Olen 20 vuotias nuori nainen ja aloin 2kk sitten seurustelemaan minua 8 vuotta vanhemman miehen kanssa. Olin ollut n. puoli vuotta ihastunut tähän mieheen ennen kuin aloimme seurustella. Olimme ystäviä tätä ennen.
Nyt kuitenkin tuntuu, että olen ihan väärän miehen kanssa. Tuntuu, että alkuhuuma oli ja meni jo, vaikka suhteemme on aivan alussa.
Itse kaipaan paljon haleja ja suudelmia. Haleja saankin tässä suhteessa, mutta tuntuu, ettei mies haluaisi edes suudella minua. Seksikin on tosi vähässä.
En ymmärrä mistä tämä johtuu. Olen kyllä kivan näköinen eikä vartalossanikaan ole vikaa.
Poikaystäväni ei juurikaan soittele minulle tai lähettele viestejä.
Yleensä minä kyselen milloin voisimme tavata yms. Ja olen huomannut, että minä yleensä "joudun" tarjoamaan ruuat, juomat yms. kun tapaamme.
Poikaystäväni on kyllä muuten aivan ihana ihminen, todella mukava ja yleensä hyvin hyvätuulinen.
Olenko minä väärän miehen kanssa kuitenkin? Kaipaan paljon läheisyyttä ja huomioita, sitä en tässä suhteessa saa.
Tulipa sekava viesti, mutta toivoittavasti joku voisi neuvoa tai sanoa oman mielipiteensä asiaan.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Kyllä sinä varmaan sitten olet väärän miehen kanssa. Jos omat tarpeesi jäävät täyttymättä jo suhteen alkuvaiheessa, se ei hyvää ennusta jatkosta.
Kyllä, kertomasi perusteella voin arvella sinun olevan väärän miehen kanssa.
Minulla on pitkä avioliitto takanani (>10v), en koskaan ole pettänyt vaimoani, mutta ajatukset kyllä ovat aika ajoin olleet hyvinkin ristiriitaiset syystä että vaimoni ei ole koskaan tullut halaamaan minua omasta aloitteestaan joten halipula on ollut välillä ihan sietämätön eikä asiat ole muuttuneet ajan kanssa miksikään vaikka halien kerjääminen meneekin välillä överiksi. Jos kaipaat haleja ja läheisyyttä elä ihmeessä jatka suhdettasi enään päivääkään.
Se on myös huono enne jos mies antautuu passattavaksi eikä koskaan maksa kun lähdette jonnekin. Ei tiedä hyvää.
Eivät kaikki miehet tajua hyvän päälle. Minusta kannattaisi myös päästää mies menemään.
Mä haluaisn semmosen naisen joka tykkää halata ja pussata joka päivä.
Mut ei kai tämmönen 35v äijä saa semmosta ikinä. oon huomannut et naiset tykkää just semmosist miehist jotka kohtelee huonosti. Ainakin täällä kun
näitä juttuja lukee niin joka toisella tuntuu olevan huono mies joka ei välitä, haukkuu ja arvostelee ja jopa on väkivaltainen. Mua oikeesti ärsyttää
semmonen kun kukaan ei haluu tutustuu mukavaan mieheen.
Kyllä, olet väärän miehen kanssa, unohda koko juttu.
a)2 kuukauden seurustelun jälkeen naidaan vielä kuin kanit
b)mies vaikuttaa loiselta, joka maksattaa ruuat sulla, ja käy vieraissa?
c)siskoaankin voi halata