Jo parantunut lävistys ja yhtäkkinen turvotus!

Otatin labretin (huulen alle toiselle sivulle) vuoden alussa, eli n. 3kk sitten. Huuli parani nopeasti ja on alkuturvotusten jälkeen ollut täysin ongelmaton ja olen siihen tottunut hyvin. Nyt sitten huuli yhtäkkiä vain turposi eilen iltaa kohden, päivällä sitä tuntui ehkä hieman jomottavan ja illemmalla se yltyi ja yöllä huuli oli yhtä turvoksissa kuin alussa lävistyksen oton jälkeisinä päivinä. En muista että olisin erityisesti sitä edes räpläillyt, onkohan tämä nyt ihan normaalia? Aamulla huuli oli edelleen turvoksissa, ja on vieläkin, tosin turvotus on laskenut jo jonkin verran. Kannattaakohan pelästyä vai meneeköhän ohi?
3641
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Todennäköisesti tulehtunut..

Äänestä

Itse lävistyskohta ei ole millään tavalla kipeä, eikä edes punainen, ei edes suun sisäpuolelta vaan hyvin terveen värinen. Se ei myöskään arista tai kuumota tai muutenkaan vaikuta millään tavalla epänormaalilta, myöskään kudosnestettä tai muuta eritettä siitä ei tule kun olen sitä nyt tarkkaillut. Lävistyksen ympärillä tuntuu turvotusta joka aiheuttaa epämukavuutta leuan alueella. Turvotus on nyt jo laskenut melkein kokonaan, ulkoapäin ei näytä enää turvonneelta mutta sisäpuolelta tuntuu vielä kielellä kokeillessa turvonneelta. Itse en epäilisi tulehdusta, mutta ihmetyttää vain miksi huuli turposi niin paljon, vaikkei lävistyskohta selkeästi ole mitenkään ärtynyt.

Äänestä

Oot voinu huomaamatta repästä sen johonki.
Itellekkin käynyt niin :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Labret.... kirjoitti:

Otatin labretin (huulen alle toiselle sivulle) vuoden alussa, eli n. 3kk sitten. Huuli parani nopeasti ja on alkuturvotusten jälkeen ollut täysin ongelmaton ja olen siihen tottunut hyvin. Nyt sitten huuli yhtäkkiä vain turposi eilen iltaa kohden, päivällä sitä tuntui ehkä hieman jomottavan ja illemmalla se yltyi ja yöllä huuli oli yhtä turvoksissa kuin alussa lävistyksen oton jälkeisinä päivinä. En muista että olisin erityisesti sitä edes räpläillyt, onkohan tämä nyt ihan normaalia? Aamulla huuli oli edelleen turvoksissa, ja on vieläkin, tosin turvotus on laskenut jo jonkin verran. Kannattaakohan pelästyä vai meneeköhän ohi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu