttää kohta 89 vuotta ja on vielä virkeässä kunnossa, kuten tätinikin joka täyttää 91 kohta ja asuu vielä omassa asunnossaan yksin.