Mikä helvattu teitä (meitä) ns.kakkosia riivaa kun vaimoille haluatte soitella tai kirjoittaa???
Onko se kostonhalua sitä petturimiestä kohtaan kun ei jätäkkään vaimoaan?
Vai kostonhimoa vaimoa kohtaan kun on saanut petturimiehen omakseen?
Eiköhän se vaimo kuitenkin tiedä tai ainakin aavista että jotain on meneillään.
Minun tapauksessani ainakin mies on sanonut että jotain tietää,ei nainen tyhmä ole.
Sen olen päättänyt että koskaan en vaimoon ota yhteyttä.Itse olen omasta halustani tässä suhteessa,vaikka mies aluksi väittikin olevansa vapaa.Kuitenkin epäilin alusta asti ja otin asiasta selvää.Vaimon olemassa olon varmistuttua muutaman päivän mietin mitä tekisin ja päätin jatkaa.
Jos ja kun suhteemme joskus loppuu,nuolen haavani yksin ja jatkan elämääni ilman salamiestäni.
Onko se kostonhalua sitä petturimiestä kohtaan kun ei jätäkkään vaimoaan?
Vai kostonhimoa vaimoa kohtaan kun on saanut petturimiehen omakseen?
Eiköhän se vaimo kuitenkin tiedä tai ainakin aavista että jotain on meneillään.
Minun tapauksessani ainakin mies on sanonut että jotain tietää,ei nainen tyhmä ole.
Sen olen päättänyt että koskaan en vaimoon ota yhteyttä.Itse olen omasta halustani tässä suhteessa,vaikka mies aluksi väittikin olevansa vapaa.Kuitenkin epäilin alusta asti ja otin asiasta selvää.Vaimon olemassa olon varmistuttua muutaman päivän mietin mitä tekisin ja päätin jatkaa.
Jos ja kun suhteemme joskus loppuu,nuolen haavani yksin ja jatkan elämääni ilman salamiestäni.
Vastaukset 136
Vanhimmat
Noin se pitääkin toimia. Sama juttu minulla. Ikinä, en koskaan vaimoon ota yhteyttä. Ihan vaan siksi, että tykkään miehestä niin paljon enkä todellakaan halua hänelle mitään vaikeuksia. Selvitelkööt keskenään, jos mitä tulee. Kyllä ne vaimot aina jotain aavistaa.
Minä olen toista mieltä, käräytän miehen ja sillä sipuli, oliko miehen pakko valehdella ja käyttää hyväkseen. Sitä saa mitä tilaa ja nyt on miehen vuoro maksaa, terkkui T...lle.
Tää on naisen logiikkaa pahimmillaan. Nainen haluu munaa ja ottaa sitä vastaan naimissa olevalta (mies kun kiinnostaa). Sitten, kun sai mitä halus niin puhdistaa omantuntonsa yllä olevalla logiikalla.
Mitäs oot niin tyhmä että uskot kaiken. Sunhan se vika on, ei miehen. Se tilas pimpsaa ja sai sitä.
Sinä tilasit ilmeisesti rakkautta, siksikö oot nyt niin nyreissäs.
MIES ESIM.VALEHTELI OLEVANSA VAPAA.
Ja miehen valheiden takia sun pitää päästä kostamaan.
Herranen aika,kuka meistä ei ole joskus valehdellut niin heittää sen ensimmäisen kiven.
Kostatko myös kaikille muille sinulle jotain valehdeille.
Pelkäätkö että kolahtaa?
Jaa se kivi vai???
Kyllä aivan varmasti.
Mutta minä en ole juuri nyt pettäjä enkä petetty.
Jos joku on tyhmä, niin ykköset ovat. He ovat hyväuskoisia ja heitä on helppo kusettaa kerta toisensa jälkeen. Niinhän ykkönenkin tilaa rakkautta, ja mitä saa? Valheita valheen perään.
Pitää naisella sen verran olla älliä päässä että kyselee tarkasti miehen siviilisäädyn ennen kuin jalkojensa väliin päästää. Ja jos mies paljastuu varatuksi, se on sitten siinä. Kiitos ja Goodbye. Se on aivan oma vika, jos leikkiin lähtee mukaan. Turha valittaa jälkeenpäin että mies huijasi ja käytti hyväkseen. Sinullekaan tuskin on mitään luvannut?
Jos mun kohdalle sattuu noin nelikymppinen mies, mukava ja asiallisen tuntuinen ja väittää olevansa vapaa, niin en ihan heti usko. Sen ikäiset ovat suurin osa varattuja. Joten käytä sinäkin järkeäsi joskus.
Itse olen sitä mieltä kun/jos kakkonen tietää alusta alkaen, että mies on pettäjä ja varattu, niin on aika erikoista alkaa sitten odottamaan miehestä jotain muuta. Jos haluaa enemmän, täytyy olla valmis itse tekemään oikeita valintoja. Eli jättämään ne varatut. On aika lapsellista valittaa, että kun se mies ei muutukaan haluamakseni ja muuta elämäänsä sellaiseksi kuin minä haluan. Varattu on varattu, kunnes itse haluaa erota. Luvata voi vaikka kuun taivaalta. Itseään kunnioittava ihminen sanoo, että tavataan seuraavan kerran kun olet valmis pitämään lupauksesi. Paskaa en ansaitse.
Ja se oman pahan olon roiskiminen muiden päälle on aika typerää.
Totta. Ja siksi pitääkin olla hissukseen ja toimia niin ettei mies kärähdä. Saa olla rauhassa, jos ykkönen ei epäile. Eipä sillä että kärähtäminen olisi aiemminkaan miestä muuttanut. Tällä hetkellä mies on viimeisimmän käryn ansiosta 24/7 tarkkailun alaisena, tekstailee vessasta.
Koskas te pystytte intiimisti olemaan,jos vahditaan 31, vai onko pelkkä tekstarisuhde kyseessä?
Vaatii oveluutta mutta onnistuu. Erittäin intiimisti. Miltäs tuntuu vahtia?
Päinvastoin. Yritän suojella miestä, ettei kärähdä kotona.
Tapaamispäivänä en laita hajuvettä, en raavi miehen selkää enkä imeskele jälkiä. Laitan myös miehen pesulle ennen kotiinmenoa, ettei naama tuoksu mun pimpalta.
Kait sä harjaat sen hampaatkin?
muista käyttää myös , ettei ole perskarvoja äijälle jäänyt hampaanväleihin kun kotia lähtee.
"Laitan myös miehen pesulle..." Ei voi olla yksinkertasempaa panoa jumalauta kenelläkään. Tosin, täytyyhän sen ukonkin olla hiukka reppana, jos sun pitää se pesulle oikeen laittaa.
Sinäkö se oot mun mieheni Pirkko? Löysin mieheni kännykästä, usein samaan numeroon soitetun (prepaid tai salainen numero) ja soitin siihen... sieltä vastasi Pirkko... nyt ymmärrän miksi ei löydy ulkoisia merkkejä.
Tähän tosiaankin haluaisin vastauksen, että miksi mieheni kakkonen lähettää minulle tekstareita ja sähköpostia. Kakkonen ei uskalla soittaa, kun kantti ei kestä. Välillä haukkuu minua, välillä miestäni ja joskus pukkaa anteeksipyyntöä. Ihan mielipuolista menoa.
Kakkonen on lällättänyt viesteissään, että haki vaan hupia miehestäni, mutta käytös kuitenkin osoittaa jotain ihan toista. Taitaa olla kovastikin käärmeissään kun hänen suunnitelmansa eivät sitten toteutuneetkaan. Ja kakkonen muuten tiesi heti alusta alkaen, että mieheni on varattu eikä mieheni ole hänen kanssaan mitään yhteistä suunnitellut. No, siinähän lähettää viestejään. Mulla on ne kaikki tallessa ja kohta niitä alkaa olla sen verran, että voin lähteä poliisin puheille.
Selvitä asia miehesei kanssa, siis eroa, ei välitä sinusta paskaakaan. Jätä poliisit pois, olet jo nyt häviäjä. Mitä sinä roikut miehessä joka sinulle noin tekee? Missä kunniasi, vai oletko liian laiska jättämään egosi ylläpitäjän?
JUURI NOIN, ONKO TÄLLAISIA VAIMOJA TOSIAAN OLEMASSA? EIKÖ LÖYDY SINULLE TOISTA MUNAA MYÖS?????????????????
Haloo itsellesi. Taidat olla sinäkin kakkonen joka epätoivoisesti jahtaa toisen miestä.
Olen selvittänyt asiat jo mieheni kanssa ja olemme päättäneet jatkaa yhdessä. Se joka tässä enää riippuu on tuo kakkonen viestittelyineen. Toisaalta joka kerta kun kakkoselta tulee viesti, niin tiedän että kakkosta ketuttaa ja se on onneton :) Sitä saa mitä tilaa ja ehkä se saa vielä poliisedänkin kimppuunsa.
Itse kyllä ihmettelen sitä, että eikö kakkoselle muka löydy vapaata miestä. Kakkosta nyt vaan vieläkin kismittää, että mieheni lemppasi hänet välittömästi kun käry kävi ja valitsi avoliittonsa. Kai kakkosen sitten täytyy kostaa minulle, että mieheni ei ollutkaan häneen rakastunut jne.
Minä luulen, että kakkonen on pahasti pettynyt mieheesi, luuli että kyllä ajan mittaan miehesi itselleen saa. Jotkut naiset vaan ei halua uskoa, ettei mies vaimostaan eroa ota vaikka mies sen suoraan sanookin. Jos salasuhteisiin lähtee, niin pitää myös kunnioittaa miehen mielipidettä ja hyväksyä se. Jos ei hyväksy, niin peli seis heti. Itsestään siinä naurettavan tekee, jos muuta luulee.
Eli nainen on pettynyt ja jollain tavalla kateellinen sulle. Olen minäkin yhden ukkomiehen vaimolle siinä mielessä, että mies on mitä ihastuttavin ihminen. En siltikään lähtisi koskaan vaimoa kiusaamaan viestein ja sähköpostein.
Tuossa alempana joku sulle huutelee, että miksi roikut miehessäsi? En usko, että roikut. Olet vaan harvinaisen fiksu nainen. Oliskohan kuitenkin niin, että rakastat miestäsi? Ja jos pystyt asian anteeksi antamaan ta ainakin hyväksymään, niin hattua nostan sinulle!
Kiva, että saa asiallistakin vastausta.
Tämä toinen nainen tai omalta kannaltani katsottuna tyttö on varmasti omassa päässään kehitellyt omia fantasioitaan. Hänen ikänsä ja elämäntilanteensa puolesta ei järkevä ihminen voisi kuvitellakaan, että hän ja mieheni loisivat yhteisen elämän. Mieheni lähti mukaan jännään leikkiin, mutta ei mitään muuta kuvitellut ja tämä oli kakkoselle tehty myös selväksi. Kyllä mieheni katuu nyt syvästi, kun tämä koko juttu on saanut aikaan niin paljon pahaa. Sekä minulle että myös tälle kakkoselle.
En tiedä pystyykö tälläistä koskaan antamaan anteeksi, ehkä pikemminkin jotenkin hyväksymään, että mitä on tapahtunut. Yritän kuitenkin. Vaikka kärystä on kulunut melkein vuosi, niin silti tämä asia koskee ja satuttaa. Ihan jokainen päivä. Siltikin on vaan uskottava huomiseen ja elettävä eteenpäin.
Sinulle kelpaa pettävä mies? En kyllä ymmärrä tuollaisen roikkuvan kakkosenkaan käytöstä. Itse olen ollut kakkonen, mutta en odottanut mieheltä kuuta taivaalta eikä hän sitä luvannutkaan. Enkä halunnut enempää hänsetä kuin sen minkä sain. En olisi voinut ikinä luottaa sellaiseen ihmiseen joka naama peruslukemilla valehtelee puhelimessa puolisolleen minun ollessa vieressä. Sillä hetkellä avasin itse silmäni, miehen kylmä kierous puistatti. En haluaisi oikeaa parisuhdetta hänenlaisensa kanssa. Hänen puolisolle kuitenkin kelpaa pettämisestä huolimatta ja hyvä niin. Vaikka jätin miehen, hän edelleen laittaa viestejä ja sähköposteja monta kertaa viikossa.
Mutta sinulle vielä, toivottavasti et suhtaudu ykkös-kakkosjuttuun kuin kilpailuun jonka olet ylpeänä voittanut. Silloin saattaa todellisuuden taju kadota ja alkaa kuvitella että mies olisi jotenkin tavoittelemisen arvoinen, vaikka hän on pelkkä petturi. Mieti siis mitä todella haluat, onko miehesi parasta mitä voit saada. Minulle ei tuollainen kelpaa.
En tosiaankaan suhtaudu tähän kun kilpailuun, onhan kyseessä sentään minun elämäni. Eikä mieheni ole vain pelkkä petturi. Hänessä on paljon muutakin ja myös paljon hyvää. Ei varmaan olisi muuten kakkonenkaan niin kovasti hänen perässään juossut. Mieheni on tehnyt hyvin pahan virheen, mutta se ei tee hänestä pahaa ihmistä. Tyhmän ja heikon kyllä ja olen ilman muuta erittäin vihainen ja pettynyt hänen käytöksestään.
Se mitä ihmettelen, että miksi petettyä puolisoa jotenkin arvostellaan siitä, että hän päättää jatkaa tapahtuneesta huolimatta liitossaan. Että olisi jotenkin tyhmä, laiska tai itsetunnoton jne. Itse taas pidän kakkoseksi ryhtymistä tyhmänä ja moraalittomana. En kehtaisi olla osana tuhoamassa toisten parisuhdetta enkä tosiaankin pitäisi itsestäni jos sellaiseen ryhtyisin. Salasuhteeseen ryhtyminen ei vaadi mitään rohkeutta, mutta suhteen rakentaminen pettämisen jälkeen kyllä sitä vaatii.
Mistä sinä mikä on totta ja valhetta?
Miehesi varmaan valehtelee edelleen sinulle, mistä tiedät että hän ei ole se kuka pitää yhteyttä tähän toiseen naiseen?
Olen nähnyt monta tälläistä tapausta ja vaimot selittävät aivan samanlaisia tarinoita, ja totuus on se, että mies ei päästä tästä toisesta naisesta irti. Ja kotona esitetään ihan muuta.
Tiedän varmaan kuitenkin oman tapaukseni paremmin kuin sinä. Jos mieheni kaiken tapahtuneen jälkeen vielä valehtelee, niin sillä on seuraamuksensa ja mieheni tietää, että se on kerrasta poikki. Sitäpaitsi miehellenikin on jo paljastunut toisen naisen todellinen karva ja se että tällä naisella viiraa pahasti. Ei kukaan tervejärkinen lähettele sellaisia viestejä kun tämä kakkonen lähettelee ja vainoa ketään kuukausi tolkulla.
Voin kertoa, että tällaisia hulluja kakkosia on osunut tielle muutamia. Ensin vaikuttavat suht.normaaleilta, mutta jossain vaiheessa homma repeää ja alkaa aivan sairaanmoinen vainonta.
Olenkin nyt päättänyt , en anna nimeäni enkä numeroani, vaan kerta laaki ja heips. Ei mitään vakipanoja, koska se ei kerta toimi niinkuin pitäis ja -sopimus oli.
Justiin tämmösiä narsistisetiä on muutama tullut vastaan, joilla luonnehäiriö, narsismi ja viirannu päästä melkoisesti. Jos erehtyy antamaan puhelinnumeronsa, se soittamisrumba on aivan sairasta.
Jos siellä nyt kirjoittelee se setämies Lpr, niin saatat löytää kaikki vielä edestäsi.
Avorva voi tiaknisoida vain itseään, ei ketään muuta.
Minulle kävi niin että kakkonen piti kilpailuna ja kun mieheni ilmoitti minulle hänestä niin alkoi lyödyn lyöminen.
Olin paska akka, äiti miehelle ja vaikka mitä.
Eli voittajafiilis sai kakkosen luonteenlaadun pian esille.
Juttu loppui puolessa vuodessa ja nykyään monen valvotun, puhutun, itketyn, raivotun päivän ja yön jälkeen olemme aloittaneet puhtaalta pöydältä.
Vuoden päästä lopettamisesta mieheni saattoi joskus sanoa että puistattaa kun ajatteleekin minkälaisen kanssa oli menossa yhteen.
Minulle ei todellakaan tullut mikään voittafiilis kun ajattelin kenelle olisin perheeni hävinnyt.
Ei miehelläsi mitään viestejä vastaan ole, itsekkin soittanut monta kertaa minulle, mutta eihän sitä sinulle kerrota, niinkuin ei ennenkään muita juttuja.
Ukkos on varmaa lupaillu sille naikkoselle vaikka mitä.Pettyneenä purkaa sinuun,kun äijä ei pitänny lupauksiaan.Veikkaus vain,Tai sitten se naikkonen tuntee itseään hyväksikäytetyksi,mikä onkin varmasti totta.Se on vaan vitttuutunut ukkoos ja sinä saat siitä nyt osasi,mikä on väärin.Hänen pitäisi purkaa vihansa mieheesi ei sinuun.Koita jaksaa ja älä reagoi niihin viesteihin mitenkää,,kyllä ne loppuu, kun kyllästyy.
Miehesi kakkonen on tyypillinen kakkonen, mielenterveystapaus. Miehet panevat kun ilmaiseksi saavat ja sitten juoksevat mamman helmoihin parkumaan.
Vaimokin on mielenterveys tapaus.
En käsitä, itselleni ei tulisi mieleenkään ilmoittaa tilanteesta vaimolle. Onkohan kyse katkeruudesta ja omistushalusta. Ei kai vaimolle soittamalla kukaan kakkonen ole saanut miestä kokonaan itselleen. Sitä onnea ei jotkut kai voi suoda vaimollekaan.
Ei tulis mieleenkään mennä vaimolle kertomaan suhteestamme, siinä kävisi vaan niin että joutuisin luopumaan salarakkaastani..eieiei!! Ihan tarpeeksi on riskejä että suhteemme tulee ilmi muutenkin, liian moni tietää meistä, välillä on tullut onnenhuumassa oltua liian varomaton.
Minä taas jouduin laittamaan pienen vihjeen vaimolle, kun en päässyt ukkomiehestä eroon millään muulla tavalla. Kyseessä oli häirikkö, joka pakkomielteenomaisesti piti yhteyttä kielloista huolimatta. Tuon vihjeen jälkeen ei ole kuulunut pihaustakaan, hyvä!
En kyllä minäkään alkaisi tai siis ala sille ykköselle kertomaan yhtään mitään, kertokoon mies itse jos sitä haluaa. Minä saan tällä hetkellä kaiken, mitä haluankin ja niin saa myös mies. Ja jos on niin tyhmä ykkönen, ettei sanomatta tajua mitä mies tekee, ei sekään ole minun ongelma!
Voi että, niin lapsellinen, mutta vielä tyhmäkin..Löytyisikö edes yksi fiksu kakkosten joukosta.. Impossible mission, kukaan fiksu ei ala tietoisesti kakkoseksi. Se on niin yksinkertaista mutta yksinkertaisille kakkosille ylivoimaista ymmärtää.
Älähän nyt, minä ainakin kuvittelen olevani edes pikkuisen fiksu kun mua suututtaa tuo vaimojen aliarvioiminen ja haukkuminen. Minkäs sille tosiasialle voi, että ovat sen ihanan miehen itselleen aviopuolisoksi saaneet. Mistä kukaan tietää avioon mennessään, että toinen juokseekin vieraissa? Ei se vaimon vika ole. Ja turha sanoa kenenkään että on, mitäs pihtaa seksissä ja hellyydessä.
Ei pettäminen varmaan ole vaimon syy. Syy on kulloinenkin tilanne, jotkut miehet vaan on tapapettäjiä ja kun pääsevät sieltä kotoa livahtamaan kaverien kanssa reissuun, missä alkoa käytetään suuria määriä ja naisia pyörii jaloissa, niin tilanne on valmis. Sitten vaan pannaan vierasta yö. Miu on pakko tunnustaa, että itse olen usean vuoden harrastanut yhden miehen tyydytystä kun hän on näillä kaveri reissuilla. Viineviikonloppuna viimeksi.
Et taida edes tajuta hävetä, vaikka jaat ilmaista vierasta pillua?
Kertominen vaimolle on epätoivoisen kakkosen viimeinen keino saada vaimo jättämään miehensä, kun kerran mies ei jätä vaimoaan. Vituttaahan se.
