Antipunikki ja Työeläkeläinen aloittivat taas talvisodan?

Miksi taas? Eikö pojat keskitytä ajankohtaisiin aiheisiin, kun on vaalitkin tulossa ja kaikki. Keskustelemista riittää. Ymmärrän, että Kallea ja tyäkkäriä jurppii tappiot talvisodan tantereilla, mutta jätetään jo Mainila taakse. Sitä varten on historian palsta.
860
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Samaa mieltä, mutta Antipunikille ja Työeläkeläiselle talvisota on pakkomielle. Tästä hyvänä esimerkkinä se, että kun kiittelin yöllä leikkisään sävyyn "Setukka ja Molotov oikeassa" aloituksen tekijää pienellä viestillä, niin Antipunikki kommentoi minua viidellä talvisota-viestillään. Ja Työeläkeläinen peesaa Antipunikkia.

Ja, kuten myös toteat, on selvää, että ainakin Antipunikin talvisotakohkotuksessa on taustalla se, ettei hän ole näitä meikäläisenkään esittämiä talvisota-faktoja kyennyt ainuttakaan kumoamaan. Se myöskin ihmetyttää, etteivät palstan russofobiset äärioikeistolaiset porvarit ole kyenneet perustelemaan Suomen syyttömyyttä talvisodan syttymiseen? Tätä olen heiltä monesti kysynyt. Mutta antaa porvariherrojen melskata, huvittavaahan se osaltaan on.

Äänestä
  • En taida montaakaan kertaa olla aloittanut talvisotaa mutta olen kommentoinut jos joku on sen suhteen ihan pihalla kuten tuo setäjokaeitiedämitään.

    Ajankohtaiset aiheet on kohta jo myöhäistä ottaa esille, vaalit kun ovat 3 viikon päästä ja ennakkoäänestys alkaa reilun viikon kuluttua.

    Olin tänään aamulla noin 09 - 10 kävelemässä Turun yliopiston katua ja ainoa vaalimökki joka oli auki oli SDP:n jossa siemaisin kahveet sirkeäsilmäisen vaalityöntekijän kanssa. Vajaan tunnin kuluttua palasin saman paikan kautta ja SDP:n lisäksi auki olivat vihreiden, PerSujen ja Keskustan mökit joskaan SDP:ta lukuun ottamatta kahvia ei näkynyt olevan tarjolla.

    Äänestä

  • niittyar kirjoitti:

    En taida montaakaan kertaa olla aloittanut talvisotaa mutta olen kommentoinut jos joku on sen suhteen ihan pihalla kuten tuo setäjokaeitiedämitään.

    Ajankohtaiset aiheet on kohta jo myöhäistä ottaa esille, vaalit kun ovat 3 viikon päästä ja ennakkoäänestys alkaa reilun viikon kuluttua.

    Olin tänään aamulla noin 09 - 10 kävelemässä Turun yliopiston katua ja ainoa vaalimökki joka oli auki oli SDP:n jossa siemaisin kahveet sirkeäsilmäisen vaalityöntekijän kanssa. Vajaan tunnin kuluttua palasin saman paikan kautta ja SDP:n lisäksi auki olivat vihreiden, PerSujen ja Keskustan mökit joskaan SDP:ta lukuun ottamatta kahvia ei näkynyt olevan tarjolla.

    Joopa joo, näin mennään, komentoidaan jos näemme tahoillamme tarpeelliseksi. Ja Turku on muuten vanha opiskelukaupunkini, siellä niissä harrastuksissa vierähti viitisen vuotta, kunnes siirryin Itä-Suomeen, joten yliopistonkatu on tuttu. Tuolloin asuin rauhankadulla ja hovioikeudenkadulla. Ja itse olin jakamassa vaalimateriaalia täällä kotokaupungissa lauantaina.

    Äänestä

  • Kalle jatkaa Talvisota-aihetta kunnes sinä, Änkyrä OmaanPesäänPaskoja, olet pystynyt kertomaan, että mikä Suomen teko oikeutti neukkulan hyökkäyksen.
    Tottahan sinä siihen osaat vastata vai onko kommunistin looginen ajattelu sillä tasolla, että tiedetään kyllä syyllinen mutta ei tekoa, johon syyllinen on syyllistynyt.

    Sinun käsityksesi mukaan molotohvin nootti on historiallisia tapahtumia ja ilmiöitä selventävä materiaali, eli luonteeltaan objektivinen lähde- ja viiteaineisto.

    Sittenhän voit kumota Kallen väitteen siitä, että se olisi ollut puhdasta puppua.
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/6453688/thread



    Etkö pysty puolustamaan lähde- ja viiteaineistoasi Kallen hyökkäyksiltä ja panetteluilta?

    Aijai, Änkyrä, nu är du illa ute….
    Nyt olet todella pahasti kusessa - vai on molotohvin nootti sinulle historiallisia tapahtumia ja ilmiöitä selventävä materiaali, eli luonteeltaan objektivinen lähde- ja viiteaineisto.

    /Kalle, joka nauraa paskaista röhönaurua änkyrän lähde- ja viiteaineistolle ja Änkyrä ei pysty puolustamaan sitä mitenkään

    ...................

    Äänestä

  • "Se myöskin ihmetyttää, etteivät palstan russofobiset äärioikeistolaiset porvarit ole kyenneet perustelemaan Suomen syyttömyyttä talvisodan syttymiseen? Tätä olen heiltä monesti kysynyt. Mutta antaa porvariherrojen melskata, huvittavaahan se osaltaan on."

    Hahhaa, Änkyrä OmaanPesäänPaskoja, asia on perusteltu niin, että sinä et sitä pysty kumoamaan.

    Tätä perustelua otsikolla "Tätä et kumoa" et ole vielä kumonnut:
    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9149645/44625639

    Ja Suomen syyttömyyden sotaan Kalle perustelee näin:

    Neukkula rikkoi Kansainliiton peruskirjaa vastaa hyökätessään marraskuussa 1939 Suomeen.
    Ja Kalle perustelee väitteensä näin:

    http://www.histdoc.net/historia/league1.html

    "Kansainliiton peruskirjan 12 artiklan mukaan kaikki jäsenet sopivat siitä, että, jos niiden välillä syntyy jokin riita, joka saattaa aiheuttaa välien rikkoutumisen, ne alistavat sen joko välimiesoikeudessa tai tuomioistuimessa käsiteltäväksi tai Neuvoston tutkittavaksi. Ne sopivat myös siitä, etteivät missään tapauksessa ryhdy sotaan, ennenkuin kolme kuukautta on kulunut välimiesoikeuden tai tuomioistuimen päätöksestä tai Neuvoston selostuksen esittämisestä."

    Ja tätä et tule koskaan kumoamaan joten sinunkin on paras myöntää, että hyökkäys oli neukkulan ja Suomen tekemien sopimusten vastainen - sopimusrikkomus.
    Ja koska Suomea ei voida pitää vastuussa neukkulan tekemistä sopimusrikkomuksista niin ei Suomi silloin ole syyllinen myöskään neukkulan aloittamaan sotaan.



    Ja lopuksi kysymystesi ulkopuolelta Kalle voi mainita, että vaikka Suomi olisi voinut estää sodan suostumalla iivanan vaatimuksiin se ei tee Suomesta mitenkään syyllistä sotaan.
    Ison talon isäntä vaatii pienviljelijältä tämän rantatonttia ja tarjoaa vaihdossa vähän isompaa metsäpalstaa kaukana korvessa. Pienviljelijä ei pidä vaihtokauppaa hyvänä ja kieltäytyy siitä. Ison talon isäntä tapattaa pienveljelijän pojan mutta pienviljelijä ei kuitenkaan ole syyllinen veritekoon.


    ....................

    Äänestä

  • antikommunisti kirjoitti:

    "Se myöskin ihmetyttää, etteivät palstan russofobiset äärioikeistolaiset porvarit ole kyenneet perustelemaan Suomen syyttömyyttä talvisodan syttymiseen? Tätä olen heiltä monesti kysynyt. Mutta antaa porvariherrojen melskata, huvittavaahan se osaltaan on."

    Hahhaa, Änkyrä OmaanPesäänPaskoja, asia on perusteltu niin, että sinä et sitä pysty kumoamaan.

