Moikka!
Olen 21v tyttö ja poikaystäväni pari vuotta minua vanhempi. Yhdessä ollaan oltu jo reilusti yli 3v. Sain kuukausi sitten kuulla tutultani että poikaystäväni oli pettänyt minua muutamia kuukausia sitten. Ei nyt mennyt loppuun asti ja vaikka poikaystävä väittää että ei ollut kyse ihastumisesta tai oikeen mistään, vaan kännistä ja turhautumisesta meidän suhteeseen niin oli kyllä ollut jotain viestittelyä tapahtumien jälkeenkin.. Mutta tosiaan nyt kun alkaa jälkeenpäin miettiä niin ehkä jotain PIENIÄ merkkejä tästä oli silloin siis poissaolevuutta ym mutta sellasta mikä oisi voinut johtua melkeen mistä vain! Muuten poikaystäväni on näytellyt helvetin hyvin että kaikki meidän välillä on hyvin ja siksi tuntukin että koko maailma romahti kerralla päälle.. Jätkä käänsi veistä haavassa vielä ilmottaimalla että HÄN haluaa tauon ja miettiä mitä tehdä suhteemme kanssa. Uskon että siinä nousi paljon hänelläkin patoutuneita kiukun tunteita minua kohtaan pintaan mutta koin hänen toiveensa epäoikeudenmukaisena koska minuahan tässä oltiin petetty ja nyt jopa jättämässä.. olin todella hajalla eikä pidetty sitten mitään taukoa. Nyt on siis kulunut vähän yli kuukausi tämän tiedon ilmitulosta. Meillä oli tosiaan ollut vaikeaa, paljon minun ylidramaattisuudesta ja mustasukkaisuudesta johtuneita turhia riitoja mutta olen kyllä omasta mielestäni ollut myös hyvä tyttöystävä. Nyt meillä menee välillä todella hyvin ja ihanasti, olen yhä sitä mieltä että rakastan häntä tosi paljon ja hän on elämäni mies. Mutta, silti mietin hänen tekojaan vähintään joka toinen päivä ja sillon usein myös riitelemme niistä. Haluaisin opetella purkamaan vihaa ja pettymystä rakentavasti tai oikeastaan luopumaan siitä kokonaan! Haluan vain että nyt kun muutumme molemmat, suhteemme jatkuu onnellisesti ja normaalisti. Luottamus on myös ihan mennyttä ja pelkään usein että hän jättää minut tai pettää minua ja pahalta tuntuu myös se että pettämisistä johtuvien riitojen aikana hän tosiaan sanoo minulle ettei jaksa minua enää ja pidetään se saamarin tauko.. mut kun ei musta tauosta ole hyötyä! Haluan vaan selvittää pääni, antaa anteeksi ja kasvaa ihmisenä! en jaksa itekkään enää jauhaa asioista mut helvetti kun se kuvotus, kiukku, suru ja ahistus käy liian usein mielessä.. miten voisin antaa anteeksi nämä paskat teot jotta voisimme jatkaa normaalisti?

Vastaukset 10
Vanhimmat
en tiedä
olet vielä niin nuori, että aivan ehdottomasti kannattaa erota.
mies selvästikin aprikoi, oletko sinä oikea. ei kannata jäädä arpomaan, tilanne kun ei varmaankaan vuosien saatossa siitä parane. eli pettämistä on myös jatkossa luvassa.
"miten voisin antaa anteeksi nämä paskat teot"
Miksi?
muistan kun mulle sun ikäisenä kävi vähän samalla tavalla, paitsi että tyttöystävä lensi kuin leppäkeihäs kun sain kuulla. ei se ole tuossa iässä ollenkaan vaikeata, suhde vain poikki ja heti.
Jos tuollainen olo on, niin ei kannata antaa anteeksi...
ei tuollainen arkipsykologia mihinkään johda....sano suoraan, että vituttaa ja käske ukon painua niin kauas kuin pippuri kasvaa. Ja huomaa, että heti tulee parempi olo, kun teet vain päätöksen.
Anteeksi voi toki aina antaa, vaikka ihan oman itsensä tähden. Mutta erota voi silti ja tässä tapauksessa se kannattaa.
Teidän kannattaisi oikeasti erota. Olette nuoria. Poikaystäväsi haluaa taukoa, (joka tarkoittaa eroa tai jatkuvaa on-off -suhdetta, joka kärsimysten kautta lähes aina johtaa eroon) joten ette voi jatkaa normaalisti. Pelkäät, että hän jättää sinut, ja niin siinä käy, ellet nyt päästä irti vapaaehtoisesti. Sinulle tekee ero ainoastaan hyvää, mutta et ehkä näe sitä vielä vähään aikaan. Pystyt antamaan anteeksi ja kasvaa ihmisenä, mutta suhde on päätettävä.
Olen 33v, naimisissa ja minulla on kaksi lasta, 4v ja 6kk. Olen ollut yhdessä mieheni kanssa 8v. Rakastan miestäni yli kaiken. Hän on sielunkumppanini, niin kliseiseltä kun se kuulostaakin. Luulin aina että meidän suhde olisi jotenkin erilainen. Meillä on aina ollut hyvä olla yhdessä. Teemme melkein kaiken yhdessä. Mieheni on paras ystäväni. Teemme myös töitä yhdessä ja suhde on aina ollut melko saumaton. Nuorimman syntymän aikoihin rupesin huomaan outoja piirteitä miehessäni. Luulen että oli kyse 40v kriisistä... samaan aikaan syntyi nuorimmainen. Pari kuukautta synytmän jälkeen näin yhden tekstiviestin jossa mieheni ehdottaa "panemista" toiselle naiselle (katsoin siis hänen viestit puhelimesta sillä tiesin että jokin on pielessä. Tein väärin mutta en kadu). Elämäni romahti luettuani viestin. En voinut ymmärtää. Mieheni kielsi kaiken. Kaikki oli kuulemma pelkkää vitsiä. En tiedä kuka nainen on. Siitäkin hän valehteli (koska ei halunnut satuttaa mua... ja kuulemma keksi jonkun hätäisen valheen), mutta sain myöhemmin tietää (otin itse selvää) kuka nainen on. En tunne naista eikä sillä ole merkitystä kuka hän on. Asiasta olemme puhunut monta kertaa ja uskon että mieheni katuu ja on todella pahoillaan että on satuttanut mua. Välillä mulla on tunne että elämä jatkuu ja meidän suhde on hyvä vaikkakin se on muuttunut, mutta rakkaus ei ole kadonnut. MUTTA välillä tunnen itseni todella huonoksi ja mietin voinko jatkaa? Tulenko aina olemaan epäluuloinen? Voinko luottaa? Mun tekisi mieli kostaa jotta mieheni saisi tietää mitä tunnen. Ongelma vaan on se (ja olen sanonut tämän myös miehelleni) mua ei kiinnosta muut miehet..ei yhtään tee mieli olla jonkun toisen kanssa... En halua olla surullinen mutta olen sitä vielä aika usein ja mietin koska tämä suru loppuu? Pääenkö koskaan tästä yli siten että voin jatkaa elämääni?
Aloittajalle sellainen juttu, että lopeta suhde vielä kun voit.
Mies ei ole tosissaan kanssasi. Jos olisi, ei olisi pettänyt. Jos olisi, ei pyytäisi taukoa. Jne, jne.
Lisäksi, se, että ei pysty unohtamaan ja/tai antamaan anteeksi pettämistä, hankaloittaa suhdetta ikuisesti!! Ja pointtihan tässä on se, että sun ei edes tarvitse unohtaa tai antaa anteeksi, koska pettäminen on aina kamalaa ja loukkaavaa eikä se kuulu parisuhteeseen.
Lähde tyttö. Lähde vielä kun voit. Ei se tuosta helpotu!!, päinvastoin. Hankaloituu vain.
Olet nuori vielä, löydät uuden miehen, joka arvostaa sinua sinuna.
Taidan olla ainut, joka ei ole heti yllyttämässä heittämään suhdetta romukoppaan..? Pisti nimittäin silmään pari seikkaa tässä aloituksessa: ensinnäkin: sinä, aloittaja, kuulit joltain tutulta poikaystäväsi pettäneen sinua - onko tuttusi niin satavarma taho, että uskot hänen puhettaan enemmän kuin poikaystävääsi..? Loppuun saakka ei ole menty eikä poikaystäväsi ole ollut edes ihastunut... Joten... Come on! No, tietysti voit heittää suhteellanne vesilintua ja löytää uuden rakkaan. Mutta oletko aivan varma, ettei uudessa suhteessa ole vaanimassa uusi ansa: koet tulleesi pahasti petetyksi tässä suhteessa - ja kun kokemuksemme laahaavat matkassa mukana elämässä eteenpäin, voit olla taas saman edessä. Vaikka ihmiset ovat miten hyvässä parisuhteessa ja rakastavat toisiaan, elämässä tulee kausia, jolloin toinen osapuoli saattaa ihastua suhteen ulkopuoliseen ihmiseen. Aiotko sittenkin antaa periksi ja juosta pakoon - vai näetkö vaivaa suhteesi eteen ja haluat jatkaa sitä? Entä, jos itsellesi käy samoin ja ihastut toiseen mieheen? Heitätkö hyvän vanhan parisuhteen menemään?
