Pakko purkaa pahaa oloa... anteeksi jos teksti on sekavaa ja liian pitkä.. tilanne on sellainen, että minulla on veljiä, joiden kanssa olen aina ollut jonkin verran etäinen teini-iästä lähtien. Teini-iässä eristäydyin kaikesta ja elin maailmoissani eikä sosiaalista elämää ollut kuin sen mitä oli välttämätöntä. Kaipasin kuitenkin että joku tulisi ja haluaisi ottaa selvä mikä minua painaa... noh,
joskus olen jotain pientä höpissyt ohimennen jonniin joutavista asioista veljieni kanssa ja olen tuntenut heitä kohtaan vihaa senkin vuoksi etteivät he nykyään enää koskaan puhu minulle, vaikka näen heitä monta kertaa viikossa kotona. Itse en osaa heitä lähestyä kun tuntuvat niin kylmiltä eikä heitä tunnu kiinnostavan ollenkaan. Joskus äidin kautta kyselevät miten minulla menee ja se tuntuu pahalta, etteivät voi kysyä suoraan... haluaisin tutustua. Tilanne paheni pahasti kun aloin seurustella itseäni jonkin verran vanhemman miehen kanssa jota syvästi rakastan. Nyt he eivät ole moneen vuoteen puhuneet sanaakaan kuin jos on ollut pakko. Olen kuin ilmaa. En tiedä miksi haluaisin olla veljieni kanssa enemmän tekemisissä, mutta tuntuu kuin sisälläni olisi syvä ammottava aukko kylmän käytöksen vuoksi... olen aina toivonut että minulla olisi sisko jonka kanssa jakaa asioita, mutta ei ole, eikä tunnu että minulla olisi veljiäkään. Kuin olisin ainoa lapsi. Olen miettinyt että ehkä en edes itkisi jos jonpikumpi menehtyisi, kun tuntuvat niin ventovierailta... tätä tilannetta ei kaiketi voi mitenkään korjata. Ovat veljet jo niin aikuisia, lähestyvät 40v ikää jo, joten tuskin ainakaan iästä johtuvaa kylmyyttä on... tulen vaan haikealle päälle kun näen kuinka miesystävälläni on todella lämpimät välit sisaruksiinsa. Puhuvat kaikenlaista ja pitävät usein yhteyttä... perheet ovat niin erilaisia...
joskus olen jotain pientä höpissyt ohimennen jonniin joutavista asioista veljieni kanssa ja olen tuntenut heitä kohtaan vihaa senkin vuoksi etteivät he nykyään enää koskaan puhu minulle, vaikka näen heitä monta kertaa viikossa kotona. Itse en osaa heitä lähestyä kun tuntuvat niin kylmiltä eikä heitä tunnu kiinnostavan ollenkaan. Joskus äidin kautta kyselevät miten minulla menee ja se tuntuu pahalta, etteivät voi kysyä suoraan... haluaisin tutustua. Tilanne paheni pahasti kun aloin seurustella itseäni jonkin verran vanhemman miehen kanssa jota syvästi rakastan. Nyt he eivät ole moneen vuoteen puhuneet sanaakaan kuin jos on ollut pakko. Olen kuin ilmaa. En tiedä miksi haluaisin olla veljieni kanssa enemmän tekemisissä, mutta tuntuu kuin sisälläni olisi syvä ammottava aukko kylmän käytöksen vuoksi... olen aina toivonut että minulla olisi sisko jonka kanssa jakaa asioita, mutta ei ole, eikä tunnu että minulla olisi veljiäkään. Kuin olisin ainoa lapsi. Olen miettinyt että ehkä en edes itkisi jos jonpikumpi menehtyisi, kun tuntuvat niin ventovierailta... tätä tilannetta ei kaiketi voi mitenkään korjata. Ovat veljet jo niin aikuisia, lähestyvät 40v ikää jo, joten tuskin ainakaan iästä johtuvaa kylmyyttä on... tulen vaan haikealle päälle kun näen kuinka miesystävälläni on todella lämpimät välit sisaruksiinsa. Puhuvat kaikenlaista ja pitävät usein yhteyttä... perheet ovat niin erilaisia...
Vastaukset 2
Vanhimmat
tunnen tilanteesi. oletko huomannut jos teitä on aina kohdeltu erinlain perheessänne? mä en oo koskaan ollut veljieni kanssa pahemmin tekemisissä heitä on kolme ja mä olen nuorimmainen sisar. näin kun olen vanhentunut huomasin että he olivat perheen lellipenskoja joilta ei vaadittu mitään vain passattiin. asuivat jopa kotona kun olivat kaikki yli kolmenkymmenen
itse lähdin jo seitsentoistavuotiaana siitä syystä kun kylläistyin että piti tehdä niin paljon kotona ja pojat vain laiskottelivat. siis siivosin myöskin heidän jälkiään.
vanhempiemme kuoltua tilanne vain paheni kun tuli kuolinpesä riitaa ja välit on poikki kokonaan tänä päivänä. sanoinhan suoraan mitä lellipenskoja he ovat olleet. hoidin hautajaiset ja sain haukut päälle. silloin vasta mun silmäni heräsi mitä egoisteja he ovat.
on valitettavaa kun näin käy mut se on vain sopeuduttava. olisin todellla toivonut että heillä oisi ollut perhe ja oisimme olleet iso siskosporukka., monta lasta jne.
voin vain lohduttaa sinua ettet ole yksin....ja sinä olet tunteellinen ihminen ja huomaat että jotain ei ole niinkuin pitää. sitä ei sinun veljesi huomaa. näin on moni ihminen nykyisin tuijotetaan vain omaa napaansa. ole onnelinen että ett kuulu näihin ihmisiin. miten jotkut ihmiset onnistuu pitään hyvät ja lämpimät välit siskoksiinsa on arvoitus...ja että he ovat rehellisiä ja avoimia.
tsemppiä sulle vain !
Itselläni oli sama ongelma; etäiset välit veljiin. Nyt olen ollut heidän kanssaan tekemisissä. Toinen veljeni oli karttanut minua rikollisten kuvioidensa takia. Huumeita ja vankilareissuja. Toisella on mielenterveysongelmia.
En taida olla yhtään onneillisempi avattuani tämän Pandoran lippaan.
Kannattaa miettiä kestääkö kaikkea mitä vastaan voi tulla, jos lähtee rakentelemaan uudelleen ihmissuhteita, jotka ovat väljähtyneet.