Tervehdys pitkästä aikaa. Uusi kesä tulossa ja uudet kujeetkin:D
Miten karaokerintamalla hurisee?
Meillä on vilikasta, eilen olimme Ylivieskan karaokekerhon 10-vuotisjuhlakonsertissa, oli upea esitys, karaokea parhaimmillaan, illassa oli juoni ja näyttelemistäkin ja todella hyviä laulajia. Sali oli täysi (Akustiikka), kaikki eivät mahtuneet tilaisuuteen.
Kiitos Teille, jos joku lukee tätä.
Edellisenä viikonlopulla teimme karaokekierroksen eri paikoissa ja vertailin paikkoja ja fiiliksiä.
Sunnuntaina Helsingissä PataÄssässä, olen kä'ynyt siellä aiemmin, mutta ystäväni ei, joten sinne. Sanoisin kuitenkin, että se paikka on ylikehuttu ja ihmettelen suuresti, miten se on saavuttanut sellaisen suosion. Epäsiisti, mölyinen, ei kuule kunnolla musiikkia ja omaa ääntä, eikä kannusteta kuin omiaan, voi olla että sattui huono yleisö ja olihan paikka ollut auki koko päivän, joten porukka oli jo valmiiksi "siinä kunnossa".
Lauloimme 2 laulua/h. ja lähdimme pois.
Maanantaina sain tutulta tietää, että Itä-keskuksessa Bohemian pubissa on hyvä karaokevetäjä (nainen) ja sinne sitten. Paikka oli tosi pieni, mutta siisti ja fiilis mitä parhain ja vetäjä erinomainen. Siellä ehdimme laulaa 4 laulua/h. ja kannustus oli valtava, tultiin juttelemaankin ja poislähtiessä vetäjä kiitteli ja toivotteli turvallista kotimatkaa. Ilmeisesti myös karaoken tosiharrastajat tietävät ja tuntevat k-vetäjät, kuka on hyvä, sillä kyllä hänen ansiotaan oli se fiilis mikä syntyi ja myös paikan omistaja on myös myötämielinen karaoken suhteen.
Tiistaina kohti Turkua ja kylpylää, illaksi laulamaan Galaxin Taivas-nimiseen karaokebaariin. Se oli tasokas paikka ja siellä laulettiin orkesterikorokkeella ja tanssilattia edessä ja yleisöpaikat porrastettuna eri korkeudelle pyöreään muotoon. Täällä saimme laulaa 6 laulua kumpikin ja lauloinkin muutaman sellaisen, joita ei siellä koskaan oltu laulettu ja yksi tais olla sellainen, jota ei edes vetäjä (mies) tuntenut.
Täällä oli yleisö kannustava ja lauloi joskus mukana ja antoi palautetta. Vetäjä oli erinomainen, hän osasi säätää laitteet jokaisen äänelle sopivaksi ja oli hauska. Poislähtiessämme kiitteli meitä nimeltä ja toivotteli uudelleen. Jos Turkuun menen, niin sinne sitten.
Keskiviikkona suunnistimme Seinäjoelle, jossa menimme WanhaanMestariin, joka oli ystävälleni entuudestaan tuttu, myös henkilökunta. Menimme niin aikaisin, ettei siellä ollut ketään muita, joten tunnin verran saimme laulaa kahdestaan ja vetäjä lauloi myös kolme laulua. Siellä huomasin, että oli tehty karaokeversio laulusta Sieluni soitto, olin kuullut sen radiosta ja halusimme kuunnella ja yrittää onnistuisiko se, eihän me sitä osattu, mutta vetäjäkin sanoi, että onpa kaunis laulu, täytyy opetella.
Illan aikana tapasimme tuttuja ja lauloimme yhteensä 13 laulua kumpikin ja aattelimme, että nyt on laulettu tarpeeksi ainakin kuukaudeksi, mutta mitä vielä, kotiin tultuamme meille soitettiin tuosta Ylivieskan konsertista ja sinnehän me sitten ja paikalliseen jatkoille, olikohan se Jokeri-niminen paikka. Yhden laulun lauloimme siellä ja kiittelimme konserttiporukkaa ja lähdimme kotiin ajelemaan.
Pitää välillä jo levähtääkin.
