En keksinyt muutakaan paikkaa johon voisin asiani purkaa kun ei tässä vissiin ole mitään järkeä muutenkaan....
Eli mieheni on nyt ollut toista viikkoa lomalla ulkomailla ja ei siinä mitään, on lomansa ansainnutkin ja ollaan soiteltu ja viestitelty puolin toisi päivittäin.Mutta....MIKSI ihmeessä nyt hänen poissa ollessaan pääni on täynnä kaikkia negatiivisia ajatuksia ja muistoja hänestä?? Ollaan oltu yhdessä 2 vuotta ja nyt muistan about jokaisen riidan, ilkeän sanan, kaiken paskan mitä ollaan koettu mutta jotka luulin todellakin käsitelleeni ja unohtaneeni aina kun riidat saatiin sovittua ?! Koen olevani onnellinen hänen kanssaan ja tarkoitus on muuttaa yhteen ensi kesänä.Mutta nyt sitten yllätys yllätys sekin ajatus lähinnä hirvittää kun tähän asti se on ollut ihana ajatus... :(
Siis olenko mä nyt jotenkin seonnut sillä välin kun toinen on poissa? Vai onkohan tää joku mielen puolustusmekanismi siten, että jos ajattelee vain toisen huonoja puolia ja menneitä riitoja, niin ei tarvitse ikävöidä??? Oon yleensä tosi ilonen ihminen ja positiivinen mutta siitä asti kun mies lähti, oon itkeskellyt ja ollut aivan sairaan pahalla tuulella.... painajaisista puhumattakaan:( Mistä tulee tällainen angstaus?? kokemuksia, ajatuksia, kenelläkään? ja oon jo ihan iso tyttö, meillä on uusioperhe, yht. 4 lasta, ei tosin yhtään yhteistä.
Ahdistaa ihan tosi paljon ja hävettääkin nämä ajatukset ihmisestä jota rakastan...Ollappa joku muu tällä hetkellä!
Kiitos jos joku jaksaisi vastata ja aurinkoa odotellessa......
Eli mieheni on nyt ollut toista viikkoa lomalla ulkomailla ja ei siinä mitään, on lomansa ansainnutkin ja ollaan soiteltu ja viestitelty puolin toisi päivittäin.Mutta....MIKSI ihmeessä nyt hänen poissa ollessaan pääni on täynnä kaikkia negatiivisia ajatuksia ja muistoja hänestä?? Ollaan oltu yhdessä 2 vuotta ja nyt muistan about jokaisen riidan, ilkeän sanan, kaiken paskan mitä ollaan koettu mutta jotka luulin todellakin käsitelleeni ja unohtaneeni aina kun riidat saatiin sovittua ?! Koen olevani onnellinen hänen kanssaan ja tarkoitus on muuttaa yhteen ensi kesänä.Mutta nyt sitten yllätys yllätys sekin ajatus lähinnä hirvittää kun tähän asti se on ollut ihana ajatus... :(
Siis olenko mä nyt jotenkin seonnut sillä välin kun toinen on poissa? Vai onkohan tää joku mielen puolustusmekanismi siten, että jos ajattelee vain toisen huonoja puolia ja menneitä riitoja, niin ei tarvitse ikävöidä??? Oon yleensä tosi ilonen ihminen ja positiivinen mutta siitä asti kun mies lähti, oon itkeskellyt ja ollut aivan sairaan pahalla tuulella.... painajaisista puhumattakaan:( Mistä tulee tällainen angstaus?? kokemuksia, ajatuksia, kenelläkään? ja oon jo ihan iso tyttö, meillä on uusioperhe, yht. 4 lasta, ei tosin yhtään yhteistä.
Ahdistaa ihan tosi paljon ja hävettääkin nämä ajatukset ihmisestä jota rakastan...Ollappa joku muu tällä hetkellä!
Kiitos jos joku jaksaisi vastata ja aurinkoa odotellessa......
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mä olen huomannut, että mulle käy kans aina noin, eli kun mies on poissa alan ajatella hänestä kaikkea ikävää ja kuvittelen helposti hänen nauttivan olostaan yksin ja katselevan toisten naisten perään.
Alan myöskin aina miettiä, että ehkä emme sovikkaan yhteen ja miksi edes olen hänen kanssaan, olenhan usein onneton ja riiteleme paljon. Sitten kun taas näemme koen yleensä olevani hänelle vihainen ja etäinen kaikkien noiden ajatusten jälkeen...Mutta kun sitten koskettaa tai suutelee mua , niin mieleni alkaa muuttua ja huomaan rakastavani häntä yhä.
En tiedä mistä moinen johtuu...
Olkaa onnellisia että ukkonne on joskus jossain poissa.. Itse kaipaan omaa aikaa ja sitä että hän kävisi edes joskus jossain. jatkuva läsnäolo ärsyttää enemmän kun poissaolo.
Mutta kai se niin on että jos ei ole muutenkaan 24/7 niin poissaolot sitten ahdistavat.
Menikö miehesi yksin kahdenviikon lomamatkalle?
Kaverinsa kanssa lähti...ja olinkin alussa iloinen omasta ajasta ja rauhasta koska vaikka en virallisesti "ukon" kanssa asukkaan niin joka päivä silti hänen luonaan olen...eli koko ajan on läsnä.Ja normaalisti jos hän on poissa niin siivoan ja touhuan kodin nätiksi jotta hänen olisi kiva tulla kotiin vaan nyt ei ole sellaista fiilistä ollenkaan... :/ En tosin näin pitkään ole koskaan hänestä erossa ollutkaan.
Mun pitää varmaan kertoa sille nämä tuntemukseni kun se tulee, kait sillä on oikeus tietää että olin kuin mikäkin hermoläjä...Vai siis mitä ihmettä pitää tehdä...Tuntuu vaikealta avata toiselle fiiliksiään kun en tajua näitä itsekkään.
Tyypillinen naisen syndrooma: muistaa kaikki riidat. Eipä siinä muuta.