Ihmetyttää

Ihan samaa olen ihmetellyt. Miks täällä mesoaa en-ole-ikinä-pettänyt-enkä-aio-ihmiset? Niille vois perustaa oman uskollisuus-osion, jossa voisivat kilvan todistella omaa täydellisyyttään. Ja me, joita asia koskettaa, voisimme jutella rauhassa ja kertoa kokemuksiamme sekä antaa vertaistukea vaikeissa tilanteissa.

Ajattelinkin jo välillä kirjoittaa tänne, että tietääkö kukaan palstaa, jossa näistä asioista vois keskustella ilman moraalisaarnoja.

Minä olen juuri tuollainen kommentoija jolla aihe ei itseäni varsinaisesti kosketa mutta silti olen täällä mesoamassa aiheesta. Minä kerron syyn sille miksi täällä mesoan koska se näyttää kiinnostavan:

Mesoan siksi koska on olemassa niin paljon ihmisiä jotka ovat joutuneet syytttömänä kärsimään uskottomuudesta ja ihmisten välinpitämättömyydestä. Yhtä hyvin voisin kampanjoida vaikka luonnonsuojelun puolesta. Täällä vaan kampanjoin parisuhteen puolesta. Tämän lisäksi joskus menneisyydessä olen myös joutunut tilanteeseen jossa minua petetään. Itselle ei ole koskaan tullut mieleen pettää tai olla kakkonen ja jollaintavalla on epäreilua se että kun minä en koe sitä oikeudekseni niin miksi joku toinen kokee? Mä voisin väittää että aika suuri osa ihmisistä on joutunut joskus petetyksi tai muuta vastaavaa. Se että törmää täällä kirjoituksiin jossa ihan oikeasti ylpeillään joillain salasuhteilla tai sitten muuten vaan oikeutetaan sitä elämäntapaa saa veren vaan yksinkertaisesti veren niin kiehumaan että ei vaan voi olla kommentoimatta.

Yhtä hyvin olisin voinut törmätä palstaan "maanjäristysten uhrien tukiryhmä" jos olisin kokenut järkyttävän luonnonmullistuksen. Se että ihmiset kertaavat traumojaan tai yrittävät ymmärtää tapahtunutta on aika luonnollista käytöstä kaikille ihmisille. Mutta jostain syystä jos trauman on aiheuttanut pettäminen niin sitten siitä ei ole sopivaa puhua. Taas tullaan siihen että pettäjien ja kakkosten mielestä on oikeutettua aiheuttaa ihmisille traumoja.

Se on ihan oikeasti perseestä että osa porukasta ei petä tai ole kakkonen ja se on itsestäänselvää ja sit on se toinen porukka joka puolustelee sitä ja jotktu hullut jopa ylpeilevät sillä. Se on epäreilua, miksi teillä on siihen oikeus jos meillä muilla ei ole?

Kolmoissuhteessa petetään usein puolisoa, rakastajaa , lapsia sekä korkeinta, avioiitto ei ole enää pyhä.
Varsinkin lapsia petetään myös, jos asia painetaan villasella, ja ollaan yhdessä vain lasten vuoksi.
On totta, että ei asian kokeneetkaan, sivusta seuraajat, kiinnostuvat asiasta, ja yrittävät filosoida miksi näitä ihmisiä on, ja ei reilusti erota jos pettää tai toisaalla rakastuu. Ei vaan uskalleta päästää irti toisesta, ja etsiä parempi elämä.

Mihinköhän tarvitaan omakohtaista kokemusta tajutakseen että pettäminen ja kakkosena oleminen on perseestä, sen sanoo järki ja omatunto, ei siihen mitään omakohtaista kokemusta tarvita.

Harvemmin sitä huorittelee tai mutta täytyy sanoa että pettäjät ja kakkoset ovat huoritteluln kyllä ihan ansainneet.

Omakohtaista kokemusta tarvitaan, jotta tajuaa. Tietäminen on eri asia. Niin minäkin aina ajattelin, että mikään ei voi horjuttaa meidän suhdetta. Se kaikki mitä meillä mieheni kanssa oli, ei koskaan kaatuisi johonkin ihastukseen tai kännipanoon.

No, kännipanoa ei tullut, tuli ihastus. Ja toisin kuin olin kuvitellut, en selvinnytkään siitä niin vahvana kuin olin kuvitellut. Kipu ja tuska yllättivät. Aivan täysin. Vaikka mies sanoi, että rakasti minua, oli rakastanut koko ajan, että se kaikki oli ollut jotain, jonka hän oli halunnut itselleen irrallisena meistä. Itsekkäästi palan elämää, jossa vain hän oli pääosassa. Mikään ei auttanut. Sattui niin pirusti.

Niin paljon sattui, että harkitsin useasti lähtemistä, jätin jopa erohakemuksen.Mutta en voinut. Heikko vai vahva? Siitä voi olla montaa mieltä, mutta paljon tuli mietittyä. Myös niitä parjattuja asioita. Velkoja, lapsia, velvollisuutta. Kunnes tajusin, että juuri niistä on kyse, siinä ovat monet oikeassa. Veloista, joden avulla olemme rakentaneet yhteisen kotimme, oman turvasatamamme. Lapsista, jotka olemme halunneet tehdä toinen toistemme kanssa, emme muiden. Velvollisuutta eli sitä sitoutumista ja vastuuta toinen toisistamme, tästä perheestä, itsestämme. Kunnes tajusin, että ne kaikki parjatut asiat joiden varassa avioliiton jatkumista tarkastellaan negatiivisesti ovatkin oikeasti sitä rakkautta!

Yhteisiä toiveita, päämääriä, sitoumista, tekoja. Käytännössä ne näkyvät velkoina, lapsina, arjen pyörittämisenä. Koska ilman tekoja rakkaus ja siihen liittyvät sanat ovat aivan tyhjiä.

Tämän tajutakseni minuun piti sattua. Tämän tajutakseni minun piti itse kokea se helvetti johon jouduin.

En ole nyt vieläkään kivusta täysin toipunut, vaikka aikaa on ollut yli pari vuotta. Pikkuhiljaa kuitenkin. Otimme uuden lainan autoa varten pari kuukautta sitten. Yhteisen. Tällä kerralla velkaantuminen ei tuntunut pahalta.....

Asioita voi katsoa niin monesta kulmasta. Minä valitsen itselleni sen, jossa minä voin elää. Joku toinen valitsee toisen. Rajat ovat pienet, mutta sen olen oppinut, että toisen päähän ei pääse, oikeaa ja väärää ei tiedä itselleen, joskus sekin on vaikeaa. Siksi en kauheasti halua moralisoida, haukkua ketään, heittää ensimmäisiä tai viimeisiä kiviä.

Sullapa ei ole mies pitänyt seksuaalista kakkossuhdetta vuosia selän takana. Voisi olla toinen ääni kellossa jos niin olisi käynyt.

Ymmärrän todellakin katkeruuden jota sellainen toiminta aiheuttaa ja aiheuttaa traumojakin. Mulla ei ole tällä hetkellä pettäjämiestä ja asiat on hyvin mutta aikoinan olin jonkun aikaa miehen kanssa jolla oli samaan aikaan suhde toiseen naiseen. Vaikka tapahtumasta on aikaa en voi kieltää etteikö se ollut traumatisoiva kokemus. Jotenkin muuttui kokonaan koko tunneperäinen suhtautuminen miehiin. Ja sitten kun aloitin seurustelemaan en osannut lainkaan luottaa. Tuntuu että joudun tekemään tosi paljon töitä sen eteen että lähtökohtaisesti voin luottaa kenenkään mieheen vaikka nykyinen mieheni ei ole antanut syytä epäillä mistään ja on todella kultainen. Silti vahdin hänen tietämättään häntä kuin haukka: olen ihan varma että en käyttäytyisi näin ellei minulla olisi tuollaista pettämisen traumaa menneisyydessäni.

Se vaan on niin että kun tuollaista käytöstä, kakkosena oloa tai pettämistä ("ei asiat ole niin yksinkertaisia plaa plaa") aletaan puolustelemaan mä todellakin heitän kiviä. Pettäminen on todellakin niin perustavaa laatua oleva traumatisoiva kokemus enkä toivo sitä kenellekään.

En tiedä ilmaisinko itseni jotenkin huonosti, mutta pettämistä en todellakaan puolustele.

Enkä usko, että toinen ääni olisi kellossa, jos sitä, tätä tai tota olisi tapahtunut. Se mitä tapahtui, riitti rikkomaan minut, hajottamaan kaiken palasiksi. Laihduin 12 kiloa, sain rytmihäiriöitä, kärsin unettomuudesta jne.

Minä kuitenkin pakotin itseni siihen, että en suostu antamaan itsestäni kaikkea hyvää ulos ja pois sen vuoksi, että kaksi minusta irrallista ihmistä ovat tehneet jotain. Minä pystyn kontrolloimaan ja päättämään omasta elämästäni, en kenenkään muun. Ja sen vuoksi etsimällä etsin elämästäni hyviä asioita. Se ei ollut helppoa!

Minä tiedän ja tunnen, että pettäminen on hirveää, tuomittavaa ja katalaa. Mutta se ei tee minusta parempaa ihmistä, tai pettämisestäni vähemmän kamalaa, että haukun, raivoan, vellon jo olemassaolevan paskan lisäksi lisäpaskassa keräten katkeruutta ja vihaa sisälleni. Kuten sanoin, minä olen valinnut oman kulmani tarkastella maailmaa ja elää omaa elämääni tavalla, joka poistaa vihaa, pahaa ja katkeruutta. Yritän mieluummin nähdä hyviä ja kauniita asioita niissa asioissa joita minulla on. Sen sijaan, että käpertyisin loputtomasti pahoihin ajatuksiin.

Mutta jokainen toipuu tavallaa. Joku toinen tarvitsee vihaa ja sen energiaa päästäkseen jaloilleen. Ja sekin on ok. Joku toinen löytää uskon. Ja minä toimin näin, ilman vihaa ja jeesusta, ja olen ihan hyvällä tiellä takaisin hyvään - ei siis kelvolliseen - elämään. Eikös pääasia ole, että jossain vaiheessa elämää saavuttaa taas tasapainon. Keinoista siis viis.

Totta puhut. Itseasiassa psykologikin on sanonut niin että viha on tietyllä tapaa voimavara joistakin asioita ylipääsemiseen. Viha on parempi kuin alistuminen ja kaiken sisälleen jättäminen.

"Vihastukaa mutta älkää vihatko" on oikeastaan aika hyvä ohjenuora tässäkin asiassa. Se että jokin kiukustuttaa ei välttämättä tarkoita sitä että olisi jotenkin katkeroitunut tai tavallista vihaisempi ihminen.

Kai se varmaan luonteestakin ja aiemmista menneisyyden kokemuksista riippuu millä tavalla asiasta pääsee yli.

Minä en ole pystynyt pääsemään yli siitä että mies oli suhteemme alkuaikana yhteydessä exäänsä. Kun luen juttuja siitä kuinka joku on päässyt yli tai anteeksi antanut minua kiinnostaa se miten se tapahtuu.

Ihan hyviä ja mietittäviä juttuja tässä ketjussa

Usein näissä viestiketjuissa on vielä suunnatonta naisvihaa ja pettäminen laitetaan vain sen toisen, pahan naisen viaksi. Minunkin periaatteeni oli, etten koskaan kajoa varattuun mieheen. Suurin osa, miltei kaikki ravintoloissa, työpaikoilla ja kahviloissa treffejä ehdotelleet ovat olleet varattuja miehiä. Kerran olen erehtynyt, kipein seurauksin ja tällä hetkellä voin sanoa,että ei koskaan enää.Älkää te vaimot syytelkö aina niitä toisia naisia. Kyllä ne teidän omat ukkokullat osaavat olla erittäin aktiivisia ja yrittävät saada väriä tylsään elämäänsä (omien sanojensa mukaan). -nykyisin teen hyvin selväksi näille varatuille, mitä mieltä heidän toimistaan olen. Ja ps. olen jo viisikymppinen, tavallisen näköinen, enkä mitenkään ns haku päällä. Vielä sellainenkin havainto,että parisuhde ei ole kuitenkaan mikään omistussuhde, eikä ihmisen onni tule pidemmän päälle toisesta ihmisestä.

Minua on askarruttanut, sinällään ei tänne palstalle ehkä kuulu tämä, mutta olen ikuinen laihduttaja. Tuolla laihdutus ja lihavuuspalstalle huseeraavat ns. normaalipainoiset antamassa ohjeitaan ja sanomassa että älä syö niin laihdut. Eivät he paneudu siihen ongelmaan. Kehuvat omaa hoikkuuttaan ja liikunnallisuuttaan.
Käykö tuon tyyppiset ihmiset myöds vakavasti sairaiden, esim. syöpää sairastavien palstoilla huseeraamassa ja arvostelemassa.
Ja miksi sitten olen itse täällä? Mieheni sairastaa eturauhassyöpää ja aviohommat eivät onnistu enään. Minulla on rakastaja, josta en kerro kenellekään tutulle, enkä tahdo loukata miestänikään kertomalla asiasta.
Jotta antaa sitten tulla niitä kiviä. Se ei minua haittaa:=)

Minä olen tällä palstalla siksi, että minua on petetty. Vaikka asia ei koskekaan minua enää, koska otin eron pettävästä vaimostani, ja asun nykyään uuden naisen kanssa, jolla on sama kohtalo takana kuin minulla. Pettäminen on kuitenkin niin suuri loukkaus viatonta osapuolta kohtaan, että kun olen sen itse sen kerran kokenut, niin haluan aina silloin tällöin vaihtaa mielipiteitä asiasta.

Kyllä itsekkäänvälinpitämättömän elämäntyylin tuomitseminen on ihan eri asia kuin se että joku jollain laihdutuspalstalla kehuu omaa elämäntyyliään. Se että ihminen on traumatisoitunut peettämisestä ja vihainen ihmisistä jotka oikeuttavat tavalla tai toisella sellaisen elämän tyylin on ihan eri asia kuin omaa parhautta korostavat ihmiset.

On helppo sotkeä kerskenään asiat joilla ei kuitenkaan välttämättä ole tekemistä toistensa kanssa.

Ja se että jos joku on selvinnyt pettämisestä ja ei ole katkeroitunut on mielettömän hieno asia ja nostan hattua tälle. Mutta se ei kuitenkaan tarkoita sitä että jos joku täällä vaihtaa kärkkäitä mielipiteitä siitä kuinka perseestä pettäjä ja kakkonen on tämä ihminen olisi jotenkin huonompi tai enemmän katkeroitunut ihminen. Yhdestä keskustelusta on helppo tehdä päätelmä että kun tuo ihminen kirjoittaa noin sen täytyy olla katkeroitunut. Mutta se että ihan oiekasti keskustelee tällaisten ihmisten kanssa jotka ihan oikeasti kokevat olevansa oiekutettuja pettämiseen tai kakkosena olemiseen saattaa aiheuttaa tietynlaista kommentointia ilman että se tekee ko. ihmisestä sen katkeroituneemman kuin muut.

Jokainen ihminen näkee itsensä subjektiivisesti ja jokaisella ihmisellä on itsestään puoli jonka näkevät muut mutta toiset eivät näe, ja puolestaan puoli jonka vaan itse näkevät mutta muut eivät näe. Sitten on puoli jonka kaikki näkevät ja puoli jota ei näe kukaan.

Kun täällä kirjoittelee on helppo lokeroida itsensä ja muut joidenkin yksittäisten kirjoitusten perusteella. Oikeasti ihmisten persoonallisuus ja maailmankatsomus ja tapa elää on huomattavasti monimuotoisempi asia.

Ja mä olen edelleenkin sitä mieltä että pettäjät ja kakkoset on perseestä. Ihan samallatavalla mun mielestä mummojen hakkaajat tai huumekauppiaat jen on perseestä. Jos ei olisi mitään yleisnormistoja olemassa kaikkien ihmisten elämähän olisi ihan hulabaloota.

Se että joskus on joutunut petetyksi vaikka sitä ei ikinä itse harrastaisi koska ei anna itselleen siihen lupaa, olla kakkonen tai pettää. Se ei tarkoita että se on itsensä kehumista ja korostamista. Se on enemmänkin tietyntyyppistä katkeruutta siitä että kun mä en salli sitä itselleni miksi jotkut muut sen sallii. Ja se että siitä asiasta on jonkin verran katkera ei tarkoita että olisi jotenkin tavallista katkeroituneempi ihminen.

Mä olen pohdiskellut tätä palstaa lukiessani, että miksi ihmiset, jotka ovat tyytyväisiä omaan avioliittoonsa ja ovat uskollisia, vaivautuvat lukemaan tätä palstaa ja kommentoimaan.
En minäkään mene autopalstoille kommentoimaan tai haukkumaan "väärän" merkkisten autojen omistajia. Olen tyytyväinen omaan autooni, eikä mulla ole tarvetta mennä mihinkään kehuskelemaan sen erinomaisuutta. Osaan ajaa ja tiedän tekniikastakin aika paljon, en silti mene esittämään mitään asiantuntijaa ja mollaamaan muiden mielipiteitä.
Tulee vaan väistämättä sellainen fiilis, että näillä uskottomuusmoraalisaarnajaajilla on asiaan liittyviä ongelmia, ja täällä haetaan ylemmyydentunnetta huorittelemalla ja lyttäämällä muita ihmisiä.

Se on hyvä että sulla ei riitä mielenkiintoa muutakuin oman kaltaisesi elämän seuraamiseen. Ihmiset on erilaisia, jos sulla ei sriitä mielenkiintoa ehkä jollakulla riittää.

Varmaan aika suurella osalla ihmisistä on menneisyydessä traumoja ihmisistä jotka ovat pettäneet. Jos se luokitellaan "ongelmaksi" niin olkoon sitten niin. Joillakin vaan on enemmän tarvetta piiskata näitä pettäjiä ja kakkosia kuin toisilla. Jos haluat luokitella sen ongelmaiseksi niin olkoon niin.

Itse suoraansanottuna koen tyydytystä siitä kun näen kuinka aivottomia kommentteja useilla kakkosilla tai pettävillä ihmisillä on. Silloin tajuan että alunperinkin aikoinaan vaan hairahduin tyhmien ihmisten matkaan kun ikinä olen edes joutunut tilanteeseen jossa minua petetään. Kakkosten ja pettäjien kommentit todellakin vahvistavat minulla sitä käsitystä että he ovat aivottomia ja paras tapa olla joutumatta uudelleen sellaiseen tilanteeseen on välttää tyhmiä miehiä seurustelumielessä.

"Se on hyvä että sulla ei riitä mielenkiintoa muutakuin oman kaltaisesi elämän seuraamiseen. Ihmiset on erilaisia, jos sulla ei sriitä mielenkiintoa ehkä jollakulla riittää. "
Hah, aika kömpelö yritys olla sarkastinen.

Sen sijaan nerokasta oli mielestäni havainto, että uskollisuus on suoraan verrannollista älykkyyteen. Kiitos tästä tiedosta.

Tarkoitukseni ei oikeastaan ollut olla sarkastinen. Totesin vaan että ihmisillä on erilaiset mielenkiinnon kohteet ja toisia ihmisiä nappaa jotkut asiat enemmän kuin toisia.

Ja lisään vielä että eri ihmsillä painaa vaakakupissa eri verran se minkätyyppistä älykkyyttä arvostaa. Itse arvostan sosiaalista alykkyyttä ja tunneälyä enemmän kuin matemaattista älykkyyttä. Ja se on kyllä tosia asia että pettäjien ja kakkosten tunneäly on aika vähäistä.

Kyllä. Tunneäly koostuu myös empatiakyvystä, jota tällä palstalla ei ihan kamalasti näy. Vihassaankin voi nähdä muutakin kuin oman pettymyksen. Pettäessä sattuu varmaan jokaiseen osapuoleen jos on normaaleja ihmisiä. Jos ei satu, niin en usko, että kaikki osat on kunnolla kiinnitetty ;)

Käyn lukemassa suhteet-palstan lisäksi myös esim. paikkakunnat-, terveys-, tiede ja kulttuuri- ja yhteiskuntapalstoja ja kommentoimassa jos nyt jotain sanottavaa tulee mieleen. Vaikka aiheet ei olisi itselle ajankohtaisia, saattaa niistä olla mielipide. Joka on oikeus sanoa.

Mä uskon myös että "normaalien ihmisten" empatiakyky venyy tiettyyn pisteeseen asti ja sitten lakkaa venymästä. Mä en usko että keneltäkään "normaalilta ihmiseltä" jota on petetty voi odottaa empatiekykyä kakkosia tai pettäjiä kohtaan mikäli keskustelu koskee teon oikeutusta. Tällä palstalla pulistaa usein juuri aiheesta, kuinka nämä ihmiset oikeuttavat tekojaan.

Ja vihassa voi todella nähdä muutakin kuin pettymyksen ja katkeruuden. Ehkä siinä juuri voi nähdä sen että on "normaali ihminen" joka reagoi normaalisti niin ällöttävään ja järkyttävään tekoon joka osoittaa todella suurta välinpitämättömyyttä niin itseään kuin muita kohtaan.

Mutta, minä näen asian niin että kaikki ihmiset ovat arvostettavia ihmisiä pohjimmiltaan. Jokaisella on oikeus tehdä virheitä ja toivon mukaan oppia niistä. Eikä auta oppia muiden virheistä, työnkin oppii vasta tekemällä vaikka kuinka olisi teoriaa tankattu. Moni maitonsa läikyttänyt tiedostaa virheensä varsin hyvin, joskus on vaan parempi olla hiljaa ja antaa henkilön itsensä tajuta missä meni vikaan eikä "neuvoa" miten ei olisi pitänyt tehdä, ihan kuin eivät muka sitä itse olisi huomanneet. Eli suunnattaisiin se energia mieluummin tulevaisuuteen rakentavassa hengessä, kuin menneiden asioiden loputtomaan märehtimiseen saati toisen ihmisen haukkumiseen.

Kukaan ei voi tietää miten toinen ihminen tuntee ja kokee ja mitkä olosuhteet ovat tapahtumiin vaikuttaneet. Eli sinä itse, niin kuin minäkin itse, kannan vastuuni siitä mitä MINULLE tapahtuu parisuhteessa, en syytä siitä KETÄÄN kakkosta tai vaikkapa kedon kukkasta. Tässä mielessä minuun eivät uppoa tarinat siitä, että kotona on "kaikki hyvin" ja silti petetään. Tai sitten vastaan on tullut ihminen, joka on opettanut jotain uutta, ihmeellistä, tuntemisen arvoista, jota ei omassa parisuhteessaan ole edes keksinyt kaivata.

Oma suhtautumistapani petetyksi tultuani oli kohdata tosiasiat ja aloittaa arvostamaan itseäni, enkä enää kuvittele omistavani toista ihmistä (kyllä, kuvittelin aiemmin juuri näin), samanlaisesti olin antanut itseni sen toisen "armoille". Tämä kaikki tietenkin alkujärkytyksen ja lukemattomien kyyneleiden jälkeen. Se ei olisi ollut JÄRKEVÄÄ suuttua kakkoselle! Jos olisin suuttunut kakkoselle (tietenkin suutahdin, mutta erotan tässä kohdassa toisistaan katkeruuden ja hetkellisen vitutuksen), olisin kieltänyt tosiasioita jotka liittyvät omaan parisuhteeseeni, eikä se olisi johtanut yhtikäs mihinkään muuhun kuin katkeraan ykkönen-on-paras-mantran hokemiseen, enkä luultavasti olisi päässyt asiasta vieläkään yli. Ehkä se "kakkonen" (=oman elämänsä ykkönen) oli maailman hemaisevin olento, mutta minä itse tiedän että olen myös erittäin vetävä tapaus ja petturimies saa nyt sitten elää ilman minua.

Mielipiteeni on itsekäs ja jyrkähkö, tiedän sen varsin hyvin. Mutta vain minulla on itselleni väliä, ja kaikki muut tulevat perässä. Näin se vaan on ja olisi syytä ollakin. Eikä se tarkoita sitä että viisveisaan muista ihmisistä, kieltäydyn yksinkertaisesti enää tulemasta poljetuksi. Itseään arvostava ihminen ei arvostele toisia ihmisiä. Olen aiemmin ihmetellyt miksi vanhemmat ihmiset eivät aina kommentoi joitain asioita joista nuoremmilla on kiivaat katsantokannat, katsovat vaan vieno hymynkare kasvoillaan. He yleensä eivät arvostele juuri sen vuoksi, että ovat nähneet ja KOKENEET monia eri tilanteita ja viisaina tietävät, ettei tässä maailmassa ole kenelläkään vastausta siihen miksi asioita tapahtuu.

On olemassa tilanteita jossa pettämisen syitä voi löytää parisuhteesta ja sitten on olemassa tilanteita jossa pettämisen syyt eivät mitenkään liity parisuhteeseen.

Minä ainakin aion pitää moraalirajat enkä aio koskaan hyväksyä mitään harmaata aluetta jossa missään tilanteessa pettäminen olisi oikeutettua. Ensin lopetetaan suhde, sitten lähdetään uuteen suhteen, piste.

On ihan normaalia olla syystä vihainen, ei se tee ihmisestä sen enempää katkeroitunutta ihmistä.

Jokainen ihminen joka HALUAA oppia virheistään on arvostuksen ansainnut. Valitettavasti on paljon ihmisiä jotka EIVÄT HALUA oppia virheistään ja minulla eikä kenelläkään muullakaan ole mitään velvollisuutta arvostaa sellaisia ihmisiä.

Tuntuu oudolta se, mitä täällä aika paljon kirjoitetaan, että petetään kun parisuhteessa ei kaikki ole hyvin. Ja sillä perusteella se olisi jotenkin ok. Tai ainakin ymmärrettävää.

Ekaksi, missä on se pitkä, kenties vuosikymmeniä kestänyt parisuhde (tai ihmissuhde ylipäätään) jossa ei olisi missään vaiheessa ongelmia? Minusta ihan outo ajatuskin. Jatkuvaa laineilla kellumista ja lopuntona onnea, tyytyväsisyyttä ja rakkautta? Vuodesta toiseen, kenties vuosikymmenestä toiseen? Ei ole ne kuvitelmat ole tästä maailmasta.

Aina löytyy huonoa ja pahaa kun sitä etsii. Ihan joka paikasta ja jokaisesta parisuhteessta. Parhaimmissakin on aina jotain parantamisen varaa.

Ja jos suhde loppuu ja kuolee, niinkuin osalla tapahtuu, niin se on parisuhteen osapuolien välinen asia. Siihen eivät ulkopuoliset voi eikä saa puuttua. Kaikki se turhanpäiväinen lätinä kuolleista tai huonoista suhteista pettämisen oikeutuksena ovat vain oikeutuksen hakemista teolle, jonka jokainen varmaan tietää sisimmässään vääräksi. Näin minä ainakin haluan uskoa, että pohjimmiltaan kolmiodraaman osapuolet ovat vastuullisia ja hyviä ihmisiä, jotka tekevät virheitä ja virhearvioita.

Virheitä voi tehdä, mutta vastuu pitäisi osata kantaa. Sitä en ymmärrä, miten niin harva tuntuu osaavan tehdä sen. Vastuu teosta, ei tunteista. Tunteille emme voi mitään, mutta teoillemme kyllä.

Niinpä, puhut todella asiaa. Täällä vaan puhutaan kivien heittämisestä kun ihan syystä puhutaan asiasta jota kaikkien olisi syytä miettiä.

Se on ihan normaalia että pitkässä suhteessa on ongelmia. Mutta jokainen voi itse päättää arvostaako suhdetta sen verran että jos suhde ei enää toimi lähtee siitä suhteesta ja sitten etsii sen uuden. Sillä tavalla ei tuhoa hyviä muistoja ja voidsaan olla kumppanin kanssa ystävä vaikka suhde olisi päättynyt.

Minusta on ihan oikeasti lässytystä edes lähteä etsimään pettämisen syitä olemassaolevasta suhteesta, vastuun pakenemista. Jos ei toimi niin lähdetään. On vaikea myöntää itselleen että sen verran ei ollut selkärankaa että ensin olisi päättänyt suhteen ja sitten vasta lähtenyt toisen matkaan ja siitä syystä sitten pitää etsiä pettämisen syitä suhteesta. Omapahan on asiansa jos ei osaa elämäänsä hallita sen enempää että ei osaa ensin lähteä ja sitten lähteä toisen matkaan. Kun voisi edes hyväksyä sen että paskasti tuli tehtyä mutta se että omia tekojaan pitää jotenkin tulla puolustelemaan ja hakemaan niille oikeutusta. Saatikka sitten nämä kakkoset..... ovat ihan oma lukunsa ja niille on turha takoa järkeä, niitä ei vaan kiinnosta.

Eikä näistä asioista puhuminen ole kivien heittämistä ja oman parhauden korostamista.

Pettäminen ja kakkoset on itseasiassa aihe jota ihmiset ihan liian vähän miettii. Ei muuten pettäminen ja avioerot olisi niin yleisiä. Se että näistä asioista puhutaan on hyvä asia. Ja se että jos joku alkaa miettimään näitä asioita on hyvä asia. Ei siinä ole kyse itsensä korostamisesta ja moraalisaarnasta vaan siitä toivosta että joku ehkä voisi haluta jatkossa sitä että ei satuteta syyttömiä ihmisiä.