Kevät ja kesä tulee, linnut laulaa ja ainakin me laulamme, sanokoot toiset mitä lystää. Mukavia lauleloita teillekin tv. KK ja My
Kevättä
4
270
Vastaukset
- Selvis
Taidat olla käynyt useammassa helsinkiläisessä karaokebaarissa kuin minä! En tosin kuvailisikaan itseäni miksikään karaoken harrastajaksi. Tulee tavallisesti istuskeltua samassa melko lähellä sijaitsevassa paikassa, jossa tunnetaan ja lauluvihko tuodaan eteen heti kun marssin sisälle.
Hyvää kevään jatkoa - toivottavasti vähän lämpimämpää sellaista! - Karaokekoukku
Kiitos Selvis, muistelin Hesassa, että mitähän hyvää paikkaa olisit ehdottanut silloin aikanaan, joka jäi käymättä.
Olen tosiaankin käynyt useammassa paikassa, kun olen utelias ja minulla asuu tytär siellä, tulee aina joskus piipahdettua.
Olen Käynyt Nyyrikissä ja Wossikassa, ne olivat hyviä paikkoja laulaa, samoin Musta Härkä aika hyvä, Kannelmäessä pari paikkaa, joista en pitänyt, Satumaassakin olen käynyt kerran, mutta siellä karaokevetäjän kohtelusta en pitänyt lainkaan(siitä on jo aikaa), oli tyly. Annankadullakin oli kerran jossain alakerrassa karaokebaari, ei taida sitä olla enään.
Myös tanssiravintola Wanhan Kellarissa olen kerran laulanut, siellähän on nykyään karaokepuoli ja oli myös hyvä laulaa.
Karaokeseuramme sähköpostiin on tullut mainosta parista muustakin uudesta, isommasta paikasta, mutta ei tullut niissä käytyä.
Laulelemisiin tv. KK- Selvis
"muistelin Hesassa, että mitähän hyvää paikkaa olisit ehdottanut silloin aikanaan, joka jäi käymättä."
Sepä ei selviä muuten kuin, että yritämme joskus uudestaan! :o) Mainitsemistasi paikoista olen käynyt vain Wanhan kellarissa ja Wossikassa - tosin en karaokeaikana. Muuan ystäväni asui 90-luvulla Pitäjänmäessä, ja joskus saunottuamme hänen luonaan menimme saunakaljalle läheiseen Wossikkaan. Ei siellä silloin karaokea ollut.
Viimeisin Wanhalla käyntini taitaa olla samalta vuosikymmeneltä. Karaokea ei ollut. Mustan Härän sijainnin tiedän, sillä se on ison pääkadun varrella (Mäkelänkatu). En ole koskaan käynyt. Nyyrikistä en tiedä mitään.
Annankadulla on yhä keltaisilla teippimainoksilla merkitty karaokebaari, jonka nimeä en muista. Ohi olen kävellyt monasti vuosien kuluessa. Muistaakseni joskus vuosia sitten joku kehui paikaa näillä palstoilla.
Keskustan karaokebaareista taidan tuntea henkilökohtaisesti vain Yökyöpelin, jota myös joku on täällä kehunut. Yhden kerran olen käynyt. Taisi olla maanantai-ilta, joten väkeä oli alkuillasta aika niukasti - myöhemmin paikka tuli kyllä täyteen.
Yökyöpelissä on suuri valikoima lauluja joiltakin artisteilta. Esimerkiksi Elvikseltä löytyy niin vähän tunnettuja lauluja, että epäilen onko kukaan koskaan laulanut niitä! Baari on muuten mukava, mutta kovin pieni ja ahtaan tuntuinen. Äänentoisto on ihan mukiinmenevä. - takapakkia
elettiin aikaa entistä ja mosi stadilainen paikka nk. Päta Ässä oli hyvä ruokapikka ja siisti kortteli-bubi ja oikiassa olet eipä nykyään kehtaa astua sisään
ennen, ennen karaokea jne oli stadissa siistejä pikku kuppiloita joissa voi istua, syödä ja viettää aikaa, monesta on tullut "räkälä" ja alatason karaokekuppila
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3217635Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662176- 1771856
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161392- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91261Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701231RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j571186Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901029