Elämä viiden vuoden kuluttua

Hmm, viisi vuotta ikäeroa. Miten niin saavuttamattomalta? Ainahan kaikki on mahdollista. Miehen löydät aivan varmasti, se ei ole kysymys eikä mikään. Meitä miehiä riittää.

Mutta joo asiaan. Viiden vuoden päästä olen 32? Argh, olen liian vanha. Toivon mukaan olen koulutustani (it-insinööri) vastaavassa työssä, mutta näyttää epätodennäköiseltä. Toivon mukaan olisi kunnon nainen (ehkä peräti vaimo) tuolloin, mutta se näyttää epätodennäköiseltä. Lainaan ap:ltä "Harrastaisimme naisen kanssa yhdessä, kävisimme matkoilla, tapaisimme sukulaisia ja ystäviä"

Sellaista se.

En keksi hirveästi mitään. Ei ole tapana ajatella niin pitkälle. :)

Olen varmaan kummajainen, kun en haaveile keskiluokkaisesta perheidyllistä, vaan haluan tehdä jotain muuta. Haluaisin tohtorinlakin jälkeen jatkaa tutkijana tai vastaavana; yleensäkin tehdä jotain mielekästä. Palkka on ja saakin pysyä toisarvoisena asiana, kunhan tulee toimeen ja saa säästetyksi siihen italialaiseen hiilikuitufillariin. :D

Viiden vuoden päästä haluaisin ehdottomasti olla enemmän maailmaa nähnyt, ehkä asunutkin ulkomailla.

Ei ole enää mitään suunnitelmia tai haaveita. Olen tehnyt ja nähnyt sen mitä tässä elämässä tarvitseekin. Tapan vain aikaa ja odottelen viikatemiestä. Jos olen elossa luultavasti juon alkoholia enemmän kuin nykyään ja terveys on huonompi, tuskin muuta muutosta.

Toivoisin että rikastuisin äkkiä jollain keinolla, esim. saisin jonkun idean jolla löisin isoiksi rahoiksi. Voisin matkustaa ja nähdä maailmaa, ostaa hienoja tavaroita, ehkä rakennuttaa luksuskodin jonnekin vähän lämpimämpään mestaan :)
Ihmissuhteista en jaksa stressailla sen kummemmin.

Niin, ja tuon luksuselämän saavuttamista en pidä kovin todennäköisenä, todennäköisemmin se munkin elämä tulee menemään sillä samalla kaavalla kun valtaenemmistön muidenkin normaalien ihmisten kohdalla, valitettavasti :(

Mielestäni on aivan typerää tehdä lapsia tähän maailmantilanteeseen, tietysti jos on rikas ja pystyy tarjoamaan hyvät lähtökohdat niin tiedä sitten. Viisi vuottakin on sellainen aika, että ei oikein tiedä mitä tapahtuu. Kenties uusia talouskriisejä, laajaa työttömyyttä, euron romahdus, aivan mitä vain. Maailmalla väkiluvut kasvaa, tulee pulaa kaikesta, öljyn hinnat nousee ja itse lähinnä odotan aikaa, kun paska osuu kunnolla tuulettimeen. Se kyllä tulee ennemmin tai myöhemmin, eikä edes täällä Suomessa tulla siltä välttymään.

Olen Arvovaltakiistan ja Foliohattutyypin kanssa samoilla linjoilla. Tutkimushommien jatkosta haaveilen mutta mammonan keräämisen ja perheen perustamisen jätän muille. Elämästä on muotoutunut tällänen yhden naisen ristiretki ja saa sellaisena pysyäkin vaikka seuraavat viisi vuotta.

Toivon, että elämäni on suurin piirtein samanlainen viiden vuoden päästä, kuin tänäpäivänä, toivottavasti pysyn yhtä nuoren näköisenä, kiitos vanhemmilleni hyvistä geeneistä ja yritän toki itsekin pitää huolta itsestäni. Toivottovasti saan pysyä terveenä, viihdyn työpaikallani, ja näen itseäni siellä, ehkä ylennyksen saaneena (siitä jo jo nyt puhuttu). Asun samassa omakotitalossa, jossa nytkin asun, viihdyn todellakin kodissani, olen sisustanut sen juuri haluamani talvalla, mutta sisustaminen on ikuinen prosessi, luultavasti sisustus silloin näyttää erilaiselta kun nyt. Nautin pihastani, se on niin ihanan suojaisa ja rauhallinen, Pidän puutarhatöistä, mutta myös auringossa löyhöilystä, hyvästä kirjasta, kylmästä juomasta,
toivottavasti niitä päiviä tulee vielä monta.
Minulla on kaikki mitä tarvitsen ja enemmänkin. koti, mökki, auto, rahaa, aikuinen lapsi ja ystäviä
En rehellisesti sanottuna tiedä, haluanko edes suhdetta enää, kun kuuntelee kavereitten juttuja, tuntuu että uudet suhteet tässä iässä ovat niin monimutkaisia. Nautin rauhallisuudesta, omasta ajasta ja vapaudesta.
Koskaan ei kuitenkaan pidä vannoa, odotan elämää avoin mielin, ja siihen mahtuu myös mies, jos hyvä sellainen sattuu kohdalle.

Linnassa tai haudassa.

En uskalla ajatella elämääni viiden vuoden kuluttua.

No tähän on kyllä helppo vastata, sillä minulla on tavoitteita ja suunnitelmia seuraavaksi 5 vuodeksi, eri asia sitten miten ne oikein toteutuvat ja ovatko ne edes realistisia.

5 vuoden kuluttua olen 31 vuotias, parisuhteessa, ehkä jopa kihloissa, valmistunut ja tutkintoa vastaavassa työpaikassa. Asun vielä Helsingissä, mutta suunnittelen ehkä jo poismuuttoa. Lapsia ei vielä ole, mutta nekin ovat varmaan jo suunnitteilla, riippuen siitä missä vaiheessa parisuhde on.

5 vuoden päästä olen 41v mies, jos saisin mukavamman työpaikan nykyisen paskaduunin sijaan niin olisi edes vähän eteenpäin. Naista mulla tuskin koskaan on, menneiden 5 vuoden aikana saldona on muutama juttutuokio työkaverinaisen kanssa joka sekin läksi pois. Tällaiselle yksineläjälle työkaverinkin poislähtö on kuin olisi tullut avioero, kyllä surettaa.

Hmm, toivoisin olevani kunnon töissä, toki oman alani töissä eli sähköasentajana. Olisi oma talo tahi asunto ja ehkäpä autokin. Ja onhan minulla on koirani ja kissani. Enää puuttuukin työpaikka ja oma koti :) Ja kotihan pitäisi olla ehdottomasti maalla, mieluiten lähellä laskettelurinteitä