Jos nyt lähdetään siitä, että poikaystäväsi puhuu totta ja mitään fyysistä pettämistä ei tapahtunut ja muutenkaan hän ei ole ollut vakavissaan toisesta tytöstä kiinnostunut... Niin mietipä, miltä poikaystävästäsi tuntuu, kun saa jatkuvasti kuraa niskaansa sinulta? Dramatisoita tapahtunutta ja purat kiukkuasi häneen... Eikö itseäsi alkaisi mättää, kun haluaisit jättää tuollaisen itsellesi merkityksettömän episodin taakse ja jatkaa elämää rakastamasi ihmisen kanssa, mutta et voi, kun toinen kaivelee koko ajan tapahtunutta asiaa?
Jos ajattelen itseni tuohon poikaystäväsi tilalle - nimenomaan niin, että en ole sinua pettänyt, korkeintaan kännissä käyttäytynyt törpösti ja kähminyt jotain vastakkaisen sukupuolen edustajaa - ja vaikka olisin pahoitellut käytöstäni ja kertonut haluni jatkaa kanssasi, saisin paskaa silmilleni... Niin kyllä alkaisi vituttaa ja vittuttaisi päivä päivältä enemmän - niin, että taatusti haluaisin sen tauon, että saisin rauhan sinun riehunnaltasi! Sinusta tauosta ei ole hyötyä - mutta mietipä oikeasti omaa käytöstäsi: jaksaisitko poikaystävältäsi samanlaista ailahtelua?!
Poikaystäväsi ei kaiketi ole puhunut suhteen lopettamisesta - vaan vain tauosta? Jos koko ajan hiostat häntä ja roikut kiinni kuin takiainen, huonossa lykyssä karkoitat hänet luotasi. Anna hänen olla rauhassa välillä! Jos hän ei etäänny sinusta, teidän on tarkoitettu jatkavan yhdessä - jos taas tapahtuu se, mitä pelkäät eli suhteenne päättyy, niin olis joka tapauksessa käynyt jossain vaiheessa.
Pettämisen jälkeen parisuhde on ainka karilla, eli vanhaan ei ole paluuta. Ainoa mahdollisuus jatkaa on rakentaa uutta suhdetta, ja se vaatii kovaa työtä molemmilta. Ja todella paljon tahtoa.
Ap. Olet nuori. Tuntuu varmaan tylsältä lukea sitä viesti toisensa jälkeen, mutta se on tosiasia, joka on tässä tapauksessa sinulle hyvä. Sinä voit helposti lähteä, tai no, helposti kuulostaa varmaan ylimieliseltä, mutta helpommin kuin siinä tilanteessa, että teillä olisi pitkä yhteinen elämä ja lapset. Poikaystäväsi ei selvästi ole halukas siihen työmäärään, jota pettämisestä selviäminen vaatii. Kaikki jäisi sen varaan, miten SINÄ selviät ja pystyt antamaan anteeksi ja elämään suhteessa petettynä. Se on taas aivan väärä marssijärjstys. Pettäjän täytyy haluta muuttua ja kantaa vastuusta ja sitoutua sinuun ja selviämiseesi enemmän kuin mitään. Suhteenne tulee olla myös pettäjälle tärkeä ja sellainen, josta hän haluaa pitää kiinni. Kaikki muu on muuten jollain tavalla itsepetosta ja löydät pian itsesi suhteesta, jossa mustasukkaisuutesi ajaa sinut itsesi pikku hiljaa hulluksi.
Ap:lle: minusta sinun kannattaisi suostua tauon pitämiseen. Siinä näkisit kuinka paljon poikaystäväsi sinusta välittää. Etäisyys voi tuoda perspektiiviä siihen miltä teidän juttu tuntuu. Toisaalta se voi myös osoittaa sen, että mies haluaakin katsella muita tauon aikana ja se taas kertoo sinulle paljon siitä mikä miehen sitotumisen aste suhteeseenne on.
Ahdistuneelle: kun olisin omaa tekstiäni lukenut! Olen tiennyt pettämisestä nyt pari kuukautta, mutta oma oloni on alkanut jo kohentua. Epäluuloinen tulen varmaan aina olemaan ja kostoa olen miettinyt paljon ja sanonut sen ääneenkin. Ehkä kostankin joskus jos sopiva tilanne tulee, en tiedä. Ehkä mieheni vakuuttelut, rakkaudenosoitukset ym. ovat saaneet minut nyt luottavaisemmaksi suhteemme tulevaisuudesta tai sitten en vaan jaksa enää pelätä, olla vihainen ja surullinen. Toki tulee päiviä kun asiat palaavat raskaina mieleen, mutta eivät enää joka päivä. Joten kyllä varmasti sinunkin olosi helpottuu, jos suhteenne toimii ja olette avoimia tämän tapahtuneen suhteen. Anna itsellesi aikaa ja vaadi sitä myös mieheltäsi, hän on sen sinulle velkaa.