Palkankorotuksista

Ehdotan samanlaista käytäntöä kuin maataloudessa. Takuupalkkajärjestelmää. Eli; jäädytetään nykyinen palkkataso seuraavaksi 5 vuodeksi, ny ensalkuun. Ja sanotaan että tehostakaa toimintaa, karsikaa menoja, jos ei raha riitä. Näin homma toimii maataloudessa. Seuraavan 5-vuotiskauden alussa tarkastellaan mahdollista lisätarvetta tulonalennuksille. Esimerkiksi kustannusten noustessa tulotaso saa nousta korkeintaan 50% siitä summasta mitä menot kasvavat, mutta tämä indeksikorotus tehdään vain 5 vuoden välein. Taas deflaation, kuluttajahintojen laskiessa tulotasoa voidaan laskea yksipuolisella päätöksellä kesken 5-vuotis kauden. Näin on MTK hoitanut asian.

9

95

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 234567890iuytre

      Joo ja maksetaan kaikilla aloilla tukea että voi istuskella ojan penkalla ja katella kun ruoho kasvaa ja rahaa tulee.

    • -totuus-

      Demari-duunareille kysymys. kertokaapa jokin ala jolle Ei makseta jotakin tukea??

      Teollisuutta tuetaan, rakentamista tuetaan joten mikä ihme on pitää lukua maatalouden saamista tuista koska muissakin maissa maatalous saa tukiaisia.
      Yksi syy maatalouden saamiin tukiaisiin on maatalouden verotuskäytäntö.
      Yksi maajussi maksaa varsinkin epäsuoria veroja enemmän kuin monta duunaria yhteensä.

      • qwertyu098765

        Millätavalla tuetaan esim. rakennuksilla tai tehtaassa työtätekeviä? Maksetaanko siellä tukea tekemättömästä työstä?


      • Ei ay
        qwertyu098765 kirjoitti:

        Millätavalla tuetaan esim. rakennuksilla tai tehtaassa työtätekeviä? Maksetaanko siellä tukea tekemättömästä työstä?

        Työnantajia tuetaan, jotta ne pystyvät maksamaan teille palkkaa teidän laiskottelusta ja tekemättömästä työstä.


      • ertyhgffg
        Ei ay kirjoitti:

        Työnantajia tuetaan, jotta ne pystyvät maksamaan teille palkkaa teidän laiskottelusta ja tekemättömästä työstä.

        Sinä et ole oikeata työtä tehnyt koskaan joten älä täällä arvostele ihmisiä joista et mitään tiedä. Kaikki sensijaan tietää mikä sinä olet.


      • Ei ay
        ertyhgffg kirjoitti:

        Sinä et ole oikeata työtä tehnyt koskaan joten älä täällä arvostele ihmisiä joista et mitään tiedä. Kaikki sensijaan tietää mikä sinä olet.

        Taitaa olla niin, että sinä olet se, joka ei ole tehnyt koskaan oikeata työtä.
        Minun työurani alkoi jo silloin, kun ei ollut vielä näitä nykyisiä ansiosidonnaisia päivärahoja.


    • -totuus-

      Mut ei kaikki näemmä tiedä että on olemassa vientituet jne jne...jolla turvataan että teollisuus pyörii ja duunari saa palkkansa.
      Lienee samatapaínen systeemi kuin maataloustuotteiden kanssa..
      Kannattaa goolettaa jospa se sivistäisi

      • wertyu8765rtyu

        Ei ay on hillinnyt itseään, on silti naurettavaa eläkeläisen taistelu täällä netissä. Vielä kun oppisit jättään ne miinusten antamiset olethan kumminkin yli 60v.


      • Ei ay
        wertyu8765rtyu kirjoitti:

        Ei ay on hillinnyt itseään, on silti naurettavaa eläkeläisen taistelu täällä netissä. Vielä kun oppisit jättään ne miinusten antamiset olethan kumminkin yli 60v.

        Miksei yli 60 vuotias saa antaa miinusta järjettömistä kirjoituksista, kuten sinun viestisi?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      705
      2540
    2. Mopomiitti!

      Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss
      Tuusula
      468
      1484
    3. Ei se nainen edes oo

      mitenkään nätti 🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      83
      1254
    4. Poliisi kiilasi mopoilijan

      Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö
      Kiuruvesi
      265
      1165
    5. Aina vaan mietin sua

      Miksen saa sinua mielestäni pois
      Ikävä
      57
      842
    6. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      65
      736
    7. Vetovoima

      Onko välillänne suuri vetovoima ja miten se ilmenee? Onko siitä haittaa?
      Ikävä
      33
      667
    8. Onko täällä ketään

      Joka kaipaa M alkuista? Millä kirjaimella nimesi alkaa?
      Ikävä
      46
      664
    9. Nainen. Onko meissä

      Sinusta jotain samaa? Näköä tai luonteenpiirteitä? Utelias
      Ikävä
      47
      655
    10. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      617
    Aihe