Olen avoliitossa asuva 24-vuotias nainen. Mieheni on todellakin hankalimmasta päästä, sillä hänen kanssaan elämä on yhtä vuoristorataa. Toisinaan hän on iloinen ja hilpeä, toisinaan mököttävä ja vähäpuheinen. Kun hän on tuolla jälkimmäisellä tuulella hän suuttuu kun kysyn mikä hänellä on.
Hellyys suhteessamme kulkee vain ja ainoastaan hänen ehdoillaan, silloin kun hän on valmis sitä antamaan. Itse olen todella hellyydenkipeä, ja haluaisin halitella ja olla lähekkäin. Silloin kun minä kaipaan läheisyyttä ja hän on sillä tuulella ettei sitä halua antaa, hän vain työntää minut pois.
Silloin kun meillä menee hyvin, on suhteemme mitä ihanin. Meillä on aivan ihana koira, joka paikkaa hellyydenkipeyteni hyvin - se antaa paijata. Kaipaan kuitenkin enemmän avoliitoltani. Pelkään sitoutua syvemmin hänen kaltaiseensa ihmiseen, entä jos hän vain muuttuukin kylmemmäksi vuosien mittaan? Olemme asuneet yhdessä parisen vuotta.
Olen kuitenkin erittäin rakastunut, ja valmis tekemään paljon myönnytyksiä (joita olen tähänkin mennessä tehnyt). Onnellinen olen suurimman osan ajasta. Hankaluutta suhteeseemme on lisännyt minun tyytymättömyyteni omaan työpaikkaani - töihin lähteminen aamulla on kamalaa, enkä koe työtäni millään tapaa mielekkäänä.
Onko kenelläkään samankaltaista kokemusta? Miten olette jatkaneet elämiänne? Minä haluaisin todellakin jatkaa saman miehen kanssa, kaikesta huolimatta...
Hellyys suhteessamme kulkee vain ja ainoastaan hänen ehdoillaan, silloin kun hän on valmis sitä antamaan. Itse olen todella hellyydenkipeä, ja haluaisin halitella ja olla lähekkäin. Silloin kun minä kaipaan läheisyyttä ja hän on sillä tuulella ettei sitä halua antaa, hän vain työntää minut pois.
Silloin kun meillä menee hyvin, on suhteemme mitä ihanin. Meillä on aivan ihana koira, joka paikkaa hellyydenkipeyteni hyvin - se antaa paijata. Kaipaan kuitenkin enemmän avoliitoltani. Pelkään sitoutua syvemmin hänen kaltaiseensa ihmiseen, entä jos hän vain muuttuukin kylmemmäksi vuosien mittaan? Olemme asuneet yhdessä parisen vuotta.
Olen kuitenkin erittäin rakastunut, ja valmis tekemään paljon myönnytyksiä (joita olen tähänkin mennessä tehnyt). Onnellinen olen suurimman osan ajasta. Hankaluutta suhteeseemme on lisännyt minun tyytymättömyyteni omaan työpaikkaani - töihin lähteminen aamulla on kamalaa, enkä koe työtäni millään tapaa mielekkäänä.
Onko kenelläkään samankaltaista kokemusta? Miten olette jatkaneet elämiänne? Minä haluaisin todellakin jatkaa saman miehen kanssa, kaikesta huolimatta...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ai niin, ja haluaisin lisätä että haaveemme tulevaisuudesta osuvat saumattomasti yhteen. Nauramme samoille asioille ja meillä on hauskaa yhdessä. Eli emme kuitenkaan ihan toivoton tapaus ole. :)
Valitettavasti tuollaisilla luonteenpiirteillä on tapana pahentua ajan myötä ja sitä varmemmin, mitä enemmän teet noita "myönnytyksiä"; siis osoitat hyväksyväsi kaltoinkohtelun. Koira ei todellakaan korvaa puolisoa...
Kokeile vaikka /- listaa elämäntilanteestasi ja suhteestasi...luulen sinun hyvin pian saavan selville lopputuloksen!
Kannattaa jutella. Paljon. Ja kannattaa tehdä niin että hän tukeutuu sinuun kun hänellä on hankala olla. Ja auta häntä. Ja näytä hänelle miten hyvältä hellyys tuntuu!