Näin on. Kakkonen kuvittelee, että vaimo ei sitä kestäisikään, kun miehellä on kiihkeä rakkaussuhde kakkosen kanssa. Tässä kakkonen arvio vääirn, sillä vaimot kyllä rakastavat miestään niin paljon, että eivät välitä miehen muista rakkaussuhteista.
Vaimo hyvä ei kakkonen tähtää aina yhteiseen elämään miehen kanssa, kuka haluaa pettäjän?
Vaimon pitäisi välittää siitä miehestä niin paljon, ettei mies tarvisi kakkosta.
Vaimo haluaa valehtelevan pettäjän. Vaimo haluaa pitää sellaisen rakkaan miehensä, joka vieraille naisille valehtelee että hänellä ei ole vaimoa ollenkaan. Sitten jos kakkonen sattuu saamaan selville, että miehellä on vaimokin, niin kyllä se on kakkosen tyhmyyttä kun uskoi alunperin mieheen. Tässä vaiheessa kannattaisi kakkosen jo luovuttaa, ja antaa suosiolla mies takaisin vaimolle, koska vaimo ei irroita miehestä. Vaikka vaimo tilasikin rakkautta, ja sai petturin, niin onhan tällainen veitikka parempi kuin ei mitään.
vaimot kyllä rakastavat miestään niin paljon, että eivät välitä miehen muista rakkaussuhteista.
Hehheh.. päivän naurut, kiitos.
Onko vaimot tosiaan niin toivottomia tapauksia että he hyväksyvät aina, pettävän veitikan.
Minä en ainakaan halua pettävää veitikkaa, ennen elän yksin ja silloin tällöin yhden yön ajan käytän hyväkseni sitä jonkun vaimon veitikkaa.
Kyse ei ole oikeasti rakkaudesta, vaan ei muuttumis halusta. On niin mukavata, kun on vaimostatus, autot, talot....
Eikö sulla sitten ole mitään noista statussymbooleista itelläs? Ooksä joku köyhä, vai? Eikö sulla ole töitä, vai kulutatko sä koko palkkas aina johonkin typerään, etkä voi hankkia noita juttuja itselles.Mukavata on se että on aivan itse omalla työllään hankkinut kaikki noi jutut, ei tarvi olla naimisissa, eikä myöskään kenenkään ukon salainen panosellainen.
No etpä taida olla paljoakaan perempi sitä veitikkaa. Ja taitaapa sinulla olla jo aikamoisen veitikan mainekin. Kyllä ne ukkomiehet toisiltaan kuulevat, keneltä heltiää kaverillekin.
Toivottavasti mun elämästä ei ikinä tule tollaista. Aion pitää ulkonäöstäni huolen jotta sitten viisikymppisenä ei tartte olla kakkonen (saa vapaita miehiä) eikä tartte roikkua pettävässä miehessä kun saa parempaa seuraa tarvittaessa. Mun veikkaus on etä näitä kakkosia ja uskottomassa miehessä riippuvia naisia on koska ne ajattelee että ne ei saa parempaakaan seuraa.
Lenkille mars ja pois se pulla suusta!
Ja vaikkei olisikaan kedon kaunein kukkanen voi silti löytyä parempaa kuin pettävä mies tai ukkomies. Jos on kaunis sielu.
Itse kakkosena ollut ja oleva: Tiesin miehen aliusta asti olevan varattu. Hän oli niin varma rakkaudesta minua kohtaan, että pyysi että odottaisin että hän eroaa, ja sitten voimme aloittaa puhtaalta pohjalta, jos vielä olen vapaa. Emme kuitenkaan voineet olla erossa toisistamme, liian vahva olin kaipaus toisen käsivarsille.
Minä en malttanut odottaa, koska tilanne oli niin raastava. Ero otettin kotona vakavasti esille ja sitä suunniteltiin. Mies etsi jo asunnonkin. Hölmöykisssäni paljastin ihanan suhteemme, rakastan vielä häntä edelleen. Hänellä ei mene todellakaan hyvin, kaipaa myös minua , sydän rikki, vaimo ei halunnutkaan enää erota kun kuuli että mies onkin rakastunut toiseen, ja hitto, se olikin syy eron haaluamiseen. MIes oli kyllä sanonut vaimole, että ei rakasta ja haluaa lopettaa ja muutosta, jo pidemmän aikaa.
Vaimo luulee tekevänsä oikein pitämällä kiinni, mutta ei tiedä, että mies käy sisäistä kamppailua vastuuntunnosta..vain lapsia kohtaan, mutta rakastaa toista. Lähteäkkö vai jättää takaisin hänet haluava vaimo jota ei rakasta vastuuntunnosta yhteisiä pieniä lapsia kohtaan, ja kärsiä? Tiedän, että mies lähtee, mutta tätä ei kerrota vaimolle. Olenko minä sitten hänen kanssaan, en tiedä, mutta tunteet eivät ole muuttuneet mihinkään. Vahinko. että emme ensimmäistä kertaa kohdatessamme pari vuotta sitten jo aloittaneet. Tai tutustuneet ennemmin. Sielunkumppanin tuntee, mutta haluan hänet uudelleen vain vapaana.
Tiedätkös että nykyisin voi avieroa hakea vain toinen puolisoista? Miehellä ei kuule ole aikomustakaan erota, etkö tajua, vedättää sua ja pahasti. Rakastaa sinua? En usko. Jos oikeasti rakastaisi, olisi jo edes muuttanut pois yhteisestä kodista. Tiedätkö mikä tuo mies on? Säälittävä pelkuri.
Musta tuo on törkeää sanoa miehen lähtevän, mutta tätä ei kerrota vaimolle. Eikö sillä unelmiesi miehellä ole suuta ollenkaan sanoa vaimolle mitään?
Kyllä se asia vaan on niin, ettei niitä kaikkia sielunkumppaneita itselleen saa. Eikä pidäkkään saada. Mietihän niin, että jos olisitte tavanneet aikojen alussa ja mies on petturi, niin oliskohan jo pettänyt sinuakin? Ja jos yhteen päädytte, luuletko ettei pettäisi jatkossa?
Ikävä kyllä kuulostaa klassiselta sumutukselta. Sopivalla tarinalla mies sai mitä halusi...voivoi
Sai pitää mitä halusi; vaimon ja tämän rahat sekä kakkosen.
Miehellä ei tosiaan ollut tuo taka-ajatus. Mies saa itse päättää. Minä vaimona antaisin miehelle vapauden mennä. Etsisin itselleni toisen. Miksi pitäisin? Menee kuitenkin vielä vieraisiin?Uskokaa jo hyvät puolisot, että nämä miehet eivät kunnioita teitä, ja pettäminen jatkuu.
Eikö muka löydy muita? Pylly heilumaan hieman ja katse ulos mars.Niin on miehennekin tehnyt, ja kauniita seksikkäitä naisia piisaa, nam.
Olen mies, rakastunut toiseen, en vain seksin vuoksi. Suhteemme kesti muutaman kuukauden.. en selitä mitä tapahtui lopuksi, en pyytänyt anteeksi vaimoltani, en voi, en halua, olen syyllinen että rakastuin tähän ihanaan toiseen naiseen.
Vieläkin.
(Minulla on ollut avioliiton jälkeen yhden yön panoja. Monia.Niistä ei vaimoni tiedä. Ja en voi olla edelleenkään tälle omalle vaimolle uskollinen, en rakasta häntä tarpeeksi.)
Kuten ei tiennyt tästäkään. Hän ei huomioinut minun tarpeita, mielenkiintoja, enkä minäkään välittänyt hänen, koska en rakasta häntä, valitettavasti.
Jäin avioliittoon, pahanolon tunteesta, jonka huomasin hänessä, sääli, ja lapset vielä pieniä. Vaimolla ei työtä, lapsi pieni.Säästöt loppu.
Yritän elää eteenpäin, sumussa, alistuneena, en tiedä mitä tehdä. Rakastan tuota toista, hän myös minua. Vaimoni ei halua erota, vaikka se oli jo puhuttu läpi.
Aina sängyssä, unissa, ajattelen rakkauttani. Tiedämme, että molemmat kärsimme, valtavasti. Vaimo luulee että en ajattele häntä, niinkuin aina huomaamaton. Voi kun hän tietäisi.
Makaan jälleen hänen, vaimoni vieressä. Toista ajatellen. Kun makaan hänen kanssaan, muistan toisen, rakkaani ilmeet, eleet, huudon ja värinän, pehmeän ihon, tuoksun ja tunteen, vartalon ääriviivat. Inhottaa. Hän oli ihana keskustelukumppani, monipuolinen, rohkea nainen. Mutta vaimoni haluaa seksiä, vaikka tietää minun rakastuneen tähän toiseen.
Miksi hän ei voisi sanoa, että olet velvollisuuksistasi vapaa? Mene toisen luo. En osaa tehdä lähtöä, päätöstä. Kärsin. En jaksa harrastaa urheiluakaan enää, jota niin tarvitsen. Vain työ, lapset, koti.
Joka kerta kun näen tuon rakkaani, kaukaakin, maailma pysähtyy, sydän pysähtyy. Hän asuu lähellä. Mitä minä tekisin? Mitä mieltä olette? Tiedän, että hänkin haluaisi minut takaisin, mutta vain vapaana miehenä. Olen alle 40-v. En aio olla aviliitossani kun lapset kasvavat isommaksi loppuelämääni kuitenkaan. Minulla on paljon haaveita, juttelin niistä rakkaani kanssa. Hän ymmärsi, oma vaimo ei edes tiedä kaikkia, on pelokas ja niin järkevä, liian järkevä että oksettaa. Mitä tekisin? Pää on sekaisin.
Kuuntelenko sydäntäni vai päätäni?
Jos et halua jäädä onnettomaksi koko loppuelämääsi, ota riski ja kuuntele sydäntäsi, aina paras vaihtoehto. Mutta tee valmistelut huolella, jotta et jää huonoon omaantuntoon. Goog luck and lot of love!
Oot sekasin ja ennenkaikkea helvetin sekava. En usko sun olevan aivan terve. Lue juttus itse ja mieti.......................... mutta jos olet oikeasti joku kakkonen, niin et ole luultavasti kykenevä siihen miettimiseen.
Kiitos "asiallisesta" kommentistasi.
Jos olet mies, olet kyllä verbaliikaltasi melko iso poikkeus kirjavassa sakissa ;)
Et kyllä kulje täysillä valoilla, olet sitten oikeasti mies tai miehen nimissä haaveileva kakkonen. Kumpi tahansa oletkaan, niin koita kuunnella sitä päätäsi. Jospa sieltä tällä kerralla kuuluisi jotain, edes kolinaa.
Miten vitussa noin viisaat ihmiset seuraa tätä palstaa? tarkoita sinua ja 2 kahta ylempänä olevaa kommenttia. Menkää nyt rouvat ja miehet katsomaan sen petturinne perään, jos kerran te olette palstan viisaat.
Niin juuri.. Ehkä mies on juuri tuon rakkauden luona..niinkuin oli viimeiset kuukaudetkin sinun tietämättä.
Kyllä miehilläkin on tunteita ja voivat valitettavasti rakastua kunnolla. Siinä ei muiden mielipiteet paljon paina. Eiku menoks mies, rakkautesi perään. Älä jää huonoon avioliittoon, vaikka vaimosi ei varmasti huono olekkaan. Mutta et rakasta, se on tärkeintä kuitenkin.
Voi elämä, voiko muuta sanoa. Laitappa kakkonen seuuraavaksi enemmän miesmäisesti teksti, niin joku voisi jopa uskoa. Huono novellin alku. Ei voi kun sääliä kakkospoloista, on sulla oppimista.
Eiköhän toi ole sama sekoboltsi, kun tuolla ylempänä vinkui nimimerkillä ihana mies.
Musta on kyllä jännä juttu että näitä kakkosia jotka uskoo tollaisai juttuja ukkomiehiltä on edes olemassa. Siis kuka uskoo tollaisia juttuja? Viimeisimmässä Vares elokuvassakin oli klassinen kakkonen joka uskoi petturiukon juttuja. Mä en vaan tajua miten noita juttuja uskotaan ja miten ei äly pelaa olla uskomatta.
Tosi klassinen tarina.... kuinkahan usein tämä klassinen tarina toistuu että mies puhuu kakkoselle ummet ja lammet mutta on kuitenkin vaimonsa kanssa ja kakkonen uskoo kaikki jutut. En vaan voi ymmärtää miten tuo älytön kuvio vaan toistuu ja toistuu, mistä näitä kakkosia riittää?
Poikkeus, joka vahvistaa säännön..?
Uteliaisuuttani näitä juttuja luin - olematta asian osaisena eli en ole sen kummemmin ykkönen, pettäjä kuin kakkonenkaan.
Ystäväni muutti juuri yhteen entisen salarakkaansa kanssa, kihlatkin vaihtoivat. Tätä edelsi yli viiden vuoden salasuhde, jossa kolmannen vuoden aikana mies sanoi lähtevänsä vanhasta parisuhteestaan, kun nuorimmainen täyttää 16 v. Poika täytti helmikuussa vuotensa, pari viikkoa sitten oltiin ystävän ja julkirakkaan tupareissa.
Eli poikkeuksiakin on. Nyt varmaankin joku tulee huutelemaan, että niin sitä löi ystävä hynttyyt yhteen pettäjän kanssa ja sitä tulee saamaan itse jatkossa... Voi olla, voi olla, että ei. Ei miehen ensimmäinen vaimokaan tiennyt pettäjän kanssa yhteen menevänsä...
Muistahan se, että tällaisella miehellä on petetty vaimo kotona, joka uskoo valheet vielä innokkaammin kuin kakkonen. Pakko sanoa, että mä en vain tajuu, miten vaimot uskoo niitä miestensä juttuja ja miten ei äly yhtään pelaa. En voi uskoa, että miten tuo älytön kuvio aina vain menee läpi ykkösellä. Mistä näitä ykkösiä riittää?
Mikäköhän logiikka.. Ykkönen e todellai tiennyt menevänsä yhteen pettäjän kanssa, mutta ystäväsi tietää.. Voi poloista. Joko veto milloin eka käry käy..
Eihän siinä vielä mitään kun kakkonen uskoo petturiukon juttuja, Mutta voi vittu kun se viisas vaimokin uskoo ne petturiukon jutut. Vaimot kun ne on niin viisaita ja tietäviä.... mun mies ja mun mies.
Kuuleppa horo, vaimolla on isommat asiat kuin kuksiminen kysymyksessä. Yhteiset lapset, suku, historia , yhteiset tunteet ja myös hankittu omaisuus, joka on usein hyvin rakkaita, muistoja täynnä olevia paikkoja. Rakkaita myös lapsille ja heidän läheisilleen. Eletään kokonaan eri tasossa kuin joku kakkonen. Useimmill miehillä ja naisillakin teitä on jossain elämän murros vaiheissa. Aika asttaa teidät omaan arvoonsa. Teille voi jo muutaman vuoden päästä naurahtaa.
Itse pidin itseäni tosi moraalisena - kunnes retkahdin semivarattuun mieheen.Hänellä on on/off-tyttöystävä mutta tapailee muita naisia.Toivon tällä hetkellä että tämä mies kiinnostuisi myös minusta.Törmäsin yhteen hänen toisista naisistaan grillikioskin edustalla ja kohtaaminen oli aika jäätävä.Sinänsä olimme kohteliaita ja molemmat tiesimme mikä on juttu, mutta myös tuijotimme toisiamme.Kumpikaan meistä ei silloin tuntunut välittävän vaimoehdokkaasta.
Nyt on taidettu keksiä ikiliikkuja. Naiset täällä keskenään kinaavat luomakunnan kruunuista. Eikö kenenkään muun mielestä ole outoa, että parisuhde näyttää olevan suurimmalle osalle keskustelijoiista ihmisen omistamista. Joku valopää vielä kirjoitti, että puoliso on vastuussa toisen onnellisuudesta! Ihminen on aina vastuussa itsestään ja ainakin toivon, että omat ihmissuhteeni perustuvat aikuisten ihmisten vapaaehtoisuuteen ja käsitteinä ykköset ja kakkoset ovat aivan naurettavia!
Vaimot puhuvat omistamisesta -ei kakkoset, koskaan. Siksi ne ukot varmaan pettääkin vaimojaan, kun ne tietää, että akka mielestään omistaa ne niin täytyyhän sitä sitten selän takana näyttää, että "etpäs muuten omistakaan! Minäpä poika se nussin ketä mua huvittaa! Ha, haa akka mites nyt suu pannaan?" Surullista vain on se, että nämä vaimot ei monestikaan tiedä mitä ukko selän takana puuhaa, ja ukko raasulla ei ole munaa sanoa, että "hei, et sinä mua omista". Mistähän johtuu, että yhteen taitaa aina päätyä ne, jotka vähiten toisilleen sopii -eli sellainen, joka on aivan helvetin omistushaluinen, ja sitten sellainen, josta ei ole oikeaan vakituiseen parisuhteeseen ollenkaan.
Olet niin oikeassa. Juuri noin se menee. Ykköset tosiaan puhuu omistamisesta ja heidän mielestään kakkonen varastaa heidän omaisuuttaan. He tallentavat sen omaisuutensa pakolla eivätkä päästä, vaikka toinen tahtoisi lähteä. Miltähän sellainen parisuhde tuntuu, jossa molemmat tietää, että toinen lähtisi heti, jos pääsisi? Tietenkin hyvältä, kun omaisuus säilyy tarkassa valvonnassa.
hahhah tosi rakkaus ei tunne mitään omaisuutta, siinä ei pari käkikelloo vaikuta jos on todella valmis lähtemään toisen mukaan.
Mitä siinä toisen päästämisellä on merkitystä, yks paskan hailee jos ei tunteita enää oo.
Eri asia jos on tunteita vielä toista kohtaan, ettei uskalla heittäytyä uuteen ja arvaamattomaan jota tarjoaa se joka lähtee varatun kanssa pelaamaan.
Aina pitäisi kellot soida kun ollaan varatun kanssa tekemisissä, eroa voi luvata mutta kun pelaat pelisi väärin, niin varattu perääntyykin.
Voi voi sinua pientä ääliötä.Tässä maassa kuka tahansa voi lähteä milloin tahansa, jos vain ITSE HALUAA.
Hyvät aviovaimot, ilmeisesti kaikki jotka täälä vierailevat, ovat petettyjä, ja etsivät täältä ratkaisua. Olin itse kakkonen, mutta en tuntenut itseäni siksi, koska mies todella aloitti erovalmistelut. Ja kun aviovaimolle suoraan sanotaan, en rakasta, siksi haluan eron, mutta oikea siihen johtanut syy salataan, niin kun se sitten tulee tietoon: eikö se koske vielä enemmän? En usko, että kukaan vaimo, joka tällaista kokee, on hyvillä mielin sulkenut koneen, vaan alkaa ajatella omissa aivoissaan enemmän eroamista. Vaikka se ei vielä mieheltä onnistunutkaan, syitä on monenlaisia, ei välttämättä, että olisi jättänyt kakkosen.
Itse olin suhteessa useita kuukausia, tiesin että varattu. Ja nautin ajasta todella paljon. Mies antoi m inulle rakkautta, huomiota, ja se on pois vaimolta. Kiitän tätä miestä siitä, ja olen hyvillä mielin edelleen, koska tiedän että ajattelemme toisiamme paljon, katsomme netissä toistemme kuvia, soittelemme silloin tällöin. Tiedämme, että kukaan toinen ei ota pois meiltä sitä tunnetta, mitä meillä oli ja on. Vaihdoimme sydämiämme usein, eikä niitä ole vielä(meidän oma sanaleikki) vaihdettu täysin takaisin. Tiedämme, että jos näemme toisemme, ja katsomme silmiin, on tuo sama yhteenkuuluvuuden tunne edelleen olemassa. On paljon rakkaustarinoita, ihmisiä, jotka ovat luotu toisilleen, mutta tilanne ei suo heidän olla yhdessä. Mutta se aika voi vielä tulla, koska kukaan ei voi välttää kohtaloaan. Siksi, eivät kakkoset ole niitä häviäjiä, vaan TE PETETYT VAIMOT, JOTKA ETTE TUNNISTA MIESTENNE SISIMPIÄ SYÖVEREITÄ. Toki on vain myös panosuhteita. Tämänkin miehen vaimo oli raskaana, ei synnytys, eikä lapsi sitä rakkauttamme vie pois. Rakkautta on kolmea erialaista, läheisen rakkaus, lapseen rakkaus ja eros-eli miehen ja naisen välinen. Ja tuo viimeisin on erittäin tärkeä. Ei hänen lapsia oltu tehty yhtäkään siten, että nyt haluamme kun olemme rakastuneita tehdä lapsen, kaikki vahinkoja, joilla usein nainen sitoo miestä itseensä. Ja äidit, jos tulette raskaaksi, ja ette sitä heti paljasta, tai teette niin että tulette raskaaksi, se on huijausta. Ei sillä pelasteta miehen rakkautta sinuun, koska jos mies on vastuuntuntoinen, ei jätä perhettään. Tiesitte sen. Mutta muistakaa, toinen voi todella rakastua uudelleen.
Eli kaikki ns. ykköset, jotka petetty, ovat lopulta niitä häviäjiä, kakkonen voi jatkaa elämäänsä samaan malliin. Meidän tapauksessa tietäen, että olet ikuisesti miehen sydämessä, ja hän minun. Meitä ei petetty, aviovaimoa kyllä. Sorry but true.
Muuten en halua sua ruusunpunaiselta pilveltäsi tiputtaa mutta yksi kohta särähti korvaan: pariskunta on tehnyt lapsia vain koska nainen on tahtonut sitoa miehen itseensä. Tiedätkö mitä mulle tulee tuosta mieleen jos oletetaan, ettei mies vaimoaan rakasta? Eli mies on kärynnyt mooooonta kertaa aikaisemmin, lapset tehty tavallaan ns. sovintolapsina. Lapsia ei kylläkään tehtailla, niitä saadaan jos se onni kenelle suodaan. Surullista sun kannalta. Nimittäin ei tuo mies raidoistaan pääse. Ole onnellinen, jos ette yhteen koskaa päädy. Sulla ei ilmeisesti ole omia lapsia kun et yhtään osaa asettua vaimon tai miehen asemaan. Lapsistaan on aina huolehdittava.
Musta on surullista, että naiset uskoo aina vaan miehen puheet. Rakkautta tuossa kuviossa en näe muiden kohdalla kuin sinun ja vaimon. Ei vaimot ole hölmöjä. Monet rakastaa kuitenkin niin paljon miestään, että lähteminen on todella vaikeaa.
Vaimohan tuossa teidän tilanteessa voitti, et sinä.
Ja on se hyvältä tuntunut miehestäkin se seksi vaimon kanssa kun on siemenet lentäneet...
Mieshän voi vaikka vedellä handuun ( tai sinuun) jos ei tunnu seksi vaimon kanssa miltään.
Jossain vaiheessa kyllä mieskin kun tuosta aikuistuu tajuaa lastensa äidin arvon.
Joten äkkiä sinä lapsia tekemään ettet jää vajaaksi...
Ihan sekopäistä tekstiä. Jälleen kerran yksi mental case 2, jolta on tainnut jäädä peruskoulukin kesken.
Kyllä on lapsia minullakin, olin naimissa miehan kanssa itse, ja arvatkaa mitä, emme ikinä pettäneet toisiamme, muita syitä erossa asumiseen. Ja rakastimme toisiamme, vieläkin tietyllä tapaa.
Kyllä minä olin todella voittaja, koska tuon miehen avioliitto, ja enenkin vaimon luottamus ja sydän on täysin rikki. En tarkoita, että olen iloinen että noin on käynyt, mutta mies tiesi aloittaessani kanssani, että se johtaa eroon vaimosta, ja sitä hän halusikin, ja haluaa vieläkin. Kyllä hän lastensa äitinä vaimoa arvostaa, tietenkin. JOs ei olisi sitä tehnyt, en olisi hyvällä katsonut.
Seksi, halujen tyydytys, on eriasia kuin oikeat tunteet. On niitä miehiäkin, jotka ovat todella romanttisia.
Ja tiedän, kertoikin, että todella vetää vielä piilossaan olevilla intiimikuvillani ja muilla salaisella yht.materiaalamme käteen minua ajatellen. Ja niinkuin kerroin, myös sängyssä.
Mutta tässä ei todellakaan ollut kyse vain panosuhteesta, voi kun vaimo tietäsi, toisaalta hyvä kun ei, koska se repisi hänen sydämen. Toisaalta olisi inho miestä kohtaan niin suuri, että olisi helpompi erota.
Että näin on tilanne.
Minulla on kaikki hyvin, mutta petetyllä vaimolla ei, samoin ei tällä sydämeni omistajalla. Se painaa niin pirusti. Aika näyttää, kaikella on tarkoitus.
Voi näitä idiootteja. Uskot kaiken mitä sulle jauhetaan. Ei kukaan voi olla noin dorka. Säälittävä horatsu, elää jossain pilvilinnassaan, no toisaalta ilmeisesti sulla on pahoja mielenterveysongelmia kuin noin harhoissasi olet. Edelleen, mies valehtelee vaimolleen, mutta myös sinulle. Sinä et todella tiedä vaikka niin kuvittelet mitä miehen pään sisällä liikkuu tai on liikkumatta. Etkä tiedä vaimosta yhtään mitään, turha asettaa itseäsi ylemmäksi. Oman tyhmyytesi, kylmyytesi ja naiviutesi näytät!
Seksi ja halujen tyydytys on todellakin eri asia kuin oikeat tunteet. Eikö tuo, että kertoo tumputtavansa sun kuvien avulla kerro miehestä mitään sulle? Oksettava äijä. Eikö muka ajattele vain jalkojen välillään?
Uskon ettei miehellä ole hyvä olla. Nimittäin kyllä se painaa pelko perseessä jos vaimo ottaa ja lähtee. Hänestä itsestään ei lähtijäksi ole vaikka miten yrität uskotella itsellesi että kyllä se siitä.
Ootko muuten miettinyt, miten käy, jos miehen saat itsellesi. Uskallatko luottaa? Minä en uskaltaisi päästää edes vessaan itsekseen tuollaista miestä.
Lue tuo juttusi kokonaan ja kerro millainen olet ihmisenä. Rikki, kateellinen, tunnevammainen, ikuinen luuseri, joka ei edes ymmärrä hävetä. Mietihän ketä mies ajattelee naidessaan sua. Ei tuollaiselta mieheltä voi muuta odottaa, mikäli jutussasi on muuta totta kuin omat harhasi. Voittaja on muuten aivan toisenlainen, sinä et ole mitään voittanut, tehnyt vain vaimon elämästä helvettiä, jos se sitten on mielestäsi voittamista, niin saappaan kokosi on isomipi kuin älykkyysosamääräsi.
Oot sä kyllä helvetin pimee ämmä, ei muuta voi sanoa. Etkö sä raukka ymmärrä edes itse kirjoittamaasi tekstiä.
"seksi, halujen tyydytys on eri asia kun oikeat tunteet" "vetää käteen piilossaan, minua ajatellen" ja sitten seuraavassa lauseessa kerrot, ettei kyse ollut pelkästään panosuhteesta. Ootko oikeesti sitä mieltä, että sillä runkkarilla on jotain romanttisia tunteita sua kohtaan?
Toivottavasti sun lapset on tulleet isäänsä.......ainakin älyn puolesta.
Mitä sä tarkalleen ottaen voitit sillä, kun vaimon sydän särkyi? Seuraavassa lauseessa kyllä sitten yrititkin kumota oman kommenttisi kertomalla ettet kuitenkaan ole iloinen kun noin on käynyt.
Olen samaa mieltä ja tämä vain vahvistaa noiden kakkosten mielenterveyden järkkymisen kun niillä ei ole muuta ajateltavaa kuin se että kyllä meillä on muita paremmin asiat...
MIes on ottanut syyt itse niskoileen ja myöntänyt sen. Hän oli se, joka minuun ensin rakastui, minä pitkään yritin pyritellä tunteitani vastaan. En ole iloinen, että vaimolla menee huonosti. Hyvä oli kuitenkin vaimon tulla tietoisuuteen, mitä miehensä työmatkoilla tai miesten saunailtojen jälkeen tai jopa työaikana tai matkoillaan tekee, koska itse olisin vaimona todella kiitollinen, että silmäni avautuisivat. Olisin elänyt valheessa, ja näin saisin voimia tai syyn erota. Avioliitollani ei olisi enää mitään pohjaa ja en voisi luottaa enää tippaakaan.
Täten uskon, että suhteen julkitulo oli kaikille lopulta hyvä ratkaisu, koska totuus voittaa.
En ole rikki, kateellinen vain rakastuneille jotka voivat näyttää rakkautensa julkisesti. Toki mekin niin teimme, mutta enemmän matkoillamme. Olen hyvässä ammatissa, terve ja suhteet lähiihmisiin ja exmieheen todella kunnossa. Lapsista pidämme yhdessä huolta, ja lapset ovat onnellisia ja tasapainoisia. Kotonamme ei ollut koskaan tuota petturi/viha-tunnetta. Halasimme päivittäin, suukottelimme, siis näytimme rakkautemme, ei vaan kylmää yhdessä istumista jne. Mutta tottakai välillä riideltiin, ja lopulta oli kaikille parempi erota ystävinä. Näin eroni oli erittäin viisas ja ei katkera. Mutta jos minua olisi petetty, olisin kostanut todella ilkeästi ja eronnut, ilman miettimistä. Samoin olisi mieheni tehnyt.
Joten valitettavasti, petetyt vaimot kärsivät eniten, suhde on rikki, for ever, Et voi koskaan unohtaa ja antaa anteeks, turha itselleen valehdella. Hei, kesä tulossa, paljon komeita vapaita miehiä liikenteessä, mutta kysy ensin ettei vaan sormus takataskussa.(Suhteeni mies kyllä laittoi sormuksen heti kotihyllyyn, koska halusi todella erota, usko tai älä).
Näin se menee.
Tota nyt et usko edes itse. Missä on mittari, kuka kärsii eniten? Eipä ole vielä tullut vielä vastaan. tuskin sinullekaan. Se mikä sinusta paistaa on itsekkyys ja erityisesti se, että kirjoitat miten toivoisit asioiden olevan, vailla totuuspohjaa.. Mistä sinä tiedät omassa eriomaisuudessasi, millaista on avioparin perhe elämä? Ukko pyörittää sua mennen tullen, aikomustakaan jättää vaimoaan tollasen bimbon tähden. Mistä vitusta sinä tiedät kenenkään muun aviliiton pohjaa kuin omasi? Jos ukon joskus "saisit" tuskin pystyisit luottamaan, eikö? Vai petätkö eniten kuitenkin itseäsi? Sorry, game over, hävisit vaimolle.
Myönnän että tyydyttäminen toistemme kuvilla on molemminpuoleista, koska pidimme toistamme myös siinä suhteessa.....erittäin paljon. Kyllä sillä miehellä on kivoja tallelokeroita:)))Olen ne nähnyt muuten.
Mikähän Sinua kommentoija vaivaa, tunnistitko itsesi?
En mahda mitään, että miehesi ei saa minusta tarpeeksi, eikä sinulta tarvitsemaansa. Tiedän mitä hän suunnittelee, mutta annetaan olla. Olet tarpeeksi kärsinyt, me kaikki.
En hävinnyt mitään, en kerrassa mitään. Sain vain, todella paljon, höm, sitä ja tätä. Thanks.
Let the love win.
vieläkin...niin, voisi mies vaikka näyttää puhelimen kuvat...hihhih...
Olet oksettava! Miksi vaimoa pitäisi loukata lisää näyttämällä miehensä panopuun kuvia. Taidat olla tosi mustis vaimolle, kun edes naureskelet tuollaiselle asialle.
Mikään ei rakkaani ota pois niitä hetkiä, uimareissuja, kävelyreissuja, keskusteluja, maailman asioista puhumista, hellyyttä, hulluuttamme....ja tottakai ihania rakasteluja...jopa teidän takapihan lastenmökissä. Autonnekin on testattu pariin otteeseen, olohuoneenne lattia, sohvat, kettiönpöytä. Veneillä aaltojen loiskutellessa. Ihania pitkiä kävelyretkiä pakkasessa. Tähtien katselemista. Tuhansia rakkaustekstiviestejä.
En ole hävinnyt mitään. Mies pysyy aina muistoissani, omistan osan hänen sydäntään. Tänään sanoimme sen toisillemme uudelleen. Kiitos hänelle.
Ja pst. olen aivan täysjärkinen:)
Joten odota kunhan vaimo aloittaa kosktoretkensä voipi siinä sullekin jotain muutakin roiskua..
Niinhän sä harhanen varmasti luulet.
Tyydyttele itsesi kuvilla poloinen, olen itse aina rakastellut miehen kanssa ihan livenä. Huvinsa kullakin. Ehei, erehdyt, ei mun mies ole noin pönttö. Mikäkö minua vaivaa, ihan ilmiselvästi täysipäisyys sinuun verrattuna. Se on sellaista, kstä sinä et voi edes uneksia.
Ei ole kostettavaa. Ei kenellekkään. Anna miehen ja tuon naisen hoitaa itse asia. Sinä vaimona tiedät mitä miehen mielessä ja otat siitä itse parhaiten selvää. Ero olisi järkevin. Älä suotta kakkosta syytä, miestäsi kyllä. Hänhän tässä on pettänyt, etkö tajua?
Se lastenmökki on naapurin, eikä meillä ole venettä, auton penkit on koiran pissassa.. kyllähän ukko sen tietää..mitä hittoa se ukko meinaa...
Mitä tämä sinuun liityy, pelko perseessä vai? Vai noinko kovasti miehen itsellesi haluat?
Tuo juuri kuvastaa, että vaimot ovat valmiita antamaan anteeksi, jopa tuollaiselle sika panija petturiukolle. Herranjumala akka, anna ukolle opetus. Tuo kakkosnainen on saanut rakkautta, häneltä, ukoltasi, lähetä mies kuuseen mustan silmän kera.
...ei tarvitse kaikkia noita itse omistaa...leikkimökin kyllä
Jäikö mies kumminkin perheensä luo vai mikä oli ratkaisu?
Minulle on vähän epäselvää että onko tuo teidän fyysinen suhde loppu vai siirtyikö se "vetelin kuivat, kuva kuvasta" vaiheeseen?
Ajattelin aivan samaa. Mikä on homman nimi?
Mies muuttaa, Tietenkin. Mutta ei se ole ehto minulle. Minä sain paljon, ja kohtalo näyttää mitä tapahtuu.
Harhoissasi kyllä. heh. Ottaisitko jo iltalääkkeesi. Kiitos. Karma on kohtalosi, niin paljon pahaa olet saanut aikaiseksi. Ainahan on maksettava ja lasku lankeaa myös sinulle muodossa tai toisessa. Sääli, että unelmistasi huolimatta tavoittelemasi ykkösen paikka miehen elämässä sulkeutui sinulta. Taidat olla raukka vielä shokissa, se selittäisi älyttömät kuvitelmasi. Kiellät vielä itseltäsi todellisuuden. Älä välitä vielä, putoat korkealta ja kovaa.
Heh,heh.
ZZZZZ. Ja niin hän heräsi päiväuniltaan. Reginalehti oli tipahtanut lattialle. Muisti, että piti taas palata osastolle, josta oli päivälomalla. Harhat olivat kuitenkin jo helpottamaan päin. Lujille oli ottanut, kun mokoma ukkomies hylkäsi.
Fyysinen suhde jatkuu vahvana varmaankin. Jos suhde on ohi, niin kuvat vaihtuu uuden suhteen kuviin.
Niin haluan!
No eipä sinunkaan for ever elämä kantanut tuon pidemmälle eronnut, kakosena tulevaisuus.
minä en ainakaan eroaisi jos noin helevetisti olisi rakkautta aviomiehen kanssa, kyllä viisautta pitää olla että riidat voi sopia jos ei kerran pettämistä, alkoa ole mukana.
Kuvastaa tuokin itsekkyyttäsi kuten kakkosena oleminen.
Tämä juuri kuvastaa, että ei osata elämää itse järjestää, vaan täytyy kiinni riippua toisessa, vaikka toinen haluaisi lähteä. Kyllä ihmisen pitää voida elää ilman toistakin, naiset, heeeeeeerrrrrräääääätyyyyys! Ystävinä voi silti pysyä.
Samaa mieltä. Jos mun avioliitto olisi ollut tuollaista, niin kynsin hampain olisin pitänyt huolta siitä että riidat oltaisiin sovittu. Itsekäs nainen varmaankin halunnut elää omaa elämää, siksi ero tullut?
Onko teitä kynsin hampain tätejä tosiaan noin paljon, vaikka mies hymy suussa tyydytettynä kotiin tulee? Katso vaan, eikö vaan vilkuile puhelinta usein, tai sitten laittaa pois päältä. Oma syrjähyppääjäni lähetti vessasta viestejä ja koko ajan myös sohvalta. Eikä naisparka tajunnut mitään. Hohhoijaa. Herätkää vaimot jotka epäilette miestänne. Ja ei se kolli siitä muutu kun on makuun päässyt.
Vähän aikaa esittää kilttiä ja hyvää perheisää, kohta saalistusvaistot taas herää. Tunnen miehet oikein hyvin, mitä enemmän lapsia, sen verran enemmän kiinnostus toisia naisia kohtaan. Omani tykkäsi minusta kun olin vanhempi, osasin sekstailla hänen mieleen rentoutuneesti.
Vaimo oli raskaana, ja valitti ukolle joka ei enää antanut. Miksiköhän? Koska naimme monta kertaa peräkkäin, miehestä mehut ulos. Mutta myönnän oli törkeää vaimoa ajatellen. Mutta ihastuimme ja rakastuimme toisiimme tosi pahasti, ja edelleen vaikeaa. Toki olen mustis koska vaimo ei päästänyt miestä pois, vaan kun tiesi että mies haluaa erota, ja takana on toinen nainen, heittäytyi huonolla omatunnolla olevalle miehelle niin kiltikis, ei sanaa vastaan. Niin hirveästi on kateellinen, että miehellä oli kaunis rakastaja. Minä olen miehestä yli, paitsi nup pikkupanot sillointällöin kyllä vielä virkistää, eikä vaimolla aavistusta.
Miehen soittojen mukaan on tilanne kotona tietenkin kauhea, eikä itsekkään ymmärrä miksi nainen päätti noin. Mutta olen kyllä valaissut miksi päätti noin.
Eli on kyllä ihme lyylejä olemassa. Vaimo ei edes tiedä, kuinka moni meistä tiesi, kyllä pitää pokkaa olla. En usko että hänellä on ihana olo. Toivotttavasti jaksaa huolehtia lapsista ja vauvasta. Mies ei kunnioita kyllä muuta kuin äitinä vaimoa, se on surullista.
Mähän just ihmettelin, miksi tuo edellinen on eronnut, jos noin mahtava mies on kotona ollut eikä suhteessa ole ollut pettämistä. Mulle ei käynyt niin, avioliitto oli perseestä enkä kenestäkään pitänyt kynsin hampain kiinni.
Sulle tekisi mieli sanoa aika rumasti, mutta en kehtaa, kun et tajua kuitenkaan. Uskot sä oikeasti nuo sun juttus? Eikö sulle mene kaakkuun, että jos mies tosissaan olisi vaimostaan eroamassa, ei enää ruikuttaisi vaan toimisi. Kukaan ei voi ketään väkisin pitää. Päästänyt pois? Haista p!
On niitä ihme lyylejä olemassa kuten juuri sinä. Ei äitinä vaimoa kunnioittaminen ole säälittävää. Mutta se on säälittävää, että sinua pidetään, huom ei kunnioiteta, vain huorana. Kaikkea maa päällään kantaa, pienen vauvan isä ja vosu.
Kuulkaan petetyt vaimot, emme elä 1700-luvulla. Huora on joka ottaa rahaa, ei nykyaikana tässä moraalittomassa yhteiskunnassa katsota naista enää niin pahalla. JA MUISTAKAA, SE UKKONNE ON SIIS MYSÖ HUORAAJA, ja vielä pahempi. Etenkin tuossa tilanteessa, kun vaimo vielöä raskaana. On mahtanut olla kauhea raskausaika. Ja onni syntymästä..ei varmasri helppoa. Itse en IKINÄ IKINÄ antaisi anteeksi, jos ukkoni minua VIELÄ pyhässä olotilassa, raskausaikana pettäisi. Se on mielestäni pahin loukkaus mitä vaimoa kohtaan voi tehdä. En voisi miestä silmissäni sietää. Toki lastaan hän saisi nähdä ja hoitaa, se oikeus hänellä on.
Miten te PETETYT VAIMOT jos tuossa tilassa, ette tässä nyt hauku tuota miestä ja pidä häntä moraalittomana sikana, vaan tuota kakkosta, eivät miehet edes välttämättä sano ensin että vaimo oottaa joo lastakin?
Miksi on olemassa niin tyhmiä naisia, jotka todella eivät arvosta itseään, ja nimenomaan tuota lasta, jotta suojelisivat itseään tuollaisen miehen lisäpahanaiheutukselta?
Kyllä nuo miehet osaavat kauniisti Teille valehdella, mutta uskokaa, raskaana olevan naisen pettäminen, on pahin mahdollinen loukkaus kunniottamattomuudesta.
Tuota tapahtuu paljon. Tiedän itsekin muutaman jätkän, jotka on pettäneet vaimojaan näiden ollessa raskaana. Toinen harrasti yhdenyön juttuja, ja toisella oli vakikumppaneita. Näille vakikumppaneille antoi ymmärtää avoliittonsa olevan melkolailla ohi, ei kertonut että avovaimo on raskaana. Vakikumppaneista toinen ei tullut missään vaiheessa edes tietämään, että miehelle on tullut perheenlisäystä. Toiselle kertoi vasta sitten, kun lapsi oli jo syntynyt. Avovaimonsa tiesi miehen seikkailuista, koska mies jäi kiinni (eräs avovaimon sukulainen oli nähnyt bilettämässä miehen vieraan naisen kanssa). Molempien pettäjämiesten liitot jatkuu ja sama meno edelleen... Nyt tää yhdenyön juttuja harrastava on saamassa uuden lapsen, ja harkitsee vakikumppanin etsimistä, kun ei ehdi juottoloissa metsästää naisia, kun on pieniä lapsia yms... Joskus harkitsen antavani ilmi nämä jätkät naisilleen, mutta kun tiedän et siitä voi tulla mulle vihat päälle juuri näiltä naisilta, niin en uskalla tehdä sitä. Olkoot mun puolestani, ja selvitelkööt itse sotkunsa. En heidän paskaansa halua rypemään... Hyi helvetti.
Tulee oikeestaan aika paha olo kun edes alkaa lukemaan näitä juttuja joistain kammottavista miehistä jotka pettää raskaana olevaa naistaan ja niiden "kakkosista". Mä een oikeesti tiedä mitä mä tällä palstalla teen kun itte en ole tällä hetkellä enkä ole ollut vuosiin missään tilanteessa jossa pettäminen olis jotenkin ajankohtainen aihe mulle. Onko tää vaan niin kiinnostavaa lukea näitä juttuja, nyt ainakin tuli aika paha olo kun näitä juttuja luki, varsinkin tuo yksi "kakkonen" joka kertoi panneensa miehen kanssa jonka vaimo oli raskaana. Aika karmeeta, ei voi muuta sanoa......
Se nyt vaan sattuu olemaan tosiasia että tällaiset tyypit eivät opi eivätkä he halua oppia ja omatunto ei ole kiinnostavaa, mä en tajua miten ihmeessä mä luulen että tän kaltaisille tyypeille voisi takoa omaatuntoa tai järkeä päähän. Omatunto joko on tai sitten ei ole, ei sitä voi toinen toisen päähän takoa.
Mut jotenkin vaan niin tosi KUMMALLISTA että jotkut "kakkoset" selittävät seikkaperäisesti näitä tekojaan. Siitähän on kirjoitettu artikkelejakin näitten kakkosten psykologiasta ja motivaatiosta joka ajaa sellaiseen. Itsehe sanovat joko että "haen vain seksiä" muu (kuten ympäröivä maailma tai suhde) ei kiinnosta tai sitten "mies rakastaa minua eikä vaimoaan".... tai jotain muuta outoa niitten päässä liikkuu.
Jokatapauksessa siitä on kirjoitettu kuinka kakkosten motivaatio on mm. kokea olevansa jotenkin haluttavampi tai himoittavampi kuin vaimo kun mies valitsee hänet. Muistan joskus kun eräs miespuolinen tuttavani ihmetteli sitä miksi ihmeessä naiset baarissa tulevat iskemään varattuja miehiä (hänen kavereitaan) vaikka ihan selvästi näkevät että on sormus sormessa. Jokin siinä käyttäytymisessä ei ole normaalia..... Ja mä jotenkin uskon että nämä kakkosnaiset ovat persoonallisuustyypiltään mm. huomionhakuisia.... koko ajan täytyy jotenkin omaa itsetuntoaan korottaa joko huomiolla miehiltä tai huomiolla ylipäätään. Eli siis alunperin itsetunto ei ole kovin hyvä koska siihen joutuu koko ajan hakemaan huomiosta korotusta.
Jotain outoa siinä jokatapauksessa on että lähtökohtaisesti edes pystyyy olemaan miehen kanssa kanssa joka samanaikaisesti on oman naisensa kanssa...... ei vaan ole ihan kaikki muumit laaksossa että voi edes lähteä siihen tilanteeseen. Itse en ikinä voisi olla miehen kanssa joka samanaikasesti olisi myös vaimoon kanssa.
...Turha väittää muuta...
Miten sitten itse pystyt olemaan miehesi kanssa, vaikka hän käy köyrimässä vierasta pillua, vai oletko lakannut antamasta jo ukollesi? Entä miksi sinua vain ihmetyttää ja ällöttää nuo kakkoset kun voivat panna miehen kanssa, jonka vaimo on raskaana? Miksi sinua ei ällötä ja ihmetytä ollenkaan se, miten ne miehet pystyvät panemaan jotain toista naista, vaikka vaimo on raskaana?
Mitä jos mies on juuri nussimassa vierasta naista, jolle ei ole välttämättä edes kertonut vaimonsa raskaudesta (tälläkin palstalla vaimot itse ovat sanoneet, että kakkoset eivät tiedä mitään heidän perhe-elämästään ja kotioloistaan, ja että kakkosille valehdellaan mennen tullen, ja sehän on totta!), ja vaimolla käynnistyy synnytys, tai tulee keskenmeno, ja ei saa yhteyttä tähän -ei sitten vähääkään iljettävään -aviomieheensä ja lastensa isään, kun isukilla on kännystä äänet pois, että saa rauhassa keskittyä nussimaan vierasta pillua, ja tyydyttämään vain omia himojaan ja tarpeitaan.
Sillä kakkosella ei ole yleensä mitään käsitystä siitä vaimosta että millainen ihminen hän on, eikä mitään tunnesidettä koko ihmiseen, mutta miehellä on -tai ainakin pitäisi olla tunneside omaan vaimoonsa, ja hän tietää vaimonsa raskaudesta ja sen edistymisestä ja pahoinvoinneista yms. ja silti sinun mielestäsi vain se toinen nainen on näiden tarinoiden roisto, ja se jonka käytös ja teot ovat kummallisia. Miehenkö käytös on sitten ihan hyväksyttävää ja normaalia?
Eikö teille vaimoille mene millään jakeluun, että mies joka pystyy pettämään teitä, ja vielä teidän raskaana ollessanne, EI TODELLAKAAN RAKASTA TEITÄ?! Eivät he rakasta niitä kakkosiakaan, vaikka yleensä kai sellaista heille valehtelevatkin, mutta eivät he rakasta teitä omia vaimojaankaan. He rakastavat vain ja ainoastaan itseään.
Juuri näin. Nuo vaimot vain ei helevetti arvosta itseään, ja antavat anteeksi. Etsikää hvät rouvat elämä itsellenne. Ei ukon kautta.
Olenko mä sanonut että mua ei ällötä sellaiset miehet. Lue teksti uudelleen, kirjoitukseni alkaa sanoin "Tulee oikeestaan aika paha olo kun edes alkaa lukemaan näitä juttuja joistain kammottavista miehistä jotka pettää raskaana olevaa naistaan ja niiden "kakkosista"
Mua siis ällöttää ne ukot ja kakkoset MOLEMMAT. Mulle ei ole kitenkään epäselvää se että rakastaako sellainen mies ketään, tietenkään ei rakasta.
Silti mua kiinnostaa kakkosten psykologia ja motivaatioit, miten vaan pystyy, ehkä tunnen ylemmyyttä kun ei tarvitse olla kakkosen roolissa eikä muutenkaan nämä aiheet kosketa minun tämän hetkistä elämääni.
Kyllä se vaan niin on että petturimies todennäköisesti on muiltakin elämänarvoiltaan jotenkin välinpitämätön. Jos osaa olla tarpeeksi tarkkana sen kanssa millaisen miehen kanssa alkaa olemaan ei pettäminenkään usein tule puun takaa. Jos alkaa olemaan hedonistisen, arvoiltaan materialistisen miehen kanssa todennäköisyys pettämiseen on suurempi. Ja monet muut jutut..... en edes jaksa luetella..... kyllä se hyvä sydän näkyy ihmisestä ulospäin kun tarpeeksi tutustuu....
Ihmettelen ylläolevan kirjoituksen agressiivista sävyä.... miksi kirjoitukseni ärsyttää ellet ole kakkonen :)
En ole kakkonen, mutta läheinen ystäväni oli. Hänet eräs ukkomies ajoi lähes itsemurhan partaalle. Ystäväni oli nuori ja viaton tutustuessaan ukkomieheen, jonka avioliitto oli ohi -tietenkin, vaimo kammottava nalkuttava julma lahna löysäpillu pihtari haaska -tietenkin jne. jne... Juuri tämä vakio kuvio mikä näissä toistuu. Ystäväni alkoi suhteeseen tämän "avioliitossaan onnettoman -ja eron partaalla olevan" miehen kanssa.
Vasta myöhemmin kun oli jo umpirakastunut sai tietää, että miehen vaimo on raskaana, eikä heillä ole aikomustakaan erota. Ystäväni jätti tämän miehen, mutta se oli nuorelle ihmiselle hirveän kova kolaus. Siitä agressiivisuuteni, kun nämä kakkoset aina niputetaan samaan muottiin. Aina on kyse jostain ilkeistä ämmistä, jotka jahtaamalla jahtaavat varattuja miehiä mukamas pönkittääkseen itsetuntoaan, ja tunteakseen itsensä vaimoja paremmaksi. Luulen, että suurimmassa osassa tapauksista ei ole tästä kyse.
Sanot kyllä tuntevasi inhoa näitä ukkomiehiä kohtaan, mutta etpä puhu heistä sen enempää kirjoituksessasi. Listaat vain samoja ikivanhoja yleistyksiä kakkosista, mitkä tälläkin palstalla on käyty läpi jo miljoonaan kertaan, joka ketjussa. Minusta suurin iljetys on joka tapauksessa se aviomies, joka pettää raskaana olevaa vaimoaan, vaikka kakkonen olisikin tällainen "munahaukka" ja paha ämmä, joiksi heidät aina halutaan luokitella.
Aviomies on aina se, joka tietää molempien suhteiden todellisen laidan ja miten asiat ovat kummankin naisen kanssa. Sekä vaimo, että kakkonen tietävät vain sen mitä mies kertoo, eli valehtelee heille. Tämä tulisi kaikkien naisten -niin vaimojen, kakkosten, kuin ulkopuolistenkin muistaa.
Et ehkä huomannut mutta mainitsin eilen kirjoituksessani kakkoset jotka rakastuvat varattuun mieheen ja ja nämä kakkoset ovat eri kategoriaa kuin kakkoset joista kirjoituksessani muuten puhun.
Kokemattomuutta ja ymmärtämättömyyttähän se on että alkaa suhteeseen varatun kanssa, ainakin mikäli varattu mies valehtelee olevansa vapaa. Mutta siinä vaiheessa kun asia selviää pitäisi olla voimia lähteä pois.
Mä jotenkin uskon että se lähtee jo lapsuudenkodista, oppiiko lapsi arvostamaan itseään, kertooko isä tai äiti millaisia miehiä on olemassa. Hakeeko teini hyväksyntää miehiltä...... Jos kaverisi tiesi jo suhteeseen lähtiessään että mies on varattu todennäköisesti hänelläkin on vähän omatunto kilkattanut siitä että on varatun miehen kanssa mutta teki sen silti. Mä oon aika varma että suurrin osa ihmisistä tietää nämä perus normit, eri asia kiinnostaako niitä noudattaa. Se on sit eri asia jos mies alussa on valehdellut olevansa vapaa. Mutta vaikka se sattuu pitäisi olla voimaa lähteä koska ei ole oikein että mies on kahden naisen kanssa samaan aikaan, se ei ole sille kakkosellekkaan oikein ja pitäisi arvostaa sen verran itseään että ei itseään siihen alista.
Se muuten kakkosten psykologiassa on mielenkiintoista miksi kakkoset aina toteavat "ahaa, olet petetty vaimo"... lällälläää, oot petetty vaimo..... olet katkera petetty vaimo ja minä olen haluttava ihana kakkonen joka miehesikin haluaa mutta sinä, olet vain katkera petetty vaimo."
Mitä ihmeellistä siinä edes olisi vaikka olisinkin "petetty vaimo", miten se ylipäätään liittyy tähän keskusteluun ja mikä asian pointti olisi mikäli sellainen olisin? Mun on pakko tuottaa sulle pettymys sillä en ole petetty vaimo vaan sinkku joka ihmettelee tälläista sekopäätä kirjoittelua.
Just näissä toteamuksissa "ahaa olet petetty vaimo" tämä mielenkiintoinen kakkosen psykologia tulee juuri esiin. Siis hän on voittaja ja sit on tämä häviäjä "petetty vaimo"..... Tosssa kuviossa on vaan jotain niin pimeetä. Mä en tajua miten kellään joka haluaa elää normaalia tasapainoista elämää on minkäänlaista halua lähteä mukaan tuollaiseen kolmoiskuvioon ja saatikka jossain keskustelupalstalla riehua ja ja toistaa "olet petetty vaimo". Se on vaan niin hämäräperäistä että en tajua sitä. Sen taustalla TODELLAKIN ON MUUTA KUIN PELKKÄ SUHTEEN TAI SEKSIN HAKEMINEN. Ja se mitä siinä taustalla on, on mielestäni hyvin mielenkiintoista.
Ja sekin on mun mielestä hyvin mielenkiintoista miksi näillä "kakkosilla" on hirvee tarve täällä keskustelupalstalla todistaa "vaimoille" että "sun miehesi ei rakasta sinua, tajuatko, se ei rakasta sinua vaan minua, MINUA!!!".
Tällai ulkopuolisena siitä ei tule muuta mieleen kuin juuri se mitä kakkoseksi lähteminen alunperinkin on, jonkinlaista todistamista itselleen että on jotenkin parempi. Sitten petetään itseään kun sanotaan itselleen että eihän tuo vaimo liity tähän kuvioon mitenkään ja että mies nyt vaan sattui valitsemaan MINUT, AH IHANAN MINUT SE VALITSI.
Petturiukoilta on turha odottaa aivotoimintaa. Mun käsitykseni niistä on se että niin palikoilta on ihan turha odottaa että ne tällaisia juttuja kelaisi. Mutta nämä kakkoset, ne on naisia ja naiset usein miettii kaikkia ihmissuhdekuvioita enemmän kuin miehet... se että lähtee sellaiseen kuvioon mukaan.... tarkoittaa joko sitä että on yhtä palikka kuin se petturimies tai sitten siinä on taustalla itseleen todistamista että on jotenkin parempi.
'
Aina tietenkin on sitten näitä kokemattomia kakkosia jotka raukat ajattelevat että mies rakastui häneen. MIes joka ikinä ei ole rakastunut kenenkään muuhun kuin itseensä.
Mutta joo.....onneksi ei tartte olla tollasessa kipessä kuviossa mukana. Ei silti estä mua ihmettelemästä asiaa.
Oikein hyvää pohdintaa, kiitos!
melkoisia intohimoja nuo kakkoset sinussa herättää, jos itse olet täysin ulkopuolinen sinkkunainen... :) miksi ei voi suoraan myöntää, jos on vaimo jota on petetty? itse olen mies jota on petetty, eikä siinä mitään -ei se ollut minun syy. vaimo se oli, joka lähti pettämään ja hänen syy se oli. toki siinä toisessa miehessäkin oli syytä yhtälailla, joka oli varattu itsekin, mutta vaimo oli se joka rikkoi ja pilasi meidän avioliiton. se toinen mies rikkoi ja pilasi omansa. syytän omalta kannalta enempi vaimoa, olisi sanonut mulle, jos ei ollut tyytyväinen. ei tosin osannut sanoa syytä pettämiseensä kunnolla. kuulemma ei ollut perhosia mahassa ja liian tasaista arkea muutenkin... mistä näistä pettäjistä tietää, mitä loppujen lopuksi haluavat, eivät kai tiedä itsekään. taitaisi olla parempi, kun pysyisivät sinkkuina, ja lentäisivät kukasta kukkaan, ja jättäisivät parisuhdetta haluavat rauhaan. jännä juttu muuten, että se oli vaimo, joka tahtoi naimisiin silloin aikoinaan. tuli raskaaksikin, että on "pakko" mennä naimisiin. en tiedä olisinko vihille vienyt jos ei olis lasta tullut. rakastin toki häntä, mutta ei oltu vielä tutustuttu kunnolla. ei edes vuotta oltu tunnettu, kun oli jo lapsi tulossa. sain kuitenkin lapsen, joka on koko maailmani, että ei huonosti kuitenkaan. :) itse en ole enään katkera. ne raivon ja katkeruuden tunteet käsittelin ja nyt ne on poissa. joskus tätä palstaa lukiessa ihmetyttää petettyjen raivo ja katkeruus, mutta onko se sitten sitä, että teillä on vielä niin sanotusti tilanne päällä, eli olette yhdessä sen pettäjän kanssa? itse erosin kun oltiin pari vuotta yritetty saada suhdetta raiteilleen.... eihän siitä mitään tullut, ymmärsin etten voi jatkaa sellaisen ihmisen kanssa, johon on luottamus mennyt. en ole katunut, olen 10 -vuotiaan pojan yh isä, ja mulla on kaikki hyvin. en edes etsi naista elämääni tällä hetkellä.... ehkä joskus vielä, jos joku kiva ja luotettava nainen vastaan tulee, mutta tällä kertaa haluan tutustua kunnolla ennen kuin yhteen mennään.
Juu kannattaa tutustua ennenkuin tekee mitään sen kummempia päätöksiää. Ja se tutustumisaika on oikein kivaa. Ei sitä ole mihinkään kiire :)
En tiedä miksi musta yritetään väkisin leipoa jotain petettyä vaimoa. Toiset ihmiset vaan sattuu olemaan sellaisia että aihe kuin aihe joka kiinnostaa herättää intohimoja.... se voisi olla mikäli tahansa muukin aihe, ilman että se tarvitsee tarkoittaa että mulla olisi tilanne päällä. Ihmiset ovat persoonallisuustyypeiltään erilaisia, toiset ovat rauhallisempia ja jokin aihe herättää intohimoja ainoastaan mikäli se sillä hetkellä itseeän koskettaa.
ok... sori jos loukkasin. monesti vain tällä palstalla ihmiset väittää, että ei en ole petetty vaimo/mies, mutta silti on hirvee raivo päällä näitä kakkosia kohtaan, se vaan pistää epäileen, et ehkä kuitenkin se on joku petetty joka siellä kirjoittelee... varsinkin kun muistan itse tosi hyvin, mitkä oli tunteet silloin kun vaimo jäi kiinni. tosin mun raivo kohdistui yhtälailla vaimoon kuin siihen hänen kakkos mieheensäkin. onko se sitten joku miesten ja naisten välinen ero, et jos mies joutuu petetyksi, hän tuntee vihaa omaa puolisoaankin eli sitä pettäjää kohtaan, mutta naiset usein tuntee vain sitä kakkosta kohtaan? ymmärrettäväähän se on, ja olisin mäkin halunnut käydä vetämässä lättyyn vaimoni "rakastajaa", mutta yhtälailla tunsin vihaa vaimoakin kohtaan... mutta tosiaan, kuten sanot meitä ihmisiä on joka lähtöön, ja joitain saattaa kiinnostaa sellaisetkin asiat, mitkä ei itseä kosketa. :)
Mä en tajua sitä logiikkaa että jos minua vaikka ärsyttäisi nälänhätä jossain niin minun olisi täytynyt kokea nälänhätä jotta voisin tuntea suuttumusta vaikka diktaattoreja kohtaan. Ei se aina tarkoita sitä että on itse kokenut asian jotta voi ärsyntyä epäoikeudenmukaisuudesta.
Enkä mä myöskään usko miesten tai naisten väliseen eroon siinä että niaset jotenkin olisi vihaisempia kakkoselle kuin miehet pelkästään petturille. Mua ärsyttää ainakin petturit sekä kakkoset ihan yhtä paljon, se ei silti estä mua kirjottamasta kakkosten psykologiasta koska se on kiinnostava aihe.