    Tätä perustelua otsikolla "Tätä et kumoa" et ole vielä kumonnut:
    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9149645/44625639

    Ja Suomen syyttömyyden sotaan Kalle perustelee näin:

    Neukkula rikkoi Kansainliiton peruskirjaa vastaa hyökätessään marraskuussa 1939 Suomeen.
    Ja Kalle perustelee väitteensä näin:

    http://www.histdoc.net/historia/league1.html

    "Kansainliiton peruskirjan 12 artiklan mukaan kaikki jäsenet sopivat siitä, että, jos niiden välillä syntyy jokin riita, joka saattaa aiheuttaa välien rikkoutumisen, ne alistavat sen joko välimiesoikeudessa tai tuomioistuimessa käsiteltäväksi tai Neuvoston tutkittavaksi. Ne sopivat myös siitä, etteivät missään tapauksessa ryhdy sotaan, ennenkuin kolme kuukautta on kulunut välimiesoikeuden tai tuomioistuimen päätöksestä tai Neuvoston selostuksen esittämisestä."

    Ja tätä et tule koskaan kumoamaan joten sinunkin on paras myöntää, että hyökkäys oli neukkulan ja Suomen tekemien sopimusten vastainen - sopimusrikkomus.
    Ja koska Suomea ei voida pitää vastuussa neukkulan tekemistä sopimusrikkomuksista niin ei Suomi silloin ole syyllinen myöskään neukkulan aloittamaan sotaan.



    Ja lopuksi kysymystesi ulkopuolelta Kalle voi mainita, että vaikka Suomi olisi voinut estää sodan suostumalla iivanan vaatimuksiin se ei tee Suomesta mitenkään syyllistä sotaan.
    Ison talon isäntä vaatii pienviljelijältä tämän rantatonttia ja tarjoaa vaihdossa vähän isompaa metsäpalstaa kaukana korvessa. Pienviljelijä ei pidä vaihtokauppaa hyvänä ja kieltäytyy siitä. Ison talon isäntä tapattaa pienveljelijän pojan mutta pienviljelijä ei kuitenkaan ole syyllinen veritekoon.


    ....................

    "Neukkula rikkoi Kansainliiton peruskirjaa vastaa hyökätessään marraskuussa 1939 Suomeen. "

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/8793421

    "Johtopäätös: NL:n talvisodan aloittaneet hyökkäystoimet olivat Kansainliiton peruskirjan 15. artiklankin mukaan kansainvälisoikeudellisesti oikeutettuja. "

    Äänestä

  • Olet kalle väärässä kirjoitti:

    "Neukkula rikkoi Kansainliiton peruskirjaa vastaa hyökätessään marraskuussa 1939 Suomeen. "

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/8793421

    "Johtopäätös: NL:n talvisodan aloittaneet hyökkäystoimet olivat Kansainliiton peruskirjan 15. artiklankin mukaan kansainvälisoikeudellisesti oikeutettuja. "

    Johtopäätös on väärä ja sitä ei ole perusteltu Kansainliiton peruskirjaan tukeutuen. Kalle perusteli väitteensä Kansainliiton peruskirjaan tukeutuen mutta lainaamasi väite ei tukeudu mihinkään historialliseen faktaan vaan vain kommunistiseen valheeseen.

    "Johtopäätös: NL:n talvisodan aloittaneet hyökkäystoimet olivat Kansainliiton peruskirjan 15. artiklankin mukaan kansainvälisoikeudellisesti oikeutettuja. "
    on puhdasta valetta tai sitten kirjoittaja ei todellakaan ymmärrä lukemaansa.

    ...............

    Äänestä

Jos totta puhutaan lienen aloittanut "kommunismin alamäen" ja "vaalikoneen" mutta en talvisotaa, nythän on jo kevätkin tulossa.

Mistä ihmeestä sait päähäsi minun aloittaneen talvisodan kun en edes ollut vielä syntynyt?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vetoomus kirjoitti:

Miksi taas? Eikö pojat keskitytä ajankohtaisiin aiheisiin, kun on vaalitkin tulossa ja kaikki. Keskustelemista riittää. Ymmärrän, että Kallea ja tyäkkäriä jurppii tappiot talvisodan tantereilla, mutta jätetään jo Mainila taakse. Sitä varten on historian palsta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu