Vihdoinkin vihreät edistyivät naimalakkoon

Vihreät ovat päättäneet alkaa omalta osaltaan jalostamaan Suomen kansaa. Keinoksi on valittu naimalakko. Sitä voi pitää hyvänä valintana niin vihreiden kuin maahanmuuttajien ja tavallisten perussuomalaistenkin heteroiden puolesta. Toivottavasti Vihreän liikkeen jäsenet ja kannattajat jatkavat naimalakkoa aina hautaan asti. Jo tehtyjen vahinkojen, lasten osalta sopii toivoa että vihreät vanhemmat opastavat myös lapsensa naimalakkoon. Vihreiden päätös on ymmärrettävä kun katsoo ja kuuntelee vihreiden aktiiviporukkaa. Eiväthän nuo herätä naimahaluja edes omiensa parissa sisäsiittoisten houkkien hampputeekutsuilla. Vihreiden omasta valinnasta iloitsee vertailevan erotiikan päivystävä dosentti Aina Ilona Pimppula-Pamppula.

-Oras Tynkkynen oikealla toisti jälleen Jani Toivolalle, että vihreät ja perussuomalaiset eivät mahdu samaan hallitukseen. Porukasssa runkkaamista oppositiossa voi kuitenkin suositella kaikille vihreille hinteille härkänartuille ja niille muutamalle vihreälle luonnonoikulle heterolle, se on meidän kaikkien etu painottaa vertailevan erotiikan päivystävä dosentti Aina Ilona Pimppula-Pamppula.

-Vihreiden Osmo Soininvaara, liikanimeltään Casanova on todellinen perussuomalaisten Soinin vaara. Suhtautuuko vihreä sivistyneistö suvaitsemattomasti tavallisiin naiskenteleviin heteroihin perussuomalaisiin. Osmo Casanova Soininvaaran kuva on urbaanihuhujen mukaan harvojen vihreiden heteronaisten käsilaukussa mukana kulkeva ja tarvittaessa käyttämä takuuvarma ehkäisyväline. Pelkkä katse Soininvaaran kuvaan riittää, ekologista eikä kulu kumi. Saman urbaanihuhun mukaan Osmo kehitteli vihreiden naimalakko kampanjan.

Noinhan niistä vihreistä politiikan puoluetuella elävistä parasiiteistä päästään luonnollista tietä. Naimattomat vihreät ja joukon hintit ja härkänartut katoavat itsestään pilaamasta keskiverto perussuomalaisten heteroiden elämää. Vihreät ovat valinneet paremman elämän puolesta meille kaikille toteaa Aina Ilona.
361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyllähän ne voisivat Toivola ja vaikkapa homo Haavisto lykkiä toisiaan "pakosarjaan" , siitä ei ainakaan ( onneksi) synny jälkikasvua.

Äänestä

Jatkakaa vain vihreät näitä "loistavia " esityksiänne , niin putoatte eduskunnasta kokonaan.

Äänestä
  • koko Suomen kansalle.Kansasta ne vähät välittää,mutta "huuhelot" saavat arvostusta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pera Perusperse kirjoitti:

Vihreät ovat päättäneet alkaa omalta osaltaan jalostamaan Suomen kansaa. Keinoksi on valittu naimalakko. Sitä voi pitää hyvänä valintana niin vihreiden kuin maahanmuuttajien ja tavallisten perussuomalaistenkin heteroiden puolesta. Toivottavasti Vihreän liikkeen jäsenet ja kannattajat jatkavat naimalakkoa aina hautaan asti. Jo tehtyjen vahinkojen, lasten osalta sopii toivoa että vihreät vanhemmat opastavat myös lapsensa naimalakkoon. Vihreiden päätös on ymmärrettävä kun katsoo ja kuuntelee vihreiden aktiiviporukkaa. Eiväthän nuo herätä naimahaluja edes omiensa parissa sisäsiittoisten houkkien hampputeekutsuilla. Vihreiden omasta valinnasta iloitsee vertailevan erotiikan päivystävä dosentti Aina Ilona Pimppula-Pamppula.

-Oras Tynkkynen oikealla toisti jälleen Jani Toivolalle, että vihreät ja perussuomalaiset eivät mahdu samaan hallitukseen. Porukasssa runkkaamista oppositiossa voi kuitenkin suositella kaikille vihreille hinteille härkänartuille ja niille muutamalle vihreälle luonnonoikulle heterolle, se on meidän kaikkien etu painottaa vertailevan erotiikan päivystävä dosentti Aina Ilona Pimppula-Pamppula.

-Vihreiden Osmo Soininvaara, liikanimeltään Casanova on todellinen perussuomalaisten Soinin vaara. Suhtautuuko vihreä sivistyneistö suvaitsemattomasti tavallisiin naiskenteleviin heteroihin perussuomalaisiin. Osmo Casanova Soininvaaran kuva on urbaanihuhujen mukaan harvojen vihreiden heteronaisten käsilaukussa mukana kulkeva ja tarvittaessa käyttämä takuuvarma ehkäisyväline. Pelkkä katse Soininvaaran kuvaan riittää, ekologista eikä kulu kumi. Saman urbaanihuhun mukaan Osmo kehitteli vihreiden naimalakko kampanjan.

Noinhan niistä vihreistä politiikan puoluetuella elävistä parasiiteistä päästään luonnollista tietä. Naimattomat vihreät ja joukon hintit ja härkänartut katoavat itsestään pilaamasta keskiverto perussuomalaisten heteroiden elämää. Vihreät ovat valinneet paremman elämän puolesta meille kaikille toteaa Aina Ilona.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu