Moi,
Kevätheinä kirjoittelee minusta ansiokkaasti tuolla taaempana sitoutumisesta ja sen mahdollisuudesta. Olen hieman samaa mieltä hänen kanssaan tuosta aiheesta ... meitä on moneksi, ja joillekkin sitoutuminen yhteen ihmiseen on ainut oikea tapaa elää parisuhteessa - ja toiselle sen vaatimuksen sisällyttäminen parisuhteen koodistoon aiheuttaa valtavaa ahdistusta. Vaikka se ei edes tarkoittaisi, että pettäminen astuu tuon unohtamisen jälkeen heti kuvaan ... enenmänkin se antaa tilaa avoimelle keskustelulle suhteen sisällä ja sen ulkopuolella.
Mutta kuten Kevätheinän saama paulaute, ja suurin osa palautteesta täällä osoittaa että olemme mieluummin tuomitsemassa kuin ymmärtämässä. Se joka osaa sanoa isoimman EIn ja tuohtua kaikkein koviten, sitä jostain syystä pyritään kunnioittamaan - usein täysin ilman syytä tai pohjaa.
Ihmisen ruumiin voi vangita monogamian vankilaan, mieltä ei koskaan. Ja juuri se mieli on se joka loppujen lopuksi aiheuttaa ne kovimmat kolhut.
Tosin edelleenkään ei pidä unohtaa, että jokainen parisuhde on ainutlaatuinen ja kunnioitettava sellaisenaan - paitsi jos se aiheuttaa ilmiselviä ongelmia (väkivalta, alistaminen, yms.). Eli minusta ulkopuolisten tulee kunnioittaa parisuhdetta ja parisuhteessa olevien toisiaan. Jos monogamia on parisuhteen vaatimus sitä tulee kunnioittaa tai lähteä.
Rakkaus ja seksi tulee jo eroittaa senkin takia, että jos jompi kumpi ei toimi - niin ei mene koko elämä pilalle. seksillä voidaan paikata pieni kolhuja ja saada rakkaus taas elinvoimaiseksi ja taas rakkaudella voidaan poikata tilanteita joissa seksi ei enää "toimi". Mutta kun molemmat toimii yhdessä - sitä ei voittane mikään.
Hyvää parisuhdetta ei riko vapauden määrä vaan sen puute.
Itse en kannata ehdotomman uskollisuuden ihanetta, henkisesti ainakaan. Ruumiilliseti näinä tautisina aikoina se saattaa olla hyvinkin perusteltua ... mutta ei missään tapauksessa ainut oikea tapa ajatela.
Seksuaalisuus on niin suuri voima, että sitä ei tulisi tuhota ulkoaopittujen moraalisäännösten takia.
Tästä voisi sanoa vielä paljonkin ...
Kevätheinä kirjoittelee minusta ansiokkaasti tuolla taaempana sitoutumisesta ja sen mahdollisuudesta. Olen hieman samaa mieltä hänen kanssaan tuosta aiheesta ... meitä on moneksi, ja joillekkin sitoutuminen yhteen ihmiseen on ainut oikea tapaa elää parisuhteessa - ja toiselle sen vaatimuksen sisällyttäminen parisuhteen koodistoon aiheuttaa valtavaa ahdistusta. Vaikka se ei edes tarkoittaisi, että pettäminen astuu tuon unohtamisen jälkeen heti kuvaan ... enenmänkin se antaa tilaa avoimelle keskustelulle suhteen sisällä ja sen ulkopuolella.
Mutta kuten Kevätheinän saama paulaute, ja suurin osa palautteesta täällä osoittaa että olemme mieluummin tuomitsemassa kuin ymmärtämässä. Se joka osaa sanoa isoimman EIn ja tuohtua kaikkein koviten, sitä jostain syystä pyritään kunnioittamaan - usein täysin ilman syytä tai pohjaa.
Ihmisen ruumiin voi vangita monogamian vankilaan, mieltä ei koskaan. Ja juuri se mieli on se joka loppujen lopuksi aiheuttaa ne kovimmat kolhut.
Tosin edelleenkään ei pidä unohtaa, että jokainen parisuhde on ainutlaatuinen ja kunnioitettava sellaisenaan - paitsi jos se aiheuttaa ilmiselviä ongelmia (väkivalta, alistaminen, yms.). Eli minusta ulkopuolisten tulee kunnioittaa parisuhdetta ja parisuhteessa olevien toisiaan. Jos monogamia on parisuhteen vaatimus sitä tulee kunnioittaa tai lähteä.
Rakkaus ja seksi tulee jo eroittaa senkin takia, että jos jompi kumpi ei toimi - niin ei mene koko elämä pilalle. seksillä voidaan paikata pieni kolhuja ja saada rakkaus taas elinvoimaiseksi ja taas rakkaudella voidaan poikata tilanteita joissa seksi ei enää "toimi". Mutta kun molemmat toimii yhdessä - sitä ei voittane mikään.
Hyvää parisuhdetta ei riko vapauden määrä vaan sen puute.
Itse en kannata ehdotomman uskollisuuden ihanetta, henkisesti ainakaan. Ruumiilliseti näinä tautisina aikoina se saattaa olla hyvinkin perusteltua ... mutta ei missään tapauksessa ainut oikea tapa ajatela.
Seksuaalisuus on niin suuri voima, että sitä ei tulisi tuhota ulkoaopittujen moraalisäännösten takia.
Tästä voisi sanoa vielä paljonkin ...
Vastaukset 27
Vanhimmat
En ole lukenut varmaan mielenkiintoista keskustelua sitoutumisesta ja sen mahdollisuudesta, uskollisuuden välttämättömyydesta. Aihe aiheuttaa varmasti niin paljon tunteita ja mielipiteitä puolin jos toisinkin. Kaikkein parasta olisi jokaisen löytää oma ratkaisunsa, jonka kanssa pystyy elämään ja muuttaa sitä tarpeen mukaan, jotta pystyy elämään ja olemaan sinut itsensä kanssa. Jokainen on vastuussa elämästään ja ratkaisuistaan. Mutta omat ratkaisut saattavat vaikuttaa toisen ihmisen ratkaisuihin oman elämänsä suhteen.
Se mitä ei yleensä ajatella, oteta huomioon, on että rakastellessa jaamme itsemme toisen kanssa. Eli tulemme yhdeksi lihaksi. Sekä hyvässä että pahassa. Toisen uskottomuus vaikuttaa myös puolison olemukseen, koska hän puolestaan tulee yhdeksi rakastellessaan miehensä/naisensa kanssa. Ja vaikka puoliso olisi uskollinen, niin toisen uskottomuus vaikuttaa tuuliviirin tavoin myös puolison elämään. Elämään tulee sellaisia elementtejä, joita siihen muutoin ei tulisi.
Itse en sitä toivo, vaikka olen sen kokenut jo kahdesti. Ja nyt sen ymmärrän. Ja ymmärrän myös mieheni olleen uskoton, vaikkei myöntänyt, itsessäni tapahtuneen rajun muutoksen takia.
On hyvä tiedostaa asioita ja sen jälkeen tehdä valintoja. On inhimillistä, ettei aina pysty tekemään niinkuin toivoisi ja haluaisi, mutta on hyvä tietää, mihin jotkin asiat voivat johtaa ja valita sen mukaan.
Paljon vaikuttaa se millainen seksikumppani on, jäätkö plussan vai miinuksen puolelle.
Kuunnelkaa enemmän sydänteenne ääntä ratkaisuissanne. Ei mitään ulkopuolista painostusta tai yleistä elämäntapaa.
Kaksi vaihtoehtoa mukaellen:
"Minä aukaisen,
minunhan se on ovikin!"
tai
"Minä suljen,
minunhan se on ovikin!"
Kun teette ratkaisuja tai mietitte elämän-arvojanne kyseenalaistakaa, kääntäkää asiat ylösalaisin, katsokaa miltä asiat sitten näyttävät, muuttakaa, sopikaa, keskustelkaa, ja etenkin tutkikaa itse kirjoituksia yms, myös omaa elämäänne ja seurauksia, joistakin asioista. Älkää suoraan ottako ilman kypsyttelyä ja tutkimista, koska itse olette viimekädessä vastuussa ratkaisuistanne ja elämästänne. Ei kukaan muu. Kaikki olemme inhimillisiä, heikkoja ihmisiä.
On vain yksi perustavaa laatua oleva ongelma: uskollisuutta vastustavat "unohtavat" poikkeuksetta mainita uskollisuutta vaalivalle kumppanilleen, etteivät jaa samaa näkemystä. Suhde rakentuu tällöin alusta pitäen valheelle ja petokselle.
Mitäpä tuohon lisäämään. Se kielletty hedelmähän se maukkain on. Miltä se nyt tuntuiskaan jos ihan luvan kanssa sais käydä tökkimässä!
uskollisuutta ihan suoralta kädeltä varsinaisesti vastustaa? Minä en ainakaan. En tosin väitä, että uskollisuus on ainoa oikea vaihtoehtokaan.
Kevätheinä kyllä aiemmin kirjoituksissaan tuomitsi muut toisella tavalla elävät, aivan samoin kuten muut tuomitsivat hänet myöhemmin. Mielestäni se on hyvinkin vastavuoroista, tuo toisten kunnioitus.
"Hyvää parisuhdetta ei riko vapauden määrä vaan sen puute"
Todella toimiva lause.
Toivoisin, että ne, jotka tuomitsevat uskottomat kertaheitolla miettisivät hajoaako suhde todellakin uskottomuuteen vai tuohon "uskollisuuden välttämättömyyteen". Mielestäni jälkimmäiseen.
samoilla linjoilla, vaikkakaan en yhtä kypsästi osaa saiaa esittää tai tarkastella (oma parisuhdekokemuksenikin on vielä aika vähäistä johtuen nuorehkosta iästäni).
itse olen sitä mieltä, että täydellinen uskolliuus on ihmisluonnon vastaista. jokainen haluaisi uskollisen kumppanin, mutta harva kykenee itse olemaan sitä toiselle (täydellisellä uskollisuudella tarkoitan sitä, ettei edes ajatuksen tasolla petä toista). Tilaisuus tekee petturin ja toisille tilaisuuksia satelee enemmän, kuin toisille. Jos näitä tulee eteen hyvin paljon, on tällaisen ihmisen varmasti vaikeampi myös pysyä kaidalla tiellä.
ihan se on omasta päänupista kiinni mitä tekee. Heikot sortuu elon tiellä.niinhän se menee.
Olin nuorena ehdottoman uskollisuuden kannalla.
Edellinen parisuhteeni kesti 15v ja sen aikana
huomasin että pitkään parisuhteeseen mahtuu kaikenlaista eikä kaikki ole niin mustavalkoista.
Nyt elän uudessa parisuhteessa ja olen hyvin onnellinen.jos nykyinen mieheni sortuisi irtosuhteeseen (ei mihinkään pitkäaikaiseen) en joko haluaisi tietää tai jos saisin tietää antaisin asian olla.Meillä on loistavaa seksiä,
mutta ei kai se maailma siihen kaatuisi jos saisi
kokeilla välillä muutakin.Tärkeintä on kumppani joka on vierellä pitkään,vielä silloinkin kun
seksi on enää muisto.
Seksi ón tärkeä osa elämää ja parisuhdetta,muttei
kuitenkaan yhtä tärkeä kuin pitkä onnellinen parisuhde.Jos parisuhde kestää ja toimii kun
saa virkistyä joskus muualla,niin mitä pahaa siinä
on?
Turhaan tulee hyviin parisuhteisiin eroja,kun ei
osata antaa anteeksi ja kun ei osata antaa tilaa
toisen erilaisille tarpeille.
Voiko sellainen olla oikeasti onnellinen parisuhde jossa toinen pomppii toisen selän takana jatkuvasti kukasta kukkaan? Suhde perustuu siis valheelle, peittelylle, salailulle. Eri asia jos siitä kukasta kukkaan pomppimisesta keskenään avoimesti puhutaan ja sovitaan säännöt. Liian usein sitä todellakin "unohdetaan" kertoa kumppanille omista menohaluista.
Olet Erno ihana Mies. Päiväni on pelastettu. On siis olemassa vielä teitäkin. Luulin jo, että ovat sukupuuttoon kuolleet kaikki uskolliset miehet.
Kyllä. "unohdetaan" kertoa kumppanille omista menohaluista. Siinä ainakin osa totuutta.
On huvittavaa huomata, että jotkut epäilevät heti parisuhteessa olevan jotain pielessä jos kumppani erehtyy kerrankin vieraisiin. Ja kaikesta täytyisi muka ehdottomasti kertoa, sillä salailu olisi valheessa elämistä. Missä valheessa, kysyn vaan? Ellei toinen HALUA tietää miksi sitten kertoa? Eikö silloin kertomisesta tulisi enemmän pettämistä kuin itse asiasta?
Parisuhde ei toimi, ellei anna toiselle tilaa. Minusta tilan antaminen tarkoittaa myös sitä, ettei joka asiasta TARVITSE keskustella tai ettei kyseenalaista tai kommentoi toisen tekemisiä, vaikkei ne ihan oman maun mukaan näyttäisi menevänkään. Keskustelu, joka tähtää toisen syyttämiseen tai syyllisyyden tunteiden herättämiseen ei ole järkevää, koska se ei johda mihinkään.
No kyllä se on toivottavaa että toinen osapuoli kertoo jos on käynyt panemassa muita. Vai haluatko kuulla sen sitten tutuilta jotka nähneet tai kuulleet? Jostain sen kuitenkin tulet ennenpitkää saamaan selville, halusit tai et.
Kyllähän se nimenomaan on kirjaimellisestikin valheessa elämistä jos on jotain salattavaa tai peiteltävää. Luottamus toiseen on silloin jo 0 %.
Pakko ei ole kenenkään tehdä mitään, edes puhua jos ei siltä tunnu, mutta kunnioittakaamme toisia niin että kerromme jos jokin mieltä painaa. Kukaan meistä ei ole ajatustenlukija vaikka monet niin tuntuvat luulevankin.
Toivoisin myös, ettei niitä tuomittaisi ja painostettaisi,jotka haluavat olla uskollisia.
Itse olen kokenut painostusta elämässäni miesten taholta, koska en ole ollut halukas sänkyyn. Ja tarkoituksellisia kiusauksiakin on järjestetty. Yritetäänkö sillä, että uskottomuus saadaan näyttämään hyväksytyltä ja toiset mukaan, saada oma omatunto puhtaaksi ja omat teot näyttämään hyväksytyiltä.
Kun asioista ja arvoista päättää, ei senkään pitäisi antaa vaikuttaa,millä tavalla asiat on esitetty. Ainoastaan asian sisältö ratkaisee itsessään. Ymmärrän toki, että asian kerrontatyyli vaikuttaa joillekin hyvin paljon.
Edelleen tutkikaa itse. Älkää siirtäkö omaa vastuutanne toisille. Joka tapauksessa olette itse kaikesta vastuussa.
Olen samaa mieltä siitä, että kun rakkaus ja seksi toimivat yhdessä, sitä ei voittane mikään. Mutta kyllähän sen voi toteuttaa kumppaninsa kanssa.
Voiko kumppanin kanssa saavuttaa mitään erityistä,myöskään seksin suhteen, jos ei ole valmis sitoutumaan suhteeseen? Voisiko enemmänkin miettiä, mikä aiheuttaa monelle ahdistusta, kun sitoutumisesta on kysymys. Mistä ahdistus johtuu? Onko se vapauden menettämisen pelkoa? Ettei voi tehdä niitä asioita, joita toivoisi. Eikö silloin parisuhdetta voisi rakentaa sellaiseksi, jossa molemmilla olisi hyvä olla. Avoimin ja rehellisin mielin. Uskollisuus on yksi tärkeä aihe, josta pitäisi tietää kumppanin kanta. Koska uskottomuus aiheuttaa omat vaikutuksensa myös kumppaniin, niin se ei ole ainoastaan oma asia. Ja sen, joka on ollut uskoton, pitäisi ottaa myös vastuu uskottomuudestaan ja sen vaikutuksesta parisuhteeseen ja parisuhteen onnistumiseen, eikä vierittää syytä kumppanin/kipuilijan/syyttömän niskaan (viittaus väkivalta,alistaminen).
Lopultakin eikö parisuhde vaadi hoitoa, huoltoa, vuosihuoltoa, määräaikaishuoltoa, rakkautta, hoivaa ja määrätietoistakin työtä onnistumisen eteen. Eli halua selvittää ongelmia, kun niitä ilmenee. Mutta myös yhteisiä hauskoja hetkiä.
Seksuaalisuus on kyllä niin suuri voima, ettei sitä tule tuhota. Sitä voi kyllä ohjata. Luottamusta ja sitoutumista miehen ja naisen välillä tarvitaan myöskin siihen, että voi päästää tämän hallitsemattoman ja niin voimakkaan voiman esteettä valloilleen. Siinä tarvitaan Miestä, joka pysyy vierellä, eikä lähde hötkyilemään. Se on se alitajuinen pelko, joka estää. Nainen voi alitajuisesti testata miestä, onko tämä Mies, joka on ja pysyy rinnalla, myöskin rakasteltaessa.
Oletko läsnä naisellesi. Et fantasioissa tai mielessäsi jonkun toisen kanssa.
Hieno kirjoitus MinäNainen,todella.Pisti miettimään monta asiaa.Parisuhde on kahden kauppa,yksin sitä ei pidä kukaan pystyssä.Jos toisella ei ole haluja korjata asioita eikä puhua niistä vaan tämä haluaa mennä omia teitään,olisi parempi erota ennemmin kuin loukata toista.
painostaminen on AINA väärin ja törkeää, oli toinen osapuoli parisuhteessa tai ei.
Ongelma ei parisuhteessa ole koskaan se, etteikö kumppanin kantaa uskottomuuteen/uskollisuuteen tietäisi. Sitoutuminenkaan ei ole ongelma suurelle osalle ihmisistä eikä rakkauden puutekaan. Oikeastaan mikään ei ole ongelma paitsi Himo toiseen eikä sitä millään parisuhdekeskusteluilla eikä terapiallakaan voi poistaa.
"kun rakkaus ja seksi toimivat yhdessä, sitä ei voittane mikään. Mutta kyllähän sen voi toteuttaa kumppaninsa kanssa."
Niin; ehkä sinä voit ja minä, mutta kaikki ei voi. Toisilla miehillä tai naisilla ei vain ole seksihaluja. Ei tuomita heitäkään siitä eikä myöskään heidän vieraissa käyviä kumppaneita.
Tarkoitus ei ole tietenkään tuomita toisia. Tarkoitus on tuoda esiin myös toista puolta ja siihen liittyviä näkökantoja pureskeltavaksi. Ymmärränhän minä myös toista puolta, enkä ole sen parempi kuin muutkaan. Pyrkimys on kohti jotain...
Tämä matkan teko on monesti niin mielenkiintoista. Elämä yleensä.
Ongelma voi olla myös se, ettei toisen kantaa saa selville. Se monesti "unohtuu" kertoa tai menojalka alkaa vipattamaan matkan varrella. Keskusteluja lukiessa sitoutumisen vaikeus tuntuu olevan aika yleistä.
Uskon, että kaikilla ihmisillä on seksihaluja. En usko tuohon puppuun. Se on vain veruke siihen, ettei tarvitse tehdä itse mitään asioille, ei puhua, ei rakastaa, ei naida, ei mitään, vaan uutta peliin. Kaikki nämä ed.kerrotut muut ongelmat aiheuttavat sen, että halut häviävät. Jos naisista on kysymys, miehen pitäisi osata/haluta sytyttää nainen. Monesti, usein tai voisi jopa sanoa melkein aina jää sitä kokemusta vaille. Jää kysymys, haluaako mies vai ei?? Ja kun rehellisesti asiaa miettii summa summaarum tulee tulokseen, ettei varmaan halua tarpeeksi.
Nykyäänhän naisten pitää iskeä mies. Jo on maailman kirjat sekaisin. Nainen haluaa kokea tunteen, että on haluttu. Ainakin minä. Ja mikä sen parempi innostaja seksiin on ...
Omalla kohdallani kohta on sellainen summaamisen paikka. Katsotaan...
Sinä varmaan tiedät paremmin vastauksen, mikä voisi auttaa, kun himoitsee toista eikä voi lopettaa. Loppuuko se ainoastaan omaan mahdottomuuteensa, kun kaikki on menetetty tai kun se ei enään riitä? Ja voiko pelkkä himo riittää, jos haluaa oikeasti huippukokemuksia? Siihenhän tarvitaan niin monia muitakin asioita. Seksuaaliset kokemukset jäävät ainoastaan tietylle tasolle, kun toimitaan vain ja ainoastaan himon vallassa. Valitettavasti. Mutta kun muut asiat ovat kohdallaan.... voi kohota jopa sfääreihin...
Elämä on todellakin mielenkiintoista, siitä ei pääse mihinkään! Matkan varrella olen todennut tylsän fraasin "maailma ei ole mustavalkoinen" pitävän täysin paikkansa. Ei ole ketään absoluuttisen uskollista eikä uskotonta ihmisistä. Ei ole absoluuttista totuuttakaan. Täällä maapallolla kaikki elävät vain omien käsitysten, kokemusten ja moraalin varassa. Tai sitten noudattavat muiden näkemyksiä asioista, koska pelkäävät elää omalla tavallaan tai sitten niitä on pakko noudattaa esim. uskonnollisia moraalisääntöjä joissain yhteisöissä.
Himo ja huippukokemukset sitten. Ainakaan omalla kohdallani en ikinä himoitse miestä pelkästään seksikumppanina vaan hänessä täytyy todellakin olla jotain muuta, josta himoni herää... kuten esim. huumorintaju, puhetyyli ja viestintä yleensä. Tällä en tarkoita kuitenkaan mitään lirkuttelua tai silmäpeliä kuten saippuasarjoissa.. vaan vaikkapa uskoutumista asioista, joista ei juuri muiden kanssa keskustella.
En ole harrastanut seksiä tälläkään hetkelläkään himoitsemani miehen kanssa siksi, koska olen tyytyväinen parisuhteessani kaikin puolin ja myös siksi, että hänestä on hyvin silloin kun minulla on hyvin. Tätäkin kerran pohdin ja ihmettelin: Jos mies ihan oikeasti alkaisi painostamaan seksiin tai viettelemään.. muuten kuin sanoilla... tai puhumaan vain seksistisistä asioista.. niin varmasti himoni lopahtaisi siihen paikkaan! Yksi syy pidättäytyä seksistä on myös se, että omassa mielikuvituksessa ajattelee sen olevan huippukokemus, mutta tietää siitä seuraavan vain syyllisyyttä ja harmeja. Tai ehkei sittenkään? Tunnen syyllisyyttä pelkästään siitä, että himoitsen toista, yötä päivää, nyt jo kuukausia. Olisiko seksisessio hänen kanssaan ainoa keino pudota maantasalle? Antaa ajan näyttää.
Kiitos kirjoituksestasi:)
Kukin meistä elää omaa elämäänsä ja saa elää sitä omalla tavallaan, näissä kuvioissa olennaista on myös elämisen vapaus, näin myös parisuhteessa.
Elääkö ihminen enää siinä vaiheessa omaa elämäänsä omilla jaloillaan kun hän vaatii kumppaniltaan rakkauden nimissä erinäisiä asioita jopa mustasukkaiseen sävyyn? Mitä tällöin tapahtuu vapaudelle, rakkaus on rakkautta ja vapautta, ei toisen sitomista vaatimuksiin.
Minua hirvittää kuinka ihmiset puhuvat rakkaudesta ja samaan hengen vetoon ovat esittämässä toiselle ihmiselle kasan vaatimuksia miten toisen pitäisi elää. Rakkauteen eivät kuulu vaatimukset. Ja jos ne ns. parisuhteeseen kuuluvat, herääkin kysymys elääkö ihminen enää todellisesti omaa elämäänsä, sillä hänen elämänsä onnellisuus perustuu siihen mitä joku toinen ihminen elämässä tekee tai jättää tekemättä. Tässä keskustelun areenassa jakaako seksuaalisesti tai henkisesti jotain oleellista jonkun muun kuin oman puolison kanssa.
Rakkaus on rakastamista ja henkisellä tasolla tapahtuvaa, seksuaalisuus on ihmisen luonnollinen fyysinen tarve. Kun/jos mieheni käy seksuaalisessa mielessä vieraissa se on hänestä lähtevä halu ja tarve, se ei ole minun elämäni onnellisuudesta pois, kun mieheni jakaa henkisellä tasolla muiden ihmisten kanssa asioita, ei sekään ole minulta pois. Hän tuntee seksuaalista vetoa muihin naisiin, niin luonnollista, hänellä on lukuisia läheisiä ystäviä, joita hän rakastaa ja joiden kanssa jakaa henkisesti asioita, ei sekään ole minulta pois.
Rakkauteen kuuluu vapaus. Ja vapaus saa ihmeitä aikaan, loppujaan se "vieraissa" kulkeminen katoaa, kun parisuhteessa on vapauden tunne eikä vaatimuksin sidota toista itseen, tällöin suhteessa säilyy jatkuva valloittamisen henki, kun molemmat osapuolet kokevat liihottavansa vapaina ja näkevät toisensa kaiken aikaa valloituksen kohteena. Sitenhän meidät on rakennettu, näin se luonnon kierrossakin menee.
Rakastetaan toisiamme.
osuu vielä omaan nilkkaan.
... ja tekevälle sattuu. Rakkaus on ihana elämän asia, vapaus kuuluu rakkauteen, rakkaus ei ole rakkautta ilman vapautta.
Elämässä sattuu ja tapahtuu, jotkut asiat napsahtavat nilkkaan ja luojan kiitos omaan! Sitähän tämä elämä on, omia nautintoja, iloja ja omia murheita ja suruja.
Jokaisen olisi nimenomaan elettävä omaa elämäänsä. Mitä tyytyväisempi on itseensä ja osaa analysoida omia tunteitaan sitä paremmin parisuhdekin sujuu. Suhteessa, jossa keskitytään vain vaatimaan toiselta sitä-sun-tätä ei ole hyvä olla.
Vapaus kuuluu rakkauteen, mutta myös vastuu. Rakkaus ei ole vain puhumista vaan se on enemmänkin tekoja. Sitä en ole ymmärtänyt aiemmin. On niin helppoa vain puhua, eikä osoittaa tekojensa avulla rakkauttaan. Nykyisin olenkin alkanut arvostamaan enemmän miestä, joka ei niinkään puhu vaan tekee. Ja suomalainen mieshän on juuri sellainen.
Rakkaus on yhteyttä. Rakkauden avulla muodostetaan siltoja, jolloin enään ei olekaan minun tai oma vaan pikemminkin meidän. Elämä on toiselle toista ja toiselle toista. Ja päämäärät myöskin. Jolloin on vaikeata ymmärtää toisen toimia tai elämää yleensä.
Ei voi vaatia, voi vain ottaa selvää toisen arvoista ja periaatteista. Ja edetä sen mukaan, mikä on oleellista ja tärkeätä. Ja silti voi rakastaa, ei rakkaus mihinkään häviä. Asumisen ja elämisen muotoja on monia, joista voi valita yhteisen sopivan.
Eikä rakkaus ole yhteen ihmiseen rajoittuva. Rakastelu silti mielestäni on.
mutta minulle se vapaus ei ole tärkein asia rakkaudessa. Itse arvostan välittämistä, läheisyyttä, lapsista yhdessä huolehtimista, yhteisiä nautintoja, yhteisiä iloja ja murheiden ja surujen jakamista. Se on rakkautta parhaimmillaan ja mitä onkaan seksi sen rakkaan ihmisen kanssa, sitä ei voita mikään! Rikkautta elämässä on kyky iloita yhdessä ja elää ne rankatkin jaksot toista tukien ja kunnioittaen.
Ei itsekkäästi omaan napaan ja nautintoihin tuijottaen.