Ulkoministeriö lupaa kriisiapua Helsingin

Ulkoministeriö järjestää lähipäivinä apua Sanoman ja Alman työntekijöille, jotka ovat kärsineet Suomen jäämisestä Libya-operaatiossa sotatoimien ulkopuolelle. Ministeriön tiedottaja Se-ja-Se kertoo, että kyseessä on ensisijaisesti keskusteluapu, mutta myös esimerkiksi huopia ja lämmintä keittoa pyritään toimittamaan paikan päälle mahdollisimman nopeasti.

Sen-ja-Sen mukaan avunantoa vaikeuttaa pääkirjoitustoimitusten ongelmien vaihtelevuus. Osa tarvitsisi apua ennen kaikkea yhä käynnissä olevaan voimakkaaseen shokkiin, kun taas osa kärsii pahoista jälkitraumaattisen stressin oireista. Myös useat kansalaisjärjestöt ovat ilmoittaneet halustaan auttaa. Punainen risti on ilmoittanut voivansa tarvittaessa järjestää vuorokauden varoitusajalla pääkirjoitustoimituksille polkupyöräsulkeiset.

Tietoa toimitusten sisältä on tullut niukasti, mutta viestit ovat olleet erittäin huolestuttavia. Torstaina Helsingin Sanomien toimituksesta saatiin lähetettyä hajanainen pääkirjoitus, jossa kuvattiin tunnelmia paikan päällä pelottaviksi.

“Ruotsin päätös osallistua Libyan lentokieltoalueen valvontaan toteutuu nopeasti. — Nopeus on mahdollista, koska uusimmat versiot Ruotsin ilmavoimien Jas Gripen -hävittäjistä ovat Nato-yhteensopivia — asevoimat saavat poliittista arvostusta — Reinfeldtin vähemmistöhallitus on vaikeissa tilanteissa toimintakykyinen.”

Ulkoministeriö päättää vielä tällä viikolla, esittääkö se samalla lentokieltoalueen perustamista Aamulehden ylle.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kerrankin oli hieno nähdä miten kummasti riepoi Salolaista kun ei Suomi kelvannutkaan maksajaksi tuohon Libyan särkemiseen. Olisi se varmaan ollut kiva olla virnuilemassa naton ja sen kumppaneiden mukana samassa valokuvassa Suomenkin NATOhaukkojen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sanomille/Aamulehdel kirjoitti:

Ulkoministeriö järjestää lähipäivinä apua Sanoman ja Alman työntekijöille, jotka ovat kärsineet Suomen jäämisestä Libya-operaatiossa sotatoimien ulkopuolelle. Ministeriön tiedottaja Se-ja-Se kertoo, että kyseessä on ensisijaisesti keskusteluapu, mutta myös esimerkiksi huopia ja lämmintä keittoa pyritään toimittamaan paikan päälle mahdollisimman nopeasti.

Sen-ja-Sen mukaan avunantoa vaikeuttaa pääkirjoitustoimitusten ongelmien vaihtelevuus. Osa tarvitsisi apua ennen kaikkea yhä käynnissä olevaan voimakkaaseen shokkiin, kun taas osa kärsii pahoista jälkitraumaattisen stressin oireista. Myös useat kansalaisjärjestöt ovat ilmoittaneet halustaan auttaa. Punainen risti on ilmoittanut voivansa tarvittaessa järjestää vuorokauden varoitusajalla pääkirjoitustoimituksille polkupyöräsulkeiset.

Tietoa toimitusten sisältä on tullut niukasti, mutta viestit ovat olleet erittäin huolestuttavia. Torstaina Helsingin Sanomien toimituksesta saatiin lähetettyä hajanainen pääkirjoitus, jossa kuvattiin tunnelmia paikan päällä pelottaviksi.

“Ruotsin päätös osallistua Libyan lentokieltoalueen valvontaan toteutuu nopeasti. — Nopeus on mahdollista, koska uusimmat versiot Ruotsin ilmavoimien Jas Gripen -hävittäjistä ovat Nato-yhteensopivia — asevoimat saavat poliittista arvostusta — Reinfeldtin vähemmistöhallitus on vaikeissa tilanteissa toimintakykyinen.”

Ulkoministeriö päättää vielä tällä viikolla, esittääkö se samalla lentokieltoalueen perustamista Aamulehden ylle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu