Kiitos jos joku jaksaa tämä lukea! Asiallisia ajatuksia/kommentteja otetaan vastaan. :)
Olen 22 vuotias ja mieheni 23v. Olemme mieheni kanssa seurustelleet noin kolmisen vuotta. Muutimme yhteen melko nopeasti suhteemme alussa ja kihloissa olemme olleet noin 9kk. Suhteemme matkalle mahtuu normaaleja parisuhteen iloja ja suruja (ei mitään syrjähyppyjä kuitenkaan). Olen tyytyväinen suhteeseemme ja uskon että miehenikin on. Mielestäni tulevaisuutemme näyttää valoisalta.
"Ongelmaksi" on alkanut muodostumaan mieheni kova haju mennä naimisiin ja halu hankkia lapsia. Myös mieheni suvun puolelta tulee kovaa painostusta. Naimisiin menomme ja lasten hankkiminen alkavat olemaan normaaleja ruokapöytäkeskustelun aiheita anoppilassa. Näen jo jopa painajaisia, jossa anoppini on varannut kirkon ja ompelee minulle hääpukua. Omat vanhempani ovat painottaneet ettei näissä asioissa kannata/saa kiirehtiä.
Naimisiin haluaisin ennen kun lapsia aletaan edes suunnittelemaan. Ongelmani on vain se etten usko avioliittoon(olen sanonut tämän miehelleni). Niistä kun lähes 40% päättyy eroon nykypäivänä..? Nyt varmaan joku ihmetteleen, että miten olen suostunut menemään kihloihin. Samaa mietin välillä itsekkin. Käsittääkseni häät ovat melko kallis tapahtuma (toki riippuu häistä). Ja rahaa meillä ei tällä hetkellä ole opiskelujeni vuoksi.
Minua ei millään tasolla haluta hankkia lapsia juuri nyt.. Eikä ehkä ensi vuonnakaan.. Ja mitä jossei seuraavanakaan vuonna.. Miten kauan mieheni on valmis odottamaan?!?! Mielestäni lapset ovat niin kauan ihania KUN NE ON TOISTEN. Kauhulla aina seuraan lapsiperheitä ostoskeskuksissa ja lomamatkoilla.. Heidän oleminen ja eläminen näyttää niin kovin hankalalta ja monimutkaiselta. En tiedä miten omat hermoni kestäisivät sellaista rumbaa.
En pelkää että jäisin lapsen hoitamisen ja kotitöiden kanssa yksin. Mieheni on erittäin aktiivinen kotitöissä(välillä vähän liiankin perfektionisti). Hän on jopa luvannut jäädä kotiin lapsen kanssa jos minä haluan ns. tehdä uraa. Mutta olenko silloin huono äiti? Mielestäni kyllä.. Minulla on ehkäisyasiat kunnossa. Mutta jos vahingossa tulisin raskaaksi.. Olen melko varma, että tekisin abortin. EN VAIN OLE VALMIS ÄIDIKSI!
Saattaa olla, että olen vielä liian nuori miettimään tällaisia asioita. Ehkä pyörin liian suurten kysymysten äärellä ja mietin liikaa. Toivon kovasti että saisin yhtäkkiä häävauvakuumeen ja tämä ongelma ratkeaisi!
APUA!
Olen 22 vuotias ja mieheni 23v. Olemme mieheni kanssa seurustelleet noin kolmisen vuotta. Muutimme yhteen melko nopeasti suhteemme alussa ja kihloissa olemme olleet noin 9kk. Suhteemme matkalle mahtuu normaaleja parisuhteen iloja ja suruja (ei mitään syrjähyppyjä kuitenkaan). Olen tyytyväinen suhteeseemme ja uskon että miehenikin on. Mielestäni tulevaisuutemme näyttää valoisalta.
"Ongelmaksi" on alkanut muodostumaan mieheni kova haju mennä naimisiin ja halu hankkia lapsia. Myös mieheni suvun puolelta tulee kovaa painostusta. Naimisiin menomme ja lasten hankkiminen alkavat olemaan normaaleja ruokapöytäkeskustelun aiheita anoppilassa. Näen jo jopa painajaisia, jossa anoppini on varannut kirkon ja ompelee minulle hääpukua. Omat vanhempani ovat painottaneet ettei näissä asioissa kannata/saa kiirehtiä.
Naimisiin haluaisin ennen kun lapsia aletaan edes suunnittelemaan. Ongelmani on vain se etten usko avioliittoon(olen sanonut tämän miehelleni). Niistä kun lähes 40% päättyy eroon nykypäivänä..? Nyt varmaan joku ihmetteleen, että miten olen suostunut menemään kihloihin. Samaa mietin välillä itsekkin. Käsittääkseni häät ovat melko kallis tapahtuma (toki riippuu häistä). Ja rahaa meillä ei tällä hetkellä ole opiskelujeni vuoksi.
Minua ei millään tasolla haluta hankkia lapsia juuri nyt.. Eikä ehkä ensi vuonnakaan.. Ja mitä jossei seuraavanakaan vuonna.. Miten kauan mieheni on valmis odottamaan?!?! Mielestäni lapset ovat niin kauan ihania KUN NE ON TOISTEN. Kauhulla aina seuraan lapsiperheitä ostoskeskuksissa ja lomamatkoilla.. Heidän oleminen ja eläminen näyttää niin kovin hankalalta ja monimutkaiselta. En tiedä miten omat hermoni kestäisivät sellaista rumbaa.
En pelkää että jäisin lapsen hoitamisen ja kotitöiden kanssa yksin. Mieheni on erittäin aktiivinen kotitöissä(välillä vähän liiankin perfektionisti). Hän on jopa luvannut jäädä kotiin lapsen kanssa jos minä haluan ns. tehdä uraa. Mutta olenko silloin huono äiti? Mielestäni kyllä.. Minulla on ehkäisyasiat kunnossa. Mutta jos vahingossa tulisin raskaaksi.. Olen melko varma, että tekisin abortin. EN VAIN OLE VALMIS ÄIDIKSI!
Saattaa olla, että olen vielä liian nuori miettimään tällaisia asioita. Ehkä pyörin liian suurten kysymysten äärellä ja mietin liikaa. Toivon kovasti että saisin yhtäkkiä häävauvakuumeen ja tämä ongelma ratkeaisi!
APUA!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Miksi ihmeessä et usko avioliittoon? Avioliittohan on hyvin pitkälle juridinen sopimus, jossa molemmat osapuolet saavat juridisia etuja ja taloudellista turvaa. Avoliitossa elävä voi jäädä aika tyhjän päälle eron/kuoleman sattuessa.
Vaikka avioliitoista noin puolet päätyy Suomessa eroon niin avoliitot päätyvät eroon vielä todennäköisemmin, joka johtuu tutkimusten mukaan muunmuassa siitä, ettei avoliitossa asuvat ole sitoutuneet toisiinsa yhtä vakavasti. Muistaakseni avoliiton eroriski avioliittoon nähden on noin viisinkertainen. Eli yhtä hyvin voit sanoa, ettet usko parisuhteeseen, koska ne päätyvät eroon niin todennäköisesti. Miksi siis asua edes avoliitossa, kun sen päättymisriski on vielä avioliittoa isompi?
Olisiko pohjimmiltaan kyse kuitenkin siitä, ettet ole suhteestanne niin varma, että haluat naimisiin? Varmasti välität poikaystävästäni ja olet hänen kanssaan ihan onnellinen, muttet ole varma onko hän sinulle se oikea ja loppuelämän kumppani. Siksi ajatus naimisiin menosta ja "lopullisesta" sitoutumisesta ahdistaa. Olet myös aloittanut suhteenne hyvin nuorena ja ehkä mietit mitä muuta elämällä olisi tarjottavana kuin tämä suhde.
Lapsia ei ainakaan ole mitään järkeä hankkia pariin vuoteen puoliväkisin. Sano se suoraa miehelle että katsellaan parin vuoden päästä jos silloin olisit tarpeaksi kypsä.
Anoppilassakin voi sanoa että katsellaan niitä lapsia sitten kun koulut on ohi ja talous kunnossa. Sopivan ympäripyöreä vastaus.
Kuullostaa että miehesi ja hänen vanhempansa ovat jotain uskovaisia tai muuten jotenkin vanhoillisia. Kiirehtiä ei kannata.
Täräytät joskus sillä anoppilassa että et halua lapsia ollenkaan ja ei siihen naimisiin mitään kiirettä ole ja eikö miehesi osaa laittaa sukuaan kuriin tuollaisilla kyselyillä. Itse ollut jo yli 20v avoliitossa ja yksi lapsi ja onneksi minun suvussa ei tuollaisia vihjailuja tule ja sanoisin aika pahasti takaisin. Hyökkäys on paras puolustus ja kun olet noin nuori niin miehiä tulee ja menee ja siirtää sitä 10vuodellan niin ei ole 35v toisella kierroksella tai yksinhuoltajana. Sano miehesi suvulle että asiahan ei teille kuulu. Miehesi voi sen takia haluta naimisiin että saa sinut varmasti omakseen ja voi ruveta määräilemään.
Sait hyviä neuvoja tuolta "avio mieheltä". Toiset tekevät väärin yrittäessään painostaa sinua lasten hankintaan. Naisen on oltava tunnetasolla valmis äidiksi, ja teillä on kovasti aikaa odottaa sitä tilannetta.
Itse en nuorena edes uskonut minkään vauvakuumeen olemassaoloon, mutta niin se vain iski minuunkin joskus 24-vuotiaana. Jotkut taas eivät koskaan halua lapsia, ja silloin on parempi olla niitä hankkimatta.
Sinulla on ainakin kymmenen vuotta aikaa selvittää itsellesi haluatko lapsia vai et. Kenelläkään ei kuitenkaan ole oikeutta painostaa sinua siihen, eikä sinun pidä ryhtyä siihen jos koet, ettei se ole sinun juttusi.
Älä missään nimessä pidä kiirettä!!!
Lapsia nyt ehtii tehdä ja naimisiinkin mennä sitten, kun sinusta tuntuu siltä!!
Meillä mentiin aikoinaan naimisiin, kun mies lähti armeijaan, enkä olisi saanut muuten mitään tukeja ja lapsen tekoonkin suostuin miehen painostuksesta.
No, miten kävi?
Mies muuttui aivan erinlaiseksi vuosien aikana ja lähti nostelemaan oltuamme naimisissa 4 vuotta ja lopetti yhteyden pidon lapseenkin.
Kaikki ne alussa on niin maireita ja lupaavat osallistua milloin mihinkin..
Se vaan se arki lapsen kanssa on aivan muuta kuin kuvissa..
Seuraavan kerran menin naimisiin 30v ja sitten halusin jo aivan itsekkin tehdä lapsia.
Uusi miehenikään ei osaa oikein olla lasten kanssa, joten hoitovastuu on minulla, mutta aikuisena siitä selviän oikein hyvin.
Onhan se oma valintani